Enghienin herttua.
Markiisitar ja Cécile asettuivat asumaan Pariisin hotelliin, ja
Henrik vuokrasi myös samasta hotellista huoneen itselleen.
Ensimäiset päivät kuluivat kaikenlaisissa perehtymispuuhissa.
Markiisitar lähetti tiedustelemaan entistä asiamiestään, mutta tämä
oli kuollut, ja hänen täytyi tyytyä toiseen, joka sanasta sanaan
kertoi hänelle samaa, mitä asianajaja Boulognessa jo oli kertonut.
Pariisi oli kokonaan muuttanut muotoa, sillä aikaa kun markiisitar
oli ollut ulkomailla, niin ettei hän enää tuntenut omaa kaupunkiaan.
Uudet asukkaat, uudet muodit, uusi kieli. Roche-Bertaud'n markiisitar
oli luullut palaavansa surevaan, entisiä onnettomuuksiaan itkevään
kaupunkiin ja huomasikin hämmästyksekseen, ettei se enää välittänyt
menneisyydestä, vaan huoletonna nautti hetken iloja niinkuin
ennenkin. Ja lisäksi se oli saanut ylpeilevän ja juhlivan leiman,
jota ei markiisitar muistanut ennen siinä nähneensä. Se kai arvasi
tulevan asemansa mahtavuutensa kukkulalle kiivenneen Ranskan ja monen
muun kostetun kuningaskunnan pääkaupunkina. Sanalla sanoen Pariisi
oli markiisittaren mielestä pukeutunut kerskailevan nousukkaan
loistavaan pukuun.
Niinkuin markiisittarelle jo oli sanottu, tasavalta oli
muuttumaisillaan keisarikunnaksi. Koko kansa valmistautui
loistavasti viettämään tätä suurta muutosta, jonka lopullisesti
piti kukistaa puoluetappelujen säästämät, vallankumouksen
aatteelle uskollisina pysyneet tasavaltalaiset ja jota ulkomaille
paenneet kuninkaallismieliset vastustelivat. Sentähden olikin
jokainen kuningasmielinen, joka astui konsulikunnan palvelukseen,
jokainen korkeasukuinen nainen, joka liittyi vastaisen keisarinnan
hovikuntaan, uudelle hallitukselle tervetullut, ja heille myönnettiin
etuja ja kunniapaikkoja, joihin ei vanhimmilla ja uskollisimmilla
palvelijoilla ollut oikeutta pyrkiä. Aivanhan se oli luonnollista;
eihän entisiä ystäviä käynyt palkitseminen.
Henrik tapasi joka päivä nuoria miehiä, jotka eivät olleet häntä
vanhemmat ja jotka kumminkin jo olivat päässeet kapteeniksi
ensimäisen konsulin armeijaan. Roche-Bertaud'n markiisitar kuuli
joka päivä puhuttavan entisistä ystävistä ja tuttavista, jotka
tunnustettuaan uuden hallituksen olivat saaneet yltäkyllin korvausta
vallankumouksen aikana menettämistään rikkauksista ja jotka
rehennellen ajelivat vaunuissa, joihin entiset vaakunat jo alkoivat
ilmestyä. Vähitellen Henrik alkoi tutustua noihin nuoriin miehiin, ja
markiisitar alkoi lähestyä entisiä tuttaviaan. Henrikille ilmestyi
suosijoita, markiisittarelle tehtiin edullisia ehdotuksia; edellisen
kunnianhimo, jälkimäisen taipumus mukavuuteen ja ylellisyyteen
alkoivat järkyttää toisen vielä vakaantumattomia ja toisen jo
vanhentuneita mielipiteitä valtiollisista asioista. Mutta he eivät
uskaltaneet toisilleen ilmaista kantaansa. Toiselle olivat vielä
nuoruuden ihanteet liian tahraamattomat, toiselle oli elämä jo
liiaksi opettanut, niin että molemmat tiesivät uuden hallituksen
tunnustamisen olevan heidän kannaltaan luopion petosta. Mutta heillä
oli kummallakin tekosyy millä puolustautua: heidän rakkautensa
Cécileä kohtaan.
Ja todellakin, minne tyttö parka oli joutuva, jollei sulhasella ollut
tulevaisuutta eikä isoäidillä varoja?
Cécile ja Henrik ymmärsivät, että he olivat iäksi antautuneet
toisilleen; heidän liittonsa ei siis ollut tulevaisuuden toiveista
eikä juhlallisista lupauksista riippuvainen. He olivat jo ensi kertaa
toisensa nähdessään niinkuin Romeo ja Julia sydämessään vannoneet
toisilleen uskollisuudenvalan, jonka kuolema yksin pystyi rikkomaan.
Mutta tuon liiton toteutuminen oli Henrikin ja markiisittaren
valtiollisesta kannasta riippuvainen. Guadeloupen setä olisi kyllä
suostunut auttamaan, jos Henrik olisi täyttänyt hänen ehtonsa ja
ruvennut kauppiaaksi. Mutta kun Henrik ei sitä tahtonut, täytyi
hänen luottaa yksinomaan itseensä ja raivata itselleen oma tiensä.
Mutta tähän aikaan ei pidetty muita aloja tarpeeksi arvokkaina
korkeasukuisen miehen valittavaksi kuin sota- ja diplomaattialaa, ja
nämä olivat kumpikin hallituksesta riippuvaiset. Oliko hänen siis
pysyttävä entiselle katsantokannalleen uskollisena vai tuliko hänen
tunnustaa uusi hallitus, siinä kysymys.
Cécile oli vielä liian lapsellinen kuuluakseen mihinkään määrättyyn
valtiolliseen puolueeseen, ja kun hänelle isoäidin kautta
ehdotettiin paikka vastaisen keisarinnan hovissa, lykkäsi hän asian
markiisittaren päätettäväksi. Markiisitar ei jaksanut kieltää, ja
Cécile riensi kertomaan sulhaselleen minkä käänteen hänen kohtalonsa
oli saanut. Henrik ei tarvinnut muuta kehoitusta suostuakseen
hänkin ottamaan vastaan hänelle tarjotun paikan ja hän valtuutti
välittäjänä olleen ystävän vastaamaan hänen puolestaan. Sinä iltana
puhuttiin peittelemättä markiisittaren edessä siitä loistavasta
tulevaisuudesta, joka aukeni Henrikille hänen antautuessaan
upseeriksi keisarin armeijaan ja Cécilelle hänen suostuessaan
ottamaan vastaan hovinaisen paikan Tuileries-linnassa.
Pari päivää sen jälkeen Henrik tuli kotiin komea sotilaspuku yllä.
Cécile puolestaan oli ollut rouva Louis Bonaparten puheilla ja oli
kertonut tälle kaikista perheensä onnettomuuksista voittaen samassa
lempeän suosijattarensa ystävyyden. Tämä nuori ja miellyttävä rouva,
joka sittemmin Hortense kuningattaren nimisenä kauan eli kansan
muistossa, lupasi puhua Cécilen puolesta keisarinnalle.
Kaikki näytti onnistuvan hyvin, ja odotettiin vain ratkaisevaa
päätöstä, kun eräänä aamuna hirveä uutinen levisi Pariisin kaduilla.
Enghienin herttua oli ammuttu Vincennes'in vallihaudassa.
Samana päivänä Henrik de Sennones jätti eronhakemuksensa ja Cécile
kirjoitti rouva Louis Bonapartelle ilmoittaen luopuvansa hänelle
ehdotetusta kunniasta ja että hänelle luvattu paikka oli avoin
toiselle tarjottavaksi.
Muutamia päiviä näiden tapauksien jälkeen markiisitar sai kirjeen
herra Duvalilta. Tämä kertoi myyneensä paronittaren talous- ja
huonekalut ja lähetti markiisittarelle niistä saadut rahat, 6,000
frangia.
Myyntisumma oli ainoastaan viisisataa frangia pienempi kuin
ostosumma, ja markiisitar, vaikkei hän ylipäänsä ollut halukas
tunnustamaan herra Duvalin ansioita, myönsi tällä kertaa, että hän
oli raha-asioissa sangen etevä ja asiamiehenä luotettava.