Eri ihmisillä on erilaiset elämän vaatimukset. Kaikki eivät tyydy
samanlaisiin asuntoihin, samanlaiseen ruokaan taikka vaatetukseen. Se
mikä yhdelle on täysin tyydyttävä, tuntuu toisesta puutteelliselta ja
vajavaiselta. Niin on myös huvituksien laita, ja kenties juuri niissä
eri ihmisten vaatimukset eroavatkin räikeimmin toisistaan.
Niinpä sellaisia huvituksia, joita meillä Suomessa tarjotaan yleisölle,
ei pariisilainen hienostelija katso miksikään. Hänelle täytyy olla
jotain kouraantuntuvampaa, raflaavampaa, sellaista, joka poikkeaa
mahdollisimman paljon jokapäiväisestä elämästä. Ja Pariisissa osataan
kyllä järjestää huvituksia vaativaisemmankin mieltä myöten.
On luonnollista, että utelias matkustajakin haluaa nähdä, miten
pariisilaiset huvittelevat, mutta tällöin on paras saada joku
paikkakuntalainen asiantuntija oppaakseen. Me kuljimme umpimähkään
saamiemme osoitteiden mukaan, emmekä aina oikein onnistuneet
käynneissämme.
Eräs petollinen ystävä Helsingissä oli suositellut minulle Ladies
Club-nimistä paikkaa sanoen, että se on vallan siisti paikka, ja sinne
voi mennä naistenkin kanssa. Pariisissa asuva tuttavani ei vielä
tuntenut tätä paikkaa, ja niin päätimme eräänä iltana mennä sinne
naistemme seurassa.
Sisäänkäynti oli kapeahko eikä tehnyt oikein avonaista vaikutusta,
mutta sellaisiahan ne klubihuoneustojen käytävät tavallisesti ovat.
Punertava himmeähkö valo ja pehmeät matot vielä täydensivät tunnelmaa.
Pitkien portaitten yläpäässä tuli vastaamme madame, hienosti puettu,
lihava rouva. Hän toivotti meidät sydämellisesti tervetulleiksi ja
ohjasi kirkkaasti valaistuun vähäläntään huoneeseen, kehoitti istumaan
seinänvierille asetetuille pehmeille nojatuoleille ja poistui.
Istuimme ja ihmettelimme, mitä tapahtuisi, kun jonkunlainen
automaattinen orkesteri rämähti soimaan verhon takana. Se oli
nähtävästi tarkoitettu tanssimusiikiksi, mutta kun en minäkään
ole vielä perehtynyt viimeisimpiin tanssiuutuuksiin, jäimme vain
kuuntelijoiksi. Samalla aukeni ovi, ja siitä työntyi huoneeseen
naiskansaa vallan saunapukeissa alottaen kiivaan tanssin ja kovasti
vilkutellen silmää meille. Pelkäsin, että joku tulisi pyytämään
minuakin tanssimaan kanssaan, mutta onneksi he pyörivät vain keskenään
parittain, ja ainakin viisi paria heitä oli, mikäli kerkisin laskea,
sillä he täyttivät huoneen kokonaan. Se lihava rouva seisoi koko
esityksen ajan ovella ja hymyili kuin täysikuu.
Tanssi taukosi ja rouva tuli luokseni kysyen, mitä aion tilata
tytöille — tanssijoille näet. Sanoin, että juokoot minun puolestani
vaikka olutta, mutta ma lähdemme nyt pois. Olimme nimittäin luulleet
saavamme jonkunlaisia esityksiä lavalta tai muuten matkan päästä,
mutta tämä olikin tarkoitettu perheen juhlaksi, johonka emme olleet
valmistautuneet. Siksi emme jääneetkään odottamaan seuraavaa numeroa,
vaan poistuimme, joskin äkillinen poistumisemme aiheutti jonkunlaista
pettymystä esiintyjissä.
Kadulle tultuamme naisseuramme antoi meille: moitelauseita tämän
edesottamisen johdosta, vaikka itse asiassa olimme vallan syyttömiä.
Ja lopulta; hekin sentään sanoivat, että "olihan se hauska nähdä
tuollainenkin paikka."
Luulen muuten, että näin keväällä ei Ladies Clubissa ollut paljonkaan
kävijöitä, koskapa heillä oli "syöttejä ulkona". Seinen sillalla
tuli eräänä iltapäivänä luokseni hyvin puettu herrasmies ja kysyi
missä on Luxemburgin puisto. Sanoin sen olevan aivan lähellä ja
käskin seurata mukanani, koska menisin siitä ohi. Hetken kuluttua
kysyi hän, saisiko tarjota minulle lasin olutta. Saihan sitä tarjota,
ja niin poikkesimme lähimpään ravintolaan. Esitettyään itsensä
sweitsiläiseksi liikemieheksi alkoi hän udella minulta, tunsinko
Pariisin huvittelupaikkoja. Selitin olevani vallan vasta-alkaja niiden
tuntemisessa, ja silloin hän ehdotti, että menisimme erääseen hyvin
hauskaan paikkaan, jonka hän tunsi. Arvasin heti, millä asioilla
mies kulki — tunsi Pariisin huvittelupaikat mutta ei tiennyt, missä
Luxemburgin puisto oli, jonne hänellä ei näyttänyt enää kiirettä
olevankaan. Päätin kuitenkin seurata mukana nähdäkseni, minkälaisen
paikan hän keksisi. En tarkastellut katuja enkä kulmia, joissa
kiertelimme, kunnes havaitsin olevani Ladies Clubin eteisessä, ja
lihava rouva tuli juuri vastaamme. Koska tunsin jo tämän paikan ja
arvasin, ettei rouva katsonut minua suopein silmin viime käynnin
johdosta, käännyin nopeasti portaita pitkin takaisin kadulle.
Sweitsiläinen huusi jälkeeni ja emäntä huusi, mutta minä kiirehdin
kulkuani, kunnes kadulla tunsin olevani turvassa. — Taisi jäädä
sveitsiläiseltäkin tytöt tanssittamatta.
Mutta on Pariisilla tarjottavana sellaisiakin erikoisnumerolta, joita
ei missään muualla näe, vaan joita kuka tahansa voi punastumatta
katsella. Sellainen paikka on esimerkiksi Folies Bergère. Se on
cabaretti ja se on varietee, kuinka sitä nyt kukin nimittää, mutta
sellainenkin esitys kuin paraikaa ohjelmaan kuuluva perhostanssi,
oli niin loisteliaan värikäs ja mikseipäs myös taiteellinen, että
siitä olisivat lapset vallan haltioissaan. Voisihan joku kenties
kuvia katsellessaan huomauttaa, että esiintyjät olivat liian kevyesti
puettuja, mutta siihen seikkaan ei siellä kiinnitä kukaan huomiota,
muussa esiintymisessä on niin paljon katseltavaa, — ja sitä paitsi
siihen tottuu.
Luettelossamme oli sitten sen niminen paikka kuin Grand Guignol. Se
on teatteri ja omistajaksi sekä ylläpitäjäksi mainitsi Pariisinopas
jonkunlaisen sadistiseuran. Heillehän eivät tavalliset draamat riitä
tunteiden kiihoittajiksi, vaan esityksissä täytyi olla jotakin
eläimellistä ja raakaa — kuten elokuvayleisökin on jo alkanut vaatia.
Grand Guignolissa kulkee muuten esitys tavallisen teatterikappaleen
puitteissa jatkuvasti kehittäen tunteiden ristiriitoja loppukohtausta
varten, joka on sitten kaiken kruunu. Varsin suosituksi oli
tullut hiljattain esitetty kappale, jonka loppukohtauksessa
toinen päähenkilöistä kimmastui niin perinpohjin, että kaivoi
vastapelaajaltaan silmän päästä. Katsomo oli ollut vallan hurmioissaan,
ja monet tulivat useampaan kertaan vain viimeiseni näytöksen ajaksi
saadakseen yhä uudelleen nähdä, sen silmänkaivamisen.
Ostimme siis liput Grand Guignoliin ja katselimme jännityksellä
näytelmää. Kieltä taitamattomana en siitä käsittänyt kuin osan, toiset
selittivät sen pääkohdissaan. Eikä sisältö kaikkein tärkein ollutkaan,
vaan loppukohtaus.
Juoni oli muuten se, että nuori mies surmaa jonkun, muistaakseni
morsiamensa, asia tulee ilmi, ja nuorukaista säästääkseen ottaa vanha
isä syyn niskoilleen, ja hänet sitten kait hirtettiin. — Kaikki nämä
tappoasiat tapahtuvat kulissien takana, eikä katsojaa vaivata ollenkaan
tällaisilla tavallisilla filmivedoilla, vaan hän saa vuoropuheista ja
miineistä selvän tapahtumista. Ja täytyy sanoa, että esittäjät veivät
osansa kunnialla läpi, näytteleminen oli aivan ensiluokkaista. — Nyt
tulee syylliselle nuorukaiselle katumus ja kovat tunnonvaivat, ja hän
päättää lopettaa itsensä. (Siitä kehittyy nyt loppukohtaus.) Mutta
kuinka hän tämän itsemurhan tekee? Ampuuko hän itsensä vai ottaako
hän ehkä myrkkyä? Ei sinnepäinkään, sehän olisi liian jokapäiväistä
ja inhimillistä. On keksittävä jotain repäisevämpää, julmempaa. Hän
etsii sudenraudat, asettaa ne vireeseen näyttämön pitkälle pöydälle.
Sitten käy hän pöydälle seljälleen, niin että pää tulee sudenrautojen
kohdalle, ja takaraivollaan virityslevyä painaen laukaisee raudat,
jotta kaula jää sankojen likistykseen. Juuri tällä momentilla
esirippu laskee, sillä se on näytöksen huippukohta, jota kaikki ovat
odottaneet. Yleisö on valloitettu, se taputtaa käsiään, huutaa ja jää
odottamaan paikoilleen, kunnes sankari ilmestyy esiripun takaa ottamaan
suosionosoitukset vastaan. — Äitelää, naurettavaa, sirkustemppuja,
sairaan mielikuvituksen keksintöä.