Tavallansa arkeologit eivät ole missään viettäneet sellaisia voittoja
kuin assyrialaisella maaperällä. Ei niin, että Niniven ja muiden
Assyrian kaupunkien rauniokummuista tehdyt löydöt sellaisinaan
olisivat arvokkaampia kuin Egyptin, Vähän-Aasian, Kreikan ja Italian
löydöt. Eipä suinkaan. Mutta erotus sen välillä, mitä tiedämme nyt
ja minkä tiesimme ennen kaivauksia, on tässä paljon huomattavampi
kuin kysymyksen ollessa muista vanhoista sivistysmaista. Sillä niin
perusteellinen oli Niniven ja sen sisarkaupunkien tuho ollut, että
ainoastaan nimettömiä rauniokumpuja oli jäljellä siitä ylpeästä
vallasta, joka kerran satojen vuosien ajan sääti lakeja Etu-Aasian
kansoille. Koko se kiintoisa kausi ihmiskunnan kehityksessä, jolla
täällä oli ollut näyttämönsä, oli melkein täydellisesti vajonnut
unhotuksen mereen. Ainoastaan muutamat juutalaisten pyhien kirjoitusten
tiedonannot pelätystä valloittajakansasta pitivät vielä yllä heikkoa
muistoa sen muinaisesta olemassaolosta. Mutta kun rauniokummut alkoivat
todistaa, tämä todistus oli Assyrian osalta paljon kaunopuheisempaa,
kuin mitä sisarusmaan rauniot olivat kyenneet kertomaan _sen_
kohtaloista.
Vanhimmat Babylonian muistomerkit ovat kolmannen vuosituhannen
alulta e.Kr. Mutta ne eivät ole läheskään niin kiintoisia ja
sivistyshistoriallisesti arvokkaita kuin Egyptin löydöt. Kivettömässä
Babyloniassa rakennettiin nimittäin temppelitkin tiilestä ja ilman
runsasta taiteellista koristelua. Babylonian kansalta puuttui
ylipäänsä egyptiläisten taipumus suurpiirteisyyteen rakennustaiteessa
ja elämän ilmenemismuotojen taiteelliseen kaunisteluun. Vain
harvoin babylonialaiset kykenivät kohoamaan jokapäiväisen elämän
käytännöllisten tarpeiden yläpuolelle. He katselivat kylmästi ja
realistisesti tämän maailman ilmiöitä. Heiltä puuttui egyptiläisten
avoin elämänilo ja heiltä puuttui myöskin indoeurooppalaisten kansojen
tunne-elämän syvyys ja lämpö. Sellaiselta pohjalta ei voinut versoa
suurta ja jaloa taidetta eikä varsinaista kirjallisuutta.
Eufrat-Tigrismaan haudat ovat samoin hyvin yksinkertaisia ja niistä
puuttuu noita kuvasarjoja ja varusteita, jotka tekevät Egyptin
haudat niin antoisiksi sivistyshistorian kannalta. Babyloniassa ei
syntynyt koskaan egyptiläisen tapaista vainajainpalvelusta rikkaasti
koristeltuine hautoineen ja vainajille annettuine kallisarvoisine
lahjoineen.
Babylonian historian arvokkaimmat todistuskappaleet on löydetty sen
omien rajojen ulkopuolelta, muinaispersialaisen Susan kaupungin
raunioista. Tämä johtuu siitä, että elamilaiset ovat ryöstöretkiltään
raahanneet mukanansa suuret määrät muinaisbabylonialaisia
muistomerkkejä, kuten senkin kiven, johon Hammurapin kuuluisa lakikirja
oli kaiverrettu. Mutta näiden todistuskappaleiden antamat tiedot ovat
valitettavasti hyvin katkonaisia.
Vain _yhtä_ laatua lähdekirjoja on runsain määrin löydetty
Babylonian raunioista: savitauluille piirrettyjä liikeasiakirjoja ja
kauppakirjeitä. Temppelikouluista on tavattu myös joukko tällaisia
tauluja, joissa on kirjoitus- ja laskuharjoituksia, kielioppeja,
matematiikan ja tähtitieteen oppikirjoja, hymnejä, rukouksia, loitsuja
ja taruja.
Kiintoisampia ovat muinaisjätteet Assyriassa, missä oli saatavissa
rakennuskiveä. Ainakin myöhäisemmät kuninkaat päällystivät siellä
palatsinsa alabasterilevyillä, jotka koristeltiin heidän elämästään
kertovilla kohokuvilla ja piirtokirjoituksilla. Assyrialainen taide
vaikuttaa kuitenkin valtavimmin voimallaan; ja tässä suhteessa se onkin
saanut aikaan ihailtavia luomia. Mutta aiheköyhää se on, kun vertaa
assyrialaisia seinäkohokuvia egyptiläisiin! Kun viimeksi mainitut
sisältävät runsaasti piirteitä rahvaan jokapäiväisestä elämästä,
kertovat assyrialaiset kuvat yksinomaan hovielämästä, sotaretkistä ja
metsästyksistä.
Ennen suurten kaivausten aikaa oli Babylonian ja Assyrian historian
suhde aivan päinvastainen kuin nyt. Silloin Assyrian historia oli
kätketty sen kaupunkien raunioihin. Koko valtakuntahan oli luhistunut
suuressa romahduksessa, se oli aivan kuin pois pyyhkäisty maan
pinnalta. Babylonian kaupungit sitävastoin olivat yhä olemassa
ja tulivat persialaisajan jälkeen yhä läheisempiin suhteisiin
kreikkalaisten kanssa. Kreikkalaiset historioitsijat, ennen muita
Herodotos, voivat senvuoksi antaa meille hyvin täyteläisiä, Babylonian
kansan omaan perimätietoon perustuvia kuvia babylonialaisten
myöhemmistä vaiheista» samoinkuin tämän kansan tavoista ja Baabelin
muistomerkeistä. Assyriasta sitävastoin kreikkalaisilla oli vain
niukkoja ja suureksi osaksi aivan vääriä käsityksiä.
Mutta juuri sitä äkillistä tuhoa, joka vuonna 612 e.Kr. yhtä
aikaa kohtasi Assyrian kaupunkeja, saamme kiittää siitä, että
Assyrian historian ainehisto on levännyt siellä suhteellisen
vahingoittumattomana aina meidän päiviimme asti. Kuten kerran myöhemmin
Pompejissa oli täälläkin äkillinen tuho syynä siihen, että kokonaiset
palatsit ja temppelit säilyivät verraten vahingoittumattomina
sorakasojen alla ja ovat meidän päivinämme voineet nousta sieltä
jälleen esille kuin taikaiskusta.
Babylonialaisten kaupunkien arvokkaimmat kulttuurimuistot
sitävastoin joutuivat muinaisajalta kerta toisensa jälkeen
sotaisten naapurikansojen ryöstettäväksi, varsinkin elamilaisten ja
assyrialaisten, ja saivat sitten _vähitellen_ rappeutua.
Yleensä on verraten hedelmätöntä suorittaa kaivauksia vanhassa
kaupungissa, joka vuosituhansia on ollut asuttuna ja on monta kertaa
joutunut vihollisten ryöstettäväksi. Ne muinaismuistot, jotka ovat
säilyneet sodan hävitykseltä ja ryöstöiltä, ovat olleet käytännössä
suvusta sukuun, kunnes suorastaan ovat kuluneet loppuun; ja toiset
esineet, joilla on ollut se kulttuurihistorian kannalta onnellinen
kohtalo, että ovat hautautuneet sortuvien talojen alle, ovat
sellaisessa paikassa kuitenkin vain harvoin säästyneet ajan hampaalta.
Uusi sukukunta on näet raivannut ja kaivanut kellareita uusiin
taloihin, ja niin kätkössä olleet esineet ovat jälleen tulleet esiin.
Ja kun uusi suku monesti on ollut toisen rotuista ja toisen uskoista
kuin edesmennyt tai voitettu suku, niin ei siltä taholta ole ollut
odotettavissa kunnioitusta muinaislöytöjä kohtaan. Usein myöhemmät
sukukunnat ovat tuhonneet tai ottaneet arkiseen käytäntöön löytyneitä
jumalanpalvelusmenoihin kuuluneita esineitä.
* * * * *
Meidän päivinämme tämä maailma on tarmokkaasti suoritetuilla
kaivauksilla jälleen noussut kuolleista. Assyrialaisten ja
babylonialaisten muistomerkkien päivänvaloon saattamiseksi tarttui
ensimmäisenä lapionvarteen englantilainen _Rich_, joka oli
Itä-aasialaisen yhtiön palveluksessa Bagdadissa. Hän oli aivan
nuori mies käydessään vuonna 1811 ensimmäistä kertaa Babylonin
rauniokentillä. Silloin heräsi hänessä intohimoinen kiinnostus näitä
kauan sitten kadonneen ajan jätteitä kohtaan. Täällä Niniven luona
ja muissakin paikoin hän kartoitti ja kaivoi. Mutta kymmenen vuotta
myöhemmin kolera tempasi hänet pois. Hänen kokoelmansa eivät ole
suuria verrattuina myöhemmän ajan löytöihin, mutta niillä on kuitenkin
kunniasija British Museumissa, aikojen kuluessa korjatun runsaan sadon
ensi saaliina.
Ensimmäisen todella suurenmoisen löydön _assyrialaisella_ maaperällä
teki ranskalainen _Botta_. Vuonna 1843 hän alkoi Ranskan valtion
avustuksella tehdä kaivauksia vanhan Niniven seuduilla. Lapion kärkeen
täällä sattunut löytö osoittautui olevan Sargon II:n, Samarian
valloittajan, enemmän kuin 700 vuotta e.Kr. rakennuttama palatsi.
Botta sai taistella suunnattomia vaikeuksia vastaan, joita aiheuttivat
epäterveellinen ilmasto, mikä oli vähällä maksaa hänen elämänsä,
epäluuloinen, taikauskoinen ja varasteleva väestö sekä varsinkin
seudun kateellinen ja kavala turkkilainen kuvernööri, joka samoinkuin
seudun asukkaat epäili, että muukalainen etsi maan kätkössä olevia
aarteita.[134]
Mutta huolimatta kaikista esteistä, joita Bottan tielle kasattiin,
tämän tieteen väsymättömän ja uskollisen palvelijan onnistui paljastaa
huone huoneelta Sargonin mahtava linna, loistorakennus, joka täytti
jopa 10 hehtaarin pinta-alan. Seinät olivat täynnä assyrialaisten
elämää ja historiaa esittäviä kuvia ja piirtokirjoituksia ja ovien
pielessä seisoi vartijoina taiteellisesti tehtyjä jättiläiseläimiä.
Ennen aivan tuntematon assyrialainen rakennustaide nousi äkkiä
silmiemme eteen loistorakennuksena, joka yhdellä iskulla siirsi
meidät keskelle Assyriassa kahdeksannella vuosisadalla e.Kr. elettyä
elämää. Hämmästyen katselivat tiedemiehet ja taiteilijat maailmaa,
missä sivistys oli saavuttanut niin odottamattoman korkean tason
aikana, jolloin länsimaat vielä olivat raakuuden tilassa. Valtava
oli myöskin tämän palatsin ja sen mahtavien eläinjättiläisten esille
kaivamisen tekemä vaikutus maan omiin asukkaisiin. Enemmän kuin
vuosituhannen he olivat asuneet tässä maassa, eikä kukaan heistä ollut
koskaan kuullut puhuttavan maanalaisesta kuninkaanlinnasta. Tuleepa
sitten päivänä muutamana mies hyvin kaukaisesta lännen maasta, mies,
jonka esi-isät olivat olleet puolivillejä barbaareja silloin kun
assyrialaiset kuninkaanpalatsit rakennettiin. Ja tuo mies menee suoraa
päätä valitsemallensa paikalle, osoittaa sitä ja sanoo: »Tuossa on
kuninkaan palatsi ja tuolla etempänä on sen portti.» Ja sitten hän
tuo päivänvaloon ylväitä muistomerkkejä, joita arabialaiset ja heidän
esi-isänsä ovat joka päivä jaloillansa polkeneet aavistamattakaan
sellaista! Kyllä on ihmeellistä kohtalon leikkiä, että kaukana asuvat
ja verraten uudet kansat olivat ainoat, jotka olivat säilyttäneet
perimätiedon kansasta, joka kerran hallitsi melkein koko sivistynyttä
maailmaa, ja että näiden kaukaisten maiden miesten piti maan omille
asukkaille osoittaa ne paikat, joissa muinaiset suurkaupungit
suurenmoisine rakennuksineen olivat olleet.
Valikoima tehdyistä löydöistä kuljetettiin suunnattomin vaikeuksin
Parisiin, ja ne ovat nyt Louvre'issa äänettöminä mutta vaikuttavina
todistajina menneiden aikojen suuruudesta ja mahdista. Mutta paljon
toisia korvaamattomia assyrialaisia muinaismuistoja, jotka oli valittu
samaa museota varten, lepää nyt Tigriksen pohjassa. Ne samoinkuin koko
siihenastinen tulos Babyloniassa samaan aikaan jatkuvista kaivauksista
oli lastattu kahdelle lautalle, jotka molemmat kaatuivat joen
liejuisiin aaltoihin.
Pian sen jälkeen kuin Botta oli tehnyt suuren löytönsä, englantilainen
_Layard_ löysi toisen suurenmoisen kuninkaanlinnan, nimittäin
Assyrian hallitsijan Salmanassar III:n melkein sata vuotta
vanhemman palatsin Nimrudissa, joka oli ollut Assyrian pääkaupunki
Assurin jälkeen ja tarun mukaan kerran suuren metsästäjän Nimrodin
asuntopaikka. Yllättävän runsas oli niiden kaivausten tulos, joita
Layard täällä suoritti — osaksi Englannin hallituksen avustuksella.
Palatsin seiniä peittivät suurelta osalta suuret, kohokuvien
kaunistamat alabasterilaatat, jotka hämmästyneelle jälkimaailmalle
paljastivat kohtauksia Assyrian kansan elämästä; ja kaikkialla oli
piirtokirjoituksia, jotka kumminkin vasta myöhemmän ajan oli suotu
tulkita.
Sitten Layard kävi muinaisen Niniven rauniokumpujen kimppuun, ja
täältäkin hän kaivoi esille m.m. kuninkaanpalatsin, nimittäin Vanhasta
Testamentista tutun, noin v. 680 e.Kr. kuolleen hirmuvaltiaan,
Sanheribin rakennuttaman. Kaivauksia siellä British Museumin laskuun
jatkettaessa tavattiin senkin palatsin rauniot, jonka Assurbanipal
hiukan myöhemmin rakensi. Arvokkain sieltä tehty löytö oli tietysti
Assurbanipalin suuri kirjasto. Sen nuolenpääkirjoituslaatoista
löydettiin myöhemmin kuuluisat babylonialaiset luomis- ja
vedenpaisumuskertomukset.
* * * * *
Sillä välin englantilaiset ja ranskalaiset arkeologit olivat
_Babyloniassakin_ tehneet kiintoisia löytöjä. Löytyi taide-esineitä,
jotka olivat 5 000 vuotta vanhoja ja todistivat jo silloin vallinneesta
korkeasta sivistyksestä; samoin löytyi Raamatussa mainitun Kaldean
kaupungin Urin, patriarkka Aabrahamin kotipaikan rauniot. Mutta yritys
oli tässä kuumetta synnyttävässä suomaassa, jossa oli tukahduttava
kuumuus ja jossa moskiittiparvet ahdistivat, vieläkin raskaampaa ja
hengenvaarallisempaa kuin Assyriassa.
* * * * *
Vuonna 1888 englantilaiset ja ranskalaiset saivat arkeologisiin
kaivaustöihinsä kilpailijan Amerikasta. Philadelphian yliopisto
lähetti nimittäin retkikunnan Babyloniaan. Tulos oli hyvin antoisa.
Muun muassa oli amerikkalaisten suotu löytää jotakin, joka lajiansa ei
tosin ollut »the biggest in the world» (maailman suurin), mutta »the
oldest» (vanhin). Mikäli tiedetään, on nimittäin se temppeli, jonka
he kaivoivat esiin ikivanhassa babylonialaisessa Nippurin kaupungissa
perimmältä osaltaan maailman vanhin. Sitä on kuitenkin monta kertaa
uusittu ja laajennettu. Tämän Belin temppelin varjossa profeetta
Hesekielillä oli ihmeelliset näkynsä, kun hän näki kerubeja, joiden
»siipien suhina oli kuin suurten vetten pauhu». Tässä merkillisessä
pyhätössä oli pyramidinmuotoinen torni. — Mutta kaikkinensa se
on vuosituhansien vieriessä peittynyt niin valtaviin muta- ja
tomukerrostumiin, että rakennus on nyt 30 metriä maanpinnan alla.
Nippuristakin kaivettiin esiin savitauluja nuolenpääkirjoituksineen,
luvultaan 50 ja 60 tuhannen välillä. Useimmat kuuluivat temppelin
arkistoon ja ovat sisällöltään hallinnollisia asiakirjoja ja laskuja.
Toiset niistä ovat kuitenkin sellaisia, joiden voitaisiin sanoa
kuuluvan jonkinlaiseen kirjallisuuteen. Ne sisältävät kronologisia
taulukoita sekä rukouksia, hymnejä, loitsuja ja muita uskonnollisia
tekstejä. Suuri osa näistä tauluista on peräisin aina kolmannelta
vuosituhannelta e.Kr., ja ne ovat siis vanhimpia kirjallisia tuotteita,
mitä historia tuntee.
Tämän löydön perusteella voitiin todeta, kuinka korkean tason
Babylonian sivistys oli saavuttanut jo neljä vuosituhatta sitten. Mutta
arkeologin sydäntä kuohutti nähdessään ennen kaikkea sen, kuinka villit
barbaarilaumat olivat mellastaneet, särkeneet ja pirstoneet ja panneet
kaiken sekasortoon; ja yhtä murheellista oli havaita se korvaamaton
vahinko, jonka polttamattomille tiililaatoille oli aiheuttanut maan
kosteus ja suolapitoisuus. Useinkin ne olivat takeltuneet yhteen ja
näyttivät tavallisilta maamöhkäleiltä. Mutta kun ne oli varovasti
kuivattu, voi sattua, että voitiin veitsellä erottaa ne toisistaan.
Erikoisen mielenkiintoisia ovat ne savilaatat, joita temppelikoulujen
oppilaat ovat käyttäneet harjoituksiinsa. Näkee, miten nuorukaiset ovat
saaneet aluksi opetella piirtämään erilaiset nuolenpääkirjoitusmerkkien
päälajit, sitten muodostelemaan sanoja ja lauseita j.m.s. Välistä
vilisee näissä savitauluissa virheitä. — Myöskin piirustuksessa,
laskennossa ja muissa aineissa nämä nuorukaiset saivat opetusta.
Enimmät siirrettävistä esineistä, jotka kaivettiin esiin Nippurista,
ovat lain määräysten mukaisesti joutuneet Konstantinopolin
Ottomaaniseen museoon, mutta sulttaani luovutti suuren osan
Philadelphian yliopiston museolle.
Viimeksi esiintyivät saksalaiset Mesopotamian näyttämöllä tahi
oikeammin sanoen kaivauskentällä. Tämä oli v. 1899. Mutta heidän
onnistui vielä silloin löytää eräs kaikkein kiintoisimmista
tutkimuskentistä melkein koskemattomana, nimittäin itse suuri Babylon,
maailmankaupunki, joka Herodotoksen liioiteltujen tietojen mukaan
olisi ollut alaltaan yhtä suuri kuin meidän päiviemme Lontoo ja
Parisi yhteensä. Tämä muinaisajan kaupunkien kuningatar uinaili vielä
rauniokasojensa alla.
Saksalaiset tutkijat ovat paljastaneet täällä babylonialaisen
kulttuurin sen parhaassa kukoistuksessa. Täältä löytyi jätteitä
temppelitornista, jota pidetään itsenänsä »Baabelin tornina».
Merkillisimmät ovat kuitenkin Nebukadnesarin rakennuttaman
kuninkaanlinnan rauniot. Että tässä löytynyt on sama linna, ilmenee
piirtokirjoituksista sekä muureissa että tiililieriöissä, joita
tavattiin palatsin nurkissa, mihin ne yleisen tavan mukaan oli pantu
perustusta laskettaessa.
Ennen saksalaisten Babylonissa tekemiä kaivauksia oli kauan ihmetelty,
miten babylonialaiset olivat koristaneet karkeat tiiliseinät.
Tuskinpa ne ovat voineet olla alabasterilevyjen koristamia kuten
assyrialaisilla, koska sitä ainetta ei ollut saatavissa heidän
omassa maassaan. Saksalaiset arkeologit osasivat vastata tähän
kysymykseen: Babylonialaiset koristivat seinät loistavan monivärisillä
emaljoiduilla tiililaatoilla, jotka yhdessä muodostivat kokonaisia
kuvioita. Oli majesteetillisesti astuvia leijonia, oli voimakkaita
härkiä ja mielikuvituksellisia lohikäärmeitä, joilla oli käärmeen pää,
kirahvin kaula, pantterin etujalat, kotkan takajalat ja koko ruumis
suomupeitteinen.
Paitsi vanhaa Babylonia saksalaiset arkeologit löysivät vielä mitä
tärkeimmän rauniokentän Mesopotamiassa melkein koskemattomana,
nimittäin vanhan _Assurin_, Assyrian valtakunnan vanhimman pääkaupungin
ja kansallisjumalan Assurin palvonnan keskuksen. Täällä suoritetut
suuritöiset kaivaukset tuottivat erittäin kauniita tuloksia. Niiden
ansiosta on saatu osittain valaistusta ennen läpitunkemattomaan
pimeyteen, joka ympäröi Assyrian valtakunnan kulttuuria ja aikaisempia
kohtaloita.
Itse kuuluisasta Assurin temppelistä on löydetty oikeastaan vain
perusmuurit. Mutta ne puhuvat tarpeeksi selvää kieltä jumalanhuoneen
iästä.
Paitsi temppeleitä ja kuninkaitten palatseja on sekä Assurista että
Babylonista löytynyt viime aikoina yksityisiä asuinrakennuksia, jotka
muodostavat kokonaisia kaupunginosia. Ne ovat pienoisjäljennöksiä
kuninkaitten linnoista, niissä on paksut, ikkunattomat tiiliseinät,
mutta sen sijaan ne on rakennettu siten, että huoneet ovat avonaisen
pihan ympärillä aivan kuin myöhemmin roomalaisilla. Saksalaisten
Assurissa suorittamien kaivausten arvokkaimpana tuloksena voitanee
ehkä kuitenkin pitää sitä suurta määrää piirtokirjoituksia kivissä ja
poltettua savea olevissa esineissä, jotka ne ovat tuoneet päivänvaloon,
piirtokirjoituksia, jotka ovat arvaamattoman arvokkaita arkeologialle
sekä kieli- ja uskonnonhistorialliselle tutkimukselle.
* * * * *
Niinpä tuhannet alkuperäiset nuolenpääkirjoitukset sekä muut
muinaismuistot Kaksoisvirtain maasta täyttävät Lontoon, Parisin,
Berlinin, Konstantinopolin ja Philadelphian suuret museot. Aluksi
olivat kaivaukset Eufrat-Tigrismaissa — osittain johtuen rahavarojen
niukkuudesta — enimmäkseen ryöstötoimintaa, jonka tarkoituksena oli
mahdollisimman vähillä menoilla saada mahdollisimman suuri määrä
museoesineitä. Mutta aikaa voittaen tuli arkeologien työ täällä kuten
Egyptissäkin järjestelmällisemmäksi ja tieteellisemmäksi. Niilinmaahan
verrattuna on kuitenkin Eufrat-Tigrismaat vain vähäiseltä osalta
tutkittu, ja tämä tosiasia on hyvin ymmärrettävissä. Paitsi Niilinmaan
rikkaita muinaismuistoaarteita ovat sen suurenmoinen luonto, sen
miellyttävä ja terveellinen ilmasto ja sen vielä tänä päivänä säilynyt
korkea aineellinen kulttuuri arkeologien samoinkuin matkailijoidenkin
suurena vetovoimana. Ja erinomaisten kulkuyhteyksiensä ja kaikin tavoin
hyvin järjestettyjen olojensa vuoksi on Niilinmaahan helpompi pääsy
kuin moneen Euroopan maahan.
Kokonaan toisin on Eufrat-Tigrismaiden laita. Ne sijaitsevat kaukana
vaikeapääsyisessä osassa maailmaa, jossa kaikkialla on näkyvissä
häviön ja hedelmättömyyden leima. Tutkijaa ei siellä odota ihana
virkistyminen, vaan epäterveellinen ilmasto; ja ne suurenmoiset
luonnonilmiöt, joita hän täällä saa kokea, ovat enimmäkseen kauhua
herättäviä: rajuja hiekkamyrskyjä, ukonilmoja ja rankkasateita
ja kauhea kuumuus, joka keskipäivän aikana on tavallisesti 50° C
auringossa ja kohoaa joskus 65°:een.[135]
Mutta miten tämä kerran paratiisimainen maa on voinut muuttua
hehkuvaksi ja epäterveelliseksi helvetiksi? Tämän muutoin
arvoituksellisen eroavaisuuden salaisuus muinaisten ja nykyisten
olosuhteiden välillä on siinä, että Babylonian kulttuurikautena
ilmaston tasoitti haihtuminen kanavaverkosta, joka ei jakanut
ainoastaan vettä, vaan myöskin kosteutta koko maan ilmastoon.
Sanalla sanoen: arkeologeilla on äärettömän paljon keskeneräistä työtä
Kaksoisvirtain maassa. Kun saksalainen retkikunta oli työskennellyt
kolmekymmentä vuotta kesät talvet 200—250 miehen suuruisella
työvoimalla, oli johtajan mielestä vasta puolet työstä tehty. Viisi
vuotta myöhemmin keskeytyi työ maailmansodan vuoksi. Yrityksen johtaja
laski tämän vuosisadan alussa, että Nippurin kaikkien raunioiden
järjestelmällinen tutkiminen, jos käytettäisiin 400 miehen työvoimaa,
vaatisi vähintään puolen vuosisadan ajan.
* * * * *
Alussa nuolenpääkirjoituksella merkityt⁻ todistuskappaleet olivat
vain merkillisyyksiä. Mutta oli tuleva päivä, jolloin inhimillisen
älyn onnistui pakottaa myös nämä monituhatvuotiset piirtokirjoitukset
paljastamaan salaisuutensa. _Tästä juontaa assyriologia alkunsa._
Mitä ennen tiedettiin assyrialaisista ja babylonialaisista, oli
saatu tiedonhaluisilta kreikkalaisilta, jotka olivat matkustelleet
Uus-Babylonian valtakunnassa, ennenkuin hävitys vielä oli täydellisesti
tuhonnut sen kulttuurin. Mutta mitä me jo olemme kuulleet
kreikkalaisista taruista, se kuvaa osittain niiden uskottavuuden määrää.
Kreikkalaisten historiankirjoittajien tiedot Assyriasta ja
Babyloniasta ovat enimmältä osalta peräisin persialaisilta, ja nämä
ovat kaikkina aikoina olleet tunnetut paremmiksi sadunkertojiksi
kuin historioitsijoiksi. Nämä verrattomat vaikean valehtelutaidon
mestarit olisivatkin pitäneet sitä raskaana rikkomuksena itämaisen
kohteliaisuuden velvoituksia vastaan, jolleivät he joka kerta
muukalaisen kestiystävän tiedustellessa muinaisia aikoja, olisi
antaneet hänelle vastausta, joka tyydytti hänen tiedonjanoaan. Jos
tässä vastauksessa sattuikin joskus olemaan hitunen totuutta, niin
eihän siinä toiselta puolen suoranaista pahaakaan ollut.
Herodotoksen vilpitön kertomus, että persialaiset lapsuudesta
saakka ankarasti opetettiin puhumaan aina totta, saisi hänen
herkkäuskoisuudellensa yhäkin enemmän makeasti nauramaan, varsinkin
hänen tiedonantajansa, joka totta tosiaan ei kuuna päivänä ollut
kehittänyt itseään todenpuhumisen kauniissa taidossa. Varmasti
kysymyksessä oleva persialainen oli kuitenkin liian hyvin kasvatettu
hymyilläkseen länsimaalais-paralle muutoin kuin salavihkaa, kun hän
itämaalaisen kohteliaasti ja vetämättä suutansa hymyynkään tarjosi
tämän persialaisen kansansielun oivallisen selvittelyn.
Enemmän arvoa kuin Herodotoksen ja muiden kreikkalaisten kertomalla on
Vanhan Testamentin kertomuksilla Eufrat-Tigrismaiden kansoista. Mutta
nämä kertomuksethan koskettelevat luonnollisesti vain assyrialaisten
ja babylonialaisten suhteita _Israeliin_ ja _Juudaan_, eivätkä siis
voi antaa yhtenäistä esitystä Eufrat-Tigrismaiden historiasta.
Eivät nämä kuvaukset ole puolueettomiakaan, koska assyrialaisten ja
heprealaisten välit eivät olleet juuri sydämellisimmät. Israelilaiset
historiankirjoittajat kuvasivat vihollisensa tietysti julmiksi
sortajiksi, joiden synnit ja vääryydet huusivat taivaan kostoa. Ja
profeetat linkosivat heitä vastaan mitä kauheimpia rangaistustuomioita
ja ennustivat heidän onnettomuuttaan ja häviötään.
Kuitenkin on Eufratinmaallakin ollut oma muinainen
historiankirjoittajansa. Täällä kuten Egyptissäkin pappi ensimmäisenä
merkitsi muistiin historialliset tapahtumat. Tämä mies, jonka nimi oli
_Berosos_, eli Aleksanteri Suuren aikana. Hän oli babylonialainen,
mutta kirjoitti kreikaksi. Berosoksella oli käytettävänään Babylonian
temppeli- ja valtioarkistojen muistiinpanot, ja sentähden hänen olisi
pitänyt voida esittää uskottava kuva ei ainoastaan isänmaansa, vaan
myöskin naapurivaltioiden historiasta. Mutta valitettavasti hänen
teoksensa samoin kuin Manethonkin historiallinen teos on säilynyt
meille hyvin turmeltuneessa asussa. On nimittäin jäljellä vain muutamia
katkelmia, ja nämä jäännökset eivät ole peräisin alkuperäisestä
teoksesta, vaan ovat osittain toisen tai kolmannen käden huonoja
jäljennöksiä, osittain vieläkin ala-arvoisempia käännöksiä ja mukaelmia.