1. Vankina Kaukaasiassa.
2. Paljonko ihminen tarvitsee maata?
3. Kynttilä.
4. Kipinästä suuri palo.
Vankina Kaukaasiassa.
I
Kaukaasiassa oli sotapalveluksessa eräs herra. Hänen nimensä oli
Shilin.
Hän sai kerran kirjeen kotoaan. Äitimuori kirjoitti hänelle: "Olen
jo käynyt vanhaksi ja mieleni tekee ennen kuolemaani nähdä rakasta
poikaani. Tule sanomaan minulle jäähyväiset ja hautaamaan minut ja
lähde sitten taas Jumalan nimeen virkaasi. Olenpa löytänyt sinulle
morsiamenkin. Hän on älykäs ja kaunis eikä köyhäkään. Ehkäpä miellyt
häneen, menet naimisiin ja jäätkin tänne kokonaan."
Shilin tuumi: "Mummo on todellakin jo tullut raihnaiseksi; kenties en
enää myöhemmin saakaan nähdä häntä. Parasta on lähteä. Ja jos morsian
on kaunis, niin voinhan mennä naimisiinkin."
Hän meni everstin puheille, hankki itselleen virkavapautta, heitti
hyvästit tovereilleen, kustansi sotamiehilleen neljä ämpäriä viinaa
jäähyväisiksi ja valmistautui matkaan.
Kaukaasiassa oli siihen aikaan sota. Teitä pitkin ei päässyt
kulkemaan päivällä eikä yöllä. Jos vain joku venäläinen poistui
linnoituksen läheisyydestä, niin tatarilaiset joko tappoivat hänet
tahi veivät mukanaan vuoristoon. Sen vuoksi oli semmoinen järjestys
käytännössä, että kaksi kertaa viikossa vartiojoukko marssi
linnoituksesta toiseen ja matkustavaiset kulkivat sen keskellä.
Oli kesäinen aika. Kuormasto oli aamun sarastaessa koolla
linnoituksen edustalla, sotamiehet marssivat paikalle ja kulkue lähti
liikkeelle. Shilin ratsasti omalla hevosellaan. Hänen tavaransa
seurasivat rattailla kuormaston mukana.
Matkaa oli 25 virstaa. Kuormasto eteni hitaasti. Väliin sotamiehet
pysähtyivät, väliin irtautui pyörä jostakin, väliin teki joku hevonen
tenän. Silloin täytyi kaikkien pysähtyä ja odottaa.
Päivä oli jo enemmän kuin puolessa, mutta kuormasto oli kulkenut
vasta puolet matkasta. Pölisi ja oli kuuma, aurinko paahtoi
armottomasti, mutta suojaa ei ollut mistään saatavissa. Edessä oli
aukea aro eikä tien varrella ollut ainoatakaan puuta tahi pensasta.
Shilin ratsasti edelle ja pysähtyi odottamaan kuormastoa. Hän kuuli
takaa päin torven toitotusta -- kuormasto oli taas pysähtynyt. Shilin
ajatteli: "Eiköhän olisi parasta mennä yksin, ilman sotamiehiä?
Hevoseni on hyvä, ja jos en joudu tatarilaisten tielle, niin pääsen
kyllä perille. Vai eikö ole mentävä?..."
Hän jäi seisomaan mietteissään. Samassa ratsasti hänen luokseen
toinen upseeri, Kostylin, pyssy kädessä ja sanoi:
-- Mennään yksin, Shilin. Minä en kestä tätä, minun on nälkä ja
kuumuuskin rasittaa. Paitani on läpimärkä, voisi vaikka kiertää.
Kostylin oli roteva ja paksu mies. Hiki valui virtana pitkin hänen
punaisia kasvojaan. Shilin ajatteli vähän aikaa ja sanoi:
-- Onko pyssysi ladattu?
-- On.
-- No, mennään sitten. Mutta yhdellä ehdolla, nimittäin että emme
jätä toisiamme.
He lähtivät ratsastamaan eteenpäin tietä pitkin. Puhellen ja
sivuilleen katsellen he ajavat arolla. Saattoi nähdä kauas
ympärilleen.
Kun aro loppui, niin tie johti kahden vuoren väliseen solaan. Shilin
sanoi:
-- Täytyy ratsastaa vuorelle katsastamaan, sillä täällä saattaa
vihollinen yht'äkkiä hyökätä esiin vuoren takaa ennenkuin ennätämme
häntä nähdäkään.
Mutta Kostylin lausui:
-- Ei tarvitse katsoa. Mennään eteenpäin.
Shilin ei taipunut.
-- Ei, -- sanoi hän, -- odota sinä täällä alhaalla sillä aikaa kuin
minä pistäydyn katsomassa.
Hän lähti ratsastamaan vasempaan ylös vuoren rinnettä. Hevonen oli
oivallinen (hän oli maksanut siitä 100 ruplaa varsana ja itse sen
ratsuksi harjoittanut). Kuin siivillä se vei hänet jyrkänteelle.
Tuskin hän oli ehtinyt ympärilleen katsahtaa, kun hän äkkäsi edessään
vähän matkan päässä kolmisenkymmentä tatarilaista ratsumiestä. Heidät
nähtyään hän alkoi pyörtää takaisin. Tatarilaiset huomasivat hänet
ja lähtivät ratsastamaan häntä kohti vetäen samalla esiin pyssyjä
koteloistaan. Shilin antoi mennä rinnettä alas, minkä hevosen kaviot
vain kestivät, ja huusi Kostylinille:
-- Ota pyssy esille! -- Itse hän ajatteli kaiken aikaa tarkoittaen
hevostaan: "Pelasta, kultaseni, älä anna jalkasi mihinkään takertua;
jos kompastut, niin olen hukassa. Kunhan pääsen pyssyn turviin, niin
pidän kyllä puoleni."
Mutta Kostylin nähtyään tatarilaiset ei ruvennutkaan odottamaan, vaan
lähti täyttä laukkaa ratsastamaan linnoitusta kohti. Hän piiskaa
hevostaan vuoroon kummallekin puolen. Näkyy vain, kuinka hevosen
häntä heiluu tomupilvessä.
Shilin huomaa joutuneensa pulaan. Pyssy on poissa eikä miekka
yksinään tässä mitään auta. Hän ohjaa hevosensa takaisin
sotamiesjoukkoa kohti luullen pääsevänsä pakoon. Kuusi miestä
rientää katkaisemaan häneltä tien. Hänellä on allaan hyvä hevonen,
mutta näillä on vielä paremmat ja he ratsastavat hänen tielleen.
Hän koettaa oikaista ja kääntyä takaisin, mutta hevonen on saanut
niin huiman vauhdin, ett'ei sitä voi hillitä, vaan se lentää suoraan
tatarilaisia kohti. Punapartainen tatarilainen harmaan ratsun selässä
lähestyy häntä, kirkuu, kiristelee hampaitaan ja pitää pyssyään
valmiina.
"No", ajattelee Shilin, "kyllä minä teidät, senkin paholaiset,
tunnen. Jos ne saavat kiinni elävänä, niin pistävät kuoppaan ja
suomivat piiskalla. En antaudu elävänä..."
Shilin oli pienikasvuinen, mutta rohkea. Hän sieppasi miekan
tupesta ja ohjasi hevosensa suoraan punapartaista tatarilaista
kohti ajatellen: "Joko ratsastan hänet kumoon tahi pistän miekalla
kuoliaaksi."
Perille asti ei Shilin hevosellaan päässyt, sillä takaa päin
ammuttiin pyssyillä ja luoteja sattui hevoseen. Se mätkähti kovalla
vauhdilla maahan ja Shilinin jalka jäi sen alle.
Hän koetti nousta, mutta kaksi haisevaa tatarilaista oli jo hänen
kimpussaan ja väänsi hänen käsiään taaksepäin. Hän riuhtaisi ja pääsi
irti tatarilaisten käsistä, mutta samassa ratsasti paikalle vielä
kolme miestä ja nämä alkoivat kolhia hänen päätään pyssynperillä.
Maailma musteni hänen silmissään ja hän alkoi horjua. Tatarilaiset
tarttuivat häneen, ottivat esille vartavasten varatut satulavyöt,
väänsivät hänen kätensä selän taakse, köyttivät ne kiinni laittaen
lujan solmun ja raahasivat hänet satulaan. Lakki temmattiin hänen
päästään, saappaat vedettiin jaloista, kaikki paikat kopeloitiin,
rahat ja kello otettiin pois, vaatteet menivät siinä mylläkässä
riekaleiksi. Shilin kääntyi katsomaan hevostaan. Se makasi kylellään
samassa asennossa kuin ennenkin, sätkytteli koipiaan, mutta ei
tavannut maata. Päässä on reikä ja siitä pulppuaa mustaa verta --
arssinan laajuudelta on tie joka suuntaan veren kostuttama.
Muuan tatarilaisista meni hevosen luo ja alkoi irroittaa satulaa.
Hevonen potki yhä. Tatarilainen veti esille tikarinsa ja leikkasi
hevosen kurkun poikki. Veri pulpahti esille kurkusta, hevonen värähti
ja kuoli.
Tatarilaiset riisuivat siltä satulan ja suitset. Punapartainen
tatarilainen nousi hevosen selkään ja toiset nostivat Shilinin
hänen taakseen. Estääkseen häntä putoamasta he sitoivat hänet
hihnalla vyötäisten kohdalta tatarilaiseen ja niin lähdettiin häntä
kuljettamaan vuoristoon.
Shilin istuu tatarilaisen selän takana, heilahtelee ja satuttaa
vähän väliä kasvonsa tatarilaisen haisevaan selkään. Muuta hän ei
näekään edessään kuin tatarilaisen leveän selän ja suonikkaan kaulan
sekä ajellun niskan, joka kuultaa lakin alta. Shilinin pää on lyöty
puhki ja veri on hyytynyt silmien yläpuolelle. Hän ei voi asettua
mukavampaan asentoon eikä pyyhkiä verta pois. Kädet on niin kovasti
kierretyt taaksepäin, että olkaluita särkee.
He ratsastivat pitkän aikaa vuorelta vuorelle, menivät kahluupaikasta
joen yli ja joutuivat notkelmaan.
Shilin koetti tarkata tietä, jota häntä kuljetettiin, mutta hänen
silmänsä olivat veren tahrimat eikä hän voinut kääntyä.
Alkoi hämärtää. He menivät vielä pienen joen yli ja alkoivat sitten
kohota ylöspäin kivistä kalliota. Tuntui savun hajua ja kuului
koirien haukuntaa.
He saapuivat tatarilaiskylään. Tatarilaiset astuivat alas hevosten
selästä. Shilinin ympärille kokoontui tatarilaisia lapsia, jotka
alkoivat kirkuen ja ilakoiden pommittaa häntä kivillä.
Tatarilainen ajoi lapset pois, nosti Shilinin pois hevosen selästä
ja kutsui renkiä. Paikalle saapui leveänaamainen olento, jolla ei
ollut yllä muuta kuin paita. Sekin oli rikki, niin että koko rinta
oli paljaana. Tatarilainen antoi hänelle jonkun käskyn. Renki toi
jalkapuun: kaksi tammipölkkyä, joissa oli rautarenkaat ja yhdessä
renkaassa haka ja lukko.
Shilinin kädet vapautettiin siteestä, jalkapuu kiinnitettiin hänen
jalkoihinsa ja hänet vietiin vajaan, tuupattiin sinne ja jätettiin
lukon taakse. Shilin kaatui lantakasan päälle. Jonkun aikaa
pitkällään oltuaan hän tunnusteli pimeässä mahdollisimman pehmeätä
paikkaa ja kävi makuulle.