II

Shilin ei saanut unta melkein koko yönä. Yöt olivat lyhyitä. Hän

näkee raosta, että aamu jo vaikenee. Shilin nousi, levitti raon

suuremmaksi ja rupesi tähystelemään.

Hän näkee raosta tien, joka vie vuoren rinnettä alas, oikealla on

tatarilainen mökki ja sen vieressä kaksi puuta. Musta koira loikoo

kynnyksellä, kili vuonineen astelee ohi. Alhaalta vuoren juurelta

saapuu nuori tatarilaisnainen. Hänen yllään on värillinen paita,

kupeita kiertää vyö, jalassa on housut ja saappaat, pää on viitan

suojassa ja pään päällä iso läkkikannu vettä täynnä. Selkä köyryssä

hän kulkee ja taluttaa tatarilaispoikaa, jonka pää on ajeltu ja

jonka yllä on vain paita. Nainen meni mökkiin vesiastioineen. Sitten

tuli eilinen punapartainen tatarilainen ulos silkkinen ihotakki

yllä, hopeainen tikari vyössä ja kengät jaloissa ilman sukkia.

Päässä hänellä on korkea, musta lammasnahkainen lakki, jonka takaosa

on alaspäin taivutettu. Hän venytteleikse ja silittelee punaista

partaansa. Jonkun aikaa seisottuaan hän antoi jonkin määräyksen

rengilleen ja poistui.

Sitten ratsasti ohi pari poikaa hevosia juottamaan. Hevosten

sieraimet olivat märät. Muitakin poikia juoksi ulos. Niillä on

kaikilla ajeltu pää ja vain paita yllä; housuja ei ole kenelläkään.

He kokoontuvat yhteen kasaan, tulevat vajan luo, ottavat pitkän

vitsan ja työntävät raon läpi. Shilin karjaisee. Silloin lapset

alkavat kirkua ja juoksevat aika kyytiä tiehensä niin että paljaat

kintut vain vilahtelevat.

Shiliniä janottaa, hänen kurkkunsa on aivan kuiva. "Kun edes

tulisivat katsomaan", ajattelee hän. Hän kuulee vajan ovea avattavan.

Punaparta tatarilainen on saapunut ja hänen mukanaan on toinen,

pienempikokoinen ja mustaverinen. Hänen silmänsä ovat mustat ja

kirkkaat, posket ovat punaiset, parta pieni ja lyhyeksi leikattu,

kasvot iloiset, suu naurussa. Mustaverisen pukukin on parempi.

Sinisessä, silkkisessä ihotakissa on kirjailtu reunus. Vyössä riippuu

iso hopeainen tikari. Punaiset sahviaanikengät ovat niinikään

hopealla kirjaillut. Näitten hienojen kenkien päällä on toiset

paksummat. Korkea lakki on valkeata lampaannahkaa.

Punapartainen tatarilainen astui sisälle ja alkoi puhua jotakin

aivan kuin riitelisi. Hän seisoo nojaten oven pieleen, liikuttelee

tikariaan ja katselee kuin susi kulmiensa alta Shiliniä. Mustaverinen

taas, joka oli vikkelä ja vilkas ja käveli kuin vietereillä, astui

Shilinin luo, asettui kyykkyyn, irvisteli, taputti häntä olalle ja

alkoi hyvin nopeasti puhua pupattaa omaa kieltään, vilkutti silmiään,

maiskutti kieltään ja lausui vähän väliä: "Karashoo urus, karashoo

urus!"

Shilin ei ymmärtänyt tuosta puheesta mitään. "Antakaa juotavaa,

vettä!" -- sanoo hän.

Mustaverinen nauraa. "Karashoo urus", -- melskaa hän yhä.

Shilin näytti huulillaan ja käsillään, että hän tahtoi juomista.

Musta mies ymmärsi, alkoi nauraa, kurkisti ulos ovesta ja huusi:

"Dina!"

Hento, laiha, noin kolmentoistavuotias tyttö saapui. Hänen

kasvonpiirteensä muistuttivat mustaa miestä; ilmeisesti hän oli

tämän tytär. Silmät olivat mustat ja kirkkaat, kasvot kauniit. Hänen

yllään oli pitkä, sininen, leveähihainen paita, jossa ei ollut vyötä.

Helmat, rinnan kohta ja hihat olivat punaisella nauhalla reunustetut.

Jaloissa oli housut ja sievät kengät ja kenkien päällä vielä toiset,

korkeakantaiset jalkineet, kaulassa venäläisistä puolen ruplan

rahoista tehdyt vitjat. Päässä ei ollut mitään päähinettä; mustassa

palmikossa oli nauha ja siinä riippui helyjä sekä hopearupla.

Isä antoi hänelle jonkin käskyn. Hän juoksi pois ja palasi kohta

takaisin tuoden läkkiastian. Tarjottuaan siitä vettä hän kävi

kyykkyyn ja vetäytyi niin köyryyn, että olkapäät olivat alempana kuin

polvet. Tässä asennossa hän silmät selällään katseli Shiliniä kuin

outoa eläintä ja seurasi hänen liikkeitään, kun hän joi.

Shilin ojensi hänelle astian takaisin. Hän hypähti syrjään kuin villi

vuohi, niin että isääkin alkoi naurattaa. Isä lähetti hänet taaskin

jollekin asialle. Hän otti vesiastian, juoksi pois, toi happamatonta

leipää pyöreän laudan päällä, kyyristyi taas entiseen asentoonsa ja

katseli silmiään pois kääntämättä.

Tatarilaiset poistuivat sitten ja lukitsivat taas oven.

Jonkun ajan kuluttua tuli renki Shilinin luo ja sanoi:

-- Hehei, isäntä, hehei!

Ei hänkään osannut venäjää, mutta Shilin ymmärsi kuitenkin sen

verran, että häntä käskettiin lähtemään jonnekin.

Shilin lähti kulkemaan jalkapuu jalassa, ontui eikä tahtonut päästä

eteenpäin, sillä jalka pyrki yhä vääntymään sivulle. Astuttuaan ulos

vajasta hän näki edessään tatarilaiskylän, jossa oli kymmenkunta

taloa sekä kirkko torneineen. Erään talon edessä seisoo kolme

satuloitua hevosta, joita poikaset pitelevät suitsista. Tästä talosta

tuli mustaverinen tatarilainen ulos ja viittasi Shiliniä luokseen.

Hän nauroi, puhui kaiken aikaa omaa kieltään ja meni taas ovesta

sisälle. Shilin astui taloon. Hän tuli sievään huoneeseen, jonka

seinät oli tasaisesti savella voideltu. Etuseinällä on kirjavia

untuvapatjoja; sivuilla riippuu kalliita mattoja. Mattojen päällä

on pyssyjä, pistooleja, miekkoja, -- kaikki hopealla koristettuja.

Yhdellä seinällä on pieni uuni lattian tasalla. Lattia on

mullasta ja puhdas kuin puimatanner. Peränurkassa sitä peittävät

huopapeitot. Näiden päällä on mattoja ja matoilla untuvatyynyjä.

Matoilla istuu tatarilaisia paljaat kengät jaloissa. Siinä on

punaparta ja mustaverinen sekä kolme vierasta. Kaikki nojaavat

selkäänsä untuvatyynyihin. Heidän edessään on pyöreillä laudoilla

hirssijauhoista leivottuja kakkaroita, kupeissa sulaa voita ja pikku

kannuissa busaa -- tatarilaista olutta. He syövät käsillään ja kädet

ovat yltäänsä voissa.

Musta hypähti pystyyn, käski istuttamaan Shilinin syrjään paljaalle

lattialle, vääntäytyi itse taas matolle ja alkoi tarjoilla

vierailleen kakkaroita ja busaa. Renki pani Shilinin istumaan

määrätylle paikalle, riisui päällyskenkänsä, asetti ne ovensuuhun

muitten päällyskenkien viereen, istuutui lähelle isäntäväkeä ja alkoi

vesissä suin katsella näiden syöntiä. Tatarilaisten syötyä tuli

huoneeseen tatarilaisvaimo. Hänellä oli yllään samanlainen paita kuin

tytöllä ja housut jalassa. Pää oli huivin peitossa.

Hän korjasi pois leivokset ja voin ja toi kauniin pesuammeen sekä

kapeakaulaisen kannun. Tatarilaiset pesivät kätensä, panivat ne

sitten ristiin, kävivät polvilleen, puhalsivat joka suuntaan ja

lukivat rukouksia. Sitten he taas alkoivat puhella omalla kielellään.

Yksi vieraista kääntyi Shilinin puoleen ja sanoi venäjäksi:

-- Sinut on ottanut kiinni Kasi Muhamed (hän osoitti punapartaista

tatarilaista) ja antanut Abdul Muratille (hän osoitti mustaveristä).

Abdul Murat on nyt sinun isäntäsi.

Shilin oli vaiti.

Abdul Murat alkoi puhua, osoitteli Shiliniä, nauroi ja hoki:

"Karashoo urusi".

Tulkki lausui:

-- Hän käskee sinua kirjoittamaan kotiisi, että lähettäisivät sinusta

lunnaita. Kun rahat tulevat, niin hän päästää sinut vapaaksi.

Shilin mietti hetkisen ja kysyi:

-- Paljonko hän tahtoo lunnaiksi?

Tatarilaiset alkoivat taas keskustella. Sitten tulkki lausui:

-- Kolmetuhatta rahaa.

-- Ei, -- sanoi Shilin, -- sitä minä en voi maksaa.

Abdul hyppäsi pystyyn ja alkoi käsiään huitoen selitellä jotakin

Shilinille luullen tämän ymmärtävän. Tulkki käänsi:

-- Paljonko sitten voit antaa?

Vähän mietittyään Shilin vastasi:

-- Viisisataa ruplaa.

Tatarilaiset alkoivat puhua kiireesti yhteen ääneen. Abdul huusi

jotakin punaparralle niin että sylki pärskyi suusta. Mutta punaparta

vain siristeli silmiään ja maiskutti kieltään.

Viimein he vaikenivat ja tulkki sanoi:

-- Isännälle ei riitä 500 ruplaa lunnaiksi. Hän on itse maksanut

sinusta 200 ruplaa. Kasi Muhamed oli hänelle velkaa. Hän otti sinut

velasta. Kolme tuhatta ruplaa, vähemmästä ei voi päästää. Jos et

kirjoita, niin sinut pistetään kuoppaan ja piiskataan.

"Ohoo", ajatteli Shilin, "jos heitä rupeaa pelkäämään, niin se vain

pahentaa asiaa". Hän hyppäsi pystyyn ja sanoi:

-- Sano sinä tuolle koiralle, että jos hän rupeaa minua

peloittelemaan, niin en anna kopekkaakaan enkä kirjoita. En ole

pelännyt ennen enkä pelkää nytkään teitä, senkin koirat!

Tulkki käänsi nämä sanat. Kaikki alkoivat taas puhua hölöttää

yht'aikaa.

He puhuivat pitkän aikaa. Viimein musta hyppäsi pystyyn ja astui

Shilinin luo.

-- Urus, -- sanoi hän, -- dshigit, dshigit urus!

Dshigit merkitsee heidän kielessään: "aika poika".

Nauraen hän sanoi jotakin tulkille. Tämä lausui:

-- Anna tuhat ruplaa!

Shilin ei antanut perään:

-- Enempää kuin 500 ruplaa en anna. Jos tapatte, niin ette saa mitään.

Tatarilaiset keskustelivat ja lähettivät rengin jollekin asialle.

He katselivat vuoroin Shiliniin, vuoroin oveen. Renki tuli takaisin

ja hänen jälessään kulki paksu mies, paljain jaloin ja repaleisissa

vaatteissa sekä jalkapuu jalassa.

Shiliniltä pääsi huudahdus -- hän tunsi Kostylinin. Tämäkin oli siis

vangittu. Heidät pantiin istumaan vieretysten. He alkoivat kertoa

toisilleen vaiheitaan. Tatarilaiset katselivat heitä äänettöminä.

Shilin kertoi, miten hänelle oli käynyt. Kostylin kertoi, että hänen

hevosensa oli pysähtynyt, pyssy oli pettänyt ja tuo samainen Abdul

oli saavuttanut ja vanginnut hänet.

Abdul hyppäsi taas ylös, osoitti Kostylinia ja puhui jotakin. Tulkki

selitti, että heillä nyt on sama isäntä ja se heistä, joka antaa

ensiksi lunnaat, pääsee ensimäiseksi vapauteen.

-- Katsohan, -- sanoo hän Shilinille, -- sinä siinä yhä äkäilet,

mutta toverisi on rauhallinen. Hän on kirjoittanut kirjeen kotiinsa

ja sieltä lähetetään viisituhatta rahaa. Häntä syötetään senvuoksi

hyvin eikä hänelle tehdä mitään pahaa.

Shilin lausui:

-- Tehköön toverini niin kuin tahtoo. Kenties hän on rikas, mutta

minä olen köyhä. Niinkuin sanoin, niin tapahtuukin. Tappakaa minut,

jos tahdotte, ette siitä paljoa hyödy, mutta enempää kuin 500 ruplaa

en kirjoita.

Syntyi äänettömyys. Viimein riensi Abdul arkun luo, otti esille

kynän, paperiliuskan ja mustetta, työnsi ne Shilinin käteen, löi

häntä olalle ja sanoi: "Kirjoita!" Hän tyytyi 500 ruplaan.

-- Odotahan, -- lausui Shilin tulkille, -- sano hänelle, että

hänen pitää antaa meille hyvää ruokaa sekä kunnolliset vaatteet ja

jalkineet ja antaa meidän olla yhdessä, että olisi hauskempi, sekä

ottaa pois jalkapuu.

Näin sanoessaan hän katsoi isäntään naurussa suin. Tämäkin nauroi,

kuunteli tarkoin ja sanoi:

-- Annan kaikkein parhaimman puvun: sekä viitan että saappaat,

niin että kelpaa vaikka kosiomieheksi. Ruokin kuin ruhtinaita. Jos

tahtovat olla yhdessä, niin asukoot vajassa. Mutta jalkapuuta ei voi

ottaa pois, sillä silloin he pääsisivät karkuun. Yöksi vain heidät

siitä vapautetaan.

Hän tuli Shilinin luo, taputti olalle ja hoki: "Hyvä sinulle, hyvä

minulle!"

Shilin kirjoitti kirjeen, mutta kirjoitti osoitteen väärin, ett'ei

kirje menisi perille. Itsekseen hän ajatteli: "Minä karkaan."

Shilin ja Kostylin vietiin vajaan. Heille tuotiin sinne olkia,

kannullinen vettä, leipää, kaksi vanhaa tsherkessiläisviittaa

ja rikkinäiset saappaat, jotka nähtävästi oli otettu tapetuilta

sotamiehiltä. Yöksi heidät vapautettiin jalkapuusta ja pantiin vajaan

lukon taakse.