Metalleista oli _kupari_ kauan aikaa tärkein Niilinmaassa. Egyptiläiset
elivät kauan kuparikaudessa, ennen kuin he keksivät sekoittaa kupariin
tinaa. Tämä näyttää kyllä alkaneen keskimmäisen valtakunnan ajalla,
mutta vasta uuden valtakunnan aikana pronssiaseet täydellisesti
tunkivat tieltään pehmeämmät kupariaseet.[115] Kuparia egyptiläiset
hankkivat ikivanhoista ajoista Siinain niemimaalta, mutta mistä tinaa
saatiin, sitä ei tiedetä. Luultavasti sitä tuotiin Vähästä-Aasiasta,
ehkäpä aina Indiasta saakka.
Siinain kaivoksissa työskentely oli kauheaa, varsinkin kesällä, »kun
vuoret polttivat nahan». Kumminkin tähän vuodenaikaan työskenneltiin
siellä enimmäkseen vain poikkeuksellisesti. Mutta kuuma siellä oli
kuitenkin. Tähän kuumaan, vedettömään maahan oli jokainen ruoanpala
tuotava monien päivämatkojen takaa ja jokainen vesipisara noudettava
hyvin kaukaa.
Siinain kaivokset tyhjentyivät melkein kokonaan kuparista jo
Egyptin vanhimpina aikoina. Kuparin louhinnasta todistavat nykyisin
vain harvalukuiset malmi- ja kuonalöydöt sekä tavatut sulatus- ja
valumuotit; mutta sitä useammat muistomerkit puhuvat siitä työstä,
jota täällä kerran tehtiin haluttujen puolijalokivien, malakiitin
ja turkoosiu saamiseksi. Kaivosten luota on löytynyt sadoittain
ikivanhoja egyptiläisiä kohokuvia ja piirtokirjoituksia kallioissa.
Niinpä kaksi henkilöä, jotka ilmoittavat olleensa kivenhakkaajia,
ovat kaivertaneet vieraalle, seuraavan kehoituksen: »Oi Te, jotka
elätte maan päällä! Kun te tulette tähän paikkaan, niin rakastakaa ja
ylistäkää Thoth-jumalaa,[117] Hermopoliksen kaupungin[115] herraa!»
Tuo kaupunki oli ilmeisesti molempain kaivospäällysmiesten — sillä
sellaisia he luultavasti olivat — kotipaikka. Toiset piirtokirjoitukset
ylistävät sanoin ja kuvin faaraoiden tässä villissä vuorimaassa
vihollisistaan saamia voittoja. Järjestelmällistä vuorityötä
voitiin nimittäin harjoittaa siellä vasta beduiinien kukistamisen
jälkeen. Eräässä kuvassa näemme faaraon pitävän vasemmalla kädellään
tukasta kiinni voitettua, polvistuvaa beduiinipäällikköä lyödäkseen
hänet sotanuijalla, jota hän oikeassa kädessään heiluttaa. Tämä
voittoreliefi on jo ensimmäisen hallitsijasuvun ajalta, ja paljon
sellaisia kivitauluja on kolmannen — kuudennen hallitsijasuvun sekä
keskimmäisen valtakunnan ajoilta. Kuten piirtokirjoituksista ilmenee,
taulut ovat paikallisien kuninkaan virkamiesten laitattamia. Vielä
paljon muita sellaisia kuvia oli olemassa, mutta muuan nykyaikainen
kaivosyhtiö antoi sitten hävityksen käydä yli näiden korvaamattomien
muistomerkkien, jotka kuuluivat vanhimpiin koko maailmassa. Sitä ennen
ne olivat saaneet olla rauhassa syrjäisen asemansa vuoksi.
Sitten kuin eurooppalaiset mammonanpalvelijat ja vandaalit lopuksi
olivat päässeet selville, että jalojen kivien etsiminen sieltä oli
tuottamaton yritys, tulivat beduiinit perästä ja jatkoivat sekä
kaivostyötä että hävitystä. Kun Flinders Petrie vuonna 1904 tuli sinne,
hän huomasi, että vielä jäljellä olevat kalliotaulut voitiin pelastaa
vain siten, että ne hakattiin irti vuorenseinämistä ja vietiin Kairon
museoon. Niin tehtiinkin.
Siinain niemimaalla on myöskin vanhan egyptiläisen temppelin rauniot
ja siinä kiintoisia kuvapatsaita kuninkaallisista henkilöistä,
sellaisistakin, joista mitään muita patsaita ei ole säilynyt. Täältä
on saatu myöskin odottamattoman runsas sato uhrilahjoja, erilaisia
koristeita ja kaunistusesineitä, Egyptin kuningasten lahjoja Hator
jumalattarelle, jonka he tahtoivat saada suopeaksi kaivosyrityksilleen.
Monia kalleuksia villit beduiinit ovat aikojen kuluessa varastaneet ja
monia esineitä tuhonneet, mutta jäljellä olevakin antaa arvokkaan lisän
egyptiläisen kulttuurin tuntemiselle. Temppelistä on löytynyt myöskin
vuorityössä käytettyjä kuparisia talttoja.
Ne muistomerkit, joita on jäljellä siltä ajalla, jolloin Egyptin
valtio harjoitti vuorityötä Siinain niemimaalla, riittävät herättämään
meissä kunnioitusta egyptiläisten suurenmoista järjestelykykyä
kohtaan kaikilla aloilla. Työnjako oli toteutettu niin pitkälle, että
kaivosten työmiehet oli jaettu jopa 17 erilaiseen ryhmään, kullakin oma
erikoistehtävänsä, ja heitä valvomassa oli työnjohtajia 11 eri astetta.
Ja tähän tuli lisäksi kokonainen liuta erilaisia toimitsijoita,
jotka huolehtivat elintarpeiden ja muiden tarvikkeiden kuljetuksesta
Siinaille ja vuorityön tuotteiden viennistä sieltä. Voimme kuvitella
näkevämme monta sataa kuormitettua aasia käsittävät karavaanit, jotka
pitivät yllä viiden päivänmatkan pituista yhteyttä kotimaan kanssa.
* * * * *
_Kultaa_ egyptiläiset saivat Niilin ja Punaisen meren välillä olevista
vuorisia, joilla seuduin kultakuume viimeksi raivosi tämän vuosisadan
alussa. Englantilaiset yhtiöt panivat silloin likoon satojatuhansia,
kenties miljoonia puntia sikäläisiin kaivostöihin, mutta saivat
takaisin vain murto-osan yrityksen kustannuksista. Muinaiset
egyptiläiset olivat nimittäin tehneet hyvin perusteellista työtä
kaikkialla, missä oli kultapitoisia vuorilajeja.
Jonkinlaisen käsityksen siitä, miten suunnattomia ne kultamäärät
olivat, jotka kuljetettiin Nubiasta Egyptiin, saa kuullessaan eräänkin
Thotmes III:n virkamiehen kertovan, että hän virkamiesaikanaan peri
valtiolle 3 1/2 tonnia tuota jaloa metallia. Siitä voi ymmärtää,
kuinka paljon sitä kerran on kaivoksissa ollut ja sieltä varastettu.
Tuottavimmat egyptiläisten kaivokset olivat Nubian alueella, kokonaisen
seitsemäntoista päivämatkan päässä niukkavetisessä, hehkuvan kuumassa
vuorierämaassa. Siellä on tavattu vanhoja egyptiläisaikaisia kaivoksia
syvine kuiluineen, jotka seuraavat kultapitoisen kvartsin kiemurtelevia
suonia vuoressa, ja vesisäiliöineen, joiden tarkoituksena on ollut
koota sadevettä talvisaikaan. Sadoittain kivimajoja on myöskin
jäljellä, kussakin graniittinen käsimylly, missä kultapitoista
kvartsia murennettiin. Sitten huuhdottiin kulta kvartsihiekasta
kaltevilla kivilaatoilla, joita samoin on jäljellä. »Nykyisin»,
sanoo egyptologi Erman, »paikka on hiljainen ja yksinäinen, ja
vieras ei voi mistään aavistaa, että sitä on painamassa tuhansien
kiroukset ja että se on saanut nähdä ihmiskurjuutta niin paljon kuin
harvat paikat maan pinnalla. Sillä ne ihmiset, jotka täällä Egyptin
faaraoille kalvoivat 'Nubian kultaa', ennemmin tai myöhemmin sortuen
tukahduttavaan kuumuuteen, olivat vankeja. Kahleissa, vaatteitta,
vartijoinansa nubialaisia sotilaita, jotka eivät ymmärtäneet egyptin
kieltä, onnettomien täytyi tehdä työtä yötä päivää ilman vapautuksen
toivoakaan. Kukaan ei välittänyt siitä, miten heille kävi. Sairaatkin,
naiset ja ukotkin päällysmiehen keppi ajoi heltymättömästi orjantyöhön,
kunnes he liikaponnistusten, puutteen ja kuumuuden sortamina löysivät
kuoleman, joka kauan oli ollut ainoa, niitä he olivat voineet toivoa.»
Näin oli Diodoroksen aikana, ja yhtä kauheata oli varmaan jo vanhain
faaraoiden päivinä.
Vanhat egyptiläiset piirtokirjoitukset kertovat myöskin niistä
yli-inhimillisistä vaivoista, joita kuljetus Nubian kultakaivoksille
maksoi. Ihmisten sammumatonta kullanjanoa ei silloin enemmän kuin
nytkään voinut mikään pidättää. Sekä ihmisiä että vetojuhtia sortui
laumoittain. Kerran toisensa perästä yritettiin kaivaa kaivoja tien
varrelle, multa pisaraakaan vettä ei niistä saatu. Vasta Ramses II:n
aikana nämä ponnistukset näyttävät onnistuneen. Tästä kerrotaan eräässä
hänen aikaisessaan nubialaisessa muistokivessä, jossa myöskin sanotaan,
että »niistä karavaaneista, jotka matkasivat kaivoksille kultaa
huuhtomaan, tuli tuskin puoletkaan takaisin, sillä ihmiset menehtyivät
matkalla janoon samoinkuin aasitkin, joita he ajoivat edellänsä.»
* * * * *
_Hopeaa_ pidettiin vanhimpina aikoina Egyptissä vielä arvokkaampana
kuin kultaa. Tämä omituinen seikka johtui yksinkertaisesti siitä, että
hopeata ei Egyptin alueella esiintynyt. Kun sitten kauppayhteys toisten
maiden kanssa vilkastui, hopea luonnollisesti vähitellen laski arvossa
ja sai tyytyä kullan jälkeiseen arvoasemaan.
Kulta- ja hopeasepäntyötä harjoitettiin jo vanhimpina aikoina, ja
kultaseppien taitavuudesta saa erittäin korkean käsityksen käydessään
Kairon museossa. Erikoisia mestareita he olivat juottamaan kapeisiin
kultaliuskoihin erivärisiä lasisia koristeita ja puolijalokiviä:
vihreitä turkooseja ja malakiitteja, joita saatiin Siinain niemimaan
kuparikaivoksista, lihanvärisiä karneoleja, joita tänäkin päivänä voi
löytää erämaan hiedasta, ja tummansinisiä lasuurikiviä, joita tuli
Aasiasta todistaen Egyptin ikivanhaa kauppayhteyttä toisten maiden
kanssa.
Komea värivaikutus ja loisto, joka täten aikaansaatiin, oli vallan
ihmeellinen. Mutta kirous painaa kultaa ja jalokiviä, tuhansien
kiroukset niitä valiokoristeita, jotka kerran kaunistivat Egyptin
kuningattarien kaulaa ja käsivarsia.
* * * * *
Hienoa, valkeata kalkkikiveä, jolla egyptiläiset päällystivät
pyramidinsa ja mastabansa ja josta kuvanveistäjät tekivät monet
kuvapatsaansa, louhittiin valtavia määriä vinosti vastapäätä Sakkaraa
olevista vuorista. Niissä seuduin oli myöskin alabasteria. Laakson
sulkee siellä mahtava kivivalli, joka ilmeisesti on ollut patona
talvisen sadeveden kokoamista varten.
Yhtä vilkasta oli työ Egyptin hiekkakivilouhoksissa, erityisesti
lähellä Silsileä 14 penikulmaa Thebasta etelään, mistä noudettiin
rakennusaine Karnakin, Luksorin ja muiden paikkojen temppeleihin.
Tiedetään, että kun Ramseen suurta temppeliä Karnakiin rakennettiin,
pantiin 3 000 miestä töihin hiekkakivilouhimoihin. Eräässä sieltä
löytyneessä piirtokirjoituksessa Seti I ylpeästi kertoo, miten hyvästi
hän kohteli työmiehiänsä ja kuinka hän antoi jakaa heille päivittäin
»leipää, häränlihaa, paistia, kalaa ja vihanneksia rajattomat määrät».
Joka kuukausi työmiehet saivat kaksi liinapukua. »Sen vuoksi he tekivät
työtä tuntien sydänöissänsä rakkautta Hänen Majesteettiansa kohtaan.»
Monissa muissa paikoin on piirtokirjoituksia, jotka osoittavat,
että faaraot ovat täältä louhituttaneet kiveä rakennuksiinsa ja
muistomerkkeihinsä.
Jo vanhan valtakunnan aikana louhittiin Assuanin lähellä graniittia
pyramideihin, sarkofageihin ja kuvapatsaisiin. Melkein kaikissa Egyptin
raunioissa tavataan täältä tuotua kiveä. Vielä voi itse työpaikalla
nähdä, kuinka valtavien kivijärkäleiden louhiminen tapahtui. Ensin
hakattiin kallioon säännöllisen välimatkan päähän koloja. Sitten
tungettiin koloihin puukiilat ja kaadettiin niiden päälle vettä, niin
että ne turposivat ja paineellaan rikkoivat kiven.
Kirjallisuutta:
Heinrich Brugsch, Wanderung nach den Türkis-Minen und der
Sinai-Halbinsel.
W.M. Flinders Petrie, Researches in Sinai.
Georg Schweinfurth, Aus unbetretenen Wegen in Aegypten.