Aslak. Jumala sen tiet‰‰, ettei se ole minun syyni!
Purdovar. Noissa suloisissa silmiss‰, tuossa hempe‰ss‰ n‰ˆss‰ ei voi
olla sit‰ julmuutta, josta puhelit.
Aslak. Onneton, mit‰ te nyt sanotte! Tuhat kertaa ihanampi kuin se kuva
on Selima itse. Kukaan maalari ei ole voinut kuvata h‰nen totista
ihanuutta, mik‰‰n kieli ei voi kertoa h‰nen silm‰ins‰ suloutta. Oh,
ruhtinas! viskatkaa pois se onneton kuva, ja elk‰‰ antako sen n‰ˆn
myrkytt‰‰ teid‰n nuorta el‰m‰‰nne!
Purdovar. Turhaan sin‰ koet minua s‰ikytt‰‰. Mit‰ koko t‰m‰ el‰m‰ni
maksaa, jos en saa h‰nt‰! Min‰ tahdon tuon ihanimman vaimon tahi
menet‰n p‰‰ni. Mutta Aslak! luuletko sin‰, ett‰ min‰, ennenkun tuomio
lankee, saan n‰hd‰ h‰nen kasvonsa? (Uusi rummun lyˆnti kuuluu.)
Aslak. Kuulkaa, katsokaa, ruhtinas, ja paetkaa! Sen ‰sken mestatun
p‰‰t‰ nostetaan tuohon kauhistavaan torniin. Min‰ luulen n‰kev‰ni
teid‰n oman p‰‰nne sen yl‰puolella... Paetkaa, paetkaa ruhtinas!
Purdovar. Sinun pelkosi on turha, Aslak! Jos meit‰ s‰ikytt‰isi kaikki
ne p‰‰t, mitk‰ ovat katkenneet jalon aikomuksen t‰hden, luuletko sin‰,
ett‰ mit‰‰n suurta ja jaloa tyˆt‰ maa-ilmassa tapahtuisi? Ihanimmat
voitot, Aslak, ovat ne, mitk‰ me hengen vaarassa voitamme. Ja kun
kerran h‰nt‰ rakastan, mit‰ koko el‰m‰ni maksaa, jos h‰nt‰ en saa? Ole
siis huoletta, yst‰v‰ni! min‰ en unhota sinua, jos arvoitukset selit‰n.
Nyt hyv‰sti!
Aslak. Ei, ei, ruhtinas, te ette saa menn‰, min‰ rukoilen, hoi, vaimo
hoi, Margiana! tule sin‰ki, pid‰t‰, el‰ laske! Ah! h‰n menee! Voi minua
onnetonta!
(Esi-rippu lankee.)
TOINEN NƒYT÷S.
(Keisarin linnassa.)
Ensim‰isen kohtaus.
Pampu. Rimpi.
Pampu (sauva k‰dess‰). Liikkukaa nyt sukkelaan! Asetelkaa kaikki
paikoilleen! Keisari tulee istumaan tuossa ja t‰ll‰ puolella h‰nen
ihanuutensa, se minun ruhtinattareni.
Rimpi. Kuin Pampu! mit‰ te meinaatte? mit‰ se sellainen kiire taas?
Pampu. Ja tuohon pankaa istuimet niille viisaille tohtoreille! Ne eiv‰t
t‰‰ll‰ mit‰‰n toimita, mutta heid‰n pitk‰t parrat pit‰‰ olla, miss‰
viisautta tarvitaan.
Rimpi. No sanokaa, mist‰ se puuha taas tuli?
Pampu. Mit‰ ja mist‰! Sit‰ ja siit‰, kun keisari ja h‰nen suurin
armonsa, minun ruhtinattarein sek‰ ne viisaat tohtorit tulevat
diivaniin. Yhden ruhtinan kaulaa syyhytt‰‰ taas tulla p‰‰t‰ns‰
lyhemm‰ksi.
Rimpi. Mit‰? siit‰ on tuskin kolme tuntia kun viimeinen sai osansa.
Pampu. Jumalan kiitos, meid‰n asiat kulkevat hyv‰sti!
Rimpi. Ja siit‰ te voitte kehua, sill‰ hirve‰ll‰ tyˆll‰!
Pampu. Miks ei, miksi min‰ sill‰ en kehuisi? Sill‰, n‰‰t sin‰, Rimpi,
joka uuden kosijan aikana linnassa paistetaan h‰‰-kokkarat valmiiksi,
se on kerran sellainen tapa, ja t‰hteet niist‰ annetaan meille. Kuin
monta p‰‰t‰, niin monta juhlaa meill‰!
Rimpi. Se on kauhistava! Sellaiset ajatukset ovat yht‰ mustat kuin
sinun naamasi. Jos sin‰ olisit oikea ihminen, sin‰ et voisi niin
haastaa. Eikˆ sinua yht‰‰n s‰‰lit‰ ne ihmis-parat?
Pampu. S‰‰lit‰kkˆ? ken hiis heit‰ t‰nne k‰skee? Ja luuletko sin‰, ett‰
me otamme kelt‰‰n p‰‰t‰, kell‰ sit‰ t‰nne tullessa on ollut? Ei
suinkaan, he ovat jo ennen aikojaan sen h‰vitt‰neet.
Rimpi. Viisas laitos, oikein viisas! hakata p‰‰t poikki niilt‰ sievilt‰
ruhtinoilta, jotka ovat tehneet sen kunnian ja tulleet kosiin, siksi
etteiv‰t ole arvanneet kolmea arvoitusta!
Pampu. Se ei ole niink‰‰n hullusti kuin luulisit, yst‰v‰ni! se se onkin
oikein sukkela keino, jos tahdot tiet‰‰. Jokainen osaa kosioida, ja se
on hyvin lysti ajaa kosissa ja pit‰‰ hyvi‰ p‰ivi‰ morsiamen kotona.
Vaan se ei ole niink‰‰n lysti olla rahtˆˆrin‰ kaikille lˆyhkille, jotka
ojentavat k‰tens‰ tavoittamaan ihaninta naista. Toinen olisi heille
pannut jotki ehdot, mietint‰-ajat ja muut toimitukset. Meid‰n
ruhtinatar pani kolme arvoitusta. Ne voipi jokainen, kell‰ on ‰ly‰,
selitt‰‰ l‰mpim‰ss‰ tuvassa istuen, mutta lˆyhkilt‰ ne katkasevat p‰‰n
pois, eikˆ se ole sukkela keino, vain miten, Rimpi?
Rimpi. Min‰ arvelen, ett‰ moni voisi olla hyv‰ sulhanen ja oivallinen
mies, mutta olla tottumaton sellaisiin kapineihin, kun teid‰n
arvoitukset.
Pampu. Se se onkin, yst‰v‰ni, jota ruhtinatar meinaa. Sill‰, n‰‰t sin‰,
h‰n arvelee, ett‰ se on parempi kun naiset antavat miehillens‰
sellaiset arvoitukset ennen h‰it‰ kuin per‰st‰ h‰iden. Eikˆ se ole
viisaasti tehty, yst‰v‰ni! Sill‰, n‰‰t sin‰, nyt he p‰‰sev‰t yhdell‰
sivauksella koko asiasta. Mutta ne mies-raukat, jotka sellaiseen pulaan
tarttuvat per‰st‰ h‰iden, ne ovat todellaki hukassa.
Rimpi, Teid‰n keralla puhella on ihan turha. Minun n‰hd‰ni, arvoitukset
voisivat olla arvoituksina, mit‰ varten h‰nen tarvitsee juuri mestata
ne onnettomat, jotka niit‰ eiv‰t arvaa?
Pampu. Mit‰ varten, mit‰ varten? Sit‰ sin‰ et ymm‰rr‰! Se on sen syv‰n
viisauden t‰hden! Kyll‰ jokainen hˆlmˆ voisi tulla kosiin keisarin
tyt‰rt‰, ja kun se ei menesty, palata yht‰ kunniallisena kotiinsa.
Kyll‰ se sinulle k‰visi; mutta, n‰‰t sin‰, maa-ilma ei ajattele niin.
Joka niin suuria aikoo ja siin‰ ei menesty, joka tohtii kosioida
keisarin tyt‰rt‰ ja v‰h‰ll‰ vaivalla voittaa suuren valta-kunnan, mutta
siit‰ saapi pitk‰n nen‰n, yst‰v‰ni, tied‰t sin‰, ett‰ sellaiset ovat
lˆyhki‰, ja ett‰ heille on parempi ett‰ j‰rki‰‰n lyˆd‰‰n kaula poikki,
kun olla ik‰ns‰ lˆyhk‰n‰.
Rimpi. Mutta mit‰ sin‰ luulet t‰st‰ viisaudesta seuraavan muuta, kun
ett‰ se ihana ruhtinattaresi j‰‰pi arvoituksineen istumaan?
Pampu. Se kauhea onnettomuus sitte! ilman miehett‰, kas se on suuri
vahinko, se!
Rimpi. Vaan keisari tulee.
Pampu. Suoria kyˆkkiin! min‰ noudan t‰nne sen ihanan.
Toinen kohtaus.
Karangur. Rantala.
Karangur. Uskollinen yst‰v‰! sanokaa milloin t‰m‰ kiusaus minulta
loppuu! Yhdelt‰ on tuskin p‰‰ poikki, kun toinen on jo siassa.
Hirmuinen tyt‰r, joka mulle teit sellasen ristin! voinko min‰ nyt
peruuttaa valani, vain karkoittaa ne alituiset kosiat, tahi pakoittaa
tytt‰reni?
Rantala. Ken teid‰n majesteetille t‰ss‰ voisi mit‰ neuvoa? minun
koti-maassani, siell‰ ylh‰‰ll‰ pohjoisessa, kukaan ei tunne sellaisia
valoja ja lakia. Eik‰ meid‰n naisilla ole niin kiviset syd‰mmet,
etteiv‰t ne miehiin suostuisi. Sill‰ ensiksi ne rakastavat hyvin miehi‰
ja toiseksi ne taipuvat niihin ilman arvoituksitta. Mutta hiis
t‰ll‰isi‰ lakia ymm‰rt‰‰, ja todella sanoen, niille nauraisi meid‰n
variksetki.
Karangur. Oletteko te n‰hneet sen uuden lˆyhk‰n?
Rantala. Teid‰n majesteetin luvalla, se asuu t‰m‰n linnan kylkeisiss‰,
miss‰ ne muutki ulko-maan ruhtinat. Vaan se on erinomainen mies.
Minua s‰‰litt‰‰, minun syd‰mmeni halkeaa, kun ajattelen ett‰ niin
nuoren, niin kauniin ruhtinan pit‰‰ niin pikaisesti kuolla meid‰n
teurastus-pˆlkyll‰. Min‰ en ole el‰m‰ss‰ni n‰hnyt niin siev‰‰, niin
hyv‰‰ miest‰.
Karangur. Onneton laki, joka minun piti vannoa, onkos uhrattu, niin
ett‰ Jumalan armo antaisi h‰nelle voiman arvata?
Rantala. Siin‰ ei ole mit‰‰n s‰‰stetty. Kolme sataa h‰rk‰‰ on uhrattu
Bramalle, ja kolme sataa hevoista ja kolme sataa sikaa on annettu
muille pyhille.
Karangur. Niin antakaa h‰nen tulla. Koetelkaa h‰nt‰ peloittaa siit‰
hurjasta aikomuksesta. Sanokaa kaikki syyt mit‰ ymm‰rr‰tte.
Rantala. Jos puheen voima mit‰‰n auttaa, niin siit‰ ei ole puutosta.
Vaan jos h‰n sittenki antaa leikata kaulansa niinkuin kirjava kukko!
Ah, minua peloittaa ne sen k‰‰rmeen arvoitukset.
Kolmas kohtaus.
Entiset. Purdovar.
Karangur. Nouse seisallesi, tule l‰hemm‰ksi, ajattelematon nuorukainen!
H‰nen jalo muotonsa, h‰nen rohkea n‰kˆns‰ ne viilev‰t minun syd‰nt‰ni.
Puhu onneton, ken sin‰ olet ja miss‰ maassa sin‰ olet syntynyt?
Purdovar. Suuri hallitsija, sallikaa minun teilt‰ viel‰ se peitt‰‰.
Karangur. Kuin! Sin‰ rohkeat tuntematonna tulla kosimaan meid‰n
keisarillista tyt‰rt‰!
Purdovar. Min‰ olen kuninkaallista sukua ja ruhtinas, jos minun t‰ytyy
t‰‰ll‰ kuolla, niin te sit‰ ennen saatte kuulla nimeni ja sukuni.
Siihen asti sallikaa minun olla tuntematon.
Karangur. Mill‰ rohkeudella h‰n puhelee. Ah! kuin min‰ h‰nt‰ nyt
surkuttelen. Vaan jos sin‰ selit‰t arvoitukset ja olet jotai alhaista
sukua.
Purdovar. Suuri keisari! Laki, joka minun tuomitsee, on tehty vaan
ruhtinaita vasten. Jos siis voitan ja en ole kuninkaallista sukua,
silloin langetkoon p‰‰ni ja kostakoon se minun petokseni, ja ruumiini
j‰‰kˆˆn ruuaksi taivaan linnuille. Nyt olkaa siis siit‰ huoletta. T‰ss‰
kaupungissa on yksi joka minun tuntee.
Karangur. Jalo nuorukainen! Min‰ uskon sinun puhees totisuuden, mutta
sin‰ voit myˆs uskoa minun keisarillisen varoitukseni. Pakene pois,
pakene sit‰ vaaraa, johon ajattelematta tahdot syˆst‰. Pyyd‰ minulta
puolta valta-kuntaani, niin min‰ sen annan ja pelastan sinun varmasta
kuolemasta. Niiden kaatuneiden veri jo painaa minua hirve‰sti, niin jos
sinulla on syd‰nt‰, joka tuntee toisen onnettomuutta, pelasta minut
t‰st‰ uudesta murheesta ja pakene.
Purdovar. Olkaa minusta huoletta, suuri keisari! min‰ surkuttelen
teit‰, vaan en voi suostua pyyntˆˆnne! Osottakaa paremmille suurta
hyvyytt‰nne. Jos minulle on sallittu osa teid‰n valta-kunnasta, niin
min‰ en voi sit‰ ottaa kuin teid‰n ihanan tytt‰renne k‰dest‰, tahi
kuolla.
Rantala. Ruhtinas, sallikaa minunki teille tehd‰ v‰h‰inen kysymys.
Oletteko te n‰hneet ne ruhtinain p‰‰t t‰m‰n kaupungin torilla? Uskokaa,
ett‰ niist‰ oli monta viisasta p‰‰t‰. Me itse t‰m‰n suuren keisarin
neuvon-antajat, vanhat l‰pi tottuneet kirja-miehet, me olemme turhaan
halaisseet p‰‰t‰mme sen arvoituksilla. Uskokaa, ne eiv‰t ole tavallisia
lapsen leikki‰ niin kuin: is‰ viel‰ syntym‰tt‰, poika jo sotia k‰y. Ei
ruhtinas, ne ovat ihan toista, meid‰n viisaimmat tohtorit eiv‰t saa
niist‰ selv‰‰. Sent‰hden te, maito-suu ruhtinas, menk‰‰ ajoissa
kotiinne, minua s‰‰litt‰‰ teid‰n nuoruus, sill‰ t‰ss‰ leikiss‰ teid‰n
p‰‰ on niin irti kuin nauris naatistansa.
Purdovar. Teid‰n puheet ovat turhat, hyv‰ vanhus; min‰ tahdon Seliman,
tahi kuolla.
Rantala. Se! Seliman! Hiidelle sellainen hurjuus. Luuletteko, ett‰
t‰ss‰ on kysymys kaalin p‰ist‰ ja sipulista ja lantuista? Teid‰n omasta
p‰‰st‰, herra, ja tunnetteko te, mik‰ leikki se on, kun p‰‰ leikataan
pois? Jos koko maa-ilmassa ei olisi muuta naista kun h‰n, se olisi
silloinki hullusti panna ainoan p‰‰ns‰ sen altiiksi. Min‰ en puhu kun
s‰‰list‰, herra, se ei voi olla mahdollista, ett‰ te olette niin hurja.
Purdovar. Te puhutte honkaan sen syv‰n viisautenne. Min‰ tahdon Seliman
tahi kuoleman.
Karangur. Ottakaa se sitte, syˆsk‰‰ turmelukseen, tehk‰‰ minulle se
uusi murhe. (Vartialle) Kutsukaa tytt‰reni, saakoon h‰n t‰n‰‰n viel‰
toisen uhrinsa.
Purdovar. Min‰ saan sitte h‰nen n‰hd‰! Jumalani, vahvista minua t‰n‰
hetken‰, ettei se n‰kˆ voisi sovaista ajatustani. Minua vapisuttaa.
Viisaat tuomarit, elk‰‰ syytt‰kˆ minua hurjaksi, min‰ en voi seista
vasten, se voima joka minua vet‰‰, on v‰kev‰mpi tahtoani.
Nelj‰s kohtaus.
Pampu tulee edell‰ orjain kanssa, sen per‰st‰ Kirina, Adelina
ja viimein Selima, joka tervehditty‰ ruhtinata, istuikse ja
h‰nen kahden puolen Adelina ja Kirina.
Selima. Ken taas, niin monen varoituksen per‰st‰, on rohennut tulla
tutkimaan minun arvoituksiani, ja joka tahtoo p‰‰ll‰ns‰ lis‰t‰ niit‰
monia uhria?
Karangur. Tuo se on, tytt‰reni! H‰n ansaitsisi, ett‰ viimenki ottaisit
h‰nen puolisoksesi ja s‰‰st‰isit minulta sen uuden murheen, joka repii
syd‰mmeni.
Selima. Ah, Kirina! kuin minun tuntuu nyt niin oudosti.
Kirina. Mik‰ teill‰ on ruhtinatar?
Selima. Kukaan ei ole minua liikuttanut niin kuin tuo.
Kirina. Noh, kolme helppoa arvoitusta, ja se ylpeys, ja se ylpeys, se
j‰tt‰k‰‰ toistaiseksi.
Selima. Mit‰ sin‰ sanot? Sin‰ rohkenet, ja minun kunniani.
Adelina. Erhetynkˆ min‰, vaan se on merkillist‰ kuin yhden-n‰kˆinen!
Jumalani, se on sama nuorukainen, joka is‰ni Keikobadin hovissa oli
tyˆ-miehen‰. H‰n on ruhtinas, sit‰ min‰ jo arvelinki, ja se sitte oli
tosi.
Selima. Ruhtinas! teill‰ on viel‰ aika palata. J‰tt‰k‰‰ se vaarallinen
aikomus. Ihmiset sanovat minua julmaksi. Jumala sen tiet‰‰, ett‰ he
valehtelevat. Min‰ en ole julma. Min‰ tahdon olla vapaa. Sen edun on
saanut alhaisinki jo ‰itins‰ kohdussa. Pit‰‰kˆ minun sit‰ kattoa juuri
siksi, ett‰ olen keisarin tyt‰r! Min‰ n‰en kuin vaimo on koko Aasiassa
tehty miehen orjaksi. Min‰ tahdon kostaa teille sen v‰‰ryyden. Minulla
ei ole muuta asetta kuin hyv‰ ymm‰rrys, jotta voin vapauttani
puolustaa. Min‰ en tahdo miehest‰ tiet‰‰ mit‰‰n, ja vihaan sit‰ ja sen
itse-valtaa. Min‰ en suaitse, ett‰ h‰n luulee voivansa kaapata kaikki,
mit‰ mielens‰ halaa. Jos luonto minulle on antanut paremmat lahjat kuin
muille, pit‰‰kˆ minun olla siksi jokaisen otettavana, silloin kuin
halvemmat saavat olla rauhassa? Pit‰‰kˆ kauneuden yksin olla joka
ajajan omaisuus? Eikˆ se saa olla vapaa kuin aurinko, joka ei ole
kenenk‰‰n omaisuus, ja antaa valonsa ja l‰mpim‰ns‰ kaikille.
Purdovar. Min‰ kunnioitan teid‰n jaloa mielt‰. Mutta voitteko te
syytt‰‰ sit‰ nuorukaista, joka uskaltaa henkens‰ sellaisen omaisuuden
voittamiseen. Kuin moni kauppias v‰h‰st‰ raha-voitosta uskaltaa
henkens‰ myrskyisen meren valtaan? Kuin moni sota-sankari syˆksee tulen
ja keih‰sten sekaan halvan kunnian t‰hden! Vain onko ihanuus ja mielen
jalous halvin kaikista? Onko se teid‰n silmiss‰ vika, ett‰ nuorukainen
halajaa sit‰, jota se pit‰‰ korkiampana kaikkia ja siit‰ uskaltaa
henkens‰!
Kirina. Kuuletteko ruhtinatar! Jumalan t‰hden, kolme helppoa
arvoitusta! h‰n sen ansaitsee.
Adelina. Miten jalo ja mik‰ voima h‰nen puheessa! Voi, jos min‰ silloin
tiesin h‰nen ruhtinaksi! kuin kauheasti min‰ h‰nt‰ nyt rakastan, kun
h‰net tunnen vertaiseksein! mutta rohkeutta, ehk‰ viel‰kin h‰nen
voittaisin! Mutta ruhtinatar, te h‰mm‰stytte, te olette vait, muistakaa
nyt kunnianne, ja elk‰‰ antako tuollaisen itse‰nne voittaa!
Selima. H‰n oli ensim‰inen mies, jota tuli minun s‰‰lini. Ei, ei, se ei
voi niin menn‰, minun pit‰‰ voittaa itseni. Uskaljas! varustaikaa nyt
vastaamaan!
Karangur. Ruhtinas! Te sitte pysytte p‰‰tˆksess‰nne?
Purdovar. Selima tahi kuolema, min‰ en voi lis‰t‰ muuta.
Rantala. Se on hirve‰‰, ah! se on hirve‰‰!
Karangur. Niin lukekaa h‰nelle laki. Kuulkaa se ruhtinas!
Rantala (ottaa laki-kirjan, kumartaa otsansa maahan ja sitte lukee).
Jokaisella on lupa kosioida Selimaa, vaan joka sit‰ tehd‰ tahtoo,
h‰nelle ruhtinatar antaa kolme arvoitusta. Ken niit‰ ei arvaa, se
mestattakoon Delhin torilla kaikkein n‰hd‰; mutta ken arvaa, se voittaa
morsiamen. Niin on laki ja sen me vannomme auringon alla. (Suutelee
kirjaa, painaa sen rintaansa vasten ja antaa keisarille.)
Karangur. Ah! se verinen laki, murheeni ja tuskani! Min‰ vannon sen
korkiamman nimess‰, se pit‰‰ t‰ytett‰m‰n. (Antaa j‰lle ministerille)
Selima, sin‰ saat alkaa.
Selima (nousten seisalleen ja sitten juhlallisesti).
Yks' eine lˆytyy maassa,
Se yhteinen on kaikille.
Et viivy sit‰ korjaamassa,
Se piisaa myˆskin raavaille;
Ei oo niin kˆyh‰‰ kerj‰l‰ist‰,
Ei ruhtinaa niin ‰veri‰st‰,
Kuin t‰tt‰ einett‰ vois hetken olla,
Mut kaikki kalat siit‰ t‰ytyy kuolla.
Mik‰ eine sellainen voip' olla?
Purdovar (v‰h‰n mietitty‰). Teid‰n palvelijanne, ruhtinatar, on hyvin
onnellinen, jos h‰nt‰ ei odota pime‰mm‰t arvoitukset, kuin t‰m‰. Se
kaikille yhteinen eine, jota paitsi kukaan ei voi el‰‰, se, jota
ainoasti kalat eiv‰t voi kuin vedess‰ sekoitettuna nauttia, se on ...
_ilma_, se sama ilma, jota te, ruhtinatar, sek‰ kaikki teid‰n orjat
yht‰ vapaasti saavat nauttia.
Rantala. Kuulitteko te sen, se on ihan hivuksen p‰‰lle ilma.
Tohtorit. Ilma, ilma, ilma, se on ilma!
Karangur. Jumalan armo tulkoon sinulle, poikani! Kirina, jumalani, auta
h‰nt‰ viel‰!
Adelina. El‰ nyt auta h‰nt‰ en‰‰, hyv‰ Jumalani! el‰ anna tuon julman
h‰nt‰ saada, ja sen kadottaa, joka h‰nt‰ rakastaa!
Selima. H‰n minun voittaisi ja min‰ tulisin h‰pe‰lle, ei, se ei saa
tapahtua! (ruhtinalle) Ruhtinas, elk‰‰ huutako hoi ennen kun olette yli
ojan! kuulkaa ja arvatkaa!
Yks' kuva lˆytyy ihana,
Sit' ei oo maalari tehnyt,
Sill' ompi oma valonsa,
Se muuttuu joka hetkyt;
Se on yksi kuva pienoinen,
Sen suuruus on kuin helmi.
Vaan suurimmanki suuruuden,
Sun sielus' sill‰ tunsi.
Ja helmist‰ se kallein on,
Ja kalliimp' kuin timantti,
Ja valo siis on verraton,
Ja loistavamp' briljanttii.
Se niin kuin tuli l‰mmitt‰‰
Vaan ket‰‰n ei se polta,
Se mahtuu keh‰‰n pienimp‰‰n,
Vaan koskee avaralta.
Sen sis‰‰n mahtuu koko maa-ilman kauneus
Vaan kauniimp' kaikkii on sen oma loistoisuus.
(Istuiksen.)
Purdovar. Elk‰‰ suuttuko, ruhtinatar, jos min‰ uskallan senki arvata.
Se ihana kuva, joka mahtuu pienimm‰‰n tilaan, mutta n‰ytt‰‰ minulle
‰‰rettˆmyydet, se helmi, jonka sis‰llinen loisto on ihanampi kuin
kaikki maa-ilman ihanuudet, se on _silm‰_, jossa kuvaiksen koko
maa-ilman ihanuus, se on sinun oma silm‰s silloin kuin se rakkaudella
katsahtaa minuun p‰in.
Rantala. Kohti, kohti, ihan keskellen reik‰‰, tohtorit. Silm‰, silm‰,
silm‰, ihan silm‰!
Karangur. Mik‰ toivomaton onni!
Kirina. Voi, jos t‰m‰ olisi jo ollut viimeinen!
Adelina. Voi minua poloista! Min‰ olen hukassa, min‰ j‰‰n ilman
miehett‰... Mutta ruhtinatar, teid‰n kunnia on vaarassa, miss‰ teid‰n
on kaikki entiset voitot? Jumalan t‰hden, miettik‰‰ syvemmin.
Selima (vihastuneena). Maa-ilman pit‰‰ ennen h‰vit‰, ruhtinas, min‰
vihaan sinua sit‰ enemm‰n kuta l‰hemp‰n‰ sin‰ toivot olevasi; pakene
nyt, j‰t‰ t‰m‰ huone, ja pelasta henkes, se viimeinen arvoitus tuottaa
sinulle kuoleman.
Purdovar. En kuolemaa min‰ pelk‰‰, ruhtinatar, teid‰n viha on ainoa,
joka minua h‰mm‰stytt‰‰.
Karangur. Rakas poikani, per‰ydy, el‰ kiusaa Jumalaa, sin‰ olet
pelastanut kunnias ja henkes, nyt voit viel‰ erota. Ja tytt‰reni,
hylk‰‰ se kolmas arvoitus, anna h‰nelle k‰tesi ja min‰ seuraan teit‰
temppeliin.
Selima. Min‰ h‰nelle k‰teni? Min‰ j‰tt‰isin kolmannen. Ei, ei koskaan!
Purdovar. Ja min‰ sanon p‰‰h‰n asti, ... minun kaulani katketkoon, se
on Jumalan k‰dess‰; siis Selima tahi kuolema.