Edelliset. Hertta.
HERTTA (tulee sivulta). Ettehän minua pakoon pyrkine, herra serkku?
EETU (hämillään). Mitä ajattelettekaan? Neitini — hm — serkku, aijoin
sanoa... olisin antanut kaikkeni saadakseni näin tavata teidät, jos
vain olisin aavistanut, että te todellakin olette setäni tytär.
PEIPPONEN. No, mutta! Ettekö te tunnekaan toisianne?
EETU. Kautta Jumalan, emme!
HERTTA. Serkkuni puhuu totta.
EETU. Siksi olenkin onnellinen voidessasi tutustua...
PEIPPONEN (hiljaa. Eetulle). Ja voidessasi puhua puolestani, eikö totta?
EETU (hiljaa Peipposelle). Mitä? Niin — kyllä. Mutta yhdellä ehdolla.
Juokse heti hakemaan tyttöä, sitä äskeistä. Lähetin hänet puistoon.
(Katselee akkunasta.) Hän on vielä siellä, puiston perillä. Sano
hänelle, ettei hänen tarvitsekaan viedä, vaan tuoda takaisin —
PEIPPONEN. Mitä?
EETU. Sitä, mitä hänelle äsken jätin.
PEIPPONEN. En käsitä sinua.
EETU. Samantekevää! Elä hukkaa hetkeäkään.
PEIPPONEN. Te Kerkkosen sukuun kuuluvat olette kaikki käsittämättömiä
ja (viitaten Eetuun) niin hirveän hätäisiä. (Menee.)