Kolme tai neljä päivää oli Lennartin nuori henki ponnistusten ja
verenvuodon tähden elämän ja kuoleman vaiheilla. Luultiin olevan
tarpeellista ilmoittaa kuolemasta edeltäkäsin hänen isällensä
pikalähetin mukana, joka lähti Savonlinnaan, ja hänen veljensä,
kapteeni Detlof Croneld sai kenties toivonsa mukaisen aiheen käydä
Korkeakoskella. Mutta pienen, nuoren kersantin päivät eivät olleet
vielä luetut. Viikon kuluttua hän oli täydessä toipumisen vauhdissa ja
kahden viikon vierittyä hän oli jo niin voimissaan, että sai -- vaikka
kyllä vielä olikin "hieman raihnas", kuten hänen välskärinsä, kunnon
mies Bäck, sanoi -- luvan käydä toisinaan nauttimassa raitista ilmaa
Kymin rannalla.
Niinkuin riimut riimusauvoissa ovat ajan merkkejä, niin ovat nuo kaksi
tai kolme viikkoa elokuun keskipaikoilla 1788 kuin poltinraudalla
piirretyt Ruotsin ja Suomen armeijan historiaan! Ajan pahat siemenet,
jotka jo aikoja sitten oli kylvetty pehmitettyyn maahan ja kauan olivat
olleet kätkössä ja monen mielestä jo kuolleet, olivat viimeinkin
itäneet sodan tavallisen kurjuuden ja kyyneleiden sateessa. Myrkyllinen
taimi oli versonut rehevästi sielläkin, missä sen vähimmin luuli
menestyvän, ja usein oli sitä yhtä vaikea tuntea, kuin erottaa katkoa
viattomasta ukonputkesta. Kun se kukka pukeutui viattoman valkoisiin,
nimitettiin sitä isänmaallisuudeksi ja kannettiin julkisesti rinnassa
koristuksena. Mutta jos tuo kukka olisi saanut kypsyä hedelmäksi, olisi
siitä tullut puolalaisia renettiomenia, joita kenties jo useampi kuin
yksi aikakausi on syönyt kuolemakseen.
Nuo tapaukset ovat tunnettuja. Elokuun 8. p:nä kirjoitettiin Anjalassa
kirje keisarinnalle. 9:ntenä lähti Jägerhorn Pietariin sitä viemään.
12:ntena laadittiin tuo kuuluisa liittokirja "selityksineen".
Seuraavalla viikolla tuli Sprengtporten rajalle, missä kenraali Armfelt
ja moni muu päällikkö kävi häntä tapaamassa. 24:ntenä palasi Jägerhorn
tuoden keisarinnan vastauksen. 25:ntenä antoivat liittolaiset,
valtiopäiviä vaatien, vastauksen Loviisassa kuninkaalle. Lähettiläitä
kulki edestakaisin armeijan ja vihollisen välillä, puoluekirjoituksia
leviteltiin, luettiin ja selitettiin kaikkialla, vapauslauluja
laulettiin, uskaliaita suunnitelmia laadittiin ja kuunneltiin, päivän
mielipiteiden kuohu hyrskyi levollisimpiinkin; kaikkialla oli liikettä,
jännitystä, rauhattomuutta, tulta ja etenkin sangen paljon savua.
Voitaisiin verrata tuota liikettä metsäpaloon tuli riehui ahneesti
kanervissa ja sammalissa uhaten niistä levitä korkeimpainkin honkien
latvoihin, mutta kukaan ei saattanut sanoa, miten laajalle palo
ulottui, koska koko tienoo oli sankan savun peitossa. Kaikesta tästä
kuuli Lennart Croneld ainoastaan epäselviä, vastakkaisia huhuja. Hänen
välskärinsä pudisti vain päätänsä, pani piippuunsa ja arveli haavan
sidettä vaihtaessaan, että "piru ne vie, jotka sen olivat saaneet
aikaan". Toverit sairashuoneessa, kaikki, jotka vain saattoivat avata
suutansa, mestaroivat ja kiistelivät päivät päästänsä. Sotamiehet
iltamälliä pureskellessaan ja upseerit punssimaljojen ääressä
keskustelivat yhtä urhoollisesti rauhasta ja sodasta. Jotkut olivat
kuningasta _vastaan_, mutta useimmat olivat hänen _puolellansa_.
Harvinaista oli kuulla, kuinka moni niistäkin, jotka innokkaimmin
vaativat rauhaa päästäkseen kotiin ruotuihinsa, kuitenkin syttyi tuleen
kuin kuiva sankkiruuti, kun tuli puhe siitä, että kieltäydyttäisiin
tottelemasta kuningasta. Saatettiin tosin kärsiä, että haastettiin
pahaa hänestä, että häntä nimitettiin hirmuvaltiaaksi ja ilveilijäksi,
sillä sellaiseen oli totuttu; mutta "panna herra pois viralta",
niinkuin nuoremmat upseerit hokivat, sellaisilla sanoilla ei kukaan
vielä uskaltanut koetella sotamiehen korvia. Upseerit kävivät
kärsimättömiksi, heidän tyytymättömyytensä väestön liian vähäiseen
isänmaanrakkauteen tuli ilmi kepittämisessä ja haukkumasanoissa, mutta
eivät edes nuo vakuuttavat keinotkaan voineet horjuttaa sotamiehen
perittyä, vaistomaista, järkähtämätöntä uskollisuutta.
Sairashuoneen yksitoikkoisuutta ja sitä kiusaa, että hänen täytyi maata
siellä työttömänä silloin, kun niin monta hänelle kallista asiaa oli
vaarassa, lievitti seuraava kirje, jonka eräs monista Savonlinnasta
saapuvista sanansaattajista oli tuonut:
"Lennart kulta, minä olen kuullut, että sinä olet haavoittunut,
Jumala estäköön sen olemasta vaarallista, minä ajattelen sinua
yöt päivät. Puhuvat, ettei isäsi polttanut tupakkaa koko päivänä
saatuansa sen tiedon, mutta toisena päivänä on hän taas leikannut
virginiläistä nurkantakaistaan ja arvellut, että jos vuodatatkin
veresi tai kaadut kuninkaan puolesta, ei se ole muuta kuin sinun
velvollisuutesi, sillä sinun suvussasi kuuluu se olevan vanha
tapa. Minä puolestani en taida koskaan uskoa, että Jumala luopuisi
meistä, lapsiraukoista, anna anteeksi, että tulin sanoneeksi sinua
lapseksi, vaikka oletkin jo kelpo sotamies. Lennart kulta, minä
ylpeilen sinusta, mutta en uskalla kenenkään antaa sitä huomata,
sillä isäni on hirveän suutuksissaan sinuun, hänhän tulikin kotiin
toisena päivänä iltasella oltuansa jo kaukana pyssyn kantamilta;
me saimme hänelle sanan kapteeni Loddnikoffin avulla, joka kävi
Rautasaaressa tapaamassa äitipuoltasi, sinä tiedät kyllä, mitä
varten ja millä asialla hän on ollut. Äitipuolesi on käynyt meillä
kaksi kertaa ja sitten käväissyt Viipurissa, luullakseni; hän on
hyvin toimelias ja minua kohtaan hyvin armollinen, koska hän ei
ollenkaan saata arvata, minkä kepposen me olemme tehneet hänelle,
hän ei ole tavannut Sharpia vielä. Sinua kohtaan hän ei ole
ystävällinen, minä kuulin hänen sanovan isälle, että hän kyllä
on paneva _petit coucounsa_ häkkiin Kronstadtiin, kun kaikki se
tapahtuu, mikä nyt on tapahtuva. Voi hyvin, Lennart kulta, minä
lähetän tässä sinulle lemmikin omasta puutarhastani täältä
Otavasta, Jumala varjelkoon sinua kaikissa vaaroissa ja tämän
ajan eripuraisuuksissa, toivoo ystäväsi B.S.
"J.K. Jos tahdot suuresti minua ilahduttaa, niin kirjoita
kaksi riviä sanansaattajan matkaan ja lähetä kirje vanhalle
Kaisallenne, hän tietää kyllä. Hyvästi, muista minua."
Kädessä tuo pieni sydämellinen kirje istui nuorukainen eräänä iltana
Kymin rannalla ja katseli lohenpoikasten iloista hypintää
päivänpaisteisella virran pinnalla. Pyörre pyörrettä seuraten kohisi
yksitoikkoisesti ohitse, kalastaja laski veneessään hiljalleen
myötävirtaa ja toisella rannalla lauloi paimentyttö raikasta lauluaan,
ajaen lehmiänsä laitumelle. Puoleksi oli sävel sama kuin savolaisten
"Tuoll' on mun kultani"-laulussa, jolla aina viimeisestä Otavassa
käynnistä saakka oli ollut niin omituinen kaiku nuorukaisen muistossa,
mutta loppu hairahtui ruotsalaiseen kansanlauluun, joka todenmukaisesti
alkujaan oli puhjennut samasta juuresta kuin ensinmainittukin, kuten
Suomessa paljon muutakin itämais-länsimaista taittuu yhteisiin
värivivahduksiin. Sanat olivat Kymin rannalla ruotsalaiset, mutta
syntyneet saman sydämen nuoruuden unelmista.
Oottanut oon sua, pieni ystäväin,
kuni lintunen loppua yön,
joka kerta kun minä silmäsi näin,
niin sykähti riemusta syän.
Lohtuni armas, mi uinuit rinnallain,
sinä syömeni kahlehdit.
Ja ne ruususet ei mene muistostain,
ne mi hellien hoivailit.
Kun tyttö oli lopettanut toisen säkeistön, tuli häntä vastaan vanha
talonpoika sivutieltä ja näytti kysyvän häneltä jotakin kylää koskevaa,
sillä tyttö osoitti sinnepäin kädellänsä ja meni sitten milloin
laulaen, milloin lehmiänsä kiirehtien, yksin menojansa edelleen.
Talonpoika katseli varovasti ympärilleen, ikäänkuin peläten, että hänet
huomattaisiin, astui sitten veneeseen, joka oli rannalla, ja souti
ylitse toiselle puolen.
Miehen käytöksessä oli jotakin, joka tuntui Lennartista epäiltävältä,
ja hän meni sentähden muutamia askeleita lähemmä rantaa, taivuttaen
tieltä koivun oksat paremmin nähdäkseen soutajan, joka nousi maalle
kivenheiton päähän hänestä. Ken kuvaa hänen kummastuksensa, kun hän,
vaikka miehellä olikin uusi nuttu yllä ja harmaa lakki vedettynä syvään
otsalle, tunsi hänet Tupakka-Matiksi -- samaksi Tupakka-Matiksi, jonka
hän itse oli nähnyt riippuvan hirsipuussa Savonlinnan tulliportin
luona!
Koska Lennart oli liian heikko ajamaan häntä takaa ja liiaksi viisas
ilmaisemaan läsnäoloaan, täytyi hänen katsella, kuinka mies hiipien
nousi rantaa ylös ja meni kiertotietä kylään.
Alkoi jo hämärtää, ja levottomana paha-aikeisen vakoilijan
läheisyydestä palasi nuorukainen takaisin sairaalaan. Portailla kohtasi
hän vanhan, harmaapäisen ja pörröisen miehen, joka hänet nähdessään
pyyhkäisi silmäänsä sarkanuttunsa karkealla hihalla ja riensi hänen
luokseen sellaista kiirettä pitäen, että hänen kömpelö ruumiinsa vain
kerran oli ollut niin kovassa liikkeessä, ja se oli tapahtunut jo kauan
sitten Lappeenrannassa -- mies oli korpraali Turkki, hän itse eikä
kukaan muu.
Ikäänkuin itsekin hämmästyen tuota kiirehtimisen puuskaa pysähtyi
korpraali kiidettyään toistakymmentä askelta, niisti nenäänsä ja
mutisi:
-- Hän elää sentään!
Pitäen enemmät kysymykset ja huudahtamiset tuiki tarpeettomina hän
ojensi Lennartille karkean kämmenensä ja murahti:
-- Majuri käski sanoa terveisiä.
Tervehdystä seurasi näin kuuluva kirje:
Minun rakas poikani. Detlof kirjoittaa, että olet saanut
kasakan olkapäähäsi. Minä näen siitä sinun unohtaneen, mitä
olen sanonut sinulle, ettei sovi milloinkaan seisoa kuin
teuraseläin ja odottaa ankarasti syöksevää keihästä. Pitää
lyödä kiväärillä tai säilällä kärki sivulle ja estää sitä
pirua osumasta ruumiiseen, siinä on tuuri. Minä olen kerran
lyönyt mokoman ampiaisenpistimen poikki kuin nauriin naatin.
Muuten voin hyvin, paitsi että viileksii selkäjännertäni
sateen edellisenä päivänä. Heinät ovat hyviä, ne, jotka saatiin
korjatuksi heinäkuussa, mutta muut eivät kelpaa sioillekaan.
Kasket antavat kyllä hyvin riihessä, saatat kysyä, mitä rukiista
maksetaan nyt Loviisassa. Eukkoni on paraillaan Käkisalmessa
puijaamassa ryssiltä muutamia leivisköitä talia, sen pitäisi
olla hyvä kauppa. Otavan herraa ei kuulu. Hänen sanotaan tulleen
lauhkeaksi kuin äsken keritty lammas ja heittäneen moskovalaisen
hiiteen, mutta lempo häntä uskokoon. Savonlinnassa on kuin
hevosmarkkinat, paljon mellastusta ja huonoja luuskia. Jos heissä
olisi äyrin vertaa poikaa, niin sieppaisivat he turkkilaista
parrasta ja valloittaisivat torakkain pesän, mutta minä häpeän
kuin koira joka kerta, kun kuulen heidän viisastelevan. Nyt
puhuvat ne ämmät taas kotiin menosta rajan yli, sanokoon kuningas
mitä tahansa. Saakeli liisteröiköön heidän leveät suunsa,
riivatun ravistuneet ruukut; keppiä selkään, se olisi minun
neuvoni. Muuten ei mitään erityistä, paitsi että venäläinen
tamma on saanut varsan. Rotu on koreaa, mutta kestääkö se?
Kaikkea vielä. -- Minun r. poikani Detlof kirjoittaa, että
sinä kenties ojennat koipesi raamusta. Jumala varjelkoon minua
kadottamasta sinua, r. poikani, sinä voit pitää puoliasi
kymmentä sellaista suukopukapteenia vastaan kuin sinun veljesi.
Tule voimiisi taas, r. poikani, ja ällistytä laastarinlevittäjät,
niin minä tein. Vänrikin valtuuskirja on mielestäni yhtä hyvä
lääkelippu kuin mikä muu hyvänsä. Mutta jos luopuisit aseista
Herramme edessä, niin Jumala olkoon kanssasi matkalla, minun r.
poikani, minä peräydyn kaiketi vähitellen perästä päämajaan.
Roskaväkeä ja rojua olemme me kaikki siinä kohdassa; saa olla
tyytyväinen, kun on palvellut kuningasta ja maata niin hyvin
kuin on osannut. Hyvästi, r. poikani. Yksinäinen ja kohta
katselmusluettelosta hylätty isäsi
_Detlof Magnus Croneld_.
J.K. Jos elät, älä unohda tervehtiä kuningasta, ja sano hänelle,
että jokin päivä sitten sieppasin kaksi viinakuormaa rajalta.
Olet kenties kuullut, mitä Stedingk teki Tupakka-Matille. Mies
piti hirtettämän, mutta sen sijaan riisutti Stedingk häneltä
vaatteet ja ruoskitti hänet ulos tulliportista. Nutun puetti
hän puupökkelön ylle, ja se hinattiin sitten hirsipuuhun. Minun
mielestäni oli vain vahinko nuoraa.
J.J.K.K. Jos olet mennyttä kalua, niin Turkki tuo kotiin
kapineesi. Minä tiedän, kuinka käy sairashuoneessa, he
kaappaavat itselleen kaiken. Älä anna heidän varastaa kelloasi.
Suonevatkohan sinulle sotilaalliset jäähyväiset, kun sinut
majoitetaan Herramme luokse. Olisipa juuri heidän, jaarittelijain,
tapaista muutamien ruutiammusten säästäminen. _D.M.C._
-- Minä näen -- sanoi Lennart uskolliselle korpraalilleen -- että
majuri on jo luullut minua kuolleeksi ja haudatuksi. Vanha isäparkani,
miten hän kesti ilmoituksen?
-- En tiedä. Kukaan ei saanut selkäänsä moneen päivään, ja Musti sai
haukkua yksin talossa.
-- Entä vanha Kaisa?
-- Mitä hän olisi sanonut? Idän tuullessa tulee sadeilma. Ämmä poltti
vellin pohjaan, ja nauriit saimme luoda liedestä.
-- Kuules, Turkki, eversti on auttanut Tupakka-Matin alas hirsipuusta,
kun sinä autoit hänet siihen. Kuulepas: hän souti tänä iltana tuosta
virran poikki.
Korpraali vilkutti silmiään ja virkkoi:
-- Niin sanotaan.
-- Mitä varten kuljeksii hän täällä? Mitä on hänellä tekemistä täällä
Korkeakoskella?
-- Kukapa sen tietää? Hän myyskentelee tupakkaa.
-- Oletko saanut sen tupakkaleiviskän, jonka lupasin sinulle? Minä
maksoin komisaarille, että hän antaisi sen vaadittaessa.
-- Mitä tyhjiä. Kun ei ole tupakkaa, polttaa vartta. Kersantti
tarvitsee rahansa parempaan.
-- Mitä minä sitten lupaisin sinulle, jotta vielä kerran toimitat
Tupakka-Matin hirsipuuhun ja laitat niin, ettei hän sieltä enää pääse
alas?
-- Kersantti lupaa pitää huolta vanhasta isästä.
-- Sillä ehdolla siis etsit veijarin ja otat hänet kiinni?
-- Lupaan koettaa.
-- Kuulepas nyt, Turkki! Ihmiset sanovat, että sinulla on jalat kuin
veräjän pielet ja älyä kuin jauhosäkillä. Luulen, että he valehtelevat
hävyttömästi sinusta.
-- Olkoon sitten!
-- Tule vahvistamaan itseäsi sairaalan muonalla. Sinä olet väsyksissä,
olet tullut jalkaisin Savonlinnasta etkä kenties ole maannut moneen
yöhön levottomana minun tähteni. Saat maata minun luonani yötä.
-- Uni on jalaton mies ja haukottelija on huono työntekijä. Hyvästi,
kersantti.
-- Odotas... Etkö ottaisi pistoolejani?
Turkki katseli halveksien sieviä taskupistooleja, näyttäen tukevaa,
ryhmyistä katajasauvaansa. Kädessä tuo ase, jonka pelättävää vaikutusta
hän itse oli usein saanut koettaa, lähti hän vielä samana iltana
matkaan.
Päiviä kului; Turkkia ei kuulunut. Sillä välin enenivät huhut
enenemistään, tapaukset saivat yhä nopeamman vauhdin, ja valtiovaunut
vierivät yhä kiireisemmin ammottavaa syvyyttä kohden. Lennart
sai kuulla erään lähettilään Anjalasta olleen Korkeakoskella
tiedustelemassa, tahtooko suomalainen sotamies puolustaa kuningastaan,
jos hänet aiottaisiin ottaa kiinni. Samalla kertaa oli toinen epäiltävä
mieshenkilö ottanut tarkan selon sotajoukkojen asemasta ja siitä
voimasta, mikä voitiin asettaa ylimenopaikkoihin Kymin virralle.
Viimeksimainittu asioitsija ei saattanut olla kukaan muu kuin
Tupakka-Matti. Nuo huolettavat tiedot aiheuttivat sen, että Lennart
Croneld, ennenkuin hän ilmoittautui terveeksi, matkusti veljensä
Detlofin luokse, joka silloin oleskeli Anjalan leirissä.