Nykyjään tiedämme, että Babyloniassa neljä vuosituhatta sitten
sangen älykkäästi väiteltiin lakitieteellisistä kysymyksistä,
että pappiskouluissa jo varhain harjoitettiin kieliopillisia ja
sanastollisia opintoja, huomioitiin tarkkaavaisesti luonnonilmiöitä
sekä yritettiin ratkaista maailmankaikkeuden ja ihmiskohtaloiden
arvoituksia. Sama profeetallinen harrastus, joka sai babylonialaiset
tutkimaan tähtitaivasta, herätti myöskin heidän harrastuksensa
historiaan: he syventyivät muinaisuuteen toivoen voivansa ennustaa
tulevaisuutta.
Tätä henkistä vireyttä inhimillisen tiedon eri aloilla babylonialaiset
ensi sijassa saavat kiittää vaikutuksestaan toisiin kansoihin.
Mikään ei kuitenkaan niin selvästi todista babylonialaisten henkistä
ylemmyyttä naapurikansojen suhteen kuin se, mitä he ovat saaneet
aikaan tutkiessaan taivaankannen ilmiöitä. Babylonialaiset ovat sekä
astronomisen että meteorologisen tieteen luojia.
Osaksi käytännölliset, osaksi uskonnolliset syyt herättivät »Idän
viisaissa» mielenkiintoa taivaan tähtiin ja niiden liikkeisiin.
Heidän käytännöllinen harrastuksensa pyrki saamaan aikaan
vakinaista ajanlaskua ja tarkkoja aikayksiköitä, toisin sanoen
luomaan _kalenteria_. Sen välttämättömyys on ilmeinen niin
pienimpiä yksityiskohtia myöten järjestyneessä yhteiskunnassa kuin
babylonialaisten, maanviljelyksessä, liike-elämässä ja yleensä kaikissa
töissä ja toimissa. Muinaisilta babylonialaisilta olemme perineet
7-päiväisen viikon, 24-tuntisen vuorokauden, tunnin jaon 60 minuuttiin
ja minuutin 60 sekuntiin. Kellotaulumme muistuttavat siis alituisesti
muinaisten babylonialaisten viisaudesta, ja viikonpäiviemme nimet
johtavat ajatuksen Babylonian jumaliin. Babylonialaiset näet nimittivät
viikon päiviä »seitsemän vaeltavan taivaanvalon» mukaan, s.o. auringon,
kuun ja viiden silloin tunnetun kiertotähden, joilla kaikilla
oli jumalien nimet, koska jumalien arveltiin ilmestyvän niissä.
Kun kreikkalaiset ja roomalaiset sitten saivat babylonialaisilta
7-päiväisen viikon, niin _he_ antoivat jokaiselle päivälle nimen sen
oman jumalansa tai jumalattarensa mukaan, joka vastasi kysymyksessä
olevaa babylonialaisten jumaluutta. Sitten vanhat germaanit vuorostaan
lainasivat roomalaisilta tavan nimittää viikonpäiviä jumalien mukaan ja
antoivat jokaiselle päivälle nimen sen germaanilaisen jumaluusolennon
mukaan, joka lähinnä vastasi asianomaista roomalaista jumalaa tai
jumalatarta. Meidän _sunnuntaimme_, joka saksaksi on Sonntag, oli
roomalaisilla, kreikkalaisilla ja babylonialaisilla auringon päivä,
kuten _maanantai_ heilläkin oli kuun päivä.
_Tiistai_, Tyrin päivä, oli roomalaisilla sodanjumala Marsin päivä,
jonka babylonialainen vastine oli Nergal. _Keskiviikon_, ruotsiksi
_onsdag_, Odenin päivän, roomalaiset olivat pyhittäneet Merkuriukselle,
kirjoitustaidon ja kaupan jumalalle — sen päivän ranskalainen nimi
onkin mercredi. _Torstaita_, Torin päivää, vastasi roomalaisilla
Juppiterin päivä. Juppiter, joka oli ylin roomalainen jumala, oli
myöskin ukkosenjyrinän jumala, ja saksaksi torstai on Donnerstag.
Juppiteriä vastasi Babyloniassa Marduk. _Perjantai_, ruotsiksi
_fredag_, Frejan päivä, oli roomalaisilla rakkauden jumalattarelle
Venukselle pyhitettyjä babylonialaisilla Ishtarille. _Lauantai_,
ruotsiksi _lördag_, sitävastoin ei ole saanut nimeään minkään
jumaluuden mukaan. Se aiheutuu siitä, ettei germaaneilla ollut mitään
jumalaa vastaamassa roomalaista Saturnusta, jonka nimi toistuu tämän
päivän englantilaisessa nimessä: Saturday. Meidän »lauantaimme» nimi
on proosallisemmin johtunut kylpemistä merkitsevästä _löga sig_.
Viikonpäivien tavoin on alkujaan myöskin eläinradan kaksitoista
tähdistöä — ainakin osittain — saanut nimensä babylonialaisilta.
Babylonialaisten kuukausissa oli vuoroin 29, vuoroin 30 päivää.
Koska kalenterivuosi siten pian tuli olemaan melkoisen paljon edellä
todellista aurinko vuotta, lisättiin määrättyinä vuosina kolmastoista
kuukausi. Tämä tapahtui kauan jokseenkin umpimähkään. Vasta 6.
vuosisadalla e.Kr. siinä alettiin noudattaa varmoja sääntöjä.
Kukin kuukausi oli omistettu jollekin eläinradan kahdestatoista
merkistä, mutta lisätty kolmastoista kuukausi tarvitsi myöskin jonkin
eläimen tunnuskuvakseen ja sai _korpin_, onnettomuuden linnun. Siitä
saakka luku 13 — ylimääräinen, korpinluku — on uskollisesti säilyttänyt
onnettomuuden-luvun maineensa.
Tähtitieteellisten havaintojen varhaisuutta Eufrat-Tigrismaassa
todistavat lukuisat Assurbanipalin kirjaston katkelmat. Ne ovat
nimittäin suuren, 72 savitaulua käsittävän teoksen jäljennöksiä,
teoksen, joka enemmän kuin 3 1/2 vuosituhatta sitten laadittiin
edellisinä vuosisatoina koottujen tähtitieteellisten havaintojen
perusteella. Tätä teosta sekä assyrialaiset että babylonialaiset
pitivät erittäin suuressa arvossa, ja sitä laajennettiin aikojen
kuluessa uusien tutkimusten tuloksilla.[158] Muinaiset babylonialaiset
ovat myöskin jo 3—4 vuosituhatta sitten merkinneet savitauluille
yksityiskohtaisia tähtitieteellisiä havaintoja ilmoittaen
johtopäätökset, joita niistä laskelmien avulla voitiin tehdä; ja
he ovat, erään ammattimiehen sanojen mukaan, jo tänä kaukaisena
aikana »yllättävän tarkasti mitanneet eräitten kiintotähtien välisiä
etäisyyksiä.» Jo Hammurapin hallitsijasuviin aikana — noin 4 000 vuotta
sitten — babylonialaisilla oli niin hyvin järjestetty kalenteri, että
täytyy olettaa tähtitieteen jo silloin olleen korkealla tasolla.
Muutenhan olisi ollut mahdotonta tarvittavan tarkasti laskea suurten
taivaankappaleitten kiertoaikoja.
Kuitenkin on muistettava, että babylonialainen astronomia vanhimpina
aikoina oikeastaan oli astrologian palvelija ja vasta myöhään vapautui
tästä riippuvaisuus suhteestaan. Tähtitieteellisiä havaintoja ja
laskelmia babylonialaiset tosin eivät milloinkaan tehneet pelkästä
teoreettisesta harrastuksesta, vaan joko käytännöllisistä syistä tai
tutkiakseen jumalien tahtoa ja saadakseen selville tulevia tapahtumia.
Sentähden olisi kohtuutonta soveltaa _nykyaikaisia_ tieteellisiä
vaatimuksia tähän alkavaan tieteeseen. Babylonialaisten kyvyssä
tehdä tarkkoja huomioita ja täsmällisiä laskelmia oli luonnollisesti
melko paljon toivomisen varaa.[159] Kaikkia historiallisia ilmiöitä
on kuitenkin arvosteltava aikansa ja laatunsa mukaisesti, ja tässä
tapauksessa tulee ottaa huomioon alkeelliset välineet, joita
muinaisilla babylonialaisilla oli käytettävissään.
Jos astronomiseksi tieteeksi nykyaikaisessa mielessä hyväksytään
ainoastaan sellaiset havainnot, joita nykyajan tähtitiede suorastaan
voi käyttää, niin mitään sellaista tutkimusta ei oikeastaan ole ennen
hellenististä aikakautta, s.o. muutamia vuosisatoja ennen Kristuksen
syntymää. Mutta sen aikakauden astronomit olivat tietoisia siitä, missä
kiitollisuudenvelassa he olivat babylonialaisille tähtitieteilijöille.
He nimittivät itseään mielellään »babylonialaisiksi» ja liittivät
havaintonsa ja laskelmansa vanhoihin babylonialaisiin muistiinpanoihin.
Kuitenkin on mahdollista, vaikka ei ainakaan vielä todistettua, että
muinaiset kaldealaiset osasivat ennustaa auringon- ja kuunpimennyksiä,
ainakin suunnilleen. Vanhimmat siihen viittaavat tosiseikat ovat
Assurbanipalin ajoilta. Hänen kirjastostaan löytyi eräs kuninkaalle
Assurin tähtienselittäjiltä saapunut tiedonanto, joka kertoo, että
on tapahtunut kuunpimennys, mutta että sikäläiset astrologit eivät
ole voineet nähdä sitä, koska taivas on ollut pilvessä. Sentähden
he pyytävät, että kuningas antaisi tiedustella kaikista muista
Assyrian ja Babylonian kaupungeista, olisiko ehkä joissakin näissä
paikoissa huomattu pimennys. — Seikka, joka todistaa vielä enemmän
babylonialaisten astrologien eduksi, on toinen savitaulu, jossa
kuninkaalle ilmoitetaan kuunpimennyksen tapahtuvan määräpäivänä sekä
että se tulee olemaan osittainen ja koskee kuunpyörän koillista osaa.
Babylonialaisten kyvystä laskea auringon- ja kuunpimennyksiä ei
kuitenkaan voida olla aivan varmoja, sillä ei ole mitään _todistetta_
siitä, että molemmat pimennykset todella _sattuivat_ ilmoitettuna
aikana. Astrologeille tosin ei ollut niinkään vaarallista kuin luulisi,
jos he joutuivat häpeään tässä suhteessa. He olivat, kuten ennustajat
yleensä, taitavia keksimään verukkeita. Ainahan voi syyttää sitä, että
jumalat olivat muuttaneet päätöstään. Tässä toteutuvat muuten suuren
tähtitieteilijän Keplerin sanat: »Epäonnistunut ennustus unohdetaan,
sillä sehän ei tarjoa muistille mitään määrättyä kiinnekohtaa; mutta
toteutunut ennustus säilytetään muistissa naisten tapaan. Ja siten
astrologi saa jonkinlaisen sädekehän ympärilleen.»
Ainakaan _assyrialaisten_ hoviastrologien kyvystä tehdä tarkkoja
ennakkolaskelmia ei juuri saa korkeata käsitystä, kun lukee eräästä
heidän kertomuksestaan Hänen Majesteetilleen, että he kolme päivää
tähystelivät auringonpimennystä — jota ei tapahtunut.
Arvostellessamme tätä, kuten niin monta muuta Aasian muinaisia kansoja
koskevaa kysymystä, meidän on kuitenkin muistettava, että mehän
tunnemme vain pienen osan todistusainehistoa.[160] Jonakin kauniina
päivänä voidaan Mesopotamian rauniokummuista tehdä löytöjä, jotka
antavat aivan toisia tosiseikkoja arvostelumme perustaksi.
Ensimmäinen pimennys, joka varmasti _tiedetään_ täsmälleen ennakolta
lasketuksi, oli se auringonpimennys, joka sattui toukokuun 28. p:nä
585 e.Kr. Sitä ennusti miletolainen Thales, »ensimmäinen kreikkalainen
filosofi». Mutta hän olikin kaldealaisten oppilas.
Mutta _jos_ babylonialaiset todellakin ovat osanneet ennustaa auringon-
ja kuunpimennyksiä, niin se näyttää joka tapauksessa onnistuneen vain
aivan vähäistä aikaisemmin. Ainoa varma tosiseikka, josta meidän on
pidettävä kiinni, osoittaa nimittäin, että kysymyksessä oleva ennustus
kirjoitettiin vain yhtä tai korkeintaan kahta päivää ennen pimennystä.
Babylonialaiset eivät varmastikaan pystyneet seikkaperäisiin laskelmiin
monivuotisten havaintojen perusteella, joita tarvitaan ennustettaessa
pimennyksiä kauan aikaa edeltäpäin.
* * * * *
Babylonialaisten tähtitieteellisten opintojen rinnalla heidän tietonsa
kasvoivat myöskin matematiikassa, alalla, jolla he samaten ainakin
osittain ovat uranuurtajia. He käyttivät rinnan kahta erilaista
lukujärjestelmää, nimittäin kymmen- ja kuusikymmenjärjestelmää.
Suurempi luku ilmaistiin niin ja niin monena kuusilukuna tai
kuusikymmenlukuna, aivan kuin me puhumme niin ja niin monesta tusinasta
tai tiusta.
Kuusikymmenjärjestelmää käytämme vielä ympyrän jaossa 360 asteeseen
ja vuorokauden jaossa tunteihin, minuutteihin ja sekunteihin.
Babylonialaisten matemaattiset tiedot tekivät heille mahdolliseksi
mitta-, paino- ja rahajärjestelmän luomisen, jolla muinaisajan
kansojen keskuudessa oli sama merkitys kuin metrijärjestelmällä
meidän päivinämme. Se perustui kuten metrijärjestelmäkin määrättyyn
pituusmittaan, jona babylonialaisilla oli keskimääräinen etäisyys
täysikasvuisen ihmisen kyynärpäästä keskisormen kärkeen, siis mitta,
joka suunnilleen vastasi meidän päiviemme kyynärää.
Kirjallisuutta:
Franz Xaver Kugler, Sternkunde und Sterndienst in Babel.
A.H. Sayee, The astronomy and astrology of the babylonians.
Ernst F. Weidner, Handbuch der babylonischen Astronomie.
Alfred Jeremias, Das Alter der babylonischen Astronomie.
H.V. Hilprecht, Mathematical, metrological and chronological tablets
from the temple of Nippur.
F.X. Kugler, Im Bannkreis Babels.
Hugo Winckler, Die babylonische Kultur in ihren Beziehungen zur
unsrigen.
C.F. Lehmann, Babyloniens Kulturmission einst und jetzt.
Martin P:son Nilsson, Tideräkningens uppkomst.
Nat. Beckman, Tideräkning och historia.