Kuin oikein tuli kysymys, oli Magda kuitenkin samanarvoinen kuin
kymmenen muuta vaimoa yhteensä. Hän piti Bartekiansa hiukan kurissa,
mutta rakasti häntä kuitenkin todellisesti. Innostuksen hetkenä, niin
kuin esimerkiksi vankeudessa, saattoi hän sanoa hänelle vasten naamaa,
että hän oli raukka, mutta yleensä halusi hän kuitenkin, että hänestä
ajateltiin parempaa. "Bartekini on vaan olevinaan raukka, mutta
todellisuudessa on hän reipas mies", oli hänen tapansa usein sanoa.
Bartek oli kuitenkin yhtä vähän reipas kuin hänen kimohevosensa, ja
ilman Magdaa ei hän olisi voinut hoitaa talouttaan eikä muuta. Nyt oli
kaikki Magdan hartioilla, mutta kuin hän kerran alkoi juosta, touhuta ja
hommata, keksi hän lopuksi aina jonkun apukeinon. Viikkoa jälkeen
viimeisen käyntinsä vankilan sairashuoneessa, syöksähti hän ilosta
loistaen Bartekin luo.
--Kuinka voit, Bartek, sinä veitikka?--kysyi hän iloisesti.--
Tiedätkö, että armollinen herra on tullut kotia? Hän on nainut
kuningaskunnasta. Nuori rouva on verevä ja kaunis kuin marja. Ja sitten
on hän saanut rahoja myötäjäisiksi niin hurjasti!
Armollinen Pognembinin herra oli todellakin nainut, tuonut kotia
vaimonsa ja saanut paljon rahoja hänen kanssaan.
--No,--entä sitten?--kysyi Bartek.
--Entä sitten? Oi, minä olen aivan hengästynyt. Oi, luojani! Minä menin
tervehtimään rouvaa ja niin näin hänen tulevan minua vastaan kuin
kuningatar, kauniina, raittiina, kuin kukkanen, kukoistavana, kuin
aamunkoi... Oi, kuinka on lämmin, kuinka minä olen hengästynyt!
Magda otti esiliinansa ja pyyhki sillä hikisiä kasvojaan. Sitten jatkoi
hän levollisemmalla äänellä:
--Hänellä oli päällään hame niin sininen, kuin ruiskukka. Minä tahdoin
suudella hänen jalkaansa, mutta hän ojensi minulle pienet kätensä...
Niin tuoksuavat, pienet olivat hänen kätensä, niin pienet, kuin
lapsella... Hän on aivan kuin pyhä neitsyt kirkossa, ja hän on hyvä ja
ymmärtää köyhäin ihmisten puutetta. Minä aloin rukoilla häneltä apua...
Jumala varjelkoon häntä! Hän vastasi: "Mitä minä voin, sen teen." Ja
millainen ääni hänellä sitten on. Kuin hän puhuttelee, on se kuin
laulua. Sitten aloin minä kertoa hänelle ihmisten puutetta Pognembinissä
ja hän sanoi: "Eihän, eihän vaan Pognembinissä" ja niin aloin minä itkeä
ja hän myöskin. Niin tuli armollinen herra, ja kuin hän näki hänen
itkevän, suuteli ja hyväili hän häntä. Herrat eivät ole sellaisia, kuin
te, vaimojanne kohtaan. Niin sanoo rouva hänelle: "Tee, mitä voit tälle
vaimolle". Hän vastaa: "Kaikki, mitä sinä tahdot". Pyhä neitsyt
siunatkoon häntä terveydellä ja hyvillä lapsilla! Kohta sen jälkeen
sanoi herra: "Te olette erehtyneet suuresti, antautuessanne saksalaisten
käsiin, mutta minä autan teitä maksamaan Justille".
Bartek kynsi korvallistaan.
--Kyllä, mutta onhan armollinen herra saksalaisten hampaissa...
--Mitä jaarittelet? Rouva on rikas. Herrasväki voipi nyt ostaa kaikki
Pognembinin saksalaiset. Pian tapahtuvat vaalit, sanoi armollinen herra,
älkää silloin vaan äänestäkö saksalaisia, niin minä kyllä maksan
Justille ja annan aika löylytyksen Boegelle. Rouva heittäytyi hänen
kaulaansa ja herra tiedusteli sinua ja sanoi, että jos sinä olet heikko,
niin hän kyllä puhuisi tohtorille, niin että hän antaa sinulle
todistuksen, ettei sinun kauemmin enää tarvitse olla täällä. Jollei
häntä lasketa kokonaan vapaaksi, sanoi hän, niin voipi hän istua lopun
ajan talvella, sillä nyt häntä välttämättömästi tarvitaan elonkorjuussa.
Ymmärrätkö? Eilen armollinen herra oli kaupungissa ja tänään saapuu
tohtori Pognembiniin, sillä hän on saanut sinne kutsut. Eikä hän ole
mikään saksalainen, ja hän kirjoittaa sinulle todistuksen. Talvella voit
tulla tänne jälleen, ja lämpönen sinulla on, kuin kuninkaalla ja ruokaa
saat ilmaiseksi. Mutta nyt tarvitsee sinun tulla kotia tekemään työtä ja
sitten maksamme Justille, sillä armollinen herra ei tahdo korkoja
ollenkaan, ja jollemme saa hänelle maksetuksi syksyllä, niin pyydän minä
armollisen rouvan puhumaan hänelle hyvän sanan meidän puolestamme. Pyhä
neitsyt varjelkoon häntä!... ymmärrätkö?
--Se on mainio rouva--sanoi Bartek pontevasti.
--Sinun tulee langeta hänen jalkoihinsa, ja jollet sitä tee, löylytän
sinua, niin että soi. Kuinhan Jumala vaan antaisi meille hyvän
vuodentulon! Nyt voit nähdä, mistä apu tulee. Saksalaisiltako kenties?
Ovatko he antaneet sinulle penniäkään koreista mitaleistasi? Mitä? He
ovat kivittäneet sinua niistä, niin he ovat tehneet. Sinun tulee langeta
hänen jalkoihinsa, minä sanon.
--Kyllä, sen minä varmaan teen--vastasi Bartek vakuuttavasti.
Sallima näytti taas hymyilevän sankarille. Muutama päivä sen jälkeen
ilmoitettiin hänelle, että hän sairauden tähden pääsisi pois
vankeudesta vastaiseksi, aina talveen saakka. "Maaneuvos" käski häntä
kuitenkin ensiksi tulemaan hänen luokseen. Bartek saapui sydän kulkussa.
Tämä talonpoika, joka pistin kädessä oli valloittanut lippuja ja
tykkejä, alkoi nyt pelätä kaikkia univormuja enemmän kuin itse kuolemaa.
Hän alkoi epäselvästi aavistaa, että häntä ahdistettiin ja että hänelle
voi tehdä mitä tahansa, ja häntä painusti mahtava, säälimätön ja
välttämätön voima, joka murtaisi hänet, jos hän vastustaisi. Siinä hän
seisoi maaneuvoksen edessä, niin kuin ennen Steinmetzin edessä, maha
sisässä ja rinta ulkona eikä uskaltanut vetää henkeänsä. Siellä oli
myöskin läsnä muutamia upseeria. Sota ja sodan kuri olivat elävinä
Bartekin edessä. Sotilaat katselivat häntä kultasankaisten lornettiensa
läpi ylpeydellä ja ylenkatseella, niin kuin pelkkä sotilas ja
puolalainen talonpoika ansaitseekin kuninkaallisilta preussiläisiltä
upseereilta. Hän seisoi siinä ja pidätti henkeänsä, maaneuvoksen
sanoessa hänelle jotakin käskevällä äänellä. Maaneuvos ei pyytänyt, ei
houkutellut, vaan käski ja uhkasi häntä. Berlinissä oli puolalainen
edusmies kuollut ja uusi vaali pidettäisiin Pognembinissä.
--Sinä puolalainen eläin--koetahan vaan äänestää Pan Jarzynskiä,
koetahan vaan!
Upseerien kulmakarvat vetäytyivät samassa hetkessä kokoon kuin uhkaavat
rypyt leijonan päässä. Eräs heistä imi sikariaan ja uudisti maaneuvoksen
sanat: "koetahan vaan". Bartekin hengenveto tukkeutui. Kuultuaan kauan
odotetun "mars", kääntyi hän puolivasempaan, meni ulos ja hengitti taas
vapaasti. Hän oli saanut käskyn äänestää Schulbergia Ylä-Krzywdasta. Hän
ei sillä ollenkaan vaivannut päätään, hengitti syvään ja onnellisesti,
sillä nyt hän meni Pognembiniin, voidakseen olla kotona eloa korjaamassa
ja maksamassa Justille. Kylä oli hänen edessään. Tuuli tuuditteli
raskaita tähkiä, jotka rahisivat toisiaan vastaan. Ja ne suhisivat
kaikki tuolla äänellä, joka on niin rakasta talonpojan korvalle. Bartek
oli vielä heikko, mutta aurinko lämmitti häntä. Tosiaankin, kuinka
kaunis tämä maailma sentään onkin, ajatteli alakuloinen sotilas.
Pognembiniin oli enää vaan vähän matkaa.