"Vuosi vanhan vanhentaapi,
Kaksi lapsen kasvataapi."
Sama se minulle sattui;
Niinkun on minun nimeni,
Niin on ruumihin rakennus
Kohta maahan kaatumassa.
Lassa lauluja latelin,
Tulin siitä tuntemahan
Vielä puolet puustavia,
Aloin kirjoittaa kynällä,
Ja panna paperin päälle
Jouto-aikana jotakin
Miesten muihenkin katsella,
Tulevaisten tunnustella.
Piti kyllä kyntämänkin;
Koko viikot vieretysten,
Kulkea kuressa aatran.
Kynä kuivi sill' ajalla,
Leveämmäksi levisi,
Aatran kär'en kaltaiseksi.
Olin oppinut ojalle,
Viivyin siellä toiset viikot,
Kuivi läkkini kuraksi,
Ei juossut kynästä kyllin.
Palotyössä paljon uuvuin,
Siellä silmätkin pilauntui,
Näkö oli niistä näistä.
Elon aikana enemmän
Sirpin kammissa kamusin,
Viikot viljoa kokoilin,
Suunnitelin sunnuntaina
Piirteä paperin päälle,
Mikä mielessä makasi.
Olipa käsi ol'asta
Kovin käynyt kankeaksi,
Oli se kanssa kyynäspäästä,
Kaiketikkin kalvosesta.
Eipä peukalo pitänyt
Kylläksi kyneä kiini,
Koko koura painoi paljon,
Se painoi paperin puhki;
Eikä tullut miehen mieltä,
Ett' oisin heti her'ennyt,
Työstä turhasta lakannut.
Palkka mulle maksettihin,
Vieteltihin viinan kanssa.
Pyytihin aluksi ensin
A:ta, B:tä antamahan,
Viimein virret tykkänänsä,
Koko laulut laittamahan.
Se oli opista voitto,
Että jou'uin juomariksi,
Ratkesin kylänratiksi.
Kaikk' on virret verrattavat
Semmoisen sepän tekeihin,
Joka ahjolle ajaapi,
Hiilet polttaapi poroksi,
Rau'an tuiki turmeleepi,
Ei kunnon kalua saahen.