Muinaiset babylonialaiset olivat erittäin uskonnollista kansaa.
Kuningasten piirtokirjoituksissa perussävy on ilmeisen uskonnollinen,
ja he pitävät temppelien rakentamista kaikkein tärkeimpinä
hallitustoiminaan. Eräästä Babylonian vanhimmista hallitsijoista
sanotaan: »Niinkuin lehmä kääntää katseensa vasikkansa puoleen, niin
hän kohdisti kaiken rakkautensa temppelin rakentamiseen.» Kuningasten
sotatoimia mainitaan babylonialaisissa kirjoituksissa sitävastoin
vain ohimennen. Siinä nämä kirjoitukset ratkaisevalla tavalla eroavat
assyrialaisista, jotka kertovat etupäässä kuningasten sotaretkistä.
Assyria oli aito soturivaltio, ja hallitsijaihanteena oli mainehikas
sotasankari. Sen historia on kirjoitettu verellä. Babyloniassa taasen
kuninkaan piti olla hyvä paimen, joka kokosi hajaantuneen laumansa.
Hänen päätehtävänään oli »järjestyksen» hankkiminen maahan.
Kun suuri temppelirakennus oli valmistunut, oli tapana julistaa
jumalanrauha maahan niiden seitsemän päivän ajaksi, jolloin vihkiminen
tapahtui. »Seitsemänä päivänä palvelustyttö oli emäntänsä vertainen;
orja ja hänen isäntänsä kulkivat rinnakkain; pahan kielen ilkeät sanat
muuttuivat hyviksi — kaikki paha pysyi poissa temppelistä. Rikas ei
tehnyt vääryyttä isättömälle ja äidittömälle, eikä mahtava loukannut
turvatonta leskeä.»