Egyptiläisten uskonnolla on ollut voimakkaasti säilyttävä vaikutus
kansan sivistyshistoriaan.
Itse ilmasto on ollut niin ikään ainutlaatuisen suotuisa luodakseen
Niilinmaasta suuren sivistysmuseon, jolla ei ole vertaistansa koko
maailmassa. Mutta vielä äärettömän paljon enemmän me tietäisimme
noista inhimillisen sivistyksen historiassa perustavaa laatua olevista
aikajaksoista, jollei vihamielisten hävittäväin voimain fanatismi ja
ilkeä voitonhimo olisi tuhonnut niin monia korvaamattomia arvoja, jotka
ajan hammas oli säästänyt.
Egyptin vanhimmat kristityt, jotka pitivät jumalanpalveluksiansa
kalliohaudoissa ja kalliotemppeleissä, tekivät parhaansa hävittääkseen
niiden seiniltä »pakanallisen taikauskon» muistot ja maalasivat tilalle
Vapahtajan ja apostolien kuvia. Yhtä häikäilemättömästi käsittelivät
muhamettilaiset vanhoja egyptiläisiä kuvapatsaita. Heidän uskontonsa
piti nimittäin kaikkea kuvantekoa kauhistuksena ja kielsi sen.
Mitä uskonnollinen fanatismi oli jättänyt jäljelle, sen voitonhimo
otti käsiteltäväkseen. Egyptiläiset itse ovat kaikkina aikoina
pitäneet muinaisjätteitä samanlaatuisena tulolähteenä kuin maan
luonnonrikkauksia, melkein kuin malmisuonia tai kivihiilikerrostumia
toisissa muinaismuistoista köyhemmissä maissa.
Ennen kaikkea hävitys on Niilinmaassa kohdistunut muinaisegyptiläisten
asumuksiin. Nämä oli, kuten fellahien asunnot vielä tänäkin
päivänä, rakennettu auringon kuivaamasta Niilin savesta tehdyistä
polttamattomista tiilistä. Niinpä niitä vähitellen kalvoi ajan
hammas, ja kun ne eivät enää kelvanneet asumuksiksi myöhäisen ajan
lapsille, niin voitonhimoinen fellah keksi keinon: hän muutti ne
jälleen peltomaaksi. Ja tämä oli nyt käynyt paljon arvokkaammaksi
kuin muinaisina päivinä, kiitos raunioitten ympärille kertyneiden
kaikenlaatuisten jätekasojen. Tällaisella luonnon kiertokululla
Memfis ja Theba ja muut kuuluisat muinaisen Egyptin kaupungit ovat
täydellisesti hävinneet maan pinnalta.
Mutta ei yksin Egyptin maanviljelys ole imenyt mehua menneitten
suuruudenpäivien muistomerkeistä — kiviteollisuuskin on kukoistanut
muistomerkkeihinsä tarttumalla. On aina helpompaa käydä käsiksi
temppeliraunioihin ja pyramideihin kuin louhia kallioita uusiksi
palatseiksi ja rantalaitureiksi. Sen tien ovat kulkeneet lukemattomat
klassillisen rakennus- ja kuvanveistotaiteen taideluomat,
temppelipilarit ja obeliskit. Ja ainoastaan kai vain pelko tuloja
tuottavan matkailijaliikenteen lakkaamisesta sai Egyptin turkkilaisen
hallituksen vihdoin järjestämään järkiperäisen muinaismuistojen huollon.
Omii onnettomuudessa kuitenkin on, että — kiitos vanhempien
muinaistutkijoiden suuren asianharrastuksen — omistamme toki
jäljennöksiä nyttemmin hävitetyistä tai vahingoittuneista
seinäkohokuvista ja piirtokirjoituksista.[72]
Niihin Egyptin luonnonrikkauksiin, joita toimeliaat liikehuijarit
ovat käyttäneet hyväkseen, kuuluvat myöskin muumiot. Niitä käytettiin
nimittäin keskiajalla ja vielä 1700-luvun alussa pulverisoidussa
muodossa palsamiksi ja muihin lääketieteellisiin tarkoituksiin, ja
tuottoisaa kauppaa käytiin »kuolleitten luilla». Tämän ihmeitätekevän
lääkkeen kerrotaan olleen niin kysyttyä Euroopassa, että fellahit
välistä eivät voineet tyydyttää tarvetta muuten kuin tarpeen tullen
muuttamalla muumioiksi ja kaupittelemalla vähemmän rakkaita manalle
menneitä sukulaisiansa. Vielä tänäkin päivänä tuntuu Egyptissä
matkustavasta turistista siltä, että muumion käsi, jonka tungetteleva
kotitekoisten[73] muinaisesineitten kaupustelija välistä viimeisenä
valttinaan vetää esille likaisen kauhtanansa poimuista, on kerran
elämänsä päivinä ollut jonkun hänen tätinsä tai ehkäpä manalle menneen
anopin oma.
Muumioitten kohtaloa muistuttaa se käsittely, jonka alaiseksi on
joutunut joukoittain Egyptin papyruskääröjä. Kun egyptiläiset pääsivät
selville niiden antikviteettiarvosta, tämä tieto oli tosin omiansa
pelastamaan monta tällaista asiakirjaa tuholta, mutta toiselta puolen
ahnas fellah tahtoi saada saaliistaan mahdollisimman paljon eikä
senvuoksi pidättynyt paloittelemasta tekstejä myydäkseen pikku palan
kerrallaan.
Kun muumiot, papyruskääröt ja hautojen kallisarvoiset koristeet ovat
niin haluttuja, ei ole lainkaan ihmeellistä, että vain hyvin harvoin
on löytynyt egyptiläinen hauta, joka olisi saanut jäädä rauhaan
haudanryöstäjiltä.[74]
Onni onnettomuudessa on kuitenkin, että haudanryöstäjillä ei ole ollut
hautaesineitten arvosta samaa käsitystä kuin arkeologeilla, vaan että
suurimmaksi osaksi heidän varastelunsa esineiksi ovat joutuneet jalot
metallit ja kalliit kivet.
On harmiteltu sitä, että Egyptin temppeli- ja palatsirauniolöydöt on
viety oikeasta ympäristöstään Niilinmaan aurinkoisen taivaan alta
ja sullottu pimeihin ja ikäviin museohuoneisiin. Mutta on pidettävä
mielessä sellaisia surullisia tapauksia kuin sekin, kun englantilainen
Flinders Petrie päätti jättää Ekhnatonin palatsin raunioihin
ihmeellisen ihanasti maalatun lattian, joka hänen oli onnistunut kaivaa
esille ja uskomattomalla vaivalla säilyttää semmoisenaan: kymmenen
vuoden perästä se tavattiin arabialaisten heittiöiden tuhoamana.
Tihutyöntekijät olivat läheisen kylän haudanvartijoita, jotka tällä
tavoin kostivat El Amarnan palatsin vartijoille sen, että nämä
tavallisesti saivat enemmän bakshishta vierailevilta turisteilta,
kuin mitä heidän itsensä onnistui kiristää muukalaisilta. Tavallinen
arkeologien Egyptissä saama kokemus on, että kun suurehko kaivamistyö
on keskeytettävä hirmuisen kesähelteen vuoksi ja kaivajain seuraavana
syksynä pitäisi työtänsä jatkaa, he ovat havainneet sen, mikä keväällä
jäi jäljelle, kotimaisten antikviteettikaupustelijain ryöstämäksi
ja tuhoamaksi. Tätä hyvin luvallista ammattia alemmat kotimaiset
viranomaiset ovat suopeasti katselleet sormiensa lomitse.