Luistimilla luikutteli
kullan Muru muiden lailla,
viisti viivana vain niemet,
lensi kannot karjamailla...
Kulkua se oli suurta!
Syvyys alla, toinen yllä.
Lentokoneen leikkiin tämän
verrata jo voisi kyllä!
Lentokoneen leikki jäällä:
vaara alla sekä eellä,
vauhdin varmennusta vaatii
vihollinen kintereellä.
Ohjaa oiva lentokone
liukkahalla syksyjäällä!
Muista, Muru: vaarallista
kilpailu on kiistapäällä!
Jos mielit kilvata kiistoin.
Muru, jos mielit kilvata kiistoin,
koulussa saat sitä koittaa --
koulussa saat sinä kirjojen kera
tiedoissa toisia voittaa!
Koeta koulussa toimesi tehdä
parahan taitosi mukaan,
ettei sinua sanoa saata
hutilukseksi kukaan!
Kultainen kuvasarja kesästä.
(Murun ainevihosta.)
Asuu armahana muistossain
mennyt kesä kultakuvineen,
minkä mummon luona viettää sain
maalla toimineen ja huvineen.
"Kultasirkku" minut maalle vei
asemalta keltakärryillään.
Mummon nähden huusin: "heipä hei!"
Mummo iloissansa itkemään.
Juotiin sitten kuumat kupposet
kera kerman sekä sokerin,
syötiin tulopullat pehmoiset;
ah, kuin hyviä ne olikin!
Sitten käytiin maata kaivamaan,
luotiin ojat, penkit pehmeät.
Väliin mummo huusi iloissaan:
"Etkö väsy, kun noin myyrästät?"
"Väsykö? Hoh, eipä ensinkään!
Tätä jaksaa miten paljon vain.
Rehkin vaikka iltahämärään,
autan armasta mun mummoain".
Sitten siemennettiin kasvimaa:
juuret, mukulat ja maustehet.
Mietin salaa: Luoja kasvattaa,
nälkää näe, mummo kulta, et!
Karjateillä kilvan kipaistiin,
eväspussit tahtia vain löi --
Juoksi lehmät lehdon siimeksiin,
siellä hyvää ruohoa ne söi.
Iltalypsy kaikkein ihanin:
savu sakoi, mummo hyräili,
minä kärpäsiä karkotin,
maito kilvan kiuluun lorisi.
Kalastaissa olin vasta mies!
Vedin aimo hauen vonkaleen;
kilon, pari painoi, kukaties
meni ehkä puoleen kolmanteen.
Siellä oli oivat apajat,
järvi kalaisa, ett' ihme on,
polski hauet, hyppi salakat,
karttui kalaa iltakeittohon.
Tuli heinäajat helteiset,
heilui viitakkeet ja haravat.
Tunsit: työssä tässä tarkenet,
iltahämyyn kun näin uurastat!
Mitäs tuosta! Työ toi iloa:
Karja saapi talvirehuaan.
Monta tuhatt' oli kiloa,
kyllä "helunat" käy herumaan!
Marjamatkat vasta mainiot!
Ahot paistoi puolaa, mansikkaa,
soilla vatut, lakat, karpalot;
muistotkin jo veden suuhun saa.
Kesä kului, ehti elokuu,
ajatukset alkoi kangertaa:
Pian tuolla lehdot kellastuu,
käsiin kouluunlähdön hetki saa.
Mutta vielä! Viljat leikattiin,
puitiin uutisriihet tuoksuvat...
Kera mummon kerran veikattiin,
ken sais omenoista useimmat.
Minä mies, -- no puuhun kiipesin,
sieltä poimin, minkä ehdin vain.
Mummo huusi nauruin makehin:
"Ootpa orava mun rinnallain!"
Viime työnä vielä perunat
kaivettiin ja pantiin kuoppahan.
Siitä sitten kohta alkoivat
eron hetket hellän mummolan...
Sirkan laulut loppumatta soi,
kultavöissä lehdot kulisi...
Itkin salaa: kunpa, kunpa, oi,
ensi kesä pian tulisi!
Pääsisin taas tänne mummolaan
tositouhuun, leikin laskuhun --
Mummon muisto sydänsopukkaan
jätti jäljen: kalliin kaipuhun.
Erosimme mitä hellimmin,
lupasimme usein kirjoittaa.
Mummo itki, itkin minäkin
antaissani lähtösuudelmaa.
Vielä ahtoi taskut täytehen
mummo monenlaista makeaa.
Kun nyt hyvyyttänsä muistelen,
kaihon kyynel silmään kirpoaa.
Antais Herra hyvän mummon vain
elää kauan, olla voimissa,
niin mä aina kesälomallain
häntä autteleisin toimissa.
Murun kirje toverilleen.
Kesällä, veikkonen, mies olin minä!
Mitenpä olit, ystävä, sinä?
Maalla ma asuin ja maatöissä toimin
sen minkä jaksoin ma vähäisin voimiin.
Äestin peltoa, möyhensin multaa,
kantelin kiviä, kaivelin kultaa.
Kulta nääs nousevi kivien alta.
Mullassa Suomen on suoja ja valta!
Sitten ma kalastin aamuin ja illoin,
kastelin kasvit, jos pouta oli milloin.
Enimmät aikani metsissä asuin,
marjaa ja sientä sain kukkuravasuin.
Väliinpä polskahdin aaltojen varaan
tai otin auringonpaahtehen paraan.
Lomassa loikkasin kuperikeikkaa,
urheilun monta jo muistanhan seikkaa.
Kysyt: No kuinka sä jaksoit ja jousit?
Mitenkä varahin aamulla nousit?
Voi, hyvä ystävä! Jo minä jousin:
kukko kun kiekasi, silloinpa nousin!
Jaksoin? Se jaksaa, ken nukkuvi hyvin,
metisin mielin ja toivehin syvin,
piirakat syöpi ja kokkelit tuoreet
paistetut rieskat ja keitetyt kuoreet.
Voi, jospa ainiaan maalapsi oisin,
miehenä peltoja penkoa voisin!
Saisipa Suomeni suojansa multa,
heltyisi hopeat, kertyisi kulta!
Mikä on ihaninta syksyllä?
Sanoppas, mikä on ihaninta syksyllä:
kuutamoyötkö nuo kullan kirkkaat,
vaiko korkeat taivahan kaaret,
jossa tuikkivat tuhannet tähdet?
Riemuja vielä on likempänä sua:
kullassa kulisevat koivumetsät,
aamun armahat punerrukset,
koittaren kimmellys ikkunassa.
Tai onpa tuolla koivikon takana
pienoinen, peilikirkas kotilampi,
jonka rannoilla helisevät heinät,
kiertäen seppeleitä niemien neniin!
Kiitelevät siellä laulellen lapset,
liukuvat luistimilla kylän kassapäiset,
raikuu naurut ja kalisee kartut,
vaarain rintehet äänihin vastaa.
Sanopas, mikä on ihaninta syksyllä,
kuutamon välke vai tähtien palo,
taikkapa kirjavat kotoiset koivut,
tai niiden keskelle jäätynyt lampi?
Isän kotona syksyilloin.
Niin kullankaunista kaikki on
isän kotona syksyilloin!
Saa sadut kauniitkin lentohon
ja lysti lasten on silloin...
Kas, liesi roihuvi rattoinen,
äiti äärellä velliä keittää
ja lamppu katossa riemuiten
joka soppeen valoa heittää.
On verkko isällä edessään,
väliin lastensa lukua johtaa...
Lyö luku pyörälle pienen pään,
kun mont' on vaikeaa kohtaa.
Soi suihke kartan ja sukkulan;
näet naisilla hommansa ovat.
On väki saatava sarkahan
kun tulee pakkaset kovat!
Mut peräpenkillä kyyrysin
kuka istuvi ilona muille?
Hän jakaa hopeat, kullatkin
sinisilmille, supukkasuille.
Sä tunnet satujen kertojan
hyvän mummosen, hopeahapsen --
Jo hälle ilolla annathan
sydänlaulut ja kiitokset lapsen?
Syksyn satumailla.
Syksy, sysimusta-silmä
salvamien takaa urkkii,
ikkunoista sisään kurkkii,
kopeloipi pihtipieltä,
vetää veräjiä tieltä --
kellastuttaa kedon kukat,
kutoo sadun silkkisukat..
Syksy, sysimusta-silmä
kerkee kepposenkin töihin:
viskoo hallat harmaat öihin,
kummitukset kaikenlaiset,
joita pelkää pienokaiset --
Niin, ei syksyn satumailla
vaihetusta olla vailla!