Se Kauhavan hullupoika vasta tulemukset teki Lapualla sinä samana
lauantaina, ku se Pökän juttu oli käräjis esillä. Sekootti pualen
Lapuaa aiva mullinmallin n'otta ihmiset luulivat jo itte häntäheikin
rikuneeraavan.
S'oli se poika päässy kotuansa karkaamahan ja lähteny kans Lapuan
toripäiville. Kulki siälä noukkapystys syynäämäs lampahan reisiä,
kyselemäs hintoja, tinkii ja moittii tavaroota huoanooksi ja tyyrihiksi
niinku viisahat ihmiset ainaki ja trossas jotta:
— Vartion puarista saa paljo halvemmalla!
Torikauppiahat sähäjivät kiukuusnansa jotta:
— Mee sinne sitte ostamhan, mitäs täälä kyselet!
— Se on mun asiani, mistä mä ostan — mahtavootti vai hullupoika ja
nosteli noukkaansa ku ainaki rahamiähet.
Ku aikansa katteli, nii viimmee hairas yhren villapakan vähä siävästi
takkinsa ala ja lähti kävelemhän meijärille päi muina miähinä. Eikä
yhtää torikauppias huamannu. N'otta halvalla se poika pairan sai. Ei se
ollukkaa nii hotales ku Kaapoon-Kustaa, joka varasti oman takkinsa ja
akallensa ihasteli jotta: taas tuli töskää!
Torilta se lähti meijäriä kattelemhan ja nii tarkasti kattooki joka
nurkan n'otta meijärin isännööttijän köökin kaapista löyti kaks komjaa
limppua, jokka pisti kainalohonsa. Eikä yhtää hätäälly. Meni viälä
konhenkäyttäjän kans juttelemhan ja kyselemhän, mitä sill'on palkkaa
kuus.
Siltä konhenkäyttäjältä se kuuliki, jotta kirkoski oltihin kesken
lauantakikiiruhia.
— Hyvästi ny vai, pitääpä tästä lähtiä kuulemhan minkälaane se teirän
uusi prouvaasti on.
Se meni kirkkohon niinku suuret herrat. Ei siältä tavallisen kansan
ovesta, ku suaraa sakastihi tiätysti. Istuu ja kuunteli siälä hetken
aikaa, mutta tuumas sitte jotta:
— Mitäs mä täälä oikiastansa teenkään, kun on viälä paljo muitaki
asioota toimittamata. — — Kah, tuaspa on komja paaseerikeppi, justhin
mulle passeli — havaatti poika ja otti Kareksen kepin sakaastin
nurkasta. — Yhtehööstähän s'oon uskovaasten tavara...
Koetteli sitä prouvaastin keppiä ja meinas jo lähtiä ku samas äkkäski
siinä pöyrällä Pikkusaaren-Eelin komjan nahkaasen käsilaukun, johna
sill'on Kenoveevan ja monen muun Eevan liikuttavat elämäntarinat
postillaan joukos.
— No tämäpä ny vasta passaa ku laukkuki — tykkäs hullupoika ja pisti
kainalohonsa.
Nii tuli sakaastista Kareksen paaseerikeppiä heilutellen ja Pikkusaaren
kirjalaukku kainalos, n'otta s'oli oikee täysi herra kaiken pualesta ku
takin alla pullotti ne limput ja villapaita.
Se pasteeras mahtavaa maantiällä ja kaikki vastahantulevat akat
niiasivat vähä syvähän, tihrustivat silmänsä ja supajivat itteksensä
jotta:
— Onkhan tua ny se meirän uusi prouvaasti, ku emm'oo nähnykkää...
Lahrensuan keulan alla se hullupoika havaatti Eskoolan isännän hevoosen
seisovan aiva jouten. Se rupes tykkäämhän, jotta hän on jo kyllä
komistunu Lapuan reissulla ja jahkaasi jotta:
— Mitäs mä täs tällääne isoo herra rupiaasin Kauhavalle jalkaasin
patikoomhan? Aivahan ihmiset kattoosivat silmät päästänsä mun perähäni.
Mä otan ja laihnaan tuata hevoosta.
Ja otti kans ja lähti ajelemhan Ala-Nurmoohi päi kovasti korkiaatte
kattellen. — Mutta siinä kansakoulun kohralla sen piskahti miälehen
jotta jos käyys kattomas kuinka opettaja voii.
Ajoo pihaan, sitoo hevoosen renkahasehe, pani fällyt selkähänki ja
asteli sitte opettajan köökin pualelle. Opettaja kyllä klasista näki
jotta jokin isäntä siältä ny tuli ja kakarat vahtas aiva suu auki,
muttei passannu tuntia ennen aikoja lopettaa.
— Kuka tiätää vaikk'olis johtokunnan jäsen — ajatteli opettaja.
Ku se hullupoik oli aikasa orotellu opettajaa, eikä sitä ruvennu
kuulumhan, nii rupes ihmehtelemhän jotta:
— Mikä täälä oikee haisoo nii kovasti hyvältä? — Taitaa olla lihoja
justhin paistumas...
Se katteli hellanuunihi, siäl'ei ollu. Mutta ruakasenkis oli kokonaane
lehmänlapa. Sen se pisti kainalohonsa ja tykkäs jotta:
— Mä tuun joskus toiste opettajaa helssaamhan, ku sillä näyttää olevan
kovasti kiirusta.
Astuskeli hevosensa tyä, heitti lehmänreiren rekhen ja lähti jatkamhan
matkaa kotia Kauhavalle.
Mutta siälä kirkoll oli Eskoolan emäntä nostanu aika melun ku sen koppa
ja koko hevoone oli karonnu, eikä isännästäkää ollu mitää tiatua.
Ja Pikkusaari se vasta haikaasi ku sakaastihi tuli jotta:
— Mi-mi-mihkä mun käsilaukkuni herra prouvaasti on tuasta pöyrältä
karonnu? — Siäl'oli Kenoveeva ja — tuahon panin, ja nyt sit'ei oo
mihnää!!?
Ja Kareski imehteli jotta:
— Kuka minun kävelykeppini on vieny? — Tuonne nurkkaan sen panin —.
— Tääl'on käyty!! — kiljaasi Pikkusaari ja lähti vähä vinkiää suaraa
Kunnantaloolle kyselemhän jotta:
— Oottako nähny mun käsilaukkuani?
— Sitäkö kirjalaukkuako?
— Sitä justihin!! — hätääli Pikkusaari.
— Oommehan me sen monaasti nähnehet joka miäs. Kukas ei sun laukkuas
tuntisi?
— S'oon kuulkaa ny varaastettu oikee kirkon sakastista! Ja Kareksen
keppi on viäty...
Siihe tuli jo Eskoolan emäntäki ettimhän isäntäänsä ja koppaansa jotta:
— Hevoonenki on karonnu!
— No mä tykkäsin, jotta sillä Eskoolan hevoosella tuli ajaan jokin
herrammoonen miäs tuala Ala-Nurmon tiällä mua vastahan ku mä äsköön
tulin — rupes yks isäntä sanomhan.
Silloo soitettihin heti faltesmannille, ja se pani poliisit kallihin ja
tiatua levitettihin ympäri koko emäseurakuntaa.
Kellojalla Matti-Koivulahren taloon kohralla se saatihinki sitte kiinni
ja tuatihin takaasi kirkolle oikee eri hamppua. Limput ja lihanpalat,
Kareksen keppi ja Pikkusaaren laukku saatihin takaasi samoonku Eskoolan
hevoone.
Faltesmanni kuulusteli ankarasti poikaa ja poliisit toristivat lujaa.
Mutta se Kauhavan poika tykkäs vai jotta:
— Mä meinasin lähtiä kotia Kauhavalle ku on nii kaunis ilmaki täällä
Lapualla ja halpaa tavaraa n'otta tänne kannattaa tulla toistekki...
Mitäs sille miälettömälle teki? Piti soittaa Kauhavalle jotta:
— Tulkaa hakemhan tämä pois! Se sotkoo kaikkien ihmisten asiat aiva
pirinpärin ja viä köyhiltä opettajilta lihanpalat suusta...
Aamulla tuliki sitte velii hakemhan ja kovasti nuhteli, jotteihän se
sellaane passaa. Vei asemalle ja käski istua penkillä korjasti sen
aikaa ku hän ostaa piletit.
Se hullupoika istuuki ja orotti hyvän aikaa, mutta ku sitä rahaa
räknättihin nii kauan, nii lähti pihalle vilvoottelemhan ja huamas
siinä Poutun paapan hevoosen ja pitkäloimiset fällyt.
— Tiärä tuata, kuinka kauan täs saa tuata veliimiästä orottaakki
ennenku se piletin saa ja kuka tiätää, koska se junakaa tuloo — tykkäs
poika itteksensä, istuu lohnahan ja lähti ajelemhan. — Se pilettiki
maksaa rahaa, ja raha on ny tyyristä...
Annalan kylän vainiolla tuli sitä vastahan toinen pössöö, se
Hanttales-Leena hömpöttään. Flikkaihmine ku oli, nii se Kauhavan
hullupoika nosti komjasti lakkia ja kysyy rennosti jotta:
— Eikös neiti lähtisi vähä ajelemhan?
Leena katteli esti vähä sekaasena, mutta ajatteli sitte jotta:
— Jokhan ny viimmeeki tärppäs!
Niias ja nytkytteli kauan aikaa ja taisi se vähä vetää suuta mukavalle
messingille jotta:
— Se on ny aiva liikaa...
Kovasti tarkasti peitteli Kauhavan poika neitiänsä Poutun emännän
loimivillaasihi fällyyhi ja itte istuu viärehe. Mitä ne siinä
juttelivat, sit'ei kukaan kuullu, mutta mukavaa se oli koska hevooneki
pakkas kääntämhän päätä ja höristelemhän.
Ja Leenan oli nii posket punaaset ku omena ja sen poijan silmät
lipajivat kovasti jotta:
— Täm on sitte vasta hyvä hevoone!
Nii mentihin ja aurinko paistoo. Mutta siinä Poutun tiähaaras hevoone
kääntyyki vähä vinkiää omalle pihalle ja toi sen nuaren parin tallin
ethen jotta tärähti.
Emäntä juaksi kovasti höllöösillänsä pihalle, ku isäntä tuloo ny
valtiopäiviltä kotia, mutta aiva s'oli piaksuultansa purota, ku lohnas
istuu kaks tuntematoonta pössöjä, jokka kattelivat vai toisiansa
silmihi ja suloosesti hymyylivät.
Kauan haukkooli Poutun emäntä ilmaa, mutta käski sitte trengin mennä
riisumhan hevoone aseesta ja nostamhan ne hömppänät prunninkannelle
istumhan.
Hetken istuuvat siinä, mutta sitte muistiki se hullupoika jotta:
— Ei, kyllä mun pitää ny lähtiä kotia jo tästä, hyvästi ny vai.
Ja nii lähti Poutun pihasta painelemhan Kauhavaa kohri.
Vissihin on perille tullu, kosk'ei oo mitää kuulunu.