Samoja ajatuksia profeetta Miika ilmaisee seuraavin sanoin:
»Mielistyykö Herra tuhansiin oinaisiin, epälukuisiin öljyvirtoihin?
Annanko esikoiseni pahan tekoni tähden, kohtuni hedelmän sieluni
sovinnoksi?
Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on ja mitä Herra
sinulta vaatii, nimittäin, että teet oikeutta, rakastat hurskautta ja
vaellat nöyrästi Jumalasi edessä.»
Itse asiassa tämä on yhdistelmä kymmenestä käskystä: ainoa Jumala ei
vaadi uhreja ja juhlamenoja, vaan vanhurskasta elämää rakkaudessa
Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan.
Jesajan kuva ainoasta Jumalasta säteilee kauttaaltaan majesteettisuutta
ja pyhyyttä. Ja koko maailmankirjallisuudessa ei ole suurenmoisemmin
ylentävää kuvausta vajavaisen maanlapsen kohtauksesta kaikkein
Korkeimman kanssa, kuin on profeetan kertomus ensimmäisestä näystänsä,
hetkestä, jolloin profeetallinen kutsumus valtasi hänet: »Minä näin
Herran istuvan korkealla ja koroitetulla istuimella ja hänen vaatteensa
liepeet täyttivät temppelin. Serafit seisoivat hänen ympärillään.
Kullakin heistä oli kuusi siipeä: kahdella he peittivät kasvonsa ja
kahdella he peittivät jalkansa ja kahdella he lensivät. Ja he huusivat
toinen toisellensa ja sanoivat: 'Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot, koko
maa on täynnä hänen kunniaansa.' Ja pihtipielet vapisivat huutajain
äänestä, ja huone täytettiin savulla. Ja minä sanoin: 'Voi minua,
minä hukun. Sillä minulla on saastaiset huulet ja minä asun kansan
keskuudessa, jolla on saastaiset huulet, ja minun silmäni ovat nähneet
kuninkaan, Herra Sebaotin.'» Sama henki puhuu profeetta Miikan sanoista:
»Sillä katso, Herra lähtee asunnostansa, astuu alas ja kulkee maan
kukkuloille.
Ja vuoret sulavat hänen allansa, ja laaksot halkeilevat, niinkuin
medenvaha tulen edessä ja niinkuin vesi, joka syöksyy alas
jyrkännettä.»
Koetusten tulessa juutalaisten jumalakäsite on siten puhdistunut ja
jalostunut. Kun Israel on valtiona sortumaisillaan, siitä sen sijaan
tulee uskonnollinen mahti. Silloin kansan uskonnollinen käsitys
laajenee. »Etsikkokansan» jumalasta Jahve kehittyy kaikkivaltiaaksi
_maailmanjumalaksi_, jolla on määrätty suunnitelmansa kansaansa
kurittaessaan. Israelin kaikki kohtalot ovat tästä näkökulmasta
valmistusta suureen päämäärään: ihmiskunnan pelastukseen Israelin
sorretun kansan kautta, tämän juuri kärsimyksillänsä valmistuttaa
korkeaan tehtäväänsä. »Vanha leppymätön heimoustunne on kehittynyt
leveäksi, inhimilliseksi yleismaailmallisuudeksi, joka jo rajautuu
kristinuskoon», sanoo Schück.
Muutoinhan kansan henkinen kukoistusaika tavallisesti sattuu yhteen
sen valtiollisen huippukauden kanssa, mutta tälle lajiansa erikoiselle
kansalle sen kansallinen häviö on aloittanut sen maailmanhistoriallisen
merkityksen. Mikä toisille kansoille yleensä merkitsee kuolemaa, se on
tälle muodostunut uudeksi elämäksi.
* * * * *
Maanpaon aikana profeetat ennustamalla Babylonian pikaista tuhoa
pitivät yllä luottamusta niissä, jotka odottivat Israelin lasten
vapahdusta. Jeremia puhui ennustaen kotkasta, joka oli tuleva idästä
ja antava Israelille jälleen vapauden ja suova sen jälleen rakentaa
Jerusalemin temppelin.
Pikemmin kuin kukaan oli osannut aavistaa, hänen ennustuksensa
toteutui. Kun Kyyros oli kukistanut kaldealaisten vallan, hän antoi
juutalaisillekin luvan palata kotiin ja pystyttää jälleen hävitetyt
pyhättönsä.
Maanpakolaisista oli kuitenkin moni Babyloniassa ja Assyriassa liike-
ja pankkiiritoiminnallaan kohonnut hyvinvointiin ja vaikutusvaltaisiin
asemiin. He olivat nyt tänne niin kotiutuneet, että mieluummin
jäivätkin sinne. Ainoastaan köyhempi osa Juudan kansaa ja muutoin vain
joku idealisti käytti hyväksensä lupaa palata isiensä maahan.
Tänne järjestetylle uudelle valtiolle antoi leimansa se uskonnollinen
kehitys, jonka Israelin kansa oli suorittanut koettelemusten päivinä.
Tämä uusi valtio ei ollut tästä maailmasta. Se kuvasti köyhien ja
kukistettujen resignaatiota maallisen kunnian ja turhuuden edessä.
Kuninkuutta ei jälleen pystytetty. Sen sijaan juutalaisten valtiolla
oli _uskonnollinen_ rakenne, siitä tuli pappisvaltio, jossa kansan
hallitsijana ja ohjaajana oli Jerusalemin ylimmäinen pappi.
Papisto antautui nyt erityisellä innolla tallettamaan ja järjestämään
vanhoja kirjoituksia ja perimätietoja kansan historiasta ja
uskonnollisesta kehityksestä, mitä niistä vielä jäljellä oli —
paljon oli valitettavasti hävinnytkin. Niin syntyi uudelleen
järjestetyn yhteiskunnan tarpeita varten erilaatuisia kirjoituksia,
kuten lakikirjoja, profeettain julistuksia ja psalmeja sekä muita
jumalanpalveluksessa käytettäviä kirjoja. Vasta kristittynä aikana
juutalaiset kirjanoppineet kokosivat nämä kirjoitukset yhdeksi
kirjaksi, joka vielä tänäkin päivänä on juutalaisten pyhä kirja ja jota
me nimitämme Vanhaksi Testamentiksi. Puhuaksemme mainion amerikkalaisen
historioitsijan Breastedin suulla ei koko maailmankirjallisuudessa ole
vertaa »tälle kertomukselle, miten yksinkertaisten paimenten muodostama
kansa läksi Arabian aavikoilta asuakseen 'luvatussa' maassa ja siellä
sekä vieraissa maissa kestääkseen kokemuksia, jotka tekivät siitä
sivistyneen maailman uskonnonopettajan. Tärkeimpiä tekoja, joista
meidän on kiitettävä suurta Persian kuningasta Kyyrosta, on siis se,
että hän päästi Juudan kansan palaamaan Palestiinaan.»
Kirjallisuutta:
Rud. Kiltel, Geschichte des Volkes Israel (Laajat
kirjallisuusviittaukset).
Frants Buhl, Det israelitiske Folks Historie (Laajat
kirjallisuusviittaukset).
S.A. Fries, Israel i ljuset av arkeologiska och etnografiska
forskningar i Palestina.
Hugo Gressmann, Arthur Ungnad ja Hermann Ranke, Altorientalische Texte
und Bilder zum alten Testament.
C.F. Lehmann-Haupt, Israel. Seine Entwickelung im Rahmen der
Weltgeschichte.
Eduard Meyer, Die Israeliten und ihre Nachbarstämme.
Johannes Pedersen, Israel: I—II.
Erik Stave, Israels historia (Laajat kirjallisuusviittaukset).
Erik Stave, Israel i helg och socken.
P. Volz, Die biblischen Altertumer.
J. Wellhausen, Israelitische und judische Geschichte.
Alfred Jeremias, Das alte Testament im Lichte des alten Orients.
Eberhard Schrader, H. Zimmern ja H. Winckler, Die Keilinschriften und
das alte Testament.
T. Eric Peet, Egypt and the Old Testament (Kirjallisuusluettelo).
Henrik Schück, Världslitteraturens historia: II.