(Tämä runo taitaa olla talonpojan Pentti Lyytisen tekemä,
saman miehen, joka moniaita vuosia takaperin oli talonpojan
säädyn puolesta Ruunun pankin katseluhun Helsingissä kutsuttu,
ja joka on kestikiivarina Toholah'essa Rautalammilla.)
Jota elääpi enemmän,
Sitä kuule kummempia
Maailmassa mainittavan,
Joita oppineet osaapi,
Silmän eissä siistit kyllä,
Mutta poskessa pureepi.
Nyt on varsin vaaralliset
Ajat astuneet sisälle,
Kun on kunnia kumossa
Kaikki pantu palveliat
Miehiksi mitättömiksi,
Talonpojat tallattuna,
Arvoisilta arvattuna.
Missähän miehet meneepi,
Jotka ennen arvon antoi,
Osasi oikian nimensä
Piirustella pienillenkin?
Nyt ei anneta enemmän,
Kun se kelpo kelmin passi
Kyntömiehillen kylissä,
Talonpoikain taloissa;
Vaikka kyllä kyntömiehet
Aina aamusta varahin
Kaiveleepi kaiket päivät
Julmiakin juurikoita.
Jos on kelmiä keralla,
Niin on maassa miehiäkin;
Onhan joukossa jotain,
Kun on niin sukumme suuri.
Millä ompi miehen mieli,
Millä kelmin keppoisetkin;
Sekalutt' on seurakunta,
Joka veljessä vikoja.
Toisinaan talonpojasta
Kerkiääpi kelpo herra,
Toisinaan herras-heleistä,
Ketjahtaapi kelpo kelmi.
Näit' on nähty näissä maissa,
Ehkä häilyypi Hämeessä,
Kavaloita Kainuhussa
Heittiöitä Helsingissä,
Toppeloita Torniossa,
Vieläpä Pietarporissa,
Vaikka kelpo keisarimme,
Itsevaltias isäntä
Siellä liikkuupi likellä,
Aina laittaapi lakia.
Tosin hänkin toisinansa
Saapi harmilla havaita
Vierellänsä viekkahia,
Liehakoitsevan likellä.
Näitä näyttääpi to'eksi
Varsin vanhat aikakirjat,
Näitä myöskin näytteleepi
Mei'än aikamme aviisit.
Joka sääty saattaneepi
Itse puoleltaan puhua;
Kotonaan on koskemista,
Kukin saapi sää'yltänsä
Kipiästi kintuillensa.
Jok' on virhittä, vi'oitta
Aivan syytönnä elääpi,
Hänpä ensin heittäköhön
Meiän säätymme sämäksi,
Kaatakohon kaikki tyyni
Talonpojat tantereelle.
Vaan jos kaikki kaatuneepi
Talonpojat tappelussa,
Ketäs sitten käsketähän,
Kun on itsekseen isäntä?
Alaspäin on aatra silloin,
Kun on kourassa koreessa,
Pyllyllään on pyörä silloin,
Kun on akseli alaalla.
Kallella'an kaikki tyyni
Maailmamme mahtinensa,
Jos ei sää'yissä sovinto
Saane sievästi siansa.
Talonpoika se takoopi,
Isot vaunut valmistaapi
Vapasukuisten varalle,
Talonpoikapa takoopi,
Rakentaapi rautavöillä,
Linnat liittääpi kokohon,
Saapi värkit västinkihin.
Kukas laivat laitteleepi,
Joilla suolat sou'etahan
Melkiän meren ylitse,
Lainehissa lasketahan.
Ihmeeksi isot isämme
Katseleisi kaikin puolin
Mei'än aikamme menoja,
Kuunteleisi kummitellen,
Kun on kaikki katkottuna
Rauhan rakkahan sitehet
Joilla vyötteli välinsä
Entiset esiisämme,
Naprasivat kultanauhat
Toinen toisensa välillen,
Sovinto somasti soitti,
Heimolaisissa helisi.
Nyt on syrjähän sysätty
Kujaisillen kulkemahan,
Rauhan lapset laitettuna
Vankina vaeltamahan,
Suosion pyhät pykälät
Unhotettu ulkopuollen,
Esi isämme e'utkin
Meillä mennyt männikköhön.
Minä muistan muinoisia
Entisten esiisäimme
Kärsiväistä kättä lyövän,
Kulkevan käsi kä'essä.
Esimiehet ne e'ellä
Polun oikian osasi,
Talonpoikakin tapaili
Herran helmoissa pysyä.
Esimerkit ennustavat
Eli aikain etuja,
Eli varsin valmistavat
Onnettomia oraita,
Jos on viitta viisahasti
Tiemme haarahan hakattu,
Silloin oikehen osaapi
Matkustella matkamiehet.
Nyt on viitat viskottuna
Yli ympäriä uria,
Jotka vievät viitoihinkin,
Erämaille eksyttävät;
Siit' on epäilys eväsnä,
Vielä pelko peittehenä,
Jos vielä pimiä pilvi
Tuopi raskaita rakeita.
Onkohan esiisämme
Saanut alun aatelista?
Kussa silloin kuulut miehet,
Kussa aatelit asuivat,
Koska Aatam aatroansa
Pitkin päiviä piteli,
Eeva villoja virutti,
Kekrävarrella kehäsi?
Ei silloin silkkiä nähty,
Eikä purpura-pukua;
Nahat naukuivat hamenna,
Rohtimista rouvi paita.
Näin on aamusta asunut,
Esivanhemmat elänyt,
Vaan on pojat päivän päälle
Kovin korkeelle kohonnut;
Pojat samoovat salissa,
Ukko jäänyt ulkopuollen
Outtamaan oven takana
Laupiuutta lapsiltansa
Aatelkaapa alkuanne,
Mitä toitte tullessanne,
Muistakaapa muuttohetki,
Mitä viette mennessänne!
Pannahanko paljo muuta,
Kun ne kolme kouran täyttä
Mullan muruja mukaanne?
Maltappa matala herra,
Tutki turpehen alainen
Entistä esiisääsi
Ahtaassa asuinsiassa,
Kyllä kylmässä kylässä,
Johon joutuupi jokainen
Toinen toisensa perästä,
Jost' ei valtikka vapauta
Eikä keppi kerjäläisen;
Kaikki kaatuvat kumohon
Ruhtinatkin ruununensa.
Siell' on rinnassa ritarit
Yltäänsä yh'en näköiset,
Virkavaate valmistettu,
Nuttu nurmesta kyhätty.
Samooppas siellä salissa
Yli määrän ylpiästi;
Outo ukko ulkopuolla,
Eli pojatko paremmat.
Jos on virressä vikoja
Oppineemmat oikaskohon;
Jos on värsy väärin tehty,
Niin se jääköhön jälelle,
Muistokirjoista mutahan,
Takapuollen tau'otkohon.
Rauhaa minä rakennan,
Sovittelen suosioa,
Soisin rauhan rantamaillen,
Soisin suosion tulevan,
Joutuvan joka tilahan.
Mitäs siitä miesi saapi,
Jos hän toistansa toruupi?
Vielä voittaapi vähemmän,
Joka poskessa pureepi.
Minä tahtoisin tapailla
Tässä kaikkia kokohon,
Se ois kerran kelpo kesti,
Kun soisi sovinnon kellot
Istuimella sen isoimman,
Aina asti Aatamihin.
Sanoisin pari sanoa
Josma oikein osaisin,
Jossa sovinto suloinen
Oisi veljesten välillä,
Siinä koittaisi koreesti
Aina onnen aamurusko,
Sekä korkeihen kotona
Että majassa matalan.
Siviä sovinnon poski
Sepä kaikki kaunistaapi,
Vi'at pienet peitteleepi,
Rii'at ratkaisee rajoilta.
Rakkaus on rauhan juuri:
Siin' on enemmän evästä,
joss' on rakkaus rakettu,
Siin' on siunaus sisällä,
Rauha kanssa kartanolla,
Siin' on valta vanhemmalla,
Siinä lapsilla lakinsa.
Kun ei Aatami asuisi,
Vallitseisi vallan päällä,
Maalla missäkään majassa,
Silloin onnesta osamme,
Saisimme salatun voiman,
Seurata sovinnon tietä
Maailmassa matkallamme,
Sitten saisimme samota,
Kuleksella kunnialla,
Sisällen onnen ovista
Kaikissakin kartanoissa.