Hiljattain tehdyt löydöt viittaavat siihen, että babylonialaiset
ovat perineet vedenpaisumustarunsa, kuten niin paljon muutakin
sumerilaisilta. Nykyjään on nimittäin löytynyt sumerilainen hymni, joka
kertoo sekä vedenpaisumuksesta että syntiinlankeemuksesta. »Alussa»
— sanotaan — »ihmiset elivät ihanassa maassa, Dilmunissa, vailla
syntiä, sairautta ja vanhuudenheikkoutta. Siihen aikaan pedot eivät
vahingoittaneet heidän laumojaan, eivätkä myrskyt raivonneet. Mutta
viisauden ja veden jumala, Enki[157], suuttui ihmisiin ja päätti tuhota
heidät suurella vedentulvalla. Nintus[157] jumalattaren avulla kuningas
ja muutamat harvat hurskaat kuitenkin pelastuivat astumalla veneeseen.
Tulvan sitten laskeuduttua eräs hurskaista miehistä, nimeltä Tagtug,
loi Nintuksen ohjeitten mukaan ihmeen ihanan puutarhan, ja Enki, —
joka nyt oli leppynyt —, opetti häntä kylvämään ja istuttamaan sekä
osoitti hänelle, mitä yrttejä ja hedelmiä hän sai syödä. Kassiakasvia
hän ei saanut maistaa. Mutta kun Tagtug oli tottelematon ja söi sitä,
oli hänen ja hänen jälkeläistensä terveys ja pitkä ikä mennyttä.
Jumalat antoivat kuitenkin ihmisille lääketaidon, parantavia yrttejä ja
monenlaisia tietoja, jotta he eivät sortuisi olemassaolon taistelussa.
Dilmunin maa on Persian lahden rannalla, vanhimman sumerilaisen
kaupungin Eridun ympärillä. Eufratilla ja Tigris-virralla oli siihen
aikaan täällä neljä suuhaaraansa, nuo neljä kuuluisaa joenhaaraa, jotka
mainitaan juutalaisten paratiisitaruissa ensimmäisen Mooseksen kirjan
toisessa luvussa. Siinä vedenpaisumus kuitenkin, kuten tunnettua,
tapahtuu paratiisin ajan _jälkeen_.
* * * * *
Sekä El Amarnan arkistosta Egyptissä että Assurbanipalin kirjastosta
on löytynyt katkelmia babylonialaisesta kertomuksesta, joka käsittelee
_Adapaa_, »ihmissuvun siementä», s.o. ensimmäistä ihmistä, joka
erehdyksestä menetti kuolemattomuuden. Se että tarinan jälkiä on
löytynyt Egyptistä, johtuu siitä, että puolitoista vuosituhatta e.Kr.
sitä käytettiin siellä babylonian kieltä opiskelevien lukukirjana. On
helppoa yhdistää Adapa Raamatun Aadamiin.
Adapa oli Ean poika. Hän oli isältään saanut viisautta, mutta ei iäistä
elämää. Hänellä oli laivurin ja kalastajan toimi Ean temppelissä
Eridussa ja hän hankki isälleen ja herralleen leipää ja juomaa, kaloja
ja metsänriistaa.
Mutta eräänä päivänä hänen ollessaan meren ulapalla kalastamassa
etelätuuli äkkiä heittäytyy hänen veneensä yli, niin että se kaatuu.
Raivoissaan Adapa silloin tarttuu tuulenhaltian siipiin ja katkaisee
ne, niin ettei tämä enää voi lentää.
Kun Anu saa tietää, mitä Adapa on tehnyt, niin vihastunut taivaanjumala
kutsuu hänet luokseen. Mutta Adapan suojelija Ea tietää, mikä vaara
uhkaa hänen poikaansa, ja neuvoo, ettei hän söisi sitä leipää ja joisi
sitä viiniä, jota taivaan jumala hänelle tarjoaa, sillä se tuottaa
kuoleman.
Kuitenkaan ei käy niinkuin Ea on arvellut. Kun Adapa tulee taivaaseen,
niin Anu vähitellen muuttaa mieltänsä, ja hänen vihansa lauhtuu. Hän ei
ainoastaan armahda Adapaa, vaan haluaa myös aivan erikoisella hyvällä
työllä voittaa itse Eankin. Hän antaa palvelijainsa tarjota vieraalle
elämänleipää ja elämänvettä. Mutta Adapa muistaa Ean neuvoa ja
kieltäytyy kestityksestä. Silloin Anu käskee palvelushenkiään: »Ottakaa
hänet ja viekää hänet takaisin maahan.» Ja niin Adapa erehdyksensä
tähden menettää iäisen elämän.
Kirjallisuutta:
P. Jensen, Assyrisch-babylonische Mythen und Epen.
P. Jensen, Die Kosmologie der Babylonier.
Hermann Usener, Die Sinthflutsagen.
S. Langdon, Le poème sumerien du paradis, du déluge et de la chute de
l'homme.