Kuningattaretkin itkevät niinkuin rahvaannaiset.
Nyt muutamia sanoja lapsesta ja näistä kahdesta naisesta, jotka
arvokkaan kaupunginpalvelijan avulla pelastuivat niin suuresta
vaarasta.
Vanhempi näistä naisista oli Roche-Bertaud'in markiisitar, syntyisin
de Chémillé, siis niin hyvin omansa kuin puolisonsa suvun puolesta
valtakunnan etevimpiä.
Nuorempi, hänen tyttärensä, oli paronitar de Marsilly.
Tyttö, hänen lapsenlapsensa, oli, niinkuin jo on mainittu, nimeltään
Cécile. Hän on kertomuksemme päähenkilö.
Paroni de Marsilly, Cécilen isä, oli kahdeksan vuotta ollut kaartin
upseerina. Paronitar de Marsilly puolestaan oli viisi vuotta
palvellut kuningatarta hovinaisena.
Molemmat olivat jääneet hallitukselleen uskollisiksi. Paroni olisi
kyllä vuosina 1791 ja 1792 voinut paeta ulkomaille niinkuin moni
hänen vertaisistaan, mutta hän oli luullut velvollisuudekseen jäädä
kuninkaansa luo ja, jos hänen oli kuninkaansa edestä kuoltava,
kuolla hänen rinnallaan. Paronittaren mieleen ei olisi koskaan
johtunut erota miehestään, jota hän sydämensä pohjasta rakasti, ja
kuningattarestaan, jota hän kunnioitti.
Kun kuningas ja kuningatar tekivät pakoyrityksensä, niin paroni
ja paronitar vetäytyivät Verneuil-kadun varrella sijaitsevaan
asuntoonsa, valmistuakseen hekin pakenemaan Ranskasta pois ja
yhtyäkseen ulkomailla kuninkaalliseen perheeseen. Mutta kuultuaan,
että tämä oli vangittu Varennesissa ja palautettu Pariisiin, he
riensivät takaisin Tuileries-palatsiin tervehtiäkseen ensimäisinä
kuningasta ja kuningatarta heidän sinne saapuessaan ja ryhtyäkseen
uudestaan heidän palvelukseensa.
Ja siitä lähtien asema kävi niin vakavaksi, etteivät sellaiset
uskollisuudenosoitukset voineet olla herättämättä huomiota. Kesäkuun
20:s valmisti elokuun 10:ttä ja elokuun 10:s tammikuun 21:ttä.
Pariisi oli muuttunut oudon näköiseksi. Kadullakulkijat eivät enää
näyttäneet välittävän omista asioistaan, vaan mielettömästi rientävän
minne intohimot käskivät. Tavallisen, lapsellisuuksia tavoittelevan
alhaison asemesta kuohui kaduilla vihasta yltynyt joukko; toiset,
alakynnessä olevat, pakenivat henkensä edestä, toiset, valtansa
päihdyttäminä, harjoittivat kostoa. Joka päivä tiedettiin luetella
uusia murhia. Milloin kerrottiin, että Reuilly-kadulla onneton
prokuraattori oli piesty kuoliaaksi, kun hän muka oli Lafayetten
kätyri; milloin taas, että entinen henkivartioston sotamies oli
hukutettu Tuileries-puiston suureen lammikkoon, suuren, näytännöstä
iloitsevan, rähisevän ja nauravan väkijoukon nähden; milloin että
kapinoitseva pappi oli hirtetty katulyhdyn pylvääseen, milloin että
Duval d'Epremesnil oli Feuillants'in penkerellä ruhjottu kuoliaaksi.
Ja näitä julmuuksia, näitä murhia, näitä hirmutöitä ylistettiin
juhlallisesti kansan oikeudentunnon vaatimiksi. Kun sellaiset
uutiset saapuivat kuninkaalliseen hoviin, niin ne herättivät siellä
yleistä hämmästystä, ja siellä ihmeteltiin tuota uutta valtaa, joka
rankaisematta asettui kuninkaan vallan sijaan.
Päästiin elokuun 3:nteen v. 1792. Päivällä vallitsi masentava
kuumuus, ja aurinko poltti hellittämättä Pariisin katuja. Omituinen
voimattomuus ja pelko, jonkinlainen synkkä alakuloisuus tuntui
vaivaavan ihmisiä. Naapurit puhuttelivat pelonalaisina toisiaan
talojensa ovilta tai ikkunoista, osoittaen vaskenvärisiä, ahtaiden
katujen yllä taivaalla liiteleviä pilviä, jotka päivän laskiessa
yhtyivät toisiinsa muodostaen äärettömän, verenkarvaisen meren.
Ei ollut taivas koskaan niin uhkaavalta näyttänyt, eivätkä päivän
jäähyväiset olleet koskaan niin mieltäahdistavilta tuntuneet.
Ei aikaakaan, niin rajuilma puhkesi. Mutta ihmiset eivät heti
suostuneet peräytymään. Ukkosen jyristessä ja tulta iskiessä tuo
muukalaisjoukko, jota sanottiin marseillelaiseksi, ei siksi, että
se olisi ollut Marseillesta kotoisin, vaan siksi, että se niinkuin
myrskytkin tuli etelästä, kuohui kaduilla raivoten ja kiljuen kilpaa
irtipäässeiden luonnonvoimien kanssa. Mutta lopuksi taivaan myrsky
pääsi voitolle, ja karjuvat joukot hajaantuivat, jättäen kadut
autioiksi sadevirtojen huuhdottaviksi.
Tuileries-linnassa ei sinä hirveänä yönä kukaan ummistanut silmiänsä.
Kerta toisensa jälkeen kuningas ja kuningatar katsahtivat raollaan
olevista ikkunaluukuista rantakatuja ja vapauden klubin rakennuksia.
Kaupunki niinkuin sen väestökin tuntui heistä vieraalta ja
muuttuneelta.
Vasta seitsemän aikaan ukonilma asettui.
Silloin kuului kummia uutisia. Salama oli iskenyt ainakin
viiteenkymmeneen eri paikkaan, tappaen lähes kaksikymmentä henkilöä
ja kaataen Issyn tasangon, Crosnen, Hay-hautausmaan ja Charentonin
sillan ristit.
Ja tänä yönä Danton, Camille Desmoulin, Barbaroux ja Panis laativat
ukkosenjyrinän säestäminä elokuun 10 p:n ohjelman.
Elokuun 9 päivänä paroni de Marsilly suoritti linnassa
vahtipalvelusta. Paronitar hoiti tapansa mukaan tointansa
kuningattaren luona.
Kahdeksan aikaan aamulla kuului Pariisin eri osissa rummunpärrytystä.
Mandar, kansalliskaartin ylipäällikkö, kutsui väkensä kokoon
Tuileries-linnaa puolustamaan, koska tiedettiin, että etukaupungit
edellisestä päivästä lähtien hankkivat rynnäkköä sen kimppuun.
Tätä käskyä totteli tuskin kolme tai neljä pataljoonaa. Näistä
sijoitettiin osa n.s. Prinssien pihaan, toinen Sveitsiläispihaan
ja loput linnan alakerrokseen. Prinssien piha vei Floran
rantakadun-puoleiselle paviljongille, Sveitsiläispiha Marsanin,
Rivoli-kadun puoleiselle paviljongille.
Kahdentoista aikaan herra de Maillardor määräsi sveitsiläisille, mitä
paikkoja heidän tuli vartioida.
Puoli yhden aikaan paroni de Marsilly sai käskyn seurata kuningasta
kappeliin. Koko kuninkaallinen perhe tahtoi olla jumalanpalveluksessa
läsnä.
Juhlallinen oli tämä messu, kuninkaalle viimeisen edellinen.
Viimeisessä messussaan Ludvig XVI kävi tammikuun 21 päivänä.
Loppupäivä kului jotenkin rauhallisesti. Sen kestäessä pantiin linjan
sisällä kuntoon muutamia puolustusvarustuksia.
Yhdentoista aikaan illalla Péthion, Pariisin pormestari, kävi
kuninkaan luona viipyen siellä puoliyöhön saakka.
Heti sen jälkeen kuningas avasi erään vahtihuoneen oven ja
huomattuaan herra de Marsillyn vartioväen päälliköksi hän sanoi:
-- Voin ilmoittaa teille, että vietämme rauhallisemman yön kuin
mitä olimme odottaneet. Pormestari vakuuttaa minulle, että kaupunki
on rauhoittumaan päin. Toimittakaa tämä hyvä uutinen herra de
Maillardorille, mutta älköön se kuitenkaan estäkö häntä olemasta
valveilla.
Paroni kumarsi ja meni täyttämään kuninkaan käskyä. Mutta kun
hän saapui pääportaitten vartioväen luo, sai epämääräinen hälinä
hänet pysähtymään ja kuuntelemaan. Tuliko hänen uskoa korviaan?
Hälyytyskello soi, ja rumpua lyötiin. "Joka mies paikalleen",
huudettiin linnan toisesta päästä toiseen, ja Carrousel-torin suuri
rautainen portti suljettiin.
Puoli tuntia sen jälkeen levisi huhu, että kansalliskaartin
tykkimiehet, jotka oli kutsuttu kokoon puolustamaan kuningasta ja
sijoitettu pihaan, olivat kääntäneet tykkinsä linnaa kohti.
Kahden aikaan paroni de Marsilly sai käskyn tulla kuninkaan puheille.
Paroni tapasi kuninkaan ja kuningattaren läheisten ystäviensä
ympäröiminä kuninkaan työhuoneen vieressä olevassa huoneessa.
Paronitar seisoi ikkunan edessä kahden toisen hovinaisen kanssa.
Kaikki naiset olivat kalmankalpeat. Kuningas ei ollut sinä yönä
ollenkaan mennyt levolle. Paronin astuessa sisään hän lepäsi
sohvalla, sinipunerva takki yllä ja miekka vyöllä.
Ludvig XVI nousi, meni paronia vastaan ja tarttuen hänen
takinnappiinsa, niinkuin hän tavallisesti puhutteli läheisiä
tuttaviaan, vei hänet huoneen nurkkaan.
-- Kuulkaahan, rakas paroni, sanoi hän, herra Péthionin
rauhoittavista sanoista huolimatta asiat näyttävät kääntyvän
pahimpaan päin. Joukot kuuluvat kokoontuvan, ja väitetään, että
päivän koittaessa he aikovat käydä linnan kimppuun. Mitä heillä lie
mielessä, sitä en tiedä. Tappaa meidät, epäilemättä... Luuletteko,
että linna on puolustuskunnossa?
-- Teidän majesteettinne tahtoo kai kuulla totuuden, eikö niin?
-- Tietysti, ehdottoman totuuden. Jos minulle olisi aina puhuttu
totta, niin eivät asiani olisi sillä kannalla, millä ovat.
-- Jos ahdistajiamme on jonkinmoinen joukkio ja jos he tekevät rajun
rynnäkön, niin linna ei kestä kahtakaan tuntia, vastasi paroni.
-- Mitä! Luuletteko siis, että puolustajani luopuvat minusta?
-- En, teidän majesteettinne, vastasi paroni, mutta kahdessa tunnissa
he ovat kaikki kaatuneet.
-- Paroni, tuota älkää sanoko julki; säästäkää toki kuningatarta!
Sekö on todellakin mielipiteenne?
-- Niin, teidän majesteettinne.
-- Samaa mieltä on Maillardorkin, jonka äsken haetin puheilleni.
Paroni, ottakaa mukaanne viisikymmentä miestä, rohkeimmat mitkä
tunnette, ja asettukaa Kelloporttia puolustamaan. Se on varustettu
kahdella tykillä. Tahdon täysin luotettavia miehiä tähän linnamme
tärkeimpään paikkaan.
-- Kiitän teidän majesteettinne minulle osoittamasta luottamuksesta
ja koetan näyttää ansainneeni sen, sanoi paroni kumartaen
poistuakseen. Mutta kuningas pidätti hänet.
-- Sallin teidän puhutella paronitarta, ennenkuin menette, sanoi hän.
-- Kiitän teidän majesteettianne! En olisi koskaan uskaltanut anoa
tätä armoa, mutta teidän majesteettinne tuntee palvelijainsa sydämet
ja arvaa heidän hartaimmat toivomuksensa.
-- Olenhan itse isä ja puoliso niinkuin tekin, vastasi kuningas, ja
rakastanhan minäkin kuningatarta kaikesta sydämestäni. -- Sitten hän
hiljaa lisäsi: Marie parka! Jumala häntä suojelkoon!
Paroni lähestyi vaimoaan.
-- Louise, sanoi hän, mahdotonta on tietää mitä voi tapahtua. Jos
linna joutuu kapinallisten valtaan, niin pakene rouva Elisabetin
kirjastohuoneen takana olevaan pieneen kammioon. Jos elän, niin haen
sinut sieltä.
-- Mutta jos kuningatar lähtee Pariisista pois?
-- Siinä tapauksessa meidän ei tarvitse erota toisistamme, sillä minä
puolestani aion seurata kuningasta. He puristivat toistensa kättä.
-- Syleilkää häntä, kuiskasi kuningas paronin korvaan. Ja pannen
kätensä hänen olkapäälleen hän lisäsi: -- Kuka sen tietää, tapaavatko
koskaan enää toisiaan ne, jotka nyt toisistaan eroavat.
-- Kiitos, teidän majesteettinne, kiitos! huudahti paroni painaen
vaimonsa syliinsä. Kuningatar pyyhkäisi kyynelen silmästään. Paroni
huomasi tämän myötätuntoisuuden osoituksen; hän notkisti toisen
polvensa kuningattaren edessä. Kuningatar ojensi hänelle kätensä
suudeltavaksi.
Paroni syöksyi ovesta ulos. Karaistunut soturi tunsi hyrskähtävänsä
itkuun niinkuin lapsi.