Olkinor. Poikani, rakas poikani, min‰ kuolen sinun edest‰si. Sinun
‰itis meni edell‰, min‰ seuraan nyt per‰st‰.
Selima. Sinun poikasi! mit‰ se on! Sin‰ olisit h‰nen is‰ns‰, ruhtinas
ja kuningas ... sen tuntemattoman is‰?
Olkinor. Min‰ se olen, hirmuinen ruhtinatar! Min‰ olen kuningas ja is‰,
onnettomuus on minun painanut t‰ll‰iseksi.
Aslak. Oh! kuningas, mit‰ te olette tehneet!
Margiana. Kuningas, ja tuossa kurjuudessa?
Kirina. Armollinen Jumala!
Selima. Kuningas ja sellaisessa tilassa! H‰nen is‰ns‰, sen onnettoman
nuorukaisen is‰; ja h‰n itse raakana tyˆ-miehen‰ el‰tt‰nyt henkens‰.
Ah! mik‰ hirmuinen onnettomuus!
Aslak. H‰n on kuningas, kauhistukaa ruhtinatar ryhty‰ h‰neen! Jos
teill‰ ei ole syd‰nt‰, joka tuntee toisen onnettomuuden, niin h‰vetk‰‰
teid‰n oman is‰nne t‰hden musertaa h‰nen vanhuuttansa.
Kirina. Te olette liikutettu, ruhtinatar! armahtakaa nyt ja surkutelkaa
onnettomuutta!
Toinen kohtaus.
Entiset. Adelina.
Selima: Tulet sin‰, Adelina? Auta minua, hyv‰ Adelina. Min‰ en tied‰
en‰‰ mit‰‰n apua. Tuo on h‰nen is‰ns‰ ja kuningas.
Adelina. Min‰ kuulin jo kaikki, pois heid‰t, ajakaa heid‰t pois,
keisari on paikalla t‰‰ll‰.
Selima. Kuin, is‰ni? Min‰ olen hukassa!
Adelina. H‰n jo on tulossa, ajakaa, ajakaa heid‰t pois alimaisiin
vankeuksiin, kunnes toisin k‰sket‰‰n. Kaikki v‰ki-valta, ruhtinatar, on
t‰ss‰ turhaa, viekkaus on ainoa, mik‰ meit‰ auttaa. Minulla on kaikki
valmisna, sin‰ Margiana j‰‰t t‰nne ja Kirina kanssa.
Aslak. Kuulkaa, ruhtinas, meill‰ on uusi kiusaus edess‰. Pysyk‰‰
vahvana, Margiana, Kirina! Pysyk‰‰ uskollisina. Nuo molemmat k‰‰rmeet
kiert‰v‰t teid‰n ymp‰ri.
Selima. Te olette kuulleet, suoritkaa, salasimmat vankeudet ovat teid‰n
asunto.
Olkinor. Tulkoon teid‰n vihanne minun p‰‰lleni, vaan s‰‰lik‰‰ poikaani!
Aslak. H‰n s‰‰li‰? Tuo syˆj‰t‰r, joka sys‰‰ meid‰t viattomat sinne,
miss‰ ei kuu ei p‰iv‰ paista; ja mint‰hden? ett‰ h‰n saisi n‰ytt‰‰
maa-ilmalle miten ihmiset ovat h‰nelle leikki-kaluja. Mutta kavahtakaa,
ruhtinatar, taivaassa on kosto.
(Menev‰t.)
Kolmas kohtaus.
Selima. Adelina. Kirina. Margiana.
Selima. Min‰ luotan nyt sinuun, Adelina! sano, miten sin‰ minut
pelastat?
Adelina. Ruhtinan vartiat, mitk‰ keisari h‰nelle l‰hetti, ovat jo
voitetut. P‰‰sy h‰nen luo on vapaa, me viettelemme h‰nen, h‰n on
herkk‰uskoinen; min‰ tarvitsen Margianan ja Kirinan avukseni.
Selima. Sinun miehesi el‰m‰ on minun k‰dess‰ni.
Margiana. Min‰ olen valmis kaikkeen, kun vaan pelastan h‰nen.
Selima. Ja jos tahdot olla minun yst‰v‰ni, Kirina!
Kirina. Luottakaa minuun, ruhtinatar!
Adelina. Sitte tulkaa, meill‰ on kiiru.
Selima. Menk‰‰, menk‰‰, tehk‰‰ mit‰ h‰n k‰skee.
Nelj‰s kohtaus.
Selima.
Selima (yksin). Voipiko h‰n minua auttaa? Saanko min‰ viel‰ t‰m‰n
voiton? Kenen nimi on siten kuuluisampi kuin minun ymp‰ri Aasian? Ken
tulee sitte minun rinnalleni ‰lyn ja neron voimassa? Mill‰ ilolla
huomenna diivanissa voin viskata noiden viisaiden neuvosten silmille
nimet, joita oli mahdoton arvata ja lˆyt‰‰! Ah! ja kuitenki pelk‰‰n ja
vapisen, jos t‰m‰ voitto h‰nen musertaa, ah! se on ainoa pelko, mik‰
koskee syd‰mmeeni. Mutta voinko min‰ per‰yty‰? se on mahdoton, Adelina
sanoo oikein, se on nyt jo myˆh‰‰n, voitettu yhdelt‰, se on voitettu
kaikilta.
Viides kohtaus.
Selima. Karangur.
Karangur (ottaen tytt‰rens‰ k‰den). Min‰ tulen pelastamaan sinun
kunniasi, Selima.
Selima. Minun kunniani? Sen vaivan voitte s‰‰st‰‰, korkea majesteetti.
Min‰ arvelen huomen-aamuna sen pelastaa itse.
Karangur. Sin‰ petyt, Selima, min‰ n‰en sinun silmist‰si, ettet sit‰
itse voi uskoa. Min‰ olen is‰si, ja sinun tuskasi minua s‰‰litt‰‰.
Selima, me olemme kahden kesken, sano nyt suoraan, tied‰tkˆ sin‰ jo ne
nimet?
Selima. Huomenna diivanissa te saatte kuulla, jos ne tied‰n.
Karangur. Sin‰ et viel‰ niit‰ tunne, sin‰ et voi tuntea, mutta lapseni,
jos ne jo kuitenki tuntisit, sano nyt ... min‰ annan sen muukalaisen
yˆll‰ paeta ... sin‰ ilmoitat huomenna h‰nen nimens‰, niin on kaikki
pelastettu.
Selima. Min‰ ne tunnen ja en tunne, sanalla sanottu, te saatte huomenna
julkisesti kuulla, jos ne tunnen.
Karangur. El‰ pikastu, tytt‰reni! Min‰ uskon ettet sin‰ viel‰ niit‰
tunne... Mutta Selima! Min‰ ne tunnen, ne ovat kirjoitetut tuossa
paperissa, n‰et sin‰, merkillinen sattuma ne toi minulle nyt ik‰‰n;
l‰hetys kaukaisesta maasta toi minulle kertomuksen h‰nest‰ ja h‰nen
is‰st‰ns‰. Tytt‰reni, vanno nyt, ett‰ huomenna annat h‰nelle k‰tesi ja
lopetat h‰nelt‰ onnettomuuden, niin sin‰ saat t‰ll‰ hetkell‰ minulta
h‰nen ja is‰ns‰ nimet ... yksk‰‰n ihminen ei saa tiet‰‰, mist‰ ne sait,
sinun voittosi on t‰ysi ja kaikki menee hyvin.
Selima (liikutettuna), Is‰ni yllytt‰‰ minua hirmuiseen petokseen...
Mit‰ min‰ nyt teen? ... luotanko Adelinaan ja j‰t‰n kaikki ep‰-vakaisen
onnen nojaan ... vain otanko nyt, kun tarjotaan, ja teen sen vihatun
liiton... Alas nyt ylpe‰ syd‰n ... ja eih‰n se ole h‰pe‰ t‰ytt‰‰ is‰n
pyyntˆ‰? Vaan jos Adelina saa nimet ... miss‰ on silloin voittoni?
Karangur. Sin‰ arvelet, tyt‰r! Se on turha arvella niin kohtuullisessa
asiassa.
Selima. Ei, ei sittenk‰‰n! Min‰ luotan Adelinaan. Min‰ n‰en nyt koko
viekkauden, he ovat h‰nelt‰ itselt‰‰n saaneet nimet ... he pett‰isiv‰t
minua kuin lasta.
Karangur. Se on turha niin kauan mietti‰, p‰‰t‰ Selima, min‰ virkan
nimet sinulle paikalla.
Selima. Min‰ olen p‰‰tt‰nyt. Aamulla diivanissa te saatte kuulla.
Karangur. Hurja, sin‰ uskallat ottaa sen h‰pe‰n, sen julkisen h‰pe‰n!
koko kaupunki sinua pilkkaa, he nauravat sinulle vasten silmi‰, he
n‰ytt‰v‰t sinulle hampaitansa ja kaikki ne entiset voitot ovat
unhotetut ... niin monta p‰‰t‰ on leikattu turhaan! El‰ nyt tai kuole,
min‰ en sinusta tahdo tiet‰‰.
(Menee.)
Selima. Adelina, miss‰ sin‰ olet, paras yst‰v‰ni, pelasta minua, koko
maa-ilma on minut hylj‰nnyt, is‰ni j‰tti minut suutuksissa, sin‰ ainoa
voit minun pelastaa!
Kuudes kohtaus.
Purdovar.
Purdovar (yksin vankeudessa). Kello on lyˆnyt kolme, sanoi h‰n, minun
vartiani. H‰n pyysi minun panna maata. Mutta p‰‰ni on niin t‰ynn‰, ett‰
tuskin saan unta. Vaan juttua se kumminkin oli, ett‰ h‰n minua varoitti
kummituksista. Huh' min‰ voin arvata, he koettavat nimi‰ minulta
viekoitella. Ja vaikka keisari on kielt‰nyt t‰nne ket‰‰n laskemasta ...
ne kurjalliset orjat! v‰h‰isin lahja, moniahta rupla heid‰t saa
unhottamaan sen itse-valtiaan k‰skyt. Sellainen, sin‰ Delhin suuri
itse-valtias, on sinun voimasi! sinulla on valta k‰ske‰, se on se
ainoa, jolla sin‰ voit kehua... Vaan jos nyt koettaisin v‰h‰n nukahtaa.
(Viskautuu sohvalle.)
Seitsem‰s kohtaus.
Purdovar. Margiana.
Margiana (ny‰sten ruhtinasta). Hyv‰ ruhtinas, armollinen herra,
her‰tk‰‰, minua vapisuttaa, sallikaa minun...
Purdovar. Ken te olette ja mit‰ tahdotte?
Margiana. Ettekˆs te minua tunne? Teid‰n yst‰v‰nne vaimoa, Margianaa,
majatalonne em‰nt‰‰?
Purdovar. Puhukaa, mit‰ teill‰ on sanomista?
Margiana. Minulla on hyvin t‰rke‰ asia, ... minua vapisuttaa sit‰
ilmoittaessa, ... ruhtinas! teid‰n is‰nne on meill‰.
Purdovar. Mit‰ kaikkia? Suuri Jumala!
Margiana (itkein). Ja h‰n on tullut leskeksi, teid‰n ‰iti on kuollut ja
haudattu.
Purdovar. Rakas ‰itini, ah!
Margiana. Ja se is‰ parka on kauheassa tuskassa teist‰, h‰n pelk‰‰
teid‰n hengen olevan vaarassa, h‰n uhkaa menn‰ keisariin ja ilmoittaa
ken h‰n on, ja ken te olette, ja mieheni sanoi, ett‰ sellainen ilmoitus
teille tuottaa kuoleman. Hyv‰ ruhtinas, pelastakaa h‰nt‰, h‰n pyysi
teilt‰ yhden sanan, teid‰n nimenne vaan ... se h‰nelle tuottaa levon,
h‰n siit‰ ymm‰rt‰‰, ett‰ te olette elossa.
Purdovar. Is‰ni t‰‰ll‰ ja ‰itini kuollut, mit‰ kummaa te sanotte, se ei
ole mahdollista!
Margiana. Min‰ en tahdo tulla autuaksi, jos se ei ole totta.
Purdovar. Is‰ parka! ƒiti raukka!
Margiana. Joutukaa nyt, ruhtinas! aika kiireht‰‰, teid‰n is‰ voisi
menn‰ keisariin; kirjoittakaa. (Ottaa taulun ja tarjoo sen ruhtinalle.)
Purdovar. Antakaa se t‰nne, min‰ kirjoitan. (Per‰ytyy ‰kki‰ ja katsoo
h‰nt‰ silmiin.) Mutta Margiana! Sinulla on tyt‰r, joka palvelee
Selimaa? ja niin se on, sinun miehesi sen on sanonut.
Margiana. Ja jos se niin olisi, mit‰ se t‰h‰n koskee, mutta miten te
nyt siihen tulette?
Purdovar. Mene nyt kotiisi, Margiana, ja sano paljon terveisi‰ sinne.
Is‰ni olkoon huoletta, ja sanokoon keisarille, mit‰ tahtoo.
Margiana. Ja te etten kirjoita ne pari sanaa?
Purdovar. Ei yst‰v‰ni, min‰ en kirjoita ... te saatte huomenna kuulla
minun nimeni ... mutta yst‰v‰ni vaimo ei olis tarvinnut tulla minua
pett‰m‰‰n.
Margiana. Min‰ teit‰ pett‰m‰‰n? (Itsekseen) Adelina tulkoon itse.
(Ruhtinalle) Olkoon teid‰n tahtonne, ruhtinas. Is‰llenne min‰ sanon sen
kun pyysitte. (Menness‰‰n) Adelina on valveilla ja t‰m‰ ei makaa.
(Menee.)
Kahdeksas kohtaus.
Purdovar. Kirina.
Kirina. Min‰ olen ruhtinattaren orja ja tuon teille hyvi‰ sanomia.
Purdovar. Viimenki, se on hyvin iloista kuulla.
Kirina. Teille menestyi, mik‰ ei kellenk‰‰n muille, te liikutitte
viimenki sen kovan syd‰mmen. H‰n kielt‰‰ sit‰ viel‰, mutta totuus n‰kyy
jo kaikesta. Min‰ annan henkeni pantiksi, ett‰ h‰n teit‰ rakastaa.
Purdovar. Se on hyv‰, min‰ uskon sinun sanasi, mutta sitte?
Kirina. Ah ruhtinas, tietk‰‰, se onneton on nyt kauheassa tuskassa, h‰n
katuu koko tyˆt‰ns‰, ja itkee ja voivottelee kuin lapsi, h‰n ei tied‰
miten p‰‰st‰ siit‰ h‰pe‰st‰, mik‰ h‰nt‰ huomenna odottaa. Min‰ annan
henkeni, jos se ei ole totta, mit‰ teille sanon!
Purdovar. Sin‰ annat liian usein henkesi, sin‰ voit sit‰ s‰‰st‰‰ ja
sanoa ruhtinattarellesi, ett‰ t‰ss‰ asiassa h‰nen on helppo voittaa.
Lohduttakoon sit‰ onnetonta se, joka h‰nt‰ rakastaa, niin se korottaa
h‰nen kunnian enemm‰n kun se liika ymm‰rrys. Vain sit‰kˆ sin‰ tahdoit
ilmoittaa?
Kirina. Ruhtinas, se ei ole sill‰ tehty. Teid‰n pit‰‰ v‰h‰n k‰rsi‰
meid‰n heikkouksia.
Purdovar. Puhelkaa.
Kirina. Ruhtinatar l‰hetti minun teit‰ rukoilemaan: virkkakaa h‰nelle
ne nimet ja luottakaa h‰nen rakkauteensa. H‰n ei tahdo en‰‰ muuta kun
diivanissa pelastaa kunniansa ja sitte viskautua teid‰n kaulaan,
p‰‰tt‰k‰‰ nyt ruhtinas, te ette sill‰ en‰‰ mit‰‰n kadota, vaan voitatte
h‰nelt‰ syd‰mmellisen kiitoksen, h‰n ei tule silloin v‰kisen, mutta
rakkaudesta teid‰n syliinne.
Purdovar. Mutta hyv‰ tyttˆ, sin‰ unhotit lopun.
Kirina. Mink‰ lopun?
Purdovar. Min‰ annan henkeni, jos se ei ole totta.
Kirina. Herra Jumala! Te luulette minun valhelleen?
Purdovar. Min‰ sen luulen, enk‰ koskaan suostu teid‰n pyyntˆˆn. Sano
h‰nelle, ett‰ min‰ sen teen rakkaudesta.
Kirina. Mutta arvaatteko te, mit‰ se teille maksaa?
Purdovar. Maksakoon se minulle p‰‰ni.
Kirina. Se on vissi; sen se teille v‰hint‰in maksaa. Te ette sitte
ilmoita mit‰‰n?
Purdovar. En sanaa.
Kirina. Hyv‰sti. (Menness‰‰n) Sen vaivan olisin voinut olla n‰kem‰tt‰.
(Menee.)
Purdovar. Menk‰‰ kurjalliset olennot ja tahdottomat k‰skyn t‰ytt‰j‰t.
Minusta te ette voita mit‰‰n. Min‰ tunnen jo teid‰n viekkauden.
Totisuus on teiss‰ paljas ulko-puku, jolla te kehutte, teid‰n sis‰ll‰
on paljas kavaluus. Mutta is‰ni t‰‰ll‰ ja ‰itini kuollut, miss‰
piinassa minun pit‰‰ odottaa aamua! Koetan v‰h‰n nukahtaa. (Viskaikse
sohvalle ja nukkuu.)
Yhdeks‰s kohtaus.
Purdovar. Adelina peitetyill‰ kasvoilla ja vaksi-kyntteli k‰dess‰.
Adelina. Kaikki ei saa menn‰ hukkaan, ja jos kohta min‰ nime‰ h‰nelt‰
en saa, niin Delhist‰ min‰ h‰nen pois vien, se minun pit‰‰ tehd‰, ja
sitte, o autuus! Rakkaus, sulata nyt puhe minun huulillani ja anna
minun voittaa t‰ss‰ tulisessa sodassa. (Katseltua makaavata) Kultani
makaa, ja syd‰mmeni sykk‰‰ niin kauheasti! Synti se on karkottaa tuon
kultaisen unen noista suloisista silmist‰! Mutta p‰iv‰ valkenee, aika
ei anna viipy‰. (L‰henee ja koskettaa hell‰sti) Ruhtinas, her‰tk‰‰!
Purdovar. Uusi kummitus! haahmo, pakene pois ja anna minun lev‰t‰.
Adelina. Elk‰‰ suuttuko, ruhtinas! Elk‰‰ pelj‰tkˆ, enh‰n min‰ teid‰n
nimi‰ tahdo.
Purdovar, Jos sinulla on se aikomus, niin se on ihan turha.
Adelina. Min‰ nyt tulisin teit‰ pett‰m‰‰n! Ah! ruhtinas, ... vaan eikˆs
t‰‰ll‰ k‰ynyt Margiana teit‰ viettelem‰ss‰?
Purdovar. T‰‰ll‰ k‰vi sellainen...
Adelina. Ja er‰s Seliman orjia?
Purdovar. K‰vi seki, vaan se sai pitk‰n nen‰n, niinkuin saat sin‰ki.
Adelina. Sen soimauksen min‰ k‰rsin, mutta kuulkaa minua ensin.
Purdovar. Puhukaa, mit‰ te tahdotte?
Adelina. Katselkaa minua! Keksi te minua luulette?
Purdovar. Teid‰n k‰ytˆksest‰ min‰ voisin arvella hyvinki paljon, mutta
teid‰n vaatteus on alhaisen orjan, jonka n‰in jo diivanissa. Min‰
surkuttelen teit‰.
Adelina. Min‰ki jo olen surkutellut teit‰. Siit‰ on viisi vuotta kun
min‰ n‰in teid‰t halpana orjana. (Ottaa peitteen kasvoiltaan) Katsokaa,
ruhtinas, tunnetteko te minua?
Purdovar. Adelina! Suuri Jumala, mit‰ pit‰‰ n‰kem‰ni!
Adelina. Niin, ruhtinas, t‰ll‰isess‰ tilassa te saatte n‰hd‰ sen
kuninkaan tytt‰ren!
Purdovar. Maa-ilma piti teid‰t kuolleena, ja miss‰ kurjuudessa min‰
teid‰t lˆyd‰n! Sen jalon kuninkaan tytt‰ren!
Adelina. Ja sen julman Seliman orjana, ruhtinas, sen, joka tappoi is‰ni
ja veljeni, sen rakastetun veljeni. Ah ruhtinas, kuin min‰ h‰nt‰ olen
itkenyt, sit‰ hyv‰‰ velje‰, jonka se peto taioillaan hurjensi ja sitte
surmasi. (Itkee) Sen p‰‰n te n‰‰tte nyt torilla. Mik‰ hirve‰ n‰kˆ! min‰
kauhistun, miss‰ sen rakkaan veljen p‰‰ nyt pit‰‰ olla!
Purdovar. Onneton, se sitte oli tosi, se sanoma, jota pidin vaan
satuna?
Adelina. Liian tosi! Is‰ni tahtoi kostaa sen rakkaan poikansa kuoleman,
h‰n kaatui tappelussa ja kaikki nuoremmat veljeni. Min‰ jouduin orjaksi
t‰nne, onnellinen viel‰ saada viholliseni armosta lahjaksi henkeni.
Surkutelkaa minua, ruhtinas, jos teill‰ on syd‰nt‰ joka tuntee toisen
onnettomuuden!
Purdovar. Min‰ surkuttelen teit‰ syd‰mmest‰ni, ruhtinatar. Mutta
kuitenki, te syyt‰tte siit‰ v‰‰rin ainoasti Selimaa. Oma paha onnenne
on teid‰t siihen vet‰nyt. Teid‰n veljenne uskalius, is‰nne typeryys ja
sen huonot neuvon-antajat, ne ovat teid‰t onnettomuuteen sys‰nneet. Jos
huomenna saan voiton, ensi tyˆni on t‰t‰ auttaa, vaan nyt, ruhtinatar,
me olemme samassa kadotuksessa.
Adelina. Te ette voineet minua tuntematta uskoa, vaan kuninkaan tyt‰rt‰
te voitte uskoa, silloin kuin se teit‰ surkuttelee. Ah! josko nyt
saisin teid‰t uskomaan!
Purdovar. Adelina, puhukaa, mit‰ teill‰ on sanomista?
Adelina. Tietk‰‰ nyt ruhtinas, ... vaan kuitenki, jos luulette minun,
kuin alhaisen orjan, teit‰ viettelev‰n, jos ette tee eroitusta minun ja
heid‰n v‰lill‰!
Purdovar. Elk‰‰ minua kiusatko, min‰ rukoilen, puhukaa Jumalan t‰hden,
onko teill‰ mit‰ sanomista h‰nest‰, josta riippuu koko el‰m‰ni?
Adelina (itsekseen). Sallikoon nyt luoja, ett‰ min‰ h‰nen pet‰n!
(Ruhtinalle) Ruhtinas, sama Selima, se h‰vytˆn, julma, viekas peto on
antanut k‰skyn teid‰t murhata t‰n‰ aamuna. Sellainen on se rakkaus,
jossa on teid‰n el‰m‰nne.
Purdovar. Minut murhata?
Adelina. Teid‰t murhata. Ensi askeleella t‰st‰ huoneesta te saatte
rintaanne kaksikymment‰ keih‰st‰, sen se peto on k‰skenyt.