Pahom saapui perheineen uudelle paikkakunnalle ja kirjoittautui
asukkaaksi isoon kylään. Hän tarjosi ukoille tuliaisia ja laittoi
kaikki paperit kuntoon. Hänet otettiin vastaan ja hänelle eroitettiin
viiden hengen osuus eli 50 desjatinaa eri peltomaita paitsi laidunta.
Pahom asettui asumaan ja hankki karjaa. Yksistään osuutena saatua
maata oli hänellä nyt kolmin verroin enemmän kuin ennen ja tämä maa
oli viljavaa. Elämä oli entiseen verrattuna kymmenen kertaa parempaa.
Sekä viljelysmaata että laidunmaata oli yllin kyllin. Karjaa saattoi
pitää niin paljon kuin vain tahtoi.
Alussa, niin kauan kuin Pahom järjesteli oloaan ja asiat menestyivät,
näytti hänestä kaikki hyvältä, mutta kun hän perehtyi elämäänsä,
niin tämäkin maa alkoi tuntua ahtaalta. Ensimäisenä vuonna Pahom
kylvi vehnää ja sai hyvän sadon. Hän ihastui vehnän viljelykseen,
mutta maaosuutta oli vähän. Ja sekin, mitä oli, oli oikeastaan
kelpaamatonta. Siellä käytetään vehnän viljelykseen kesantomaata.
Kylvetään yhtenä tahi kahtena vuonna ja jätetään maa sitten taas
lepäämään kunnes se uudestaan nurmettuu. Tämmöinen maa on hyvin
haluttua eikä sitä kaikille riitäkään. Siitä johtuu riitojakin.
Rikkaammat tahtovat itse kylvää, köyhät taas antavat kauppiaille
maksua vastaan. Pahomin mieli teki kylvää enemmän. Hän meni
seuraavana vuonna kauppiaan puheille ja otti maata vuodeksi. Kylvi
suuremman määrän ja se menestyikin hyvin, mutta maa oli kaukana
kylästä -- vilja oli kuljetettava 15 virstan päähän. Hän näki
talonpoikien pitävän karjataloja ja rikastuvan. "Tuo on aivan
toista", ajattelee Pahom. "Jospa minäkin ostaisin maata ikiomaksi
ja rakentaisin karjatalon! Silloin olisi kaikki reilassa." Ja Pahom
alkoi miettiä, kuinka hän saisi ostetuksi maata omakseen.
Näin eleli Pahom kolme vuotta. Vuokrasi maata, kylvi vehnää. Sadot
olivat hyviä ja vehnä kelvollista ja niin kertyi rahaa säästöön.
Mikäpä olisi ollut eläessä. Mutta ikävältä tuntui Pahomista joka
vuosi vuokrata ihmisiltä maata ja sen takia hääriä. Missä vain oli
hyvää maata saatavissa, sinne talonpojat aina kiiruhtivat ja veivät
kaikki. Jos ei ehtinyt saamaan maata, niin ei kylvämisestä tullut
mitään. Sattuipa kolmantena vuonna niinkin, että hän oli kauppiaan
kanssa ostanut laidunmaan talonpojilta ja he olivat sen jo kyntäneet,
kun talonpojat rupesivat käräjöimään ja koko työ meni hukkaan. "Jos
olisi oma maa", tuumi hän, "niin en kumartaisi ketään ja kaikki
menisi hyvin."
Ja Pahom alkoi tiedustella, mistä saisi ostaa maata. Hän löysikin
sopivan miehen. Tällä oli 500 desjatinaa omaa maata, mutta hän oli
joutunut vaikeisiin asioihin ja myi nyt huokeasta. Pahom alkoi hieroa
kauppaa hänen kanssaan. Asiaa pohdittiin ja viimein sovittiin 1500
ruplan kauppahinnasta, josta puolet saisi suorittaa myöhemmin. Kaikki
oli jo melkein sovittu, kun kerran Pahomin taloon poikkesi hevostaan
syöttämään ohi matkustava kauppias. Juotiin teetä, puheltiin.
Kauppias kertoo tulevansa kaukaa bashkiirien maasta. Siellä, -- niin
hän kertoo, -- hän oli ostanut bashkiireilta maata noin viisi tuhatta
desjatinaa. Ja tuo kaikki oli tullut maksamaan vain tuhat ruplaa.
Pahom alkoi kysellä tarkemmin. Kauppias selitti. "Minä saatoin vain",
hän kertoo, -- "ukot hyvälle mielelle, jakelin lahjoina viittoja
ja mattoja noin sadan ruplan arvosta ynnä laatikollisen teetä sekä
juotin viiniä niille, jotka joivat, -- ja niin otin 20 kopekalla
desjatinan". Kauppias näyttää kauppakirjan. "Maa" -- hän sanoo,
-- "on joen varrella ja koko aro kasvaa sulkaheinää". Pahom alkoi
tiedustella, miten siellä kaikki oli. "Maata", -- sanoo kauppias, --
"on siellä niin laajalti, ett'ei sitä vuodessakaan kierrä, ja kaikki
se on bashkiirein omaa. Mutta kansa on typerää kuin pässit. Voi saada
melkein ilmaiseksi." "No", -- ajattelee Pahom, -- "miksi ostaisin
tuhannella ruplallani viisisataa desjatinaa ja velkaantuisin vielä
lisäksi? Miten paljon saankaan siellä tuhannella ruplalla!"
V
Pahom tiedusti, mitä teitä bashkiirien luo mennään. Heti kauppiaan
lähdettyä hän itsekin hankkiutui matkaan. Hän jätti talon vaimonsa
hoitoon, suoritti matkavalmistukset ja lähti renkinsä kanssa
liikkeelle. He poikkesivat kaupunkiin, ostivat laatikon teetä sekä
lahjoja ja viiniä aivan niinkuin kauppias oli puhunut. Sitten
alkoi matka. He kulkivat 500 virstaa. Seitsemäntenä vuorokautena
he saapuivat bashkiirilaisleiriin. Kaikki oli niin kuin kauppias
oli kertonut. He asuvat kaikki arolla joen varrella huopateltoissa.
Itse he eivät viljele maata eivätkä syö leipää. Karja ja hevoset
liikkuvat arolla. Telttojen taakse on varsat sidottu kiinni ja niiden
luo ajetaan emät kahdesti päivässä. He lypsävät tammoista maitoa
ja tekevät siitä kumysia. Eukot vatkaavat kumysia ja valmistavat
siitä juustoa, mutta miehet eivät tee muuta kuin juovat kumysia ja
teetä, syövät lampaanlihaa ja soittelevat paimenpillejä. He kaikki
ovat hyvinvoipia ja iloisia ja juhlivat kaiken kesää. Se on aivan
sivistymätöntä kansaa eikä osaa venäjää, mutta muuten ystävällistä
väkeä.
Heti Pahomin nähtyään bashkiirit tulivat ulos teltoistaan ja
kerääntyivät vieraan ympärille. Löydettiin tulkki. Pahom sanoi
hänelle tulleensa maata tiedustamaan. Bashkiirit riemastuivat,
tarttuivat Pahomiin, veivät hänet hyvään telttaan, panivat matoille
istumaan, asettivat hänen alleen untuvatyynyjä, istuutuivat hänen
ympärilleen ja tarjosivat teetä sekä kumysia. He teurastivat pässin
ja syöttivät hänelle pässin lihaa. Pahom otti kärryistään lahjoja ja
alkoi jaella niitä bashkiireille. Hän antoi heille lahjat ja jakoi
heille teetä. Bashkiirit tulivat iloisiksi. He puhua purpattivat
keskenään pitkän aikaa ja käskivät sitten tulkin puhumaan.
-- He käskevät sanomaan sinulle, -- lausui tulkki, että he pitävät
sinusta ja että meillä on tapana tehdä vieraalle kaikin tavoin
mieliksi sekä antaa vastalahjoja lahjoista. Sinä olet antanut meille
lahjoja. Sano nyt, mikä meidän omaisuudestamme sinua miellyttää,
jotta voisimme antaa sinulle vastalahjan?
-- Enimmän minua täällä miellyttää maa, -- sanoo Pahom. -- Meillä on
ahdasta asua ja maakin on laihdutettua. Teillä sen sijaan on maata
paljon ja se on hyvää. Enpä ole moista koskaan nähnytkään.
Tulkki käänsi tämän. Taas puhelivat bashkiirit kauan aikaa. Pahom
ei ymmärrä heidän puhettaan, mutta näkee, että he ovat iloissaan,
huutavat ja nauravat. Sitten he vaikenivat ja katsovat Pahomiin.
Tulkki puhuu:
-- He käskevät, -- sanoo hän, -- sinulle sanomaan, että he ovat
valmiit antamaan sinulle maata niin paljon kuin tahdot. Viittaa vain
kädelläsi, minkä haluat, niin se on oleva sinun.
He puhelivat vielä ja rupesivat jostakin riitelemään. Pahom kysyi,
mistä he kiistelevät. Tulkki sanoi:
-- Toiset sanovat, että maan suhteen on kysyttävä vanhimman mieltä ja
ett'ei voi antaa ilman hänen lupaansa. Toiset taas sanovat, että voi
ilman hänen lupaansakin antaa.