EETU. Setä, kirje on minun kirjoittamani ja puhuu selvää sydämeni
kieltä.
HERTTA. Samaa sanoi serkku minullekin aivan äsken.
PEIPPONEN. Minulle myös!
HERTTA. Kuuletteko?
EETU. Kilpailijanikin vakuuttaa sen.
PEIPPONEN. Niin, paha kyllä.
KERKKONEN (on saanut silmälasinsa ja lukee innokkaana). »Sydämestäni
ja kiitollisena suostun minä...» Tämähän on hullunkurista! Luinhan
minä äsken, että —
HERTTA (hyvitellen). Mutta, isä, heikkoja silmiäsikö sinä enempi
uskot kuin (Peipposelle) säädyllisen seuramiehen vakuutusta ja oman
sisarenpoikasi avomielistä tunnustusta, enempi kuin oman tyttäresi
sanaa?