Vasta vanhalla i'ällä,
Kuu'en kymmenen koh'alla,
Jouhtui mielehen minulle,
Kuinka puustavit puhuvat.
A se alkaapi asiat,
A on aina ensimäisnä
Pi'etty Suomen pipliöissä;
A on aapeskirjoissakin;
A on vielä viimeinenkin,
A se amenen sanoopi.
B se paikkansa pitääpi
Vaikk' ei tuota tuhma tunne.
C on Suomessa siaton,
Kun ei anna kunnon ääntä;
D on kanssa tietämätön,
Vähä oppisen osata.
E on yksi äänellinen,
Aina ollut A-n apuna.
F-n ääntä ei osata
Suomen huulilla sanoa;
G on kuitenkin paremmin
Suomenkielehen sopiva.
H-lla on hyvä nimikin;
H se paljo haasteleepi;
H se herratkin sanoopi.
I on arvosta isosta,
Jota Jumalan sanoopi,
Isämei'än ilmoittaapi;
Jesuksen Jumalan pojan
Maailmalle mainitseepi.
K se paljon kirjoittaapi
K-sta korkiat nimetkin,
K-sta koulut, k-sta kirkot,
K-sta koko keisarikin.
L-n ääntä tarvitahan
Lu'ettaissa, laulettaisi
M myöskin mainitahan,
M äitinä meneepi
Pienimmillä puustavilla.
N nuoremman näköinen
Ehkä on yh'en ikäinen;
N näkyypi tulevan
Paikallensa pantavaksi.
O-lla on oma nimensä,
Oma ääni o-lla kanssa.
P on pantava paremmin
Oppilapsille osaksi;
B-tä ei lapset pitäisi,
Talonpojat tarvitseisi.
Kukas Q-ta kaivanneepi
Suomen suorissa sanoissa,
Koska k saman sanoopi,
K se kuunkin kirjoittaapi.
R-ll' on äreä ääni,
Jota ei jokaisen kieli
Tai'a oikein tavata;
Eikä oo sioa sillä
Mei'än isämei'ässämme.
S-llä on aina ollut
Sanomista sangen paljon,
Sitä silloin, tätä tällöin.
T on Suomelle sopiva,
Tätä T-tä tarvitahan,
Tällä toimehen tuleepi,
Jos ei toista (nimttäin D-tä) tunnekkana.
U se itse uskaltaapi
Ulos äänensä sanoa;
V on kanssa vuorollansa
Kokonainen konsonantti.
X-n ääni on mitätön,
K ja S sen sanovat;
Y on hyvä yhtäkaikki,
Y on yksi äänellinen.
Z on meikein mitätön,
T ja S sen tekevät.
Ä ja Ö on äänelliset,
Jos Ä-llä on enempi ääntä,
Ompa Ö-lläkin osansa.
Koska ei nyt konsonantit
Anna ääntä yksinänsä;
Vaan kun vokalit sekahan
Paikoillensa pantanehen,
Kyllä sattuupi sanoja
Lukioille, laulajoille,
Taitaville, tietäville,
Käypi riimiksi, runoiksi,
Aina passaapi paraiksi,
Kun on miestä miettimähän,
Ettei vesoja välihin
Tapaturmassa tapahu,
Tule turhia sanoja,
Jotk' ei merkitse mitänä.
Sen mä mieheksi sanoisin,
Luulisinpa laulajaksi,
Joka saisi sattumahan
Sanat kaikki säntillensä,
Että kaksi äänellistä,
Eli kaksi äänetöntä,
Kah'eksan tavausta kanssa
Ain' olis pantu paikallensa,
Oikein sattunut somasti,
Ruvennut runoratihin.
Niin on runo rustattuna
Muka laatunsa mukainen,
Muutoin on lamassa laulu
Virsi pitkäkin pilalla.
Vieläpä vika tuleepi,
Joka lii'alla lorulla
Virren pitkäksi vetääpi,
Syöpi sanoista sy'ämet,
Kuoret siitä kirjoittaapi.
Aina alussa pitäisi
Asiata aprikoja;
Eipä tie'ä tuulen päällä
Mikä sattuupi sel'ällä.
Olipa ennen Oululainen,
Olipa kaiketi Kajanus,[2]
Koulun kaiken kautta käynyt,
Ollut Upsalan opissa,
Kantitaatti kauan ollut.
[2] Joka on kirjotttanut virsikirjassa N:o 278.
Ei hän ollut ennättännä
Vielä virkoja tavata;
Siltä kulki siivolailla
Riimi runo rinnatuksen.
Ei se sanoja sahaillut,
Puolitellut puustavia,
Niinkun muinoin vanha munkki,
Joka virttä viikkokau'en
Mietti mielensä pakolla,
Eikä saanut syntymähän --
Nurin aina nuotti kulki,
Sanat värsyssä väheni,
Laulu loppui luonnokselle;
Kävi niinkun köyhän miehen
Talkou'essa tapahtui,
Joka illalla isosti
Juominkiansa julisti,
Jakaisissa juomat loppui,
Perakoilla pidot päätti,
Suuret tulensa savulla.
Ei se virttä väärin laula,
Joka oikein osaapi
Panna sanat säntillensä,
Että nuotti nou'attaapi
Kellosepän kelvollisen
Könnin kuuluisan tekeitä.