Luomisesta on useita erilaisia babylonialaisia taruja. Toinen
kahdesta pääkertomuksesta on löydetty Assurbanipalin kirjastosta.
Se peräytyy aina alkutilaan asti, ennenkuin vielä oli jumalia, ja
kertoo näiden synnystä. Toinen pääkertomus on kirjoitettu muistiin
uusbabylonialaisena aikana ja on oikeastaan ylistyslaulu Mardukille,
babylonialaisten suojelusjumalalle, jota siinä kunnioitetaan luomisen
jumalana:
»Marduk pingoitti vetten ylle kaislaisen katoksen,
valmisti maata, levitti sitä katokselle.
Jotta jumalat saisivat asua mieluisissa majoissa,
hän loi ihmisiä.
Aruru[154] loi ihmisen siemenen yhdessä hänen kanssaan.
Kedon eläimet ja maan elävät olennot hän loi.
Hän teki Eufratin ja Tigris-virran ja johdatti ne paikoilleen;
hän mainitsi armollisesti niiden nimet.
Viljan, ruohon, kaislikon ja viidakon hän loi;
vainioitten vihreyden hän loi
ja pellot, niityt ja rämemaat.
Villilehmän ja vasikan, sen pojan,
uuhen ja vuonan, lauman karitsan,
hakamaat ja metsät,
vuohipukin ja gasellin hän on luonut.»
Ihmisen synnystä babylonialaiset uskoivat, että jumalat olivat luoneet
hänet siinä itsekkäässä tarkoituksessa, että »hän palvelisi jumalia
ja he itse saisivat levätä.» Itse luomistoimitus tapahtui siten, että
jumalat ottivat savikimpaleen, sekoittivat sen tappamansa jumalan
vereen ja loivat siitä uuden olennon saviruukun muotoiseksi. Ihminen on
siis maallisen ja jumalallisen sekoitus ja »jumalten kuva.»
Tämän käsityksen vahvistaa aivan hiljattain löydetty
nuolenpääkirjoituskatkelma, jonka mukaan Marduk itse sanoo:
»Tahdon ottaa verta —
tahdon tehdä ihmisen.
Tahdon luoda ihmisen,
jotta jumalien palvonta palautettaisiin kunniaansa
ja heille rakenneltaisiin temppeleitä.»