Julkaistessaan Englannissa tieteellisiä jäljennöksiä
nuolenpääkirjoitusteksteistä Rawlinsonilla oli apulainen nimeltä
George Smith, joka oli tunnettu suorastaan uskomattomasta kyvystään
melkein ensi silmäyksellä erottaa toisistaan monilukuiset ja useinkin
harhaanjohtavan samannäköiset nuolenpääkirjoitusmerkit. Tämän
onnellisen lahjansa avulla hän pian oppi erinomaisen taitavasti
sovittamaan kokoon yhteenkuuluvia savikirjoituslevyjen palasia ja
keksimään rikkinäisestä tekstilevystä puuttuvat palaset. Kun purettiin
arkkuja, jotka sisälsivät löytöjä Assurbanipalin kirjastosta, oli
hänellä tapana valppain silmin tarkastaa nuo kallisarvoiset saviesineet
pala palalta; ja heti kuin hän keksi osan jotakin erikoisen kiintoisaa
tekstiä, hän pani sen syrjään ja koetti löytää muita saman tekstin
katkelmia.
Eräänä päivänä syksyllä 1872 hän saa käsiinsä nuolenpääkirjoituslevyn,
joka on mielenkiintoisempi kuin mikään hänen ennen näkemänsä.
Sanattoman hämmästyksen vallassa hän lukee tuhoisasta vedentulvasta,
ja laivasta, joka jäi riippumaan Nisir vuorelle, kyyhkysestä, joka
päästettiin ulos katsomaan, oliko vesi laskeutunut, pääskysestä ja
korpista, jotka lähetetään lentoon samassa tarkoituksessa. Hän oli
löytänyt vanhan babylonialaisen kertomuksen vedenpaisumuksesta.
Hehkuvalla innolla hän nyt etsi puuttuvia palasia ja katso: etsittyään
loppumattomiin hän löysi muutamia pieniä täydentäviä katkelmia sekä
lisäksi osia kahdesta muusta saman kertomuksen käsikirjoituksesta.
Ne jotka muistavat vuoden 1872, muistavat myöskin selvästi miten
suunnatonta hämmästystä kertomus tästä löydöstä sai aikaan koko
sivistyneessä maailmassa.
Mutta vedenpaisumustarun löytöhistorian ihmeet eivät päättyneet tähän.
Asian laita oli niin, että nuolenpääkirjoitustekstissä oli vielä
suuri aukko, jota ei voitu täyttää englantilaisten hallussa olevilla
katkelmilla.
Tämän nuolenpääkirjoituslevyn kappaleen täytyi siis olla Assurbanipalin
kirjastossa.
Mitä tekee Smith silloin? Hän tietenkin lähtee Niniveen, alkaa
kaivaa paikalla, missä Assurbanipalin kirjasto oli ollut, ja saa
esiin koko joukon nuolenpääkirjoituskatkelmia, niiden joukossa —
kuule ja hämmästy! — juuri sen palasen, joka puuttui hänen British
Museumista löytämästään savilevystä. Tämä oli se osa, joka kertoi,
miten suopeamielinen jumala kehoitti vedenpaisumustarinan sankaria
rakentamaan laivan ja ottamaan sinne mukanaan omaisensa sekä
kaikenlaisia eläimiä.
Kahdella kaivausretkellään Eufrat-Tigrismaihin Smith muuten täytti
monia aukkoja British Museumin kokoelmissa; myöskin teki hän
Assurbanipalin kirjastosta monta uutta arvokasta löytöä. Vielä
kolmannen kerran hän matkusti sinne jatkamaan työtään. Mutta nyt näillä
epäterveellisillä seuduilla raivosi kolera ja rutto niin hirvittävästi,
että kaikki järjestyksen siteet olivat höltyneet ja hänen täytyi palata
tyhjin toimin. Hän itse oli kokonaan murtunut ilmaston rasituksista,
nälästä ja janosta sekä vaivalloisesta työstä ja kotimatkalla hän
heitti henkensä.
* * * * *
Mutta siirtykäämme nyt hänen suureen löytöönsä, joka on verrattomasti
mielenkiintoisin koko assyrialais-babylonialaisessa kirjallisuudessa:
babylonialaiseen tuhotulvakertomukseen! Se on osa suuresta
sankarieepoksesta, joka käsittää kaksitoista nuolenpääkirjoituslevyä ja
josta hiljattain on löydetty paljon vanhempiakin merkintöjä, nimittäin
noin vuodelta 2000 e.Kr., nämä kuitenkin katkelmia.
Assyrialais-babylonialaisen tuhotulvakertomuksen päähenkilö, joka
vastaa Nooaa ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, on Ksisuthros[155],
viimeinen babylonialaisista alkukuninkaista.
»Vedenpaisumus», kuten sitä nimitämme heprealaisten sanontatavan
mukaan, oli ainutlaatuisen valtava Eufratin tulva, johon yhtyi
meriveden suunnaton nousu rajujen myrskyjen johdosta. Tapahtumapaikkana
nimittäin oli, kuten babylonialaisista kertomuksista huomaamme,
Shuruppakin kaupunki Eufratin varrella lähellä kohtaa, missä se laskee
Persian lahteen.[156] Suuri tulva tapahtui saman kertomuksen mukaan
kaupungin jumalien toimesta rangaistukseksi ihmisten synneistä.
Ksisuthroksella on kuitenkin — niin kertoo babylonialainen perimätieto
— suojelijanaan ihmisystävällinen Ea, meren syvyyden ja viisauden
jumala, ja hän saa sentähden tältä tiedon jumalien päätöksestä tuhota
ihmiskunta. Pelastaakseen suojattinsa Ea kehoittaa häntä rakentamaan
itselleen määrätyn suuruisen laivan, astumaan siihen sukunsa kera ja
ottamaan mukaansa parin kaikkia eläviä olentoja sekä sitten lähtemään
aavalle merelle. Kaikkiin Shuruppakin kansan tunkeileviin kysymyksiin
hänen on vastattava, että koska Ellil, maan herra, vihaa häntä, ei
hän enää halua jäädä hänen maahansa, vaan lähtee pois jumalansa Ean
valtakuntaan.
Ksisuthros noudattaa suojelijansa neuvoa. Kun laiva on valmis, lastaa
hän sen:
»Kaiken, mitä minulla oli,
kaiken hopeani,
kaiken kultani,
kaikki erilaiset elämänsiemenet
lastasin siihen.
Vein laivaan
koko perheeni ja sukuni,
vainioiden karjaa, kedon villejä eläimiä;
kaikenlaisia käsityöläisiä vein sinne.»
Merkin saatuaan hän itse astuu laivaan ja sulkee oven sekä jättää
peräsimen kokeneen perämiehen käsiin. Nyt kaikki ilman voimat pääsevät
valloilleen. Myrskyt raivoavat, meri ja joet tulvivat, mustat
ukkospilvet pimentävät koko maailman. Vieläpä jumalienkin mielestä
se on kaameata. »He nousevat Anun taivaaseen. Siellä he istuvat
liikkumattomina, kokoonkyyristyneinä kuin koirat, ja itkevät pelosta.»
Kuusi päivää ja kuusi yötä pyörremyrskyt ja rankkasateet raivoavat.
»Koko maailma on muuttunut mereksi», ja kaikki elävät tuhoutuvat.
Mutta seitsemäntenä päivänä myrsky vaimenee, meri tyyntyy, ja laiva
tarttuu Nisir vuorelle. Vielä kuusi päivää Ksisuthros odottaa, mutta
seitsemännen päivän sarastaessa hän ryhtyy toimimaan:
»Silloin vein ulos kyyhkysen
ja päästin sen irti.
Kyyhkynen lensi
sinne tänne,
mutta kun ei ollut lepopaikkaa,
se palasi takaisin.
Silloin vein ulos pääskysen
ja päästin sen irti.
Pääskynen lensi
sinne tänne,
mutta kun ei ollut lepopaikkaa,
se palasi takaisin.
Silloin vein ulos korpin;
päästin sen irti.
Korppi lensi,
näki, että vesi väheni,
söi, kahlasi liejussa ja raakui,
mutta ei tullut takaisin.»
Siitä Ksisuthros ymmärsi, että maa oli jälleen kuiva. Hän lähti
laivasta ja toimitti uhrin vuoren kukkulalla. Kuten Nooan uhri
oli suloinen tuoksu Jahvelle, niin myös babylonialaiset jumalat
kokoontuivat nauttimaan uhrisavusta.
»Jumalat hengittivät tuoksua;
jumalat nauttivat makeasta lemusta.
He kokoontuivat kuin kärpäset uhraajan ympärille.»
Ja kun Ishtar tuli alas jumalien luo, niin hän vannoi kaulakoristeensa
kautta, ettei hän milloinkaan unohtaisi tätä päivää. Tätä
kaulakoristetta, jota jumalatar kohottaa valaa vannoessaan, on pidetty
juutalaisen kertomuksen sateenkaaren vastineena.
Sitten seurasi ankara riita Ean ja muiden jumalien välillä, syystä
että hän oli tehnyt tyhjäksi heidän suunnitelmansa hävittää kaikki
elävät maan päältä. Ea selittää kuitenkin Ellilille, että on parempi,
jos tästä lähtien yksityinen syntinen saa rangaistuksensa, kuin että
koko ihmiskunta hukkuisi veden tulvassa. Silloin Ellil antaa vihansa
lauhtua. Hän menee Ksisuthroksen luo ja ottaa häntä ja hänen vaimoaan
kädestä, siunaa heitä ja tekee heidät jumalien kaltaisiksi.
* * * * *
Ratkaisevan todistuksen siitä, että juutalainen vedenpaisumuskertomus
on nuorempi kuin babylonialainen, ovat satukirjallisuuden vaelluksiin
perehtyneet tutkijat huomanneet siinä osassa tarua, joka käsittelee
lintujen irtipäästämistä laivasta. Babylonialaisen kertomuksen vanha
kolminaisuus toistuu heprealaisessa sikäli, että siellä päästetään
kyyhkynen irti kolme kertaa. Mutta samalla kertaa myöskin korpin muisto
on säilynyt heprealaisessa kertomuksessa, vaikka sen irtipäästämisen
tarkoitus on unohtunut, niin että tällä linnulla siinä on aivan
merkityksetön osa. Korppi saa tässä esityksessä ilman aikojaan tehdä,
mitä sen nuolenpääkirjoitustarinan mukaan täytyi tehdä, ollen noista
kolmesta linnusta se, joka viimeksi lähetettiin.
Muita todistuksia babylonialaisen vedenpaisumuskertomuksen vanhuudesta
heprealaiseen verrattuna, ovat nuolenpääkirjoitukset, joita on
löytynyt Babyloniasta Assurbanipalin kirjastossa tehdyn suuren
löydön jälkeen. Nykyjään tunnetaan ainakin kuusi babylonialaista
vedenpaisumuskertomusta tai katkelmia niistä. Vanhimmasta tunnetusta
babylonialaisesta toisinnosta on olemassa katkelma, joka on löytynyt
Nippurista, missä aikanaan oli Babylonian huomattavin temppeli. Tämä
nuolenpääkirjoitustaulu näyttää olevan noin 4 000 vuotta vanha.
* * * * *
Tarina suuresta tulvasta, joka peittää maan ja tuhoaa kaiken
elollisen paitsi yhtä ainoata miestä perheineen, on muuten levinnyt
kautta koko maapallon. Muisto Hoanghon tulvista on esim. antanut
aiheen kiinalaiseen jokisatuun. Toinen vedenpaisumustaru, joka on
aivan riippumaton heprealaisesta ja babylonialaisesta, on säilynyt
Gaua-saarella Australian saaristossa. Siinä kerrotaan, että muuan
mies niineltä Kat rakensi itselleen veneen kaukana metsän keskellä,
antamatta veljiensä pilkan häiritä itseään. Kun nämä kysyivät häneltä,
miten hän luuli saavansa niin suuren aluksen meren rantaan, hän aina
vastasi: »Sen saatte pian nähdä.»
Kun vene oli valmis, hän kutsui sinne vaimonsa ja veljensä, kokosi
saarelta kaikenlaisia eläimiä, vieläpä niinkin pieniä kuin muurahaiset,
ja sulkeutui heidän kanssaan veneeseen. Sen jälkeen puhkesi valtava
rankkasade. Suuri metsää kasvava notkelma täyttyi vedellä, ja Katin
laiva ajelehti itsestään merelle. Siitä asti gaualaiset ovat alati
odottaneet häntä takaisin palaavaksi, ja kun meidän päivinämme joukko
lähetyssaarnaajia astui maihin saarelle, niin alkuasukkaat luulivat
Katin veljineen tulevan kotiin.
Täällä pohjolassa on — vaikkakin epävarmoilla perusteilla — pidetty
vedenpaisumus taruna kertomusta Ymer jättiläisen verestä, johon koko
jättiläissuku hukkui lukuunottamatta yhtä ainoata pariskuntaa.