on ihmisneron ihmeellisimpiä voittoja.
Nuolenpääkirjoitus on saanut omituisen muotonsa siitä, että
kulmikkailla puikoilla tehtiin merkkejä savitauluihin ja savilieriöihin
ym. saven vielä pehmeänä ollessa.[136] Assyrialaiset ja babylonialaiset
eivät nimittäin kirjoittaneet paperille, vaan savelle — tahi
oikeammin sanoen — saveen. Heidän kirjastonsa olivat tiilikasoja.
Kun babylonialainen »kirje» oli kirjoitettu, lähetettiin kostea
savitaulu uunissa poltettavaksi. Kirjeen polttaminen johti siis
sinä aikana aivan toiseen tulokseen kuin nykyisin. Se tuli siten
suorastaan ikuiseksi. Nuolenpääkirjoitus oli epäilemättä alkujaan
_kuvakirjoitusta_, aivan kuin egyptiläiset hieroglyfit. Voi seurata
monien nuolenpääkirjoitusmerkkien kehitystä todellisista kuvista, jotka
esittävät esim. kalaa, lintua, kasvoja, vettä. Luultavasti sumerit
ovat nuolenpääkirjoitusmerkkien keksijät. Eufratin maiden seemiläiset
tulokkaat omaksuivat sitten nämä merkit sekä täydensivät niitä kielensä
äännetarpeen mukaan.
Ajan kuluessa kuvamerkit kehittyivät Mesopotamiassa samoinkuin
Egyptissäkin _tavumerkeiksi_. Sitä ennen oli luonnollisesti
erittäin vaikeaa ilmaista teonsanoja ja abstraktisia käsitteitä.
Mutta joten kuten selviydyttiin eri tavoin, m.m. asettamalla kaksi
kuvamerkkiä vierekkäin tai päällekkäin. Niinpä ilmaistiin »syödä»
käsite piirtämällä vierekkäin tai päällekkäin pää ja leipä, »juoda»
piirtämällä suun alle vettä esittävä kuva, »synnyttää» linnunmunan
kuvalla. Pää, jonka kieli oli näkyvissä, merkitsi »puhua», kaksi puuta
ja vettä tarkoitti »puutarhaa» j.n.e. »Varjo»-käsite ilmaistiin puuta
ja yötä esittävillä kuvilla, »hauta» kuvattiin yöasunnoksi, »äiti»
lasten asunnoksi j.n.e. Kun tahdottiin kirjoittaa »mies meni, taloon»,
asetettiin peräkkäin kolme kuvamerkkiä, jotka kuvasivat miestä, jalkaa
ja taloa.
Siirtyminen kuvakirjoituksesta tavukirjoitukseen tapahtui
mesopotamialaisessa kirjoituksessa suunnilleen samalla tavoin kuin
hieroglyfikirjoituksessa. Vaikeaksi kävi kuitenkin sitten ratkaista,
tarkoittiko kirjoitusmerkki kokonaista sanaa vaiko ainoastaan tavua.
Pitemmälle kuin tavumerkkeihin babylonialaiset eivät koskaan
päässeet kirjoituksensa yksinkertaistuttamisessa. He eivät päässeet
kielellisissä ilmaisukeinoissaan niin pitkälle kuin länsiseemiläiset
kansat, jotka tekivät sen käänteentekevän keksinnön, että kaikki
ihmispuhe on muutamien harvojen _äänteiden_ yhtymistä, jotka äänteet
voitiin merkitä kukin erikoisella kirjaimella.
Mesopotamialaisten kirjoituskuvioiden merkityksen yksinkertaistumisen
rinnalla tapahtui käytännöllisistä syistä niiden ulkonainen
muuttuminen _kuvista nuolenpääkirjoitukseksi_, aivan niinkuin
egyptiläiset hieroglyfimerkit muuttuivat kursiivikirjoitukseksi. Mutta
mesopotamialaiset nuolenpääkirjoitusmerkit ovat vielä enemmän kuin
egyptiläinen kursiivikirjoitus kadottaneet kuvamerkkien näköisyytensä
ja näyttävät enimmäkseen umpimähkäiseltä nuolenpäänmuotoisten merkkien
kokoelmalta.
* * * * *
Nuolenpääkirjoituksen salaisuuksien avain ei löytynyt kuitenkaan
Babyloniasta eikä Assyriasta, vaan _persialaiselta_ maaperältä.
Persialaiset olivat nimittäin perineet tämänlaatuisen kirjoituksen
babylonialaisilta ja vähitellen yksinkertaistuttaneet sen yli 500
merkkiä noin neljäksikymmeneksi.
Halki vuosisatojen matkustajat olivat Persiassa ihmetellen
katselleet vanhan Persepoliksen kaupungin raunioita, ja erityiset
kiinnostuneena oli moni seisahtunut tarkastelemaan arvoituksellisia
nuolenpäänmuotoisia merkkejä, joita oli kaiverrettu raunioiden seiniin
ja pilareihin. Alkuasukkaat luulivat merkkejä loitsuiksi, joiden
salaisuuden piti kerran paljastua ihmisille.
Näiden salaisuuksien verhon kohottaminen oli tuleva nuoren saksalaisen
lukionopettajan _Grotefend_in osaksi. Kuva- ja muiden arvoitusten
tulkitseminen oli lapsesta saakka ollut hänen huviansa, ja kauan
hän oli mietiskellyt muutamia nuolenpääkirjoituksen kuvia, kunnes
hänen 27 vuoden vanhana vuonna 1802, siis kaksikymmentä vuotta ennen
Champollionin suurta mainetyötä, onnistui päästä ratkaisevaan tulokseen.
Asettamalla kaksi kirjoitusta vierekkäin ja vertaamalla niitä
keskenään Grotefend löysi arvoituksen avaimen. Kysymyksessä olevat
piirtokirjoitukset olivat Persepoliksen kuninkaanpalatsin pääovessa.
Grotefend teki siitä aluksikin sen johtopäätöksen, että merkit
tarkoittivat palatsin rakennuttaneiden kuningasten nimiä ja arvonimiä.
_Ensimmäisenä_ kummassakin kirjoituksessa piti, muinaisajan tavan
mukaan, olla itse hallitsijan nimi ja sen jälkeen muut tittelit:
»Suurkuningas, kuningasten kuningas.»
Kun sanat ovat vinossa asemassa olevien nuolenpääkärkien erottamia,
voimme viereisistä kuvista seurata Grotefendin tulkitsemisyritysten
jatkuvaa kulkua. Näemme silloin, että toinen ja neljäs sana ovat samoja
ja niiden on siis merkittävä »kuningas». Huomaamme edelleen, että
viides sana kummassakin kirjoituksessa alkaa samalla nuolenpäänmerkillä
kuin toinen tai neljäs, mutta että siinä on loppu, jonka Grotefend
arvasi monikon genetiivin päätteeksi. Siis viidennen sanan pitäisi
merkitä »kuningasten» ja kolmannen sanan silloin »suuri», Grotefend
tuumaili ja luki sanat 2—5 molemmissa teksteissä näin: »Kuningas suuri,
kuningas kuningasten.»
Nyt kahteen ensimmäiseen sanaan, itse kuningasnimiin! Jos voitiin
päästä niistä selville, niin se oli tavattoman paljon suurempi voitto
kuin toisten sanojen tulkinta, koska silloin saataisiin selkoa siitä,
mitenkä _äännettiin_ ne nuolenpääkirjoitusmerkit, jotka muodostivat
kuningasnimet. Grotefend sai odottamatonta apua arvailuissaan
huomatessaan terävällä silmällään, että sama kuningasnimi, joka oli
ensimmäisenä sanana edellisessä kirjoituksessa, uusiintui kuudentena
sanana jälkimmäisessä lisänä pari nuolenpäämerkkiä, jotka hän tulkitsi
genetiivin ilmaisuksi, ja että seuraava sana oli »kuningas», niinikään
saman kaltaisten genetiivimerkkien seuraamana. Grotefend teki sen
johtopäätöksen, että kuningas, josta jälkimmäinen kirjoitus puhui,
oli sen kuninkaan poika, jonka nimi oli ensimmäisenä edellisessä
kirjoituksessa. Jos tämä olettamus oli oikea — joksi se lopulta
näyttäytyi —, niin jälkimmäisen kirjoituksen kahdeksannen sanan
täytyi merkitä »poika». Sama sana esiintyi yhdeksäntenä edellisessä
kirjoituksessa. Lähinnä edellisen sanan täytyi siis olla sen
kuninkaan nimi, josta kirjoituksessa puhuttiin. Tällöin Grotefend
perinpohjaisessa terävänäköisyydessään teki lisäksi vielä tärkeän
havainnon: _tämän_ kuninkaan isällä _ei ollut kuninkaan titteliä_ kuten
jälkimmäisessä kirjoituksessa puheena olevan kuninkaan isällä.
Grotefendillä oli nyt edessään nuolenpääkirjoituksella merkityt
kolmen persialaisen miehen nimet: isän, pojan ja pojanpojan. Poika
ja pojanpoika olivat olleet kuninkaita, mutta ei isä. Jos laadimme
sukuluettelon siihen järjestykseen, missä nimet esiintyvät kysymyksessä
olevissa piirtokirjoituksissa, niin saamme tulokseksi.
2
1 ja 4
3
Keitä olivat nuo kolme? Grotefendin arvailu kohdistui luonnollisesti
aluksi Persian ensimmäiseen kuninkaaseen Kyyrokseen, jonka isä,
Kambyses, ei ollut kuningas, mutta jonka samanniminen poika tuli
Kyyroksen jälkeen kuninkaaksi. Siis:
2. Kambyses
1 ja 4. Kyyros
3. Kambyses
Mutta tämä sovittelu ei pitänyt paikkaansa, sillä nimi n:o 2 ei
kyseessä olevissa piirtokirjoituksissa ollut sama kuin n:o 3.
Artakserkses ei ensimmäinen nimi myöskään voinut olla, sillä niin monta
kirjainta siinä ei ollut. Sitä vastoin soveltui kaikin tavoin hyvin —
myöskin eri nimien pituuteen nähden — seuraava sukutaulu:
2. Hystaspes
1 ja 4. Dareios
3. Kserkses,
sillä Dareioksen isällä, Hystaspeella, ei ollut kuninkaan arvonimeä.
Kreikkalaista nimen muotoa Dareios enempää kuin siihen perustuvaa
roomalaista Dariusta Grotefend ei kumminkaan odottanut tapaavansa,
sillä kreikkalaisethan eivät olleet niin kovin tarkkoja vieraiden
nimien kirjoittamisessa. Parempaa opastusta piti tuon kuninkaan
heprealaisen nimen tarjota.
Heprealainen muoto oli Darejavesh. Persialainen muoto näytti olevan
Darjavaush.
Myöhemmin nerokkaan tanskalaisen kielentutkijan _Rask_in onnistui
tulkita seitsemäs sana piirtokirjoituksessa n:o 1 ja silloin voitiin
lukea yhdeksän ensimmäistä sanaa näin: »Darjavaush kuningas suuri,
kuningas kuningasten, kuningas maiden, Hystaspeen poika».
Täydellinen käännös on osoittautunut olevan: »Dareios, suurkuningas,
kuningasten kuningas, maiden kuningas, Hystaspeen poika, akemenidi,
joka rakensi tämän talvipalatsin.» Ja piirtokirjoitus n:o 2 käännetään
näin: »Kserkses, kuningas suuri, kuningas kuningasten, Dareioksen,
kuninkaan, poika, akhaimenidi.»
Näin Grotenfedin onnistui vähitellen saada myös selville, mitenkä
eri kirjainmerkit äännetään. Hän poimi hajalleen nuo kolme erisnimeä
ja määräsi kullekin nuolenpääkirjoitusmerkille sen äännearvon. Pari
virhettä hän teki, mutta muutoin hänen tulkintansa pitää paikkansa
halki aikojen.
Loistava vahvistus Grotefendin tulkinnan oikeudelle saatiin
kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Louvre'in museossa Parisissa oli
tavattoman kaunis alabasterimaljakko, jossa oli lyhyt kirjoitus,
osittain nuolenpääkirjoitusta osittain hieroglyfejä. Kumpaakaan
kirjoitusta ei kukaan ollut voinut tulkita. Nyt muuan ranskalainen
oppinut huomasi Grotefendin avaimen avulla, että nuolenpääkirjoitus
merkitsi Khshjarsha, ja Champollion tulkitsi hieroglyfit samalla
tavalla. Näin aikakauden molemmat suurimmat kielinerot olivat toisiansa
tukien ojentaneet kätensä toisillensa.
Mutta se oppinut seura — Göttingenin Kuninkaallinen tiedeseura —, jolle
Grotefend piti ensimmäiset esitelmänsä keksinnöistään, katseli hänen
tuloksiansa hyvin epäluuloisin silmin eikä uskaltanut julkaista niitä
asiakirjoissaan.[137] Hänen kävi samoin kuin Champollionin.
Sen vuoksi hänen käänteentekevät keksintönsä eivät tulleetkaan niin
yleisesti tunnetuiksi, kuin olisi luullut, ja niinpä voikin käydä niin
merkillisesti, että erään toisen tutkijan, tieteeseen kiinnostuneen
englantilaisen upseerin _Rawlinsonin_, riippumatta Grotefendista
onnistui tulkita persialaisia nuolenpääkirjoituksia. Hän tuli
1830-luvulla Persiaan sotapalvelukseen ja täällä oleskellessaan hän
kiinnostui muutamiin piirtokirjoituksiin, jotka aikaisemmin olivat
herättäneet monien matkailijain huomiota. Ne oli hakattu pyörryttävän
korkeaan kallionseinämään lähellä Behistunia, missä kulki ikivanha
sotatie Babylonista Meedian sisäosiin, seutuun, joka oli rikas
valtavista, suurenmoisista kallioihin hakatuista veistoksista. Nykyisin
tiedetään, että tämän, koko maailman suurenmoisimman kalliokirjoituksen
on kaiverruttanut Dareios I. Kallioseinämä siloitettiin yli 100 metrin
korkeudelta, ja sen yläosaan tehtiin jättiläiskuva kuninkaasta, joka
istuu valtaistuimellaan jalka voitetun valtaanpyrkijän niskalla.
Kuninkaan edessä nähdään kymmenen kapinapäällikköä köydellä yhteen
sidottuina. Kuvien alle on hakattu piirtokirjoitus, joka kertoo
Dareioksen taisteluista kapinallisten kanssa ja hänen sotaretkestään
skyyttalaisia vastaan. Se on kirjoitettu Dareioksen valtakunnan
kolmella pääkielellä: muinaispersian, susan ja babylonian.
Näitä piirtokirjoituksia ryhtyi nyt nuori tarmokas Rawlinson
jäljentämään. Tämän huimaavaan korkeuteen hakatun tekstin pelkkä
jäljentäminen oli uskomattoman vaikea työ, johon kului monta vuotta.
Kahden ranskalaisen, jotka valtion avustamina olivat matkustaneet
sinne saman asian takia, täytyi kääntyä takaisin selittäen, että
piirtokirjoitukset olivat kokonaan saavuttamattomissa. Mutta
Rawlinsonin rohkea yritys onnistui tieteen suureksi hyödyksi.
Sitten hän ryhtyi persialaisten nuolenpääkirjoitusmerkkien
selittämisyritykseen. Ja sekin onnistui suurin piirtein katsoen.
Ne sisälsivät Dareioksen nimen, arvonimet ja polveutumisen, ja
Rawlinsonin tutkimuksen lopputulos vahvisti Grotefendin tutkimuksen
oikeaan-osuneisuuden. Rawlinson oikaisi myös useita erehdyksiä,
joita Grotefend oli tehnyt selityksissään. Luonnollisesti
hänkin alussa teki useita virheitä. Mutta vähitellen hänen
nuolenpääkirjoitus-tutkimuksensa tulos tuli yhä paremmaksi.
Lopuksi joukko myöhempiä kielimiehiä täydensi Grotefendin ja
Rawlinsonin persialaisesta nuolenpääkirjoituksesta antaman selityksen
ja useampien kolmikielisten piirtokirjoitusten avulla, joita edelleen
löytyi, onnistui lopuksi tulkita toinenkin nuolenpääkirjoituskieli,
jonkin verran vanhempaa susan kieltä, jota Kyyroksen arvellaan
puhuneen. Ensimmäinen edellytys oli luonnollisesti saada nokkelasti
selville, mitkä nuolenpääkirjoitusmerkkien muodostamat ryhmät näissä
vastasivat muinaispersialaisten piirtokirjoitusten kuningasnimiä, ja
niistä päästiin sitten alkuun.
Suurimmat vaikeudet oli kuitenkin voitettava
_assyrialais-babylonialaisissa_ nuolenpääkirjoitusteksteissä.
Ajatelkaa vain sitä, että näissä oli yli 500 erilaista
nuolenpääkirjoitusmerkkiä! Sellainen joukko merkkejähän ei mitenkään
voinut merkitä kukin erikoista äännettä, kuten oli laita persialaisessa
nuolenpääkirjoituksessa. Assvrialais-babylonialainen nuolenpääkirjoitus
oli sen sijaan tavu- ja äännekirjoituksen sekoitus. Ja _sama_
nuolenpääkirjoitusmerkki voi toisen kerran merkitä tavua, toisen kerran
taas kokonaista sanaa. Mutta vaikeudet eivät loppuneet tähän: vielä
sekavammaksi asia tuli siitä, että sama merkki voi merkitä useampia
erilaisia tavuja. Piti esim. kerran lukea _dan_, toisella kertaa _rib_,
kolmannella kerralla _kal_ j.n.e. Samalla nuolenpääkirjoitusmerkillä
voi olla jopa viisikymmentä erilaista merkitystä, ja kaikkia merkkejä
yhteensä voidaan käyttää 12 000 eri tavalla!
Mitä pitemmälle selitysyritykset edistyivät, sitä useampia vaikeuksia
myös ilmaantui johtuen löytyneistä erilaisista merkeistä, joiden
käsitteleminen tässä kävisi liian pitkäksi. Mutta eteenpäin mentiin
joka tapauksessa niiden kärsivällisyyttä koettelevien ponnistusten
avulla, joita lukuisa joukko kielentutkijoita teki. Rawlinsonille
oli arvaamattomaksi avuksi se, että hän sai selville sellaisen
paljouden erisnimiä. Viitisenkymmentä oli ennestään käytettävissä,
ja vielä yhtä monta hän sai selville Rehistunin kallion suurista
piirtokirjoituksista. Mutta kuitenkin näytti välistä kaikki niin
sekavalta, että hän oli vähällä luopua yrityksistä. Assyriologien
työ ei muutoin olisi koskaan saavuttanutkaan ratkaisevaa menestystä
ilman Assurbanipalin kirjaston apua. Suuri osa siitä on nimittäin
kieliopillisia teoksia, sanaluettelolta ja kokonaisia lauseita
sisältäviä kokoelmia.
Kun ajattelee noita tavattomia vaikeuksia, niin ei ole ihmettelemistä,
että oli monta, jotka epäilivät, että todellakin oli _voitu_ onnistua
tulkitsemaan tätä ikivanhaa, kauan sitten unohdettua kieltä.
Todistettakoon, että nämä n.s. käännökset eivät olleet tyhjiä
mielikuvituksen luomia! Kuinka voitiin esim. tietää, että Raamatusta
tuttu babylonialainen kuningasnimi Nebukadnesar babyloniankielellä
oli Nabukudurri-usur,[138] että Tiglatpileser oikeastaan oli
Tuklati-apil-Esharra, mikä merkitsee »Apuni on Esharran poika»[139],
ja että Kserkseen nimi hänen elinaikanaan oli melkoista vaikeampi
Kh-sh-jar-sha?
Todistus saatiin, kun Lontoon Kuninkaallisen aasialaisen seuran
toimesta v. 1857 Rawlinson ja kolme muuta tutkijaa toisistaan
tietämättä jättivät sille äskettäin löytyneessä assyrialaisessa
savilieriössä olleiden nuolenpääkirjoitusmerkkien sinetöidyt
käännökset. — Eri käännökset huomattiin keskenään niin yhtäpitäviksi,
että tämän jälkeen ei voinut olla epäilystäkään siitä, että todellakin
oli onnistuttu paljastamaan nuolenpääkirjoituksen salaisuuksien olemus.
Kuitenkin on vielä assyriologian yhtä hyvin kuin egyptologiankin
alalla monta kielellistä arvoitusta, jotka odottavat ratkaisuaan.[140]
Ja niissäkin tapauksissa, jolloin on onnistuttu saamaan selville
historiallisten asiakirjojen varma merkitys, meidän on huomattava, että
voi olla muita lukuun otettavia vaikeuksia kuin itse tekstien lukeminen.
Babylonialais-assyrialaisen historian arvokkaimpiin lähteisiin luetaan
tietysti ne piirtokirjoitukset, joihin kuninkaat merkityttivät
sankaritekonsa ja muut huomattavat hallitustoimensa. Mutta samoinkuin
egyptiläisiä temppelipiirtokirjoituksia on näitäkin todistuskappaleita
käytettävä kriitillisesti, koska asianomaiset tietysti itämaiseen
tapaan kaunistelevat tappioita ja muita vastoinkäymisiään tai jättävät
ne kokonaan mainitsematta.
Jos vertaa neljää eri piirtokirjoitusta, jotka koskevat erästä
Salmanassar III:n sotaa, mikä käytiin v. 854, niin huomataan,
että tiedot surmattujen vihollisten luvusta vaihtelevat neljällä
eri tavalla 14 000 ja 29 000 välillä. Ja erästä toista pienempää
taistelua koskevassa kahdessa piirtokirjoituksessa on surmattujen
vihollisten luku toisessa kirjoituksessa 300, mutta toisessa 3
400! Nähdään, kuinka vuosien vieriessä kuninkaalliset urotyöt ovat
suurentuneet perimätiedossa. Tyypillinen on mitä seikkaperäisin
kuvaus eräästä meille tutusta assyrialaisten taistelusta, nimittäin
Sanheribin kertomus saavuttamastansa suuresta voitosta taistelussa
babylonialaisten, elamilaisten ja useiden muiden kansojen muodostamaa
liittoa vastaan. Se alkaa kuninkaan kertomuksella, kuinka hän huusi
jumalilta apua ja nämä heti kiiruhtivat häntä auttamaan. »Kuten
leijona» — hän jatkaa — »minä vimmastuin ja pukeuduin panssariini.
Peitin kypärällä pääni ja nousin nopeasti raskaisiin sotavaunuihin,
jotka murskaavat vastustajani. Otin käteeni valtavan jousen, jonka
Assur oli minulle antanut. Keihään, elämäntuhoojan, heitti käteni
kapinoitsijain koottua sotavoimaa vastaan. Jylhästi kuin myrskytuuli
minä karjuin; kuin Ramman[141] minä mylvin.» Ja sellaisin hirvein
äänin hän käy vihollisten kimppuun. »Vihollispäälliköt, joiden käsiä
koristavat punertavan kultaiset sormukset, minä löin» — niin kerskuu
Hänen Majesteettinsa edelleen — »maahan piilullani kuin lihavat sonnit,
joiden jalat on köytetty. Heidän kalliin elämänsä minä katkaisin kuin
langan ja annoin heidän sisälmyksiensä valua maahan. Tuliset hevoset,
jotka oli valjastettu vaunujeni eteen, vajosivat heidän sakeaan
vereensä kuni virtaan ja verta ja saastaa takeltui sotavaunujeni
pyöriin.» Ja niin »sankari» pitää pitkiä puheita siitä, miten hän
kaikin ajateltavissa olevin tavoin silpoi kaatuneita vihollisiaan
ja hankki itselleen saalista. Seuraava riittänee hirvittävistä
yksityisseikoista. »Heidän kätensä minä leikkasin poikki, ja kulta-
ja välkkyvät hopeasormukset, jotka olivat heidän käsissään, minä otin
saaliiksi. Heidän kultaiset ja hopeiset vyötikarinsa minä otin heiltä.»
Lopuksi tietysti Elamin ja Babylonian kuninkaat ja kaikki liittoutuneet
ruhtinaat pakenivat pelosta mielettöminä. Kuulee Assyrian kuninkaan
ivanaurun heidän paetessaan, ja hän ei jätä käyttämättä yhtään räikeää
yksityisseikkaa kuvatessaan, mitä luonnollisia ilmauksia heidän
kauhunsa sai.
Kaiken tämän karjumisen ja mylvimisen, kaiken tämän verta ja saastaa
valuvan lörpötyksen jälkeen tarvitsee jotakin rauhoittavaa ja
jäähdyttävää lääkettä. Sellaista on pelkästään sattumoisin säilynyt
samanaikaisessa babylonialaisessa kertomuksessa. Siinä todetaan
asiallisesti ja selvästi, että sota päättyi Sanheribin ja hänen
verenjanoisten assyrialaistensa _tappioon_!
* * * * *
Se mitä olemme saaneet esille kaivausten ja niiden historiallisten
todistuskappaleiden avulla, joita nämä ovat meille tuottaneet,
ei muutoin esitä _yhtenäistä_ Assyria-Babylonian historiaa, vaan
kehitysketjun, josta puuttuu monta rengasta. Sen lisäksi ollaan vielä
epätietoisia, mihin järjestykseen useat käsillä olevat renkaat olisi
asetettava. Mutta joka tapauksessa meillä nykyisin jo on lukuisia
varmoja historiallisia kiinnekohtia, joiden ympärille me jokseenkin
erehtymättä voimme ryhmitellä muinaislöytöjä ja historiallisia
persoonallisuuksia. Ja niin merkittäviä ovat assyriologien! me työn
tulokset, että Rawlinsonin 1850-luvulla tekemässä kokeessa antaa
silloin käytettävissä olevaan puutteelliseen kaivausaineistoon
perustuva pääpiirteinen kuvaus Aasian ja erittäinkin Babylonian
vanhimmasta historiasta ei ole nyttemmin riviäkään, joka pitäisi
paikkansa.
Se mitä nuolenpääkirjoitukset kertovat, sittenkuin on onnistuttu
ne selittämään, sotii kuitenkin sekä kreikkalaisilta Assyriasta ja
Babyloniasta saatua, täydellisesti legendamaista perimätietoa, kuin
myöskin useissa kohdin Vanhan Testamentin niukkoja tietoja vastaan. Sen
tähden kohtasi nuorta tiedettä alussa voimakas epäilys, joka sitten on
saanut virikettä assyriologien taipuvaisuudesta aivan liian hätäisiin
ja rohkeisiin hypoteeseihin.»[142]
Kaikenlaisten ihmisten keskuudessa, myös assyriologien, on ammatissaan
enemmän ja vähemmän omantunnontarkkoja työntekijöitä. Se, joka tutkii
Egyptin historiaa, pääsee vähitellen selville, että valitettavasti
kaikki egyptologit eivät ole päteviä. Muutamat hieroglyfitekstien
monistukset ja käännökset ovat yhtä surullisena kuin kiusoittavana
todistuksena siitä, miten huolimattomuus ja hutiloiminen voivat
vahingoittaa hyvää asiaa. Samoin on nuolenpääkirjoitustekstien
monistusten ja selitysten laita. On assyriologeja, jotka ovat tehneet
itsensä kuuluisiksi tuottamalla parissa kuukaudessa kokoelman tekstien
käännöksiä, jopa niin, vaikeiden, että omantunnontarkka virkaveli
arvelee tarvittavan kokonaisen ihmisiän sen työn suorittamiseen
tyydyttävällä tavalla. Silloin voi ymmärtää minkä arvoista sellaisen
hutiloivan »tulkitsijan» työ on!
* * * * *
Ennen kaikkea on Rawlinsonin, toisen »assyriologian molemmista isistä»,
ansiota, että British Museumin rikas nuolenpääkirjoitusaineisto on
joutunut koko maailman tutkijoiden käytettäväksi. Hän suunnitteli
suuren teoksen, jossa olisi huolellisesti tehtyjä jäljennöksiä
englantilaisten kokoelmien tärkeimmistä nuolenpääkirjoitusteksteistä ja
v. 1860 hän sai British Museumin hallitukselta tehtäväkseen itse johtaa
yritystä.
Kirjallisuutta:
Austen Henry Layard, Discoveries in the ruins of Nineveh and Babylon.
Austen Henry Layard, Ninivehs ruiner. Populär berättelse om
grävningarna i Niniveh. Ruotsinnos englannin kielestä.
George Smith, Assyrian discoveries.
H.V. Hilprecht, Excavations in Assyria and Babylonia.
H.V. Hilprecht, Die Ausgrabungen in Assyrien and Babylonien I.
H.V. Hilprecht, Die Ausgrabungen der Universität von Pennsylvania im
Bel-Tempel zu Nippur.
Albert T. Clay, Documents from the temple archives of Nippur: 2. side.
Friedrich Delitsch, Babylon.
Robert Koldewey, Das wiedererstehende Babylon.
David W. Myhrman, Upptäckterna i Babylonien och Assyrien.
A.E. Friedlander, Det återuppstående Babylon (»Ord och bild» 1918).
Leopold Messerschmidt, Die Entzifferung der Keilschrift (»Der alte
Orient» 1910).
Leopold Messerschmidt, Zur Technik des Tontafelschreibens.
Friedrich Delitzsch, Die Entstehung des ältesien Schriftsystems.
Eckhard Unger, Babylonisches Schrifttum.
J. Flemming, Sir Henry Rawlinson und seine Verdienste um die
Assyriologie (Delitzsch-Haupt, Beiträge zur Assyriologie II).