(noin 1600—1100.)
Thebasta tuli jälleen valtakunnan kokooja. Eräs tämän kaupungin
hallitsija alkoi vapaustaistelun, mutta kaatui sodan alussa.[37]
Vähitellen sotaonni kuitenkin kääntyi thebalaisten puolelle.
Taistelunhalusta palaen muuan kaatuneen seuraaja purjehti Niilin suuta
kohti. Hän vannoi vakaisen valan taistella hyksos-heimon kuninkaan
kanssa. »Minä tahdon», hän vakuutti, »repiä auki hänen vatsansa,
lyödä maahan aasialaiset ja vapauttaa Egyptin». — »Kuten haukka hän
oli vihollisen kimpussa» ja löi hyksojen sotajoukon. Hänen lähimmät
seuraajansa jatkoivat voitokkaasti vapaussotaa, karkoittivat hyksot
delttamaasta ja ajoivat heitä takaa aina Etelä-Palestiinaan saakka.
Muisto egyptiläisten vapaustaistelusta sortajakansaa vastaan eli
lauluissa, ja siitä kerrottiin suvusta sukuun. Ja kuta vanhemmiksi
muistot kävivät, sitä enemmän niitä kaunisteltiin tarunomaisilla
piirteillä, aivan niin kuin Niebelungenliedissä suuren germaanilaisen
kansainvaelluksen historialliset tapahtumat saivat uuden, runohohteisen
muodon. Niinpä oli muka Egyptin vapaussota puhjennut siitä syystä,
että hyksoskuningas, haastaakseen Theban ruhtinaan taisteluun, oli
lähettänyt tälle valittelun, että Theban seutujen virtahepojen
melu häiritsi hänen untansa hänen koettaessaan nukkua delttamaassa
sijaitsevassa hallituskaupungissaan! »Yötä päivää niiden mylvintä
kuuluu minun korviini» — niin tämä harvinaisen herkkäkuuloinen
mahtimies valittaa todisteluin, jotka ovat aivan kuin suden sanat
sadussa sudesta ja lampaasta.
Siitä ruhtinaasta, jonka onnistui karkoittaa hyksot Egyptistä, tuli
18:nnen dynastian kantaisä ja hän teki Theban Egyptin pääkaupungiksi.
Täten alkoi uuden valtakunnan aika, rikkaan sivistyksellisen
kukoistuksen kausi, jolloin tehtiin myöskin suuria sotaretkiä
naapurikansoja vastaan koillisessa aina Eufratiin ja etelään päin
syvälle Sudaniin saakka. Pitkäaikainen hyksoja vastaan käyty vapaussota
oli muuttanut Egyptin luonteeltaan rauhallisen talonpoikaiskansan
sotureiksi ja valloittajiksi. Ja itse faaraoidenkin silmissä on nyt
sotainen kunnianhimo kaikkein ensimmäisiä hallitsijahyveitä. Kun faarao
saa kuulla, että »beduiiniheimojen päälliköt ovat lyöttäytyneet yhteen
ja halveksivat kuningaspalatsin lakeja, niin Hänen Majesteettinsa
riemuitsee siitä. Hän on iloinen, kun häntä vastaan noustaan, ja
hänen sydämensä ilahtuu, kun hän näkee verta. Hän hakkaa pään
pois kapinoitsijoilta ja rakastaa tunnin taistelua enemmän kuin
kokonaisen päivän juhlahumua», kuten eräässä Karnakin temppelin
piirtokirjoituksessa sanotaan. Ja Egyptin viholliset sanovat, siinä
jatketaan: »Katso faaraota! Hän on kuin tulen lieska, kun se leviää
eikä vettä ole sen sammuttamiseksi. Hän on kuin Nutin poika;[Osiris] ei
mikään maa voi häntä vastustaa!»
Egyptistä tuli nyt sotilasvaltio, jossa armeijalla oli
määräävä asema yhteiskunnassa. Sotavoima aseistettiin hyvin,
ja egyptiläiset jousimiehet saivat maineen, joka niillä säilyi
myöhään kreikkalaisajalle. Eikä siinä kyllin: hyksojen aikana oli
Aasiasta tuotu hevonen, mutta tätä tulista eläintä ei käytetty
ratsastukseen,[38] vaan se valjastettiin sotavaunujen eteen. Kussakin
vaunussa seisoi kaksi miestä: ajaja ja soturi, joka taisteli jousella
tai keihäällä ja miekalla. Sotavaunut olivat kepeitä, ja varmaan
vaadittiin suurta taituruutta pysyäkseen niissä tasapainossa, kun ne
tärisyttivät hypellessään yli kivisen ja epätasaisen maan.