X.

Vaali! Vaali! Rouva Maria Jarzynskin pää on täynnä pelkkää

valtiopäivämiesvaalia, hän ei ajattele, puhu tai näe unta mistään

muusta.

--Te olette suuri poliittiko, armollinen rouva, sanoo hänen naapurinsa

ja suutelee hänen kättään. Suuri poliittiko punastuu korviin saakka ja

vastaa hymyillen:

--Ah, me keräämme puolustajia niin hyvin kuin voimme.

--Pan Josef valitaan varmaan valtiopäivillä!--sanoo naapuri

vakuuttavalla äänellä, ja suuri poliittiko vastaa:

--Minä soisin sen hyvin mielelläni, ei Josefin tähden, mutta yleisen

hyvän... Ja taas peitti hänen kauniita kasvojaan epäpoliitillinen puna.

--Todellinen Bismarck, rouvani!--huudahtaa naapuri.

Sitten neuvottelevat he, kuinka heidän on toimiminen. Naapuri ottaa

Ala-Krzywdan ja Mizerowin--Ylä-Krzywda oli jo joutunut herra

Schulbergin haltuun--Maria rouva taas ensi sijassa koettaa voittaa

Pognembiniä. Hänen päätään polttaa, niin hän on roolinsa valtaama. Ja

hukkaan hän ei anna ajan kulua. Joka päivä saa nähdä hänen maantiellä,

töllien välissä, hame sievästi kohotettuna toisessa kädessä ja

auringonvarjostin toisessa, ja pienet lapsen jalat innokkaasti

sipsuttavat hänen suuressa, valtiollisessa toimessaan. Hän menee

tölleihin tahi sanoo työmiehille tiellä "Jumalan rauhan!" Hän käy

katsomassa sairaita, hän alkaa pitää huolta koko väestöstä ja auttaa

siinä, missä hän voi. Sen tekisi hän ilman valtiollistakin

tarkoitustaan, sillä hänellä on hyvä sydän. Mutta hän on sitä

innokkaampi valtiollisista syistä. Mitä hän ei tekisikään heidän

hyväksensä! Hän ei uskalla sanoa sitä miehelleen, mutta häntä ihan

vastustamattomasti haluttaa mennä talonpoikien vaalikokoukseen, ja onpa

hän ajatellut puhettakin, jonka hän pitäisi siellä, jos hän vaan saisi

siihen luvan. Mikä erinomainen puhe! Kenties ei hän kuitenkaan

uskaltaisi pitää koko puhetta, kuin oikein vaadittaisiin, mutta jos hän

kuitenkin pitäisi sen...! Kuin huhu kertoi, että viranomaiset olivat

hajoittaneet Pognembinin koko vaalikokouksen, meni suuri poliittiko

huoneesensa, itki mieliharmista, repi nenäliinansa kahtia ja hänen

silmänsä olivat koko päivän punaset. Turhaan rauhoitti häntä hänen

miehensä. Seuraavana päivänä toimii hän kaksinkertaisella innolla

Pognembinissä. Maria rouva ei nyt enää väisty mitään. Hän käy kymmenissä

tölleissä ja moittii niin kuuluvasti saksalaisia, että hänen miehensä

täytyi estää häntä. Mutta vaaraa ei ole ollenkaan. Häntä otetaan ilolla

vastaan, hänen käsiään suudellaan ja hänelle hymyillään, sillä hän on

viehättävä kuin ruusu, ja mihin hän ilmestyy, siellä kaikki muuttuu

valoisaksi ja iloiseksi. Kiertomatkallaan saapuu hän myös Bartekin

tölliin. Koira ei tahdo päästää häntä sisään, mutta Magda karkoittaa sen

innossaan halolla.

--Oi, kaikkein armollisin rouvani! kullankappaleeni! kaunis punanen

marjani!--Magda huutaa ja suutelee hänen käsiään. Bartek heittäytyy

hänen jalkoihinsa suostumuksen mukaan, ja pikku Franek suutelee hänen

kättään sormi suussa. Sen jälkeen vaipuu Bartek hiljaiseen ihmettelyyn

kokonansa.

--Minä toivon--sanoo nuori rouva,--minä toivon, parahin Bartekini,

että te annatte äänenne minun miehelleni, eikä tuolle herra

Schulbergille.

--Ei, ei!--huutaa Magda--kuka äänestäisi tuota Sjulbergia! Menköön

hän järveen!--Älkää pahastuko, armollisin rouva, mutta kuin puhuu

saksalaisista, ei voi pitää kieltään kurissa.

--Mieheni sanoi äsken, että hän maksaisi Justille.

--Jumala siunatkoon häntä!--Nyt kääntyy Magda Bartekiin päin:--

Miksi seisot siinä kuin härkä? Minun täytyy pyytää Teiltä anteeksi,

armollinen rouva, mutta hän ei tavallisesti puhu sanaakaan.

--Te tahdotte siis äänestää miestäni, eikö totta? Olettehan puolalainen

ja me olemme puolalaisia; meidän täytyy pysyä ko'ossa.

--Minä lyön hänen pääkallonsa murskaksi, jollei hän äänestä niin!--

vakuuttaa Magda.--Minkä tähden roikkuu pääsi kuin härän? Hän ei

koskaan sano sanaakaan. Tulehan tänne sitten!

Bartek suutelee uudestaan armollisen rouvan kättä, aina vaan äänetönnä

ja alakuloisena. Maaneuvos oli hänen mielessään.

* * * * *

Vaalipäivä on tullut. On ihan varmaa, että Pan Jarzynski tulee

valituksi. Naapurit tulevat ajaen Pognembiniin, herroja tulee aina

kaupungista saakka, missä he jo ovat antaneet äänensä, ja odottavat nyt

Pognembinissä päätöstä, jonka pappi on luvannut heille ilmoittaa.

Jarzynskin herrasväki antaa juhlapäivälliset ja iltasella matkustaa

herrasväki Poseniin ja sieltä Berliiniin. Muutamat piirikunnan kylät

äänestivät jo eilen. Päätös tulee tiedoksi tänään. Seurue on hyvällä

mielellä. Nuori rouva on vähän levoton, mutta toivoo ja hymyilee.

Emäntänä hän on niin miellyttävä, että kaikki huomaavat, minkä aarteen

Pan Jarzynski löysi kuningaskunnasta. Tuon aarteen on mahdoton pysyä

istumassa yhdessä paikassa, vaan juoksee yhden vieraan luota toisen luo

ja kerrotuttaa itselleen, että Pan Josef tulee valituksi. Hän ei tosin

ole kunnianhimoinen, eikä hän turhamielisyydestä tahdo päästä

valtiopäivämiehen puolisoksi, vaan hän kuvittelee nuoressa päässään,

että heillä molemmilla, sanan todellisessa merkityksessä, on tehtävä

täytettävä. Väliin kohtaa hän miehensä vieraitten keskellä, vetää häntä

hihasta ja kuiskaa hänen korvaansa: "herra valtiopäivämies". Aivan kuin

lapsi, hän antaa mielittelynimiä. Josef hymyilee ja he molemmat ovat

sanomattoman onnelliset. Molemmilla on suuri halu suudella toisiaan,

mutta se ei sovi vierasten läsnäollessa. Nämä tähystävät ulos joka hetki

nähdäkseen pappia, sillä asia on erinomaisen tärkeä. Äsken kuollut

valtiopäivämies oli myöskin puolalainen, ja saksalaiset ovat ensi kerran

asettaneet oman ehdokkaansa tässä vaalipiirissä. Voitollinen sota on

rohkaissut heitä, juuri sen tähden on kartanoon kokoontuneille

puolalaisille niin tärkeää, että heidän ehdokkaansa tulee valituksi.

Vaikka päivällistäkään ei vielä ole syöty, pidetään jo isänmaallisia

puheita, mitkä erittäinkin tekevät vaikutuksen nuoreen rouvaan, joka ei

ole sellaisiin tottunut. Aika ajoin joutuu hän pelon valtaan. Jos esim.

tehtäisiin vilppiä, ääniä yhteenlaskiessa? Mutta olihan vaalikomiteassa

muitakin kuin saksalaisia. Muutamat vanhemmat herrat selittävät

rouvalle, miten äänet luetaan. Hän on jo kuullut sen sata kertaa, mutta

hän tahtoo kuulla sen mielellään vielä kerran. Onhan kysymys siitä,

saako seudun väestö ystävän vaiko vihollisen eduskuntaan. Hetken

kuluttua on kaikki selvillä; hetken kuluttua, sillä tieltä näkyy

tomupilvi. Pappi tulee, pappi tulee! Rouva vaalenee. Kaikilta kasvoilta

näkyy selvästi mielenliikutus. He ovat varmat voitosta, mutta kaikissa

tapauksissa synnyttää ratkaiseva hetki sydämmen tykytystä. Se ei ole

pappi, se on kylänvouti, joka tulee ratsain kaupungista. Mahdollisesti

tietää hän jotakin. Hän sitoo hevosensa veräjän pylvääsen ja rientää

kartanoon. Vieraat ryntäävät ulos, emäntä etupäässä.

--Onko sinulla mitään kerrottavaa? Onko herra valittu? Tule sisään!

Tiedätkö mitään varmaa? Onko päätös jo julistettu?

Kysymyksiä satelee kuin rakeita. Talonpoika heittää lakkinsa ilmaan ja

huutaa:

--Herra on valittu!

Rouva vaipuu penkille ja painaa kädellä rintaansa.

--Hurraa! Hurraa! Hurraa!

Palvelusväki rientää ulos kyökistä.--"Hurraa! Saksalaiset ovat

saaneet selkäänsä! Eläköön meidän valtiopäivämiehemme ja hänen

rouvansa!"

--Mutta pappi?--kysyy joku.

--Hän tulee kohta--vastaa kylänvouti--viimeisiä ääniä lasketaan

vielä yhteen.

--Pöytä on katettava!--käskee valtiopäivämies.

--Eläköön!--huutavat taas toiset.

Kaikki menevät saliin. Rouva ei voi pidättää iloansa, vaan lankeaa

miehensä kaulaan kaikkien läsnä ollessa. Mutta he eivät sitä paheksi,

päinvastoin valtaa innostus heidät kaikki.

--No, vielä me elämme!--sanoo naapuri Mizerowista.

Silloin kuuluu vaunujen ratina, ja pappi yhdessä vanhan Maciejn kanssa

Pognembinistä, astuu sisään.

--Terve tuloa, terve tuloa! Kuinka suuri enemmistö meillä oli?

Pappi on vaiti hetken aikaa ja singoittaa sitten seuraavat töykeät,

lyhyet sanat vasten yleisen ilon naamaa:

--Schulberg on valittu!

Seuraa hetki äänetöntä hämmästystä ja kauhistuneita, kiivaita

kysymyksiä, joihin pappi uudestaan vastaa:

--Schulberg on valittu!

Kuinka? Mitä on tapahtunut? Mitenkä? Kylänvouti kertoi päin vastoin.

Mitä on sitten tapahtunut?

Tällä hetkellä vei Pan Jarzynski rouva raukkansa ulos huoneesta. Rouva

puree nenäliinaansa säilyttääkseen malttiansa.

--Sellainen onnettomuus!--kertovat läsnäolijat ja tavottelevat

käsillään päätään. Kaukaa kuuluu sekanaisia huutoja ja ilon kirkunaa.

Pognembinin saksalaiset viettävät voittojuhlaansa.

Herra ja rouva palaavat saliin. Voipi melkein kuulla, kuinka hän sanoo

rouvalleen ovella:--_"il faut faire bonne mine"_.[1] Eikä rouva

itkekkään. Hänen silmänsä ovat kuivat, mutta hyvin punaset.

[1] Ei pidä olla millänsäkään.

--Mutta kertokaahan sitten, kuinka se tapahtui,--pyytää isäntä

levollisesti.

--Pitihän niin käydä, armollinen herra,--sanoo vanha Maciej--kuin

Pognembinin talonpojatkin äänestivät Schulbergia.

--Ketkä tässä kylässä?

--Sekä minä että muut olemme nähneet, kuinka Bartek Slovik äänesti

Schulbergia.

--Bartek Slovik--?! sanoo rouva.

--Ihan varmaan. Nyt hän saa siitä kärsiä. Mies vetelehtii maassa, kuin

vaimo antaa hänelle aikalailla selkään. Minä olen itse nähnyt hänen

äänestävän.

--Sellainen olisi ajettava pois kylästä!--sanoo naapuri Mizerowista.

--Armollinen rouva,--sanoo Maciej--muutkin, jotka ovat olleet

sodassa, ovat äänestäneet niin kuin hän. He kertovat, että heille on

annettu sellainen käsky.

--Se on petosta, kurjaa petosta, vaalipakkoa, hurjuutta!

Sinä päivänä eivät päivälliset olleet iloiset kartanossa. Iltasella

matkusti herrasväki pois, mutta ei Berliiniin, vaan Dresdeniin.

Onneton, kirottu, halveksittu ja vihattu Bartek istui töllissään

vieraana vaimollensakin, sillä hän ei sanonut miehelleen sanaakaan koko

päivänä.

* * * * *

Syksyllä antoi Taivaan Herra hyvän vuodentulon, ja herra Just, joka oli

tullut Bartekin tölliin omistajaksi, oli iloinen hyvästä kaupastaan.

Eräänä päivänä kulki kolme ihmistä kaupunkiin: talonpoika, hänen

vaimonsa ja hänen lapsensa. Mies oli hyvin kumarainen ja vanhan

näköinen. Heidän täytyi lähteä pois, kuin eivät he saaneet työtä

Pognembinissä. Satoi. Vaimo nyyhkytti sydäntä särkevästi, surressaan

kadotettua kotiaan ja kotiseutuaan. Mies oli vaiti. Oli aivan tyhjää

tiellä, ei näkynyt vaunuja, ei ihmisiä, ainoastaan ristiinnaulitun kuva

ojensi sateesta kastuneita käsiään ilmaan. Satoi yhä kiivaammin ja

tiheämmin, ja tuntui kuin jos pimeys olisi levinnyt yli koko maanpallon.

Bartek, Magda ja Franek menivät kaupunkiin, sillä Gravelotten ja

Sedanin voittajan piti vielä sinä talvena olla vankeudessa.

Jarzynskin herrasväki jäi asumaan Dresdeniin.

*Loppu.*