— Oottako kuullu jotta siit on ny justhinsa kolmekymmentäseittemän
vuatta sitte ku Mettälän kylän Juurikorven-Heikki-isännän taloos
pirettihin se yhtehööne kyläkokous Vääräjojen perkooasiasta, jot oli jo
kauan ainoottu, eik ollu ennen parahillensa tullu. Se Vääräjoki ku on
nii kiamuraane ja kivine, jotta kevääsin ja useen muutoonkin tukkeentuu
verenjuaksu ja silloo nousoo tulva viljelysmaille ja viää siämenet,
orahat ja tyyrihillä rahalla ostetut apulannakki mennesnänsä.
Tätä surkiaa asiaa n'oli Mettälän kylän isännät ny kokoontunhet yhres
tuumaamahan jotta:
— Mitäs täs olis tehtävä ja pitääskö koittaa kääntyä korkian kruunun
pualehen, ku se kuulemma avustaa ja ittekki hommaa joenperkoostöitä,
n'ottei taloonpoikaan, jos hyvin sattuu, tarvitte ku vai vähällä ottaa
kustannuksihi osaa.
Sellaane oli hianoone tiato jo siihen aikhan Mettälän kylän isännillä
ja ne päätti koittaa, onko siinä puhees perää.
Ja nii tekivät päätöksen, jotta kylän yhtehöösellä kustannuksella
lähretethän kolme miästä eväsmyätä oikee läänin pääkaupunkihi ottamhan
siitä asiasta selkua.
Lähetystölle palvattihin lamphanreittä, tehtihin varileipää, panthin
voita askihi ja kessuja massihi. Kontti seljäs, iloone piippukänä
hampahis lähti ne kolme Mettälän uskottua miästä tärkiälle asialle
kaupunkihin, suurten herraan puheelle.
Jalkapatikas tallusteltihin neljättäkymmentä virstaa, ennenku tultihin
rautatiän vartehen ja nähtihin sekin imes, jotta maa oli raurootettu ja
sitä pitkin kulki pyärien päällä kokonaasia tuparatia, john'oli oikee
klasit seinis.
Henki kurkus äijät kömpiivät vaunuhu ja nii olivat peloosnansa, jotta
laattialla istuuvat ja pitelivät lujasti penkin jaloosta kiinni. Aiva
olivat pökerryksis ku kaupunkihi tultihin.
Siälä ne sitte ettiivät ja kyselivät vastahantulijoolta sitä korkiaa
konttuuria, johna niitä jojen perkooasioota hoirethan ja löytivät ku
löytiväkki viimmee suuren taloon, johna se hosrmestari piti kortteeria.
Kontti seljäs ja lakki kouras viäthin isännät sen korkian virkaherran
ethen, jok'oli vanha krätyyne ruattalaane äijä.
Miähet kakistelivat kurkkuansa jotta:
— Korkiaasti kunniootettava esivalta, laki ja oikeus, me oomma tullu
tänne yhtehöösestä päätöksestä, jotta meirän Vääräjoki pitääs oikaasta
—.
— Mite sine tomppeli sano? — karjuu se korkia virkaherra, sillä siihen
aikhan olivat virkamiähet täs maas rutiruattalaasia, eikä niiren
trengänny ymmärtää suamen sanaa, vaikk' olisivat tainnehekki.
— Puhu sine rootti!
Isäntään pöksyt tutaji, niin karmia ääni ja tyly kattinta sillä
herralla oli.
Kun Mettälän kylän isännät eivät ollehet elääsnänsä ruattinsanaa ennen
kuullehekkaa, nii pääsi yhreltä jotta:
— Ku ei me taira...
Silloo hirmustuu se vanha virkaherra n'otta se aiva vapaji, viittas
ovesta pihalle jotta:
— Ulos teeltä sellane tomppeli!
Isännät olivat nii säikähröksis, jottei ne ittekkää tiännehet kuinka
n'olivat pihalle tullehet, mutta kontit ja lakit tuli heti peräs.
Sen tiän lähtivät Mettälän miähet takaasi kotiansa. Ja kotia päästyä
sanovat jotta:
— Siäl oli sitte vasta kauhia miäs! Itte pääpukna, jok'oli niin
vihaane, jottei me saanu viälä suutakaa auki, ku pihalle jo
paiskattihin. — Se oli harmaapäine ruattalaane herra ja nii kiukkuune
ja julmettu huutamhan, jotta selkärankaa viäläki karmii...
Siihe se jäi sen Vääräjojen perkaamine sillä kertaa kolmekymmentä
seittemän vuatta sitten.
Mutta täs menhellä viikolla pirettihin Juurikorven Heikin taloos
Mettälän kyläs nyt uusi kokous Vääräjojen perkoo-asiasta. Ku
naapuripitäjäski oli valtio alkanu jokia perkaamahan, nii Mettäkylän
isännät tuumasivat jotta:
— Eikhän s'oon jo kuallu —?
Ja päättivät lähtiä uurestansa kaupunkihi puhumha siitä asiasta.
Samat miähet pantihin matkahan, jokka olivat ennenki ollehet.
Nyt ei ne enää peljännehet junaakaa. Istuuvat rentua penkillä vai
niinku muukki reissaavaaset. Tulivat iloosella miälellä kaupunkihi ja
löytivät lopuksi sen konttuurinki, vaikk' ei se enää ollukkaa samas
taloos.
Astoovat sisälle ja pyytivät päästä itte pääherran puheelle.
Mutta ku ovi aukaastihin ja isännät kattoovat pöyrän päähän, — nii
n'oli saara halvauksen ja pöksyt hajota.
Kääntyyvät vähä äkkiä ympäri, paiskasivat oven kiinni ja painoovat
suaraa asemalle.
Vasta kotia päästyä haikaasivat jotta:
— Se elää viälä!