He lähtivät liikkeelle, mutta samassa kuului mullahin laulu katolta:
"Allah! Besmillah! Il rahman!" Kansaa oli siis tulossa temppeliin.
He istuutuivat taas piiloon seinän taakse. Pitkän aikaa he istuivat
odotellen kunnes kaikki olisivat menneet ohi. Kaikki hiljeni taas.
-- No, Jumalan nimeen!
He tekivät ristinmerkin ja lähtivät astumaan. Pihan poikki
kuljettuaan he menivät vuoren rinnettä alas joen luo, menivät yli
joen ja lähtivät kulkemaan notkoon. Sumu oli sakea, mutta se oli
alhaalla, niin että tähdet näkyivät pään päällä. Tähdistä Shilin
näki, mihin suuntaan oli mentävä. Sumussa on vilpoista ja helppoa
kulkea, mutta saappaat ovat menneet lintalleen ja vaikeuttavat
kulkua. Shilin riisui saappaansa, heitti ne pois ja astui paljain
jaloin. Hän hyppeli kiveltä kivelle ja katsoi tähtiin. Kostylin alkoi
jäädä jälelle.
-- Kulje hitaammin, -- sanoi hän. -- Nuo kirotut saappaat ovat
hieroneet jalkani rikki.
-- Riisu ne pois, niin on helpompi kulkea.
Kostylin riisui saappaansa, mutta se vain pahensi asiaa. Hänen
jalkansa haavoittuivat kiviin ja hän uupui yhä enemmän. Shilin sanoi
hänelle:
-- Jos jalkasi haavoittuvat, niin ne myöhemmin paranevat, mutta jos
meidät saadaan kiinni, niin asiat ovat hullummin. Menetämme henkemme.
Kostylin ei vastannut mitään, vaan kulki ähkien eteen päin. Pitkän
aikaa he kulkivat alavaa maata. Oikealta alkoi kuulua koirien
haukuntaa. Shilin pysähtyi, katseli ympärilleen, nousi vuorelle,
tunnusteli käsillään.
-- Ohoo, -- sanoi hän, -- me olemme erehtyneet ja kulkeneet liian
paljon oikealle. Täällä on vieras kylä, minä näin sen vuorelta.
Täytyy kääntyä takaisin ja mennä vasempaan ylös vuorelle. Täällä
pitäisi olla metsää.
Mutta Kostylin sanoi:
-- Odota edes vähäsen, jahka levähdän. Jalkani ovat yltäänsä veressä.
-- Voi, veikkonen, kyllä ne paranevat. Hyppele kevyemmin -- kas näin!
Ja Shilin lähti juoksemaan takaisin ja kääntyi vasempaan vuorelle
päin. Kostylin jäi yhä enemmän jälkeen ja kompuroi ähkien eteenpäin.
Shilin innostutti häntä päästämällä tavan takaa kehoittavan sihinän
ja kulki yhä eteenpäin.
He nousivat vuorelle. Siellä oli todellakin metsää. Metsässä heidän
vaatteensa repeytyivät aivan riekaleiksi. Viimein he löysivät polun
ja jatkoivat sitä pitkin matkaansa.
-- Seis!
Tieltä kuului kavioitten kapsetta. He pysähtyivät kuuntelemaan.
Töminä lakkasi. Kun he lähtivät liikkeelle, alkoi töminäkin taas
kuulua, mutta kun he uudelleen pysähtyivät, niin tuo hevosen astuntaa
muistuttava äänikin lakkasi kuulumasta. Shilin hiipi lähemmäksi ja
näki tiellä jotakin seisovan. Se oli hevosen näköinen, mutta ei
kuitenkaan ollut hevonen, ja sen päällä oli jokin ihmeellinen laitos,
joka ei näyttänyt oikealta ratsastajalta. Otus hirnahti ja höristi
korviaan. Shilin vihelsi hiljaa. Silloin se syöksähti tieltä metsään
niinkuin myrskytuuli, joka saa oksat rytisten taittumaan.
Kostylin kaatui maahan kauhusta. Shilin sanoi nauraen:
-- Se oli hirvi. Kuuletko, kuinka sen sarvet taittavat oksia. Me
pelkäsimme sitä ja se pelkäsi meitä.
He kulkivat eteenpäin. Ilma alkoi lämmetä. Aamu oli tulossa. Heillä
ei ole aavistustakaan siitä, kulkevatko he oikeaan vaiko väärään
suuntaan. Shilinistä tuntuu, kuin häntä olisi kuljetettu tätä samaa
tietä pitkin ja hänen arvelunsa mukaan pitäisi omien joukkojen luo
olla noin kymmenen virstan matka. Mutta mitään tuttuja merkkejä ei
tien varrella ole eikä niitä pimeässä eroittaisikaan. He tulivat
kedolle. Kostylin istuutui ja sanoi:
-- Kävi miten tahansa, minä en jaksa enempää. Jalkani eivät enää
tottele.
Shilin alkoi pyydellä häntä vielä yrittämään.
-- Ei, -- sanoi Kostylin, -- en jaksa, en voi.
Shilin suuttui, sylkäisi ja haukkui häntä.
-- Siinä tapauksessa minä menen yksin. Hyvästi!
Kostylin hyppäsi pystyyn ja lähti taas astumaan. He kulkivat noin
neljä virstaa. Sumu metsässä oli tullut entistä sakeammaksi. Ei
voinut nähdä juuri ollenkaan eteensä eikä tähtiäkään enää paljon
eroittanut.
Yht'äkkiä he kuulivat edessään hevosen kavioitten kopinaa. Kuului
kuinka hevosenkenkä sattui kiviin. Shilin laskeutui vatsalleen ja
alkoi kuunnella korva maata vasten.
-- Aivan oikein, -- tänne meitä kohti ratsastaa joku hevosella.
He juoksivat pois tieltä ja piilottautuivat pensaisiin odottamaan.
Shilin ryömi lähelle tietä ja näki tatarilaisen ratsastavan ajaen
edellään lehmää sekä mutisten jotakin itsekseen. Kun tatarilainen oli
mennyt ohi, palasi Shilin Kostylinin luo.
-- No, Jumalan kiitos, se on ohi. Nouse nyt, niin lähdetään.
Kostylin koetti nousta, mutta kaatui.
-- En voi, totisesti en voi, voimani ovat lopussa.
Hän oli iso ja pyylevä mies. Kulkemisesta hän oli hiestynyt, ja kun
hän sitten oli metsässä joutunut kylmän sumun keskelle ja jalatkin
vielä lisäksi olivat haavoittuneet, niin se olikin tehnyt hänestä
lopun. Shilin koetti nostaa hänet pystyyn. Kostylin alkoi huutaa:
-- Voi, voi, koskee!
Shilin kauhistui.
-- Mitä sinä huudat? Tatarilainen on lähellä ja voi kuulla.
Mutta itsekseen hän ajatteli:
"Hän on todellakin voimaton. Mitä minä hänelle teen? Ei sovi hyljätä
toveria."
-- No, -- sanoi hän, -- nousehan ja käy selkääni. Minä kannan sinua,
kun kerran et jaksa astua.
Hän otti Kostylinin selkäänsä, tarttui käsillään hänen koipiinsa ja
lähti kantaa retustamaan tietä pitkin.
-- Älä Herran tähden kurista käsilläsi kurkkuani, sanoi hän. --
Pitele kiinni olkapäistä.
Vaikeaksi kävi kulku Shilinille. Hänenkin jalkansa ovat veressä
ja hän on perin uupunut. Hän köyristää selkäänsä, koettaa nostaa
Kostylinin ylemmäksi ja kulkea laahustaa eteenpäin.
Tatarilainen oli nähtävästi kuullut Kostylinin huudon. Shilin kuulee
jonkun ajavan heidän jälessään ja huutelevan jotakin vieraalla
kielellä. Hän samosi pensaikkoon. Tatarilainen tempasi pyssynsä ja
laukaisi, mutta ei osunut kohti, kiljui jotakin omalla kielellään ja
ratsasti tiehensä.
-- No, veliseni, nyt olemme hukassa! -- sanoi Shilin.
-- Hän kutsuu heti tatarilaiset meitä takaa ajamaan. Jos emme ennätä
edelle kolmea virstaa, niin olemme hukassa.
Itsekseen hän ajatteli Kostylinista: "Hittoko minut sai ottamaan tuon
taakan niskaani. Yksin olisin jo ehtinyt pitkän matkan päähän."
Kostylin lausui:
-- Mene yksin, miksi antautuisit minun takiani vaaraan?
-- Ei, en mene. Toveria ei sovi jättää.
Hän otti taas Kostylinin selkäänsä ja lähti kulkemaan. Noin virstan
hän kulki tällä tavoin. Metsää jatkui yhä eikä sen reunaa näkynyt.
Sumu alkoi jo hälvetä ja muodosti pilviä, eikä tähtiä enää näkynyt.
Shilin oli aivan uuvuksissa.
Tien vieressä oli kivillä reunustettu lähde. Shilin pysähtyi ja laski
Kostylinin maahan.
-- Annahan kun levähdän ja sammutan janoni, -- sanoi hän. --
Syökäämme kakkaroita. Pian kai olemme perillä.
Juuri kun hän kävi pitkälleen maahan juodakseen lähteestä, kuului
takaapäin töminää. He samosivat taas oikeaan pensasten suojaan vuoren
rinteelle ja heittäytyivät pitkälleen.
Kuului tatarilaisten ääniä. Tatarilaiset pysähtyivät samalle
paikalle, mistä karkulaiset olivat poikenneet metsään. He puhelivat
jonkun aikaa ja alkoivat sitten usuttaa koiria. Pensaikko rytisi,
ja vieras koira juoksi suoraan pakolaisia kohti, pysähtyi ja alkoi
haukkua.
Kohta tuli perässä tatarilaisiakin, kaikki outoa väkeä. He ottivat
Shilinin ja Kostylinin kiinni, sitoivat heidän kätensä, nostivat
heidät hevosten selkään ja lähtivät kuljettamaan.
Kun näin oli kuljettu noin kolme virstaa, tuli itse isäntä
Abdul kahden tatarilaisen kanssa vastaan. He puhuivat jotakin
tatarilaisille, muuttivat vangit omien hevostensa selkään ja veivät
kyläänsä.
Ei ollut enää Abdulin suu naurussa eikä hän puhunut heille sanaakaan.
Päivän sarastaessa heidät tuotiin kylään ja pantiin keskelle tietä
istumaan. Lapset kokoontuivat heidän luokseen, viskelivät heitä
kivillä, löivät ruoskilla ja vinkuivat.
Tatarilaiset kokoontuivat piiriin. Vuoren juurella asuva ukkokin
saapui. Alkoivat puhua. Shilin kuulee, että neuvotellaan siitä, mitä
heille olisi tehtävä. Jotkut sanovat: "heidät pitää lähettää kauemmas
vuoristoon", mutta ukko sanoo: "Heidät on tapettava." Abdul väittää
vastaan: "minä olen maksanut heistä rahaa ja saan heiltä lunnaita",
mutta ukko sanoo: "ei ne sinulle mitään maksa, tekevät vain pahojaan.
On sitäpaitsi synti elättää venäläisiä. -- Heidät on tapettava, siinä
kaikki."
Kokous hajosi. Isäntä astui Shilinin luo ja sanoi hänelle:
-- Jos minulle ei lähetetä teidän puolestanne lunnaita, niin minä
kahden viikon kuluttua pieksän teidät kuoliaiksi. Ja jos taas yrität
paeta, niin minä tapan sinut kuin koiran. Kirjoita kirje ja kirjoita
kunnollisesti.
Heille tuotiin paperia ja he kirjoittivat kirjeen kumpikin. Sitten
heidän jalkoihinsa taas kiinnitettiin jalkapuntti ja heidät vietiin
temppelin taakse. Siellä oli noin viisi arssinaa syvä kuoppa. Heidät
pantiin tähän kuoppaan.