Oottako kuullu jotta s'oon vain harva poika, jok'on tullu tähän
mailmahan varustettuna selvällä tehtahan merkillä?
Mutta sellaanenki imes on ny tapahtunu täälä Vaasas, vaikka sitä
pirethän kovasti salas. Em mäkää tietääsi koko asiasta mitää, jos ei
se sama paarmuuska, jok'on sen itte nähäny, olsi kertonu ja kovasti
vannottanu jotta:
— Muistakki pitää omana tiatonas, jottei se leviä ympäri mailmaa, ku
s'oon sellaane kamala asia, vaikka nii tohtoriki sanoo, jotta kyllä se
pia pois menöö.
On se niin kummalline ja oikee yliluannollinen asia, jottei sitä voi
muuta ku imehrellä, kuinka kumminki varovaasen ihmisen pitääs olla,
jottei tulsi mitää feiliä, niinku akat sanoo.
— Ja sitä se frouvaki oli kovasti peljänny — kertoo se paarmuuska. —
S'oli menny täs kevättalvella Rauhankarun saunahan — sen miäs ku on
oikee tispunentti — yhren tutun frouvan kans kylpömhän ja siitä se sai
alkunsa.
Kun n'oli kylpönhet ja pessehet ittensä ja tulivat pukuhuaneheshe
takaasi, niin se tispunentin frouv' oli aukaasnu sanomalehtehe käärityn
pakettinsa ja ottanu purkkihit aluusvaattehet framille ja mithän olivat
siinä jutellehet keskenänsä kun oli istahtanu penkille vähä huilaamhan
ja vilvoottelemhan.
Hyvän aikaa praatasivat kaikenlaasta joutavaa niinku akat pruukaa, ku
rupesivat sitte pukemhan.
Se tisputentin frouva nousi ylhä ja rupes palajamhan vehrojansa, ku
yht'äkkiää se toine frouva präiskähti sellaasehe nauruhu jott aiva se
kiakkarootti yhres mykkyräs siinä penkillä ja oli tukehtua.
— Mitä sä naurat? — kysyy tisputentin frouva ja meinas oikee suuttua.
— Oi voi — voihkii se toine — kuinka hassua! Käänny, että mä lujen,
mitä siäl'on —
— Mitä sä puhut? — —
— Käänny, käänny —
— Hyi sua, et saa peljättää mua. Se on vaarallista! — — Mitä se on?
— No käänny ny — — ha ha ha! Siin'on selvästi ja suurella präntillä:
_Singer C:o_.
— Mitä sä höpsit? Mihnä?
— Ha ha ha! Sin'oot istunu tuan sanomalehren päällä ja siit'on tarttunu
ilmootus. — — Selvästi Singer C:o!
— Hyi ku mä säikährin! — huakaasi se tisputentin frouva ja kyllä se
säikähtiki.
Se meni heti takaasi pesuhuaneheshe ja hyvän aikaa sai pestä ennenkö se
lähti pois.
Sellaane se oli se asia, ei se sen kummee ollu. Mutta se vaivas sitä
tisputentin frouvaa nii, jotta aina se sitä vai ajatteli ja pelkäs
jotta:
— Ku ei vai tulsi mitää merkkiä.
Yätä päivää kummitteli sen silmis Singer Compani ja välistä ku se
istuu, nii oikee poltti.
Täs joulun alaasviikolla yhtenä iltana oli sitte tullu, pohjoosesta päi
lentään kauhian pitkäjalkaane ja hoikkakinttuune kurkilintu, jok'oli
tuanu noukasnansa piänen kapalovauvan sille tisputentin frouvalle ja
sanonu jotta se saa sen vauvan oikee ikiomaksi.
Ja sillä kurjella oli ollu toinenkin pikkuvauva noukas, — nii ainaki
sanoo paarmuuska, jok'oli itte nähny — mutta sitä s'ei ollu antanu
tispunentin frouvalle, vaikka s'olis ottanu senkin.
Kurki oli vai sanonu jotta:
— Joskus toisti!
Kun paarmuuska sitte oli pärvöttäny sen trasumosselon, jonka kurki oli
tuanu ja kattonu, minkälaane vauva siäl'on, niin siel'oliki pikkuune
poika, niin siävä ja nätti ja ymmyrvääsmuatoone, jotta se ny vasta
oliki nätti.
Nenäki oli ku rusina!
Ja toises pääs oli ollu sinisellä präntillä jotta:
— Singer C:o!