Nöyryys on näkynyt aina
Joka sää'yssä sopivan,
Sill' on onnesta osansa,
Ajatustakin etua;
Ylpeys on yksi niistä
Vihattavista vi'oista.
Se se Aatamin alensi
Alas onnen kukkulalta,
Vajottipa Varaonin
Meren pohjahan punaisen,
Alensi myös Apsalomin,
Tammen oksahan kakisti
Hivuksistansa hyvistä.
Sama sattui Sauliinkin
Kuninkaalle kuuluisalle,
Ehkä päätänsä pitempi
Oli kansasta katsellen.
Vaikka sankari so'assa,
Leirissä leviä herra,
Pisti miekalla mahansa,
Satutti oman sapelin.
Vielä kovan Koljatinkin
Toinen otsahan osasi,
Ehkä herra haarniskoittu,
Rautapai'alla pu'ettu.
Sovinto on suurin niistä
Auttavaisista avuista,
Joista Paavali puhuupi,
Opettaa apostolimme;
Sovinto on suora polku
Onnen ovien sisälle,
Sekä korkeimman kotona,
Että majassa matalan.