No nyt siitä vasta eri meno tuli mailmahan tuasta isännänpalkasta! Koko
maakunta on varpatullansa ja käyy sellaane sihinä ja kohina, jotta
mitähän tästä lopuksi tulookaa?
Esti se isännänpalkka otettihin vastaha joka taloos Kyrööski niinku
taivas olis auennu — ja nyt kuljethan taloosta taloohi nyrkit pystys
kyselemäs jotta:
— Oottako kuullu, minkälaane räkninki se isännän palkka oikiastansa
onki?
Mäkituvan Kaappoo-isäntäki oli revetä riamusta ku se luki lehrestä
sen maaherran kuulutuksen, jotta täski läänis ruvethan nyt räknäämhän
isännänpalkkaa kuuresta tuhannesta aina 38.000 markkahan asti vuares.
Se hiaroo silmiänsä ja takoo kuhmuusella nyrkillä päähänsä jotta:
— Tuu ny akka säkin kattomhan, mitä täsoikee seisoo? — Eikö tuas
sanota, jotta ensi veronmaksus tullaha taloon isännille laskemhan
palkkaa 6.000:sta 38.000 markkahan asti? Ja jotta siihen palkkahan
räknäthän sekä rumhillinen tyä että jokin »henkinen johtoki» ja jotta
se henkine johto on paljo tyyrihimpää ku tavallinen ojankaivu.
Emäntä Maija oli hakenu oikeekahret silmäklasit päähä, tavannu ja
tankannu koko kirjootuksen läpitte ja tullu samahan tuloksehen jotta:
— Nii siinä seisoo, Kaappoo! — Sellaaset palkat isännille nyt tuloo.
Kauan oli tuvas ollu hiljaasta, isäntä istunu ja imehrelly jotta:
— Olisko totisesti valtiopäivillä ny tehty sellaanen laki, jotta täs
ruvethan maksamhan maanviljelijöölle isännänpalkkoja valtion pualesta,
niinku n'oon höväänny nua akitaattorit ja ollehet kovaa poikaa, jotta
parannuksia täs pitää saara taloonpoijan verootuksehe? — Ja nykkö sitä
tuloo nuan rommaamalla oikee Porvoon mitalla, jotta joka isäntämiähelle
palkkaa vuares kuuresta kolmehekymmenehekahreksahan tuhantehe asti!
Pikkutaloon isännille manttaaliluvun mukhan väheet vissihi ja
rusthollariille eneet.
Ja vaikka Mäkituvan Kaappoo-isäntä olis kuinka lukenu, niin sillä
lailla siinä seisoo maaherran kuulutukses', jotta niin suloosesti nyt
on asiat. Iloksi remahti äkkiää elämä Mäkituvan nutuuses huushollis.
Kaappoo riamastuu jotta:
— Voi erinomaasta sentähre Maija tätä mailman menua! Kyllä tästä
ny tuloo henua olua meillekki ku rupiaa mullekki valtiolta palkka
juaksemhan. Laita vähä joutua oikee pystykaffit ja haje puarista
korppuja. Nyt se meiltäki kitu loppuu. Saas nährä, mihkä kraatihi ne
herrat munki räknäävät, mutt' en perusta vaikkeivät antaasi enämpää
ku 10.000 vuares. Siinäki sit' on jo liikaa. — Nousoohan siitä kyllä
sitte tiätysti veroäyrikki, mutta kontillani ja lakki kouras kiikutan
vaikka tuhannen markkaa takaasi valtiolle veropenningiksi. En totisesti
enää valita enkä maruteeraa verootuksista. Kyllä ny loppuu veromarinat
taloonjussiilta. Helposti sitä 10.000:sta jo veroja maksaaki ja
loppu on purkista tulua n'otta hei elämää eikä mitää kituelämää! —
Korppukaffit ja Amerikan fläskit on tiaros täski huushollis tästälährin
joka päivä, eikä niinku tähän asti, jotta vai palkkaväjelle syättää ja
itte nualla hyppyysiänsä.
Nii se Kaappoo innostuu siitä »isännänpalkasta» n'otta vaikka s'oon
totinen ja harvapuheene, eik'oo viittiny enää pitkihin aikoohi
primputella, nii eikös känttyrä hairannukki Maijaansa käsikynkästä
kiinni ja viipoottanu ympärinsä laattialla sellaasta heipparitirallaa
n'otta Maija oli aiva saumoosta hajota.
Jos ei totisesti Maija olsi saanu viimmee hairatuksi Kaappojansa
kaulasti kiinni, nii hajonnu oliski siihe paikkaha ku aluushamhen
liirinki jo pritkahti poikki n'otta aiva syltys oli Maijan muutoonki
väärät sääret.
Kyllä s'oli nii juhlaa ja iloosta ja herraasta olua Kaapoon huushollis
sinä iltana ku kinkeriillä ainaki. Kaffia keitettihin ja panthin
sulamhan ja ku kropsuaki laitettihin, nii oikee voita lyätihin joukkoho.
Nii ne riamastuu Maijaki sitä isännänpalkan tulua, jotta otti ja haki
menhenvuatiset siansyltyt pöythän ja sanoo jotta:
— Mitäs me täs nyt enää turhia nuukaalemma, otethan ja syärähän nämä
sianräntykki pois ennenku aiva pahentuuvat, n'otteivät kelpaa enää
väjellekkää...
Ja kyllä jee Kaappoo pisteliki poskehe, jotta aiva leuka kiilti.
Häntäki meni n'otta kerraasti vai vilahti.
Nii tuli Kaappoo isäntä jo korko-oloohi, jotta kessupussinsa paiskas
uunin loukkoho ja sanoo jotta:
— Kaikenlaasia tunkiontakaasia täs onki isäntämiähen pitäny höyryyttää
ja henkehen vetää, mutta tästä lähri se savuaa Mekka paperossi tämänkin
poijan nenän alla ku herroos vai. — Ja sinä saat Maija ostaa heti ensi
palkanmaksus ittelles plynssikapan niinku tyämiästen frouvillaki on...
Sellaasen ilon ja riamun se isännän palkka maakunnas nosti.
Ja ihanalta se näytti viälä seuraavanaki aamuna ku Kaappoo lähti
voorollansa meijärikuarmaa viämhän.
Mutta ku takaasin tuli, niin oli ku olis pirun syäny ja toista ettiny.
— Mikä herran jukeli sun on oikee tullu, kun sä nuan kovasti raskahasti
hengität! — peljästyy Maija.
— Ääääh! ähkyy Kaappoo vai.
— Kuule, mikä sun on oikee toresta tullu?
Äääh-hääh, puhkuu Kaappoo isäntä. — Siinä se ny oli se isännänpalkka!
Ei penniäkää! Lisää vai veroja lyärähän ja sanothan jotta
»isännänpalkkaa» maksethan. Voi nuata tuhannen juupelia, minkälaasen
verohuajennuksen ne ny on keksinhet.
— No eikö sitä isännänpalkkaa sitte maksetakkaa? — hätääli Maija.
— Kissinhäntiä kans! — Mä rookasin meijäris kunnankirjurin ja
ihastelin kovasti sille, jotta nyt meiränkin taloonpoikaan passaa,
ku ruvethan niitä isännänpalkkoja täs maksamhan — —, nii nauroo vai
kriivari ja sanoo, jotta ne on kaikille jo aikoja sitte maksettu ja
kiitollisuurella kuitattu —.
— Ku mä sitte haikaasin — manas Kaappoo — jotta koska jutinan tähre ne
on maksettu, ku en m'oo kuullukkaa, vaikka mulle tuloo oma aviisiki,
johna kaikki kuulutukset seisoo — —, nii kriivari seliitti, jotta se
isännänpalkka maksethan sillä lailla, jotta se vai »kiitollisuurella
kuitathan» ja merkithän paperille pohjahan maksetuksi.
— Mutta em m'oo mitää rahaa saanu, pääsi multa.
— Et ookkaa, mutta se on niinku olsit saanu -, sanoo kriivari.
— Mutta s'oon sitte vähä helkutinmoone ero asias saara ja olla
saavanansa! — Kymmenentuhatta markkaa, niinku m'oon ittelleni kaavaallu
tulevan, s'oon isoo raha ja jumalatoon erootus siinä saako sen vai ei.
— No se on ny nii kus s'olsit sen saanu.
— Eikä peijakas viä ookkaa niin!
— Siitä sitte laskethan ääniä niinku kovasta rahasta ainaki! — nauroo
kriivari.
— Mutta silloo min'en enää saattanu kuullakkaa — sähisi Kaappoo. — Mä
ruataasin kriivaria muatoho, jotta ketarat pystyhyn, — vaikk'eihän se
sen vika ollu — ja sinne jätin koko meijärikuarman, niin mun sappeni
kiahuu. — Saa ny nährä haastaako se mun viälä vastaamhan — pahkulootti
Kaappoo-isäntä.
— Ja ne syltykki ku tuli syätyä etukäthen — siunaali emäntä.
Kauan istuu Kaappoo klasipenkillä pää käsien varas, ähkyy ja manas
herraan merkillisiä palkanmaksutapoja.
Viimmee nousi, meni uuniloukolle, ettii siältä putuläjästä vanhan
kessumassinsa ja huakaasi raskahasti jotta:
— On se ny eres luajan lykky, jottei ne viälä oo havaannehet ruveta
emännillekki palkkoja räknäämhän.
— Sanos muuta — siunaali Maijaki.