Hyvin moni matkustaa Nizzaan ihailemaan Välimeren sineä — joka
sivumennen sanoen ei ainakaan vielä huhtikuun lopulla ollut niin
sininen kuin miksi sitä sanotaan — ja mieli tekisi nähdä samalla vähän
laajemmaltikin ympärilleen, kun kerran niin pitkälle on tullut. Tekisi
mieli kiipeillä alpeilla ja katsella laajoja näköaloja, mutta Riviera
on houkutteleva ja alppien kiipeileminen työlästä eikä lopulta ole enää
aikaa enempää kuin tilaisuuttakaan alppiurheiluun.
Niin kävi meillekin, että olisimme saaneet katsella alppeja niiden
alimmalta räystäältä, elleivät nizzalaiset, turistien tavat tuntien,
olisi asioita jo ajoissa järjestäneet. Kun hotellissa pahoittelimme,
että nyt ne jäävät alpit näkemättä, oli heillä heti ehdotus valmiina.
"Eipä ollenkaan", sanoivat he, "jos haluatte, pääsette sinne autolla
(en muista enää, kuinka monen tuhannen metrin korkeuteen). Matka kestää
päivän ja maksaa vain 20 frangia hengeltä."
Heti suostuimme, matka päätettiin, ja auton piti aamulla olla
määrätyllä kellonlyönnillä hotellimme edustalla. Niin tapahtuikin,
mutta minua vielä puuttui, sillä olin lähtenyt tupakan ostoon, ja sillä
saa olla tarkka vainu, joka Nizzassa äkkiä löytää tupakkakaupan; siellä
saa elää alituisessa tupakannälässä. Mukaan kuitenkin kerkisin ja
läksimme nousemaan.
Vaunu oli hienointa laatua omnibusmallia, voimakaskoneinen, sillä
pienillä hevosvoimilla ei niitä mäkiä noustakaan. Tie oli vartavasten
laitettu tällaisia turistimatkoja varten. Se kulki seudun ihanuuksia ja
näköaloja näytellen, kiemurteli kuin lampaansuoli tuhansissa mutkissa
rinteeltä toiselle yhä vain nousten kohti korkeuksia.
Saavuimme eräälle penkereelle, josta oli julkinen näköala yli kuljetun
taipaleen kauas Välimerelle, ja matkustajien sallittiin nousta
jaloittelemaan.
Siellä oli jo turisteja odoteltu, sillä kaikenlaisia virvokkeita oli
saatavana pienessä paviljongissa, samoinkuin seudulle ominaisia pikku
muistoesineitä.
Virvokkeet tekivät kauppansa, muistoesineet eivät, hetkinen katseltiin
maisemia, mutta kaikkien mieli paloi ylöspäin ja niin lähdettiin taas
nousemaan.
Olin pitkän matkaa katsellut vuoriperää, johon tie oli uurrettu, se
kun näytti aivan lahonneelta ja palaneelta. Arvelin ilmiön johtuvan
jonkunlaisesta maan tuliperäisyydestä, sillä nämä etelänpuoliset
syrjänteethän ovat kuuleman mukaan tuliperäisyydelle alttiita, ylempänä
varmasti tapaisin oikeata kovaakin kiveä. Mutta virsta vieri, tie
kohosi eikä kiven laatu muuttunut sen kummemmaksi, yhtä vaaleanlahoa
näyttivät alpit olevan läpeensä. — Koulupoikana olin aina ihmetellyt,
kuinka Hannibal ryhtyi niin suurisuuntaiseen työhön, että polttamalla
rupesi raivaamaan tietä sotajoukolleen alppien yli, sillä arvasin sen
olevan äärettömän hidasta hommaa. Nyt vasta, nähtyäni alpit, käsitin
tämän työn mahdollisuuden, sillä hätäkös tuollaiseen, valmiiksi lahoon
pintaan on tietä raivata, sehän sortuilee jo itsekseenkin. Ei vainkaan
suomalaisen kallion kylkeen noin vain tietä polteta yhtä ylikävelyä
varten. Vaatii olla eri vetimet, ennenkuin suomalainen graniitti
palasen syrjästään luovuttaa.
Mutta kenties en ole asiaa käsittänyt sen taiteelliselta kannalta,
joka ehkä vaatii, että alppien tulee olla vanhannäköisiä. Näissä
etelämaissahan kaikki on sitä arvokkaampaa, mitä sortuneempaa se on,
koska se silloin on antiikkista, ja laho vuoren kylki on silloin myös
antiikkista.
Saavutimme sitten kohdan, jossa ohjaaja sanoi, että tämän korkeammalle
ei enää päästä, kun ei ole tietä, ja herrasväki voisi vaikka syödä
päivällisen tässä alppihotellissa, sillä vasta kolmen tunnin kuluttua
lähdemme alaspäin. Emme olleet vielä varsin korkealla — palmujakin
kasvoi siellä — ja tästähän vasta ne kiivettävät alpit alkoivatkin,
mutta joka tapauksessa oli paikka jonkinlainen kukkula, joka antoi
kaikkiin suuntiin ja näytti meille alppien ihanuudet. Täältä katsoen
näytti Välimerikin jo berliininsiniseltä, ja minä vedin takaisin huonon
arvosteluni, jonka olin siitä aikaisemmin antanut.
Matkustajien mukavuutta silmälläpitäen oli korkeimmalle kohdalle
rakennettu betonista lava, jolta oli laajin näköala. Siellä hampaaton
italialainen trubaduuri hurmasi laulullaan naismatkustajat ja sitten
keräsi miehiltä rahat pois. Myös toisia turistikalastajia oli
kerääntynyt paikalle. Hotellin ulkopuolella koetti Ferhatta Akli pettää
minua mattokaupassa, siinä kuitenkaan onnistumatta, ja kaikenlaisia
"alppiesineitten" kaupustelijoita pyöri ympärillä tarjoten tavaroitaan
"sattumalta erittäin halvalla" ja "ainutlaatuisina tilaisuuksina" j.n.e.
Kun olimme hotellissa nauttineet kalliin päivällisen, oli jo aika
lähteä paluumatkalle. Se kulki ensin Mentonin kaupungin läpi
Italian rajalle, jossa sallittiin jalkaisin käydä italialaisiakin
tervehtimässä, ja iltahämärässä saavuttiin Monte Carloon. Ei ollut
vielä oikea peliaika, joten emme käyneetkään Casinolla, muuten vaan
ihailimme istutuksia sekä poikkesimme pikimältä baarissa.
Viimeisen taipaleen Monte Carlosta Nizzaan säästi autonohjaaja
iltavalaistuksen ajaksi, ja sen matkan kannattaa tosiaan tehdä silloin,
kun kaikki sähköt vuorenrinteillä on kierretty palamaan.