(noin 2100—1800 e.Kr.)
Hajaannustila kesti noin vuoteen 2100, jolloin Etelä-Egyptin
Thebaa[32] ja sen ympäristöjä hallinneen ruhtinassuvun onnistui vallata
koko muinoinen Egyptin valtakunta ja siten palauttaa valtakunnan
yhteys. Kahdestoista hallitsijasuku aloittaa noin v. 2000 uuden
kukoistusajan, joka kestää pari vuosisataa. Voimakkaiden kuningasten
johdolla lakkautetaan lääniruhtinasten virat, ja tällöin näyttää
toimeenpannun perinpohjainen lahjoitettujen valtiotilusten reduktio.
Luonteenomaista tälle perusteelliselle muutokselle on, että suuret ja
muhkeat läänitysaateliston haudat vähitellen täydellisesti katoavat.
Kahdennentoista dynastian kuninkaat, joiden melkein kaikkien nimi
oli _Amenemhet_ tai _Sesostris_, olivat innokkaita rakentajia,
ja muistomerkkeinä heidän ajaltansa on hautarakennusten lisäksi
temppeleitäkin. Taide ja kirjallisuus kehittyivät nyt kauneimpaan
kukkaansa. Keskimmäisen valtakunnan aika esiintyikin myöhempien
sukupolvien silmissä Egyptin klassillisena aikana, jonka mestareita
pidettiin korkeina esikuvina. Vielä puoli vuosituhatta myöhemmin
opiskeltiin tämän ajan kirjallisuutta kouluissa, ja jokainen, joka
halusi »puhua oikein kauniisti», otti sen esikuvakseen.
Faaraoitten hallituskaupunki oli nyt ajoittain Memfiksen seuduilla,
ajoittain Faijumissa vähän kauempana lounaassa. Tästä suomaisesta,
epäterveellisestä maakunnasta, joka jonkinlaisen luonnollisen kanavan
välityksellä oli yhteydessä Niilin kanssa, tuli nyt faaraoitten
toimesta Egyptin viljavimpia, ihanimpia keitaita. Vielä tänäkin päivänä
Faijumin appelsiinit, persikat, viikunat ja viinirypäleet ovat hyvässä
maineessa, ja yhtä kuuluisa on keidas pumpuliviljelyksistään ja
ihanista ruusuistaan.
Faijumin ihmeellinen muutos saatiin aikaan toimeenpannuilla
parannuksilla, kanavayhteydellä Faijumin ja Niilin välillä, mutta
varsinkin suluilla, joilla veden saanti joesta voitiin säännöstellä
vuodenaikojen tarpeen mukaan. Uuden, itse keitaaseen rakennetun
verkoston avulla entiset suot muuttuivat viljaviksi vainioiksi.
Säilymään jäänyt vesi muodosti Moiris-järven, joka silloin kuten nytkin
oli kuuluisa kalarikkaudestaan, varsinkin hyvänmakuisten karppien
runsaudesta. Siellä on myöskin valtava ahvenensukuinen kala, joka voi
kasvaa noin 1 1/2 metriä pitkäksi ja painaa jopa 50 kiloa.
Järven vesi estettiin poistumasta padoilla, joita voidaan pitää meidän
aikamme suurten, Assuanin ja Assiutin kohdalle Niiliin rakennettujen
sulkujen ensimmäisinä edelläkävijöinä.
Tästä on aikoinaan tehty se väärä johtopäätös, että Moiris-järvi olisi
tekemällä tehty palvelemaan Niilin veden säiliönä ja joen tulvaveden
säännöstelijänä; ja mielikuvituksessa on nähty valtavat orjajoukot,
jotka täällä tekivät työtä faaraon käskystä. — Todellisuudessa on
asiain kulku ollut päinvastainen. Faaraot eivät ole täyttäneet Faijumia
vedellä muitten maankolkkien tarpeiksi, vaan päinvastoin _vähentäneet_
ja säännöstelleet sen vesimäärää maakunnan _omaksi_ tarpeeksi. Niin
valtavan joen kuin Niilin veden säännöstelijänä ei sellainen järvi kuin
Moiris olisi pitkällekään riittänyt.
Faijumiin Amenemhet III rakennutti pyramidinsa ja sen viereen
jättiläissuuren hautatemppelin, jonka, ympärillä olleiden pappien
asuntojen kanssa, kerrottiin muodostaneen sellaisen pilarikäytävien,
pihattojen ja pimeiden huoneiden sokkeloryhmän, että siellä oli
mahdotonta liikkua oppaatta. Nämä rakennusryhmät lienevät olleet
aiheena kreikkalaisten kertomuksiin labyrintistä, maailman suurimmasta
ihmerakennuksesta.[33] Nykyisin on Amenemhetin temppeli melkein
jäljettömiin hävinnyt.
Kreikkalaisessa kansan perimätiedossa kahdennentoista dynastian
hallitsijat esiintyvät kaikki yhteisellä Sesostris-nimellä
suurenmoisina rakentajina ja valloittajina, joiden urotöitä aikojen
kuluessa kaunisteltiin uskomattomiin. Tosiasiallisesti he ulottivat
valtakunnan rajat etelään »maailman loppuun» asti, s.o. toisen
kataraktin seuduille ja laskivat valtansa alle nubialaisten asuman
jokilaakson ja siitä itäänpäin Punaisen meren rannalla sijaitsevat
kultakaivokset. Egyptiläisten linnoitusten toisen kataraktin seuduilla
olevat rauniot osoittavat tänäkin päivänä, miten valloitettu
nubialainen alue turvattiin aron kansojen hyökkäyksiltä. Semnen luokse,
kuusi penikulmaa kataraktista etelään, kuningas Sesostris III pystytti
erään Nubiaan tehdyn sotaretken jälkeen rajakiven, jossa oli seuraava
kirjoitus: »Älköön kenenkään nubialaisen, ken hän lieneekin, olko
sallittu kulkea tämän kiven ohi joen laskusuuntaan, kulkipa hän sitten
maitse tai purjehti veneessä kuljettaen karjaa, aaseja, vuohia j.m.s.,
jotka ovat nubialaisten omaisuutta, poikkeuksena ne, jotka tulevat
tekemään niillä kauppaa markkinapaikalle tai ovat tulossa joissakin
lähettilään asioissa. Jotka sellaisessa tarkoituksessa tulevat, heitä
pitää kaikin tavoin hyvästi kohdeltaman.»
Tänne hän myös rakensi linnoituksen ja tehtyään uuden rankaisuretken
nubialaisia vastaan pystytti muistokiven; jossa hän pöyhistelevin
sanoin kehuu, että hän on herättänyt kauhua (viheliäisen Kushin)
asukkaissa, kuten Etelä-Nubiaa nimitettiin ennen valloitusta.
»Minä olen», faarao kerskuu, »kuten krokodiili, joka odottamatta
hyökkää saaliinsa kimppuun, sieppaa sen ja tuhoaa säälimättä». Mutta
nubialaisten arkuuden kuvailemiseen ei hänellä sanoja riitä: »Rohkeus
on heistä kaukana, he ovat kurjia raukkoja, ja heidän sydämensä on
arka. Minun majesteettini on nähnyt heidät, ja mitä minä sanon, ei ole
valhetta. Minä raiskasin heidän naisensa, minä otin heidän työmiehensä
pelloilta vangeiksi, minä iskin kuoliaaksi heidän karjansa, minä
niitin heidän viljansa ja panin sen palamaan. Tämän minä vannon isäni
elämän nimessä. Minä puhun totta, ja puhetta, joka suustani lähtee, ei
voida kumota.» — Kukapa voisikaan olla yhtymättä hänen majesteettinsa
ihailuun urotyön johdosta: hyvin asestetuin ja järjestetyin joukoin
kurittaa maan asukas-parkoja ja häväistä heidän kotinsa!
Lopuksi faarao kiroaa sen seuraajansa, joka miekaniskutta siirtäisi
rajan takaisin, vaikka se olisi hänen oma poikansa: »hän ei ole minun
poikani, hän ei ole minun siittämäni.»[34]
Sesostris III suoritti loppuun myöskin ensimmäisen kataraktin
kanavoimisen, joka alettiin neljäsataa vuotta aikaisemmin, 6:nnen
hallitsijasuvun aikana. Eräässä koskien saaressa on kallioon
kaiverrettuna kaksi piirtokirjoitusta, jotka kertovat tästä hänen
kulttuurityöstään. Siitä saadaan myös tietää, että kanavan nimi oli
»Kauniit ovat Sesostriksen tiet». Vähitellen kumminkin hiekka ja
kivet madalsivat väylän, mutta Sesostris puhdistutti sen jälleen.
Samanlaiseen toimenpiteeseen ryhtyi neljäsataa vuotta myöhemmin Thotmes
III määräten seudun kalastajaväestön tehtäväksi kanavan jokavuotisen
puhdistamisen.
Pohjoiseen päin, Syyrian maihin ja itäisen Välimeren saarimaailmaan
egyptiläisillä jo noina aikoina oli paljon vilkkaampi liikenneyhteys,
kuin mitä tahtoisi uskoa. Kreetassa ja Kyproksessa, Kythéra- ja
Rhodos-saarilla, Mykénaissa (myös Mykéné) ja monissa muissa paikoin
Välimeren tässä osassa on haudoista ja kaupunkien raunioista löytynyt
egyptiläisen kulttuurin muistomerkkejä aina vanhan valtakunnan ajoilta,
ja päinvastoin monista Egyptin raunioista ja haudoista on löytynyt
kreettalaisia saviastian paloja ja koristuksia.
Ennen on oltu siinä luulossa, että omituinen egyptiläinen sivistys
oli pysähtynyt Niilinmaan omien rajain sisälle vaikuttamatta muuhun
ihmiskuntaan. Mutta kuta enemmän meidän aikamme historioitsijat ovat
tunkeutuneet vanhan ajan historiaan, sitä enemmän todistuksia he ovat
saaneet maailman eri osien läheisestä yhteydestä jo noina aikoina. Tämä
soveltuukin hyvin yhteen sen kanssa, että matkakertomuksista pidettiin
jo aikaisin Egyptissä hyvin paljon.
* * * * *
Kahdennentoista hallitsijasuvun mukana voimakkaiden faaraoiden sarja
oli lopussa. Voimakastahtoisen johdon puute ilmenee sellaisissakin
yksityisseikoissa kuin siinä, että Niilin tulvien korkeuden
vuotuiset merkinnät, joita Amenemhet III oli alkanut teettää toisen
kataraktin yläpuolelle kallioseiniin, lakkaavat pari vuosikymmentä
hänen kuolemansa jälkeen.[35] Kohta sen perästä keskeytyvät myöskin
väenlaskuluettelot, joita 12:nnen hallitsijasuvun aikana oli tapana
laatia määrätyin väliajoin. Nämä keskeytykset valtion elämälle
tärkeiden seikkojen merkinnässä eivät ole kuva tilapäisiä, vaan ne
todistavat rappeutumisen alkamista.
Kun valtakunnan kohtaloiden korkein johto heikkeni, alkoivat
vallanhimoiset mahtimiehet taistella kruunusta. Kolmannentoista
hallitsijasuvun ajoilta oleva eräästä temppelissä tavattu
piirtokirjoitus antaa meille välähdyksen alkavista kapinaliikkeistä,
jotka lopuksi johtivat keskimmäisen valtakunnan hajoamiseen. Se
on kuninkaallinen julistus, joka koskee valtiorikoksen tehnyttä
läänitysruhtinasta. Tämä julistetaan virastansa erotetuksi ja
menettäneeksi sekä omalta että jälkeläistensä osalta kaikki sen tulot.
»Ota pois häneltä hänen leipänsä», siinä sanotaan, »hänen ravintonsa
ja hänen lihapatansa! Hänen nimeänsä ei pidä mainittaman enää tässä
temppelissä. Jos joku sotapäällikkö tai virkamies osoittaa kavaltajalle
suopeutta, hänen omaisuutensa ja tiluksensa pitää annettaman minun
isäni temppelille», faarao julistaa.
Kun valtakunnan vastustuskyky oli ylimysten kapinaliikkeiden
johdosta heikentynyt, vyöryi Vähästä-Aasiasta kansanaalto ja
tulvi yli delttamaan. Tämä kansa, joka tunnettiin nimellä
_hyksos_[»Paimentolaiskansa»], asettui hedelmälliseen suistomaahan ja
sieltä käsin retkeillen ja hävitellen sorti kovasti koko. Egyptin maata.
Mitä kansallisuutta tämä salaperäinen kansa oli, on hyvin vaikeasti
ratkaistava kysymys. Monia olettamuksia on esitetty, mutta sen
pitemmälle ei ole päästy. Todennäköisesti se oli seemiläistä[36]
paimentolaiskansaa. Hyksos-heimot hallitsivat paitsi Egyptiä
todennäköisesti myöskin Syyriaa ja kenties jonkin ajan Babyloniaakin.
Se oli tilapäinen suurvalta, samanlainen kuin myöhemmin hunnien
ja mongolien valtiomuodostumat. Se hajosi pian kuten nekin. Vain
vuosisadan se pysyi pystyssä.
Kirjallisuutta:
A.M. Blackman, Luxor and its temples.
R.H. Brown, The Fayum and lake Moeris.