Muinaisilla babylonialaisilla oli runsaasti jumalia. Näiden luvusta
on erilaisia tietoja, mutta tosiasiallisesti tunnemme neljättätuhatta
jumalannimeä. Korkein jumala on Anu, »jumalien isä ja kuningas» ja
taivaan herra. Kolmannessa taivaassa hän istuu valtaistuimellaan.
Hänellä on useita puolisoita, mutta hänen lempivaimonsa on
Ishtar, foinikialaisten ja kanaanilaisten Astarte, kuuluisin
babylonialaisista jumalattarista. Hän on aistillisen rakkauden ja
hedelmällisyyden jumalatar, jolla silloin tällöin on rakkaussuhteita
myöskin ihmisiin ja eläimiin, mutta joka enimmäkseen tuottaa
rakastajilleen tuhoa ja kuolemaa. Tarinat tietävät kertoa paljon hänen
rakkausseikkailuistaan.[148] Mutta hän on myöskin sodan jumalatar,
joka »kostuttaa maan verellä ja heittää kaatuneet suuriin röykkiöihin
kentille.»
Rakkauden jumalattaren palvontaan oli yhtynyt hurjia tansseja,
itsensäsilpomista ja hirvittävää siveettömyyttä. Hänen papittarensa,
»temppeliportot», olivat jonkinlaisia prostituoituja, joilla oli oma
temppeliporttolansa, missä he varsinkin suurten uskonnollisten juhlien
aikana antautuivat paikalle tulviville muukalaisille.[149]
Myöskin Ishtarin _papit_ palvelivat jumalatartaan siveettömyydellä.
Miehisen elimen itsesilvonta kuului hedelmällisyyden jumalattaren
palvelukseen sekä Babyloniassa että Vähässä-Aasiassa. Kun tämä kauhea
toimitus oli suoritettu uskonnollisen raivokohtauksen vallassa, seurasi
jotakin vielä inhoittavampaa: kuohitut pukeutuivat naisenpukuun ja
antautuivat temppeliprostitution haltuun: »Ishtar oli muuttanut heidän
mieskuntoisuutensa naisekkuudeksi.»
Suurina Ishtarin juhlina kaikki riettaisiin juhlamenoihin kokoontuneet
»portot, ilotytöt ja -pojat sekä luonnonvastaiset papit» viettivät
hirveätä elämää. Puhtaat neidotkin uhrasivat silloin neitsyytensä.
Tulot tästä uhrista joutuivat temppelirahastoon. Liioiteltu on
kuitenkin varmasti Herodotoksen väite, että »maan jokaisen naisen
täytyi kerran elämässään asettua Ishtarin temppeliin ja antaa
muukalaisen maata itsensä. Mutta tämän jätettyään hän on täyttänyt
velvollisuutensa jumalatarta kohtaan ja saa mennä kotiin. Kaikki, jotka
ovat kauniita ja komeita, palaavat pian kotiin, mutta rumat saavat
odottaa kauan, ennenkuin voivat täyttää lain käskyn. Onpa sellaisiakin,
jotka saavat odottaa kokonaista kolme tai neljä vuotta. Muutamin
paikoin Kypros saarella vallitsee melkein samanlainen tapa.»
Arvossa lähinnä Anua oli _Ellil_, joka alkujaan oli »tuulien herra» ja
myöskin sai aikaan jokiveden tulvimisen. Kun sitten maailma jaettiin
kolmia: taivaaseen, maahan ja veteen, tuli Ellilistä mantereen
hallitsija, ja »maiden herrana» hän asusti korkeilla vuorilla. Anu ja
Ellil eivät kumpikaan olleet ihmisille suopeita. Ellil loi lohikäärmeen
pitääkseen heitä kurissa, ja myöhemmin hän sai aikaan vedenpaisumuksen.
Ja kun Ksisuthros säilytti henkensä, niin Ellil vihastui. — Ajan
pitkään Ellilin nuorempi kilpailija Marduk, Babylonin kaupungin
pääjumala, syrjäytti hänet yhä enemmän, ja hänen täytyi tyytyä verraten
vaatimattomaan liikanimeen »vanhaherra».
Ellilin pääpuoliso, _Ninlil_, on maan lapsille suopeampi ja lausuu
mielellään ankaralle puolisolleen hyvän sanan kurjien raukkojen
puolesta, jotka anovat häneltä armoa ja apua. Hän on »suuri äiti ja
ihmisten armollinen puoltajatar.»
Anusta oli tullut taivaan ja Eliitistä maan hallitsija, mutta Anun
pojasta _Ea_sta tuli meren jumala. Ja koska syvää vettä pidetään kaiken
viisauden lähteenä, on Ea myöskin kaikkien taiteitten ja tieteitten
jumala. Hän on opettanut ihmisille kaikenlaista käsityötä ja on
kirjoitustaidon keksijä. Hän on myös, päinvastoin kuin Anu ja Ellil,
suuri ihmisystävä. Juuri hän keksi pelastaa suojattinsa Ksisythroksen
vedenpaisumuksesta. Myöskin hän moitti Elliliä ankarasti siitä, että
tämä oli pannut toimeen tuon suuren tuhotulvan.
Ean ihmisystävällisyyden peri hänen poikansa _Marduk_ eli _Bel_, joka
syrjäytti sekä Anun että Ellilin näiden valta-asemasta ja tuli siis
olemaan sekä taivaan että maan herra. Kun tuho uhkasi jumalmaailmaa,
sitoutui Marduk nimittäin menemään vihollista vastaan sillä ehdolla,
että hän saisi vallan hallita kaikkia muita jumalia. Sen hän saikin
palkakseen. Hän käytti isiltä perittyä viisauttaan isänsä tavoin
sairaitten ja kärsivien ihmisten auttamiseen. Neljän koiransa
seuraamana hän taisteli pimeyden henkiä vastaan ja auttoi valon
voittoon.
Mardukin merkitys kasvaa Baabelin kehityksen mukana, aivan kuin Amonin
valtaanpääsy seurasi Theban muuttumista Egyptin pääkaupungiksi. Kaikki
ihanteelliset ominaisuudet siirtyvät vähitellen Mardukille: hänestä
tulee kaikkivaltias, kaikkiviisas, kaikkihyvä, pyhä ja vanhurskas.
Täten on otettu askel yksijumalaiseen suuntaan, ei kuitenkaan niin
suurta kuin sillä, että Ekhnaton otti käytäntöön auringonjumalan
palvonnan.
On olemassa myös monia muita jumalia, kuten kuun jumala, tulenjumala,
ilmojenjumala, joka lähettää virkistävän sateen, mutta voi myös
osoittaa vihaansa ukkosenjyrinässä, »niin että taivaan jumalat
kauhuissaan nousevat taivaisiin ja manalan jumalat ryömivät maan alle.
»Manalan jumalalla on seitsemän poikaa, joita hän pitää »vankina»
vartioimassa helvetin portteja. Tie kuoleman valtakuntaan alkaa
sieltä, missä aurinko laskee erämaahan. »Manalan laivuri», jolla on
myrskylinnun pää sekä neljä kättä ja neljä jalkaa, kuljettaa vainajan
ensin lautalla joen yli. Itse tuonelaa ympäröi seitsemän muuria, kukin
portteineen, joista jokaista vartioi yksi manalan jumalan pojista. Se
joka on kulkenut porttien läpi, tulee »siihen synkeään asuntoon, josta
ei kukaan takaisin palaa, ja jossa hänen ruokanaan on tomu ja savi.»
Kaikkien olo on kuoleman valtakunnassa lohdutonta. Parhaassa
tapauksessa voi lohduttautua sillä, että kuolemassa saa levätä. Pahat
saavat kurjimman kohtalon: he saavat »syödä kuolleitten kaupungin
jätteitä ja juoda sen katuojista ja levätä kivipaadella.»
Tässä synkässä valtakunnassa hallitsee manalan jumala, joka samalla
kertaa on sodan ja ruton jumala, yhdessä puolisonsa kanssa, ja heidän
seurassaan ovat kaikki pahat henget ja haltiat, jotka ihmisiä kiusaavat.
Moni seikka viittaa kyllä siihen, että babylonialaiset uskoivat
vainajain joutuvan manalassa tuomioistuimen eteen, mutta varmoja
todistuksia sellaisesta käsityksestä ei ole.
Assyrian pääjumala oli _Assur_, joka alkujaan oli vain Assurin
kaupungin suojelusjumala. Assyrialaisen kansanluonteen mukaisesti hän
oli luonnollisesti ennen kaikkea metsästyksen ja sodan jumala, joka
johti omansa voittoon.
Babylonialaisten jumalista huomaa, että ne ovat alkeellisen — tahtoisi
sanoa kasvattamattoman tai puolivillin — mielikuvituksen luomia, aivan
kuten Tor ja Fröja muinaispohjoismaisessa jumalaistarustossa. Nämä
jumalat ovat kuulumattoman voimakkaita, mutta heiltä puuttuu vastaavaa
harkintaa ja itsehillintää. Neuvotteluissansa he toimeenpanevat
juominkeja, kun tarvitsevat piristää järkeänsä; mutta silloin he
juovat usein liikaa, niin että koko neuvotteleva jumalain kokous
torkahtaa. He maiskuttavat tyytyväisesti kukkuraisen pöydän ääressä,
ja kun he vainuavat ensimmäisen polttouhrin tuoksun, »he kerääntyvät
kuin kärpäset» uhraajan ympärille. Silloin he iloitsevat kuin kiltit
lapset siitä, että heidän oikukas päähänpistonsa tuhota koko ihmiskunta
suurella tuhotulvalla on mennyt myttyyn. Sillä kuka silloin olisi
valmistanut heille uhrin! Ja kuinka kolakkaa oli ollut heidän itsensä,
kun vedenpaisumus ja rajumyrskyt raivosivat ja taivas oli monta
päivää synkkä kuin yö! Miten märkinä ja nälkäisinä he sentään istua
kököttivät ylhäällä taivaassa katuen sitä, mitä olivat aikaansaaneet!
— Ja jos haluaa saada enemmän näytteitä näiden jumalain alkeellisesta
luonteesta, niin ajateltakoon, kuinka Ishtar jumalatar, suuri
miestensyöjä, aina käyttäytyi.
Tunteitansa nämä jumalat ja jumalattaret purkavat samalla tavoin kuin
villit tai hillittömät lapset. He kirkuvat ja huutavat ja purevat
kieltänsä, käyvät toistensa kimppuun ja repivät toisiansa tukasta. Ja
ennenkuin he uskaltautuvat taisteluun vaarallisen vihollisen kanssa,
syytävät he hänelle karkeuksia ja herjauksia jos minkämoisia samalla
kertaa karaistakseen rohkeuttaan ja säikähdyttääkseen vihollisen lamaan.
Olisi väärin sanoa olevan jotakin ylevää tuollaisissa kohtauksissa ja
jumalain elämän kuvissa, mutta määrättyä avosydämistä kertojalahjaa ne
osoittavat. Samassa määrin kuitenkin, kuin Babylonian valtio kehittyi
hyvinjärjestetyksi oikeus- ja kulttuuriyhteiskunnaksi, muodostui
jumalainkin maailmasta voimakkaiden, viisaiden ja hyvien olentojen
ihanneyhteiskunta, joka oli yhtä paljon korkeammalla heikkojen ja
syntisten ihmisten oloja, kuin taivaan tähdet ovat maata korkeammalla.
Siellä, tähdissä ja planeetoissa, ne ilmestyivät nyt ihmisille. Ja
nämä tähtijumalat, toisin kuin vanhat maailmanjumalat, olivat kaikista
maallisista tarpeista riippumattomia tarvitsematta edes ruokaa tai
juomaa.
Ollen jumalain ilmestysmuotoja taivaankappaleista tuli palvonnan
esineitä, ja kaikki tähtitaivaan ilmiöt käsitettiin varoittaviksi tai
kehoittaviksi merkeiksi maan lapsille.