Patruuna ja nimismies.
Kertomuksemme yksinkertainen juoni vie meidät taasen Hupihaittolan
konttoorihuoneeseen, patruuna Nikolaus Brackanderin pariin.
Onnellinen tapaus! Kukapa ei mielellään taasen näkisi tuota
huvittavaa miestä?
Patruunalla on nyt, kuten edelliselläkin käynnillämme,
henkiheimolaisensa kruununnimismies Spökvist ja totilasit
seurakumppaneina. Sillä päivän selvää on, että missä joku Brackander
ja joku Spökvist kohtaavat toisensa, siellä pitää kahden totilasin
niinikään oleman.
Keskustelu on tärkeää... ylen vakavanlaatuista. Patruunan kasvot
hehkuvat ylevää suuttumusta; kruununnimismies Spökvistin ovat
totisissa rypyissä, paitsi joskus suupielet, jotka, kun patruuna
kääntyy selin, vetäytyvät kahtamieliseen, piammiten vahingoniloiseen
hymyyn.
Patruuna pitää aika selityspuheita, sylkäsee useasti ja heiluttelee
kädessään yhtä suosituimpia ruoskiaan.
-- Etkä sinä, Spökvist, kiellä kansan keskeen levittäneesi sitä
kirottua huhua, että minä olen kosinut Johannaa? jatkoi patruuna
asettuen kädet puuskassa puhutellun eteen.
-- Veli veikkoseni, vastasi Spökvist sävyisästi, -- minähän tein vain
mitä sinä käskit. Itsehän minulle sanoit: Spökvist veikkonen, toitota
se uutinen kaikille maailman tahoille tiedoksi...
-- Suus kiinni! Sinä oot viina-advokaatti! ärjäsi Brackander.
-- Sinä pikaistut, ystäväni, vastasi Spökvist lauhkealla, hillityllä
äänellä; -- sinä todellakin pikaistut. Puhukaamme tyynesti, veli
Brackander! Kukahan viisas ihminen olisi voinut otaksua, että sinä
saisit rukkaset siltä taholta...
-- Mene hiiden hinkaloihin rukkasinesi! jyrisi patruuna; -- sinä olet
ottanut suututtaaksesi minua silmittömäksi.
-- No, veli veikkonen, suo anteeksi, jos sanalla _rukkaset_ pahoitin
hienotuntoisen mielesi. Tarkoitukseni oli vain sanoa, että jos pysyt
kiinni hankkeessa, josta meidän kesken oli sovittu, niin pääset
vaikeuksitta tarkotustesi perille.
Patruuna oli hetkisen vaiti ja käväsi muutamia kertoja lattiata
edestakaisin. Sitten heitälsihen hän tuoliin, pyyhkäsi otsaansa
punaisella silkkiliinalla ja virkkoi vähän tyynemmin:
-- Se täytyy minun tehdä. Arvoni ja kostontunteeni vaativat, etten
saa luopua päätöksestäni. Ja siihen tulee vielä, veli Spökvist,
lisäksi se, että... Rohkenen tuskin lausua julki mitä minulla on
mielessä; sinä nauraisit minulle... pitäisit minua naurettavana...
_Sinua_ naurettavana! Ei maarin, Brackander! Sitäpaitsi tiedän omasta
kokemuksesta, että joka sydämellä on omat heikkoutensa. Puhu vain
suusi puhtaaksi, ystäväiseni!
-- Mutta osaatko olla vaiti, Spökvist?
-- Minun luotettavuuteni on koeteltu, sanoi Spökvist, kilistäen
patruunan kanssa laseja.
-- Hyvä on, sanonpa siis sinulle, että... että minä tosiaankin olen
rakastunut, pihkaisesti rakastunut Johannaan. Sanokoot ihmiset sitä
hullutukseksi, vaan minä en sille mitään voi.
Patruuna oli valmis luomaan silmänsä maahan tehtyään tämän
ujostelevan tunnustuksen.
-- Niin aina, ihmissydän on kummallinen kapine, sanoi Spökvist
filosoofimaisesti; -- mutta kuules Brackander, milloinkas lähetit
sanan masuunille?
-- Svalgren lähti sinne tuntikausi takaperin.
-- Ja mihinkä aikaan siis voimme odottaa kilpatoveriasi tänne?
-- Iltasen perästä, vastasi Brackander.
-- Minulla on kiire, sanoi Spökvist katsoen kelloaan; -- monet
tärkeät tehtävät odottavat kotona...
-- Tuhat tulimmaista, huudahti patruuna, ethän tuumine jättää minua?
Sinun tarvitsee kaikin mokomin olla saapuvilla, Spökvist.
-- Noh niin, voinhan sitte jäädä tänne, sillä mitäs ei ystävän eteen
tekisi?
Ja sen sanottuaan vetäsi Spökvist lakkaristaan paperin kysyen, eikö
ystävä Brackander kirjoittautuisi takausmieheksi lainasta, joka
nimismiehen täytyi tehdä voidakseen kruununveron kannosta tiliä
tehdessään täyttää uhkaavan vaillingin.
Patruuna huokasi, mutta oivalsi ettei hänen käynyt kieltäminen.
Spökvist oli otollisen hetken valinnut. Hän kirjoitti siis nimensä
alle.
-- Palatakseni asiaan, virkkoi Spökvist kirkastunein kasvoin, --
niin olet sinä voiton puolella, jos vain saat kilpatoverisi, pitkän
masuunirengin poistumaan. Mitä ensinnäkin tytön vanhempiin tulee,
niin he ovat tunnetut herännäisjoukkioksi; ei muut kuin lukijat voisi
hyljätä niin loistavaa tarjousta kuin sinun on, Brackander; he eivät
taivas nähköön, suuria välitä maallisesta onnesta ja maallisista
tavaroista. Mutta he kyllä toivoakseni lankeavat jalkojesi juureen,
jos otat heiltä pois tuen ja turvan, sillä Sven Stool se tietenkin
ylläpitää koko perheen, ja häneen luotettanee vastaisuudessakin. Mitä
taasen tulee tyttöön itseensä, niin hän kyllä sopeutuu, jahka vaan
armaansa ei ole lähettyvillä. Johanna kohta unhottaa hänet ja suostuu
kiitollisena naimatarjoukseen, jonka kautta hänestä tulee rikas ja
ylhäinen vallasnainen karkean piian asemesta. Minä tunnen naisia,
Brackander, harvoin he rakastavat miestä hänen itsensä vuoksi, vaan
hänen yhteiskunnallisen asemansa, rikkautensa tai muiden korukalujen
vuoksi, jotka loistavat heidän silmissään.
Hetkisen kuluttua ilmoitettiin iltasen olevan valmiina. Keskustelu
kääntyi aterian jälkeen valtiolliselle alalle.
-- Vapaamielisten sanomalehtien häviön malja! sanoi Spökvist ja
kohotti lasinsa, -- vapaamieliset sanomalehdet ne juuri ovat,
jotka matkaansaattavat kaiken pahan Ruotsissa. Toista on Venäjä!
Siellä hallitus osaa salvata sanomilta suun! Täällä meillä uskaltaa
tuskin nimismies, perheestään kunniallista huolta pitäen, toimittaa
virkaansa niinkuin sitä tulee toimittaa, se on: nylkeä talonpoikia,
sillä jos kohta maaherra ei siitä liioin lukua pitäisikään, niin
saattaa kumminkin tapahtua, että vapaamielinen sanomakirjoittaja saa
jutun tietoonsa ja myllertää sekaisin maat ja taivaat... ja silloin
on virka mennyt... Ei, veliseni Brackander, eläköön Venäjä! Siellä
kunnon nimismiehen olisi maittavat olot; olenkin kuullut puhuttavan,
että nimismiehet Suomessa elostelevat kuin Jumalan kukkarossa.
-- Ja sitäpaitsi niin talonpojat Venäjällä ovat maa-orjia [tosin
siihen aikaan, jolloin Rydberg kertomuksensa kirjoitti. Suom.],
puuttui Brackander puheeseen; -- niin pitäisi olla meilläkin. Jos
maasmestarini olisi maa-orja, niin en tarvitseisi vetkutella ja
mutkitella niin paljoa, ottaakseni häneltä tytön.
-- Olet oikeassa. Ja ajatteles, veli Brackander, kuinka toisin
olisi, jos eläisimme Venäjällä, tahi jos venäläiset olisivat herroja
Ruotsissa. Etteikö erinomaiset ansiosi rautatehtailijana, ihmisenä
ja kansalaisena aikaa sitte olisi saavuttaneet tunnustusta? Kyllä
varmaan! Olisit paraikaa ollut sekä Pyhän-Yrjön että Sasu-Ketun-nahka
Tähdistön ritari.
-- Niinkö arvelet?
-- Olen varma siitä.
-- Olkoon menneeksi, sanoi Brackander, -- sitten juomme vielä maljan,
Venäjänmaan onneksi!
Samassa raotettiin ovea, ja Svalgrenin ketunnaama ilmestyi näiden
kahden henkiheimolaisen nähtäville.
-- Armollinen patruuna, sanoi palvelija, -- Sven maasmestari on
täällä ulkona.
-- Käske hänen tulla konttooriin, vastasi Brackander.