Näin eleli Pahom tyytyväisenä. Kaikki olisi muuten ollut hyvin, mutta
naapurit alkoivat käyttää Pahomin peltoja ja niittyjä hyväkseen. Hän
pyysi heitä hyvällä lakkaamaan, mutta siitä ei ollut apua: väliin
päästivät paimenet lehmänsä niitylle, väliin taas pujahtivat hevoset
öiseen aikaan peltoon. Pahom ajeli niitä pois ja antoi joka kerta
anteeksi, ei tahtonut ruveta käräjöimään; viimein kärsivällisyys
loppui ja hän alkoi valittaa oikeuteen. Kyllähän hän tiesi, etteivät
naapurit tuota kaikkea tehneet tahallaan, vaan että se johtui
tilanahtaudesta, mutta hän ajatteli: "Eihän asiaa voi silleenkään
jättää; noinhan ne turmelevat minulta kaikki. Täytyy opettaa heitä."
Ja hän opetti heitä oikeudenkäynnin kautta kerran ja toisenkin; yksi
ja toinen sai sakkoa. Naapurit äkämystyivät tästä Pahomiin. Nyt he
toisinaan jo tahallaankin tekivät vahinkoa. Eräänäkin yönä joku oli
hiipinyt metsään ja silponut kymmenkunta nuorta lehmusta niiniä
saadakseen. Metsässä kulkiessaan Pahom huomasi jotakin valkeata
häämöittävän. Hän meni lähemmäksi ja näki, kuinka nuoret, paljaiksi
kolotut puunrungot oli heitetty huiskin haiskin ja kannot surkeina
törröttivät. Jospa ilkityön tekijä edes olisi tyytynyt taittamaan
vain pensaikon reunimaiset puut tahi jättänyt edes yhden jälelle --
mutta ei! Kaikki oli järjestään raiskattu. Pahom vihastui. "Ah",
ajattelee hän, "kunpa saisin tietää, kuka tämän on tehnyt. Kylläpä
kostaisin sille." Hän mietti miettimistään, kuka se mahtoi olla. "Ei
se voi olla muu kuin Sjomka" -- päätteli hän. Hän meni Sjomkan pihaan
jälkiä etsimään, mutta ei löytänyt mitään, syntyi vain riitaa. Ja yhä
varmemmin tuli Pahom vakuutetuksi siitä, että Semjon oli syyllinen.
Hän antoi haasteen. Asia joutui oikeuden käsiteltäväksi. Syytetty
vapautettiin, sillä ei ollut todistuskappaleita häntä vastaan. Pahom
pahastui tästä yhä enemmän. Hän alkoi haukkua kylänvanhinta ja
tuomareja. "Te", sanoi hän, "vedätte yhtä köyttä varkaitten kanssa.
Jos itse oikeuden mukaan eläisitte, niin ette varkaita vapauttaisi."
Pahom joutui näin riitaan sekä tuomarien että naapuriensa kanssa.
Alettiinpa häntä jo uhkailla punaisella kukollakin [tulipalo].
Omalla maalla kävi elämä Pahomille väljemmäksi, mutta kyläkunnassa
ahtaammaksi.
Siihen aikaan levisi huhu, että kansaa muuttaa uusille asuinsijoille.
Pahom tuumi: "Minun itseni ei ole syytä lähteä maaltani, mutta jos
jotkut täkäläiset menisivät pois, niin täällä tulisi väljemmät
tilat. Minä ottaisin heidän maansa itselleni ja liittäisin ne omiin
tiluksiini. Elämä muuttuisi silloin paremmaksi. Nyt on kovin ahdasta."
Kerran, kun Pahom istuu kotonaan, pistäytyy eräs ohi matkaava
talonpoika hänen luokseen. Matkamiehelle annettiin yösija ja
tarjottiin ruokaa. Alettiin jutella, kysyttiin mistä kaukaa vieras
on. Mies sanoo tulevansa etelästä, Volgan takaa, -- oli ollut siellä
työssä. Sana seuraa toistaan ja mies rupeaa kertomaan, kuinka väkeä
sinne asumaan muuttaa. Hän kertoo, että heidän puolen ihmisiä on
muuttanut sinne, ovat kirjoittautuneet kyläkunnan jäseniksi ja heille
on lohkaistu maata 10 desjatinaa henkeä kohti. Ja maa on semmoista,
sanoo hän, että kun siihen kylvettiin ruista, niin olki kasvoi
hevosta korkeammaksi ja viisi kertaa kahmaisemalla sai aimo lyhteen.
Eräs mies, niin hän kertoo, saapui sinne rutiköyhänä, aivan tyhjin
käsin, mutta nyt hänellä on kuusi hevosta, ja kaksi lehmää.
Pahom innostui. Hän tuumi: "Mitäpä minä rupean täällä ahtaissa
oloissa kurjuutta kärsimään, jos kerran voi hyvin toimeen tulla? Myyn
täällä maat ja mannut. Siellä minä noilla rahoilla järjestän oloni
ja laitan kaikki kuntoon. Ei täällä ahdingossa elämisestä ole kuin
harmia. Mutta minun täytyy ottaa itse tarkka selko kaikesta."
Kesän tultua hän laittautui matkaan. Samaraan asti hän matkusti
laivassa Volgaa alas ja kulki sitten 400 virstaa jalkaisin. Näin hän
saapui perille. Kaikki oli niinkuin oli kerrottu. Talonpojilla on
maata viljalti, 10 desjatinaa on eroitettu jokaista henkeä kohti,
ja kyläkunnan jäseneksi he ottavat mielellään. Ja jos jollakulla on
rahaa, niin sopii ostaa tuon maaosuuden lisäksi perinnöksi kaikkein
parasta maata 3 ruplan hinnasta desjatinalta niin paljon kuin vain
haluttaa.
Pahom otti kaikesta selon, palasi syksyksi kotiinsa ja alkoi
myyskennellä kaikkea. Hän myi maansa ja sai siitä voittoa, myi
talonsa ja kaiken karjansa, erosi kyläkunnasta, odotti kevääseen asti
ja lähti sitten perheineen uusille seuduille.