VIII.

Asia alkoi tulla arveluttavaksi. Saksalaiset lehdet sisälsivät varsin

liikuttavia kertomuksia siitä ahdistuksesta, jonka alaisena rauhallinen

saksalainen väestö muka oli raa'an ja oppimattoman väestön puolelta,

jota hallituksen viholliset ja uskonnolliset innoittelijat yllyttivät.

Boegesta tuli päivän sankari. Hän, lempeä ja rauhallinen opettaja, joka

valtakunnan äärimmäisissä rajamaissa taisteli valistuksen

levittämiseksi, hän, sivistyksen todellinen lähetyssaarnaaja

raakalaisten joukossa, hän oli joutunut asiansa uhriksi. Onneksi

kuitenkin seisoi hänen takanaan satoja tuhansia saksalaisia, jotka eivät

varmaankaan sallisi, että... j. n. e....

Bartek ei tietänyt mitään siitä myrskystä, joka häntä uhkasi. Hän oli

aivan levollinen, varmana siitä, että hän pääsisi vapaaksi

edesvastauksesta. Olihan Boege lyönyt hänen poikaansa ja ensimmäisenä

hyökännyt hänen kimppuunsa. Sitten oli ahdistettu häntä takaapäin.

Täytyihän hänen puolustaa itseään. Ja sitten he olivat heittäneet häntä

kivellä otsaan. Kenen päälle he olivat oikeastaan hyökänneet? Hänenkö,

jonka nimi oli seisonut päivyskertomuksissa, hänen, joka oli voittanut

Gravelotten tappelun, joka oli puhunut itse Steinmetzin kanssa ja jolla

oli niin monta kunniamerkkiä? Hän ei voinut ollenkaan saada päähänsä,

etteivät saksalaiset sitä tietäneet ja että he saattoivat kohdella häntä

niin väärin, kuin olivat tehneet, yhtä vähän kuin hän voi käsittää,

miten Boege vakuutti Pognembinin asukkaille, että saksalaiset tästä

lähtein pitäisivät heitä kurissa, sitten kuin he, Pognembiniläiset,

olivat taistelleet niin uljaasti ranskalaisia vastaan joka kerta kuin

siihen oli ollut tilaisuutta. Mitä häneen itseensä tuli, niin oli hän

varma siitä, että oikeus ja hallitus asettuisi hänen puolelleen.

Kaikissa tapauksissa tietäisivät ne, mikä mies hän oikeastaan oli, ja

mitä hän oli toimittanut sodassa. Jollei kukaan muu sitä tekisikään,

niin itse Steinmetz häntä puolustaisi. Olihan Bartek itse tämän sodan

kautta joutunut köyhyyteen, ja hänen torppansa oli velkaantunut, niin

että hänelle varmaankin tapahtuisi oikeus.

Santarmit saapuivat Pognembiniin ottamaan Bartekia. He olivat odottaneet

ankaraa vastustusta, sillä heitä tuli viisi miestä ladatuin kiväärein.

Mutta he erehtyivät. Bartek ei edes ajatellutkaan vastarintaa. He

käskivät häntä istumaan vaunuihin. Hän totteli. Ainoastaan Magda joutui

epätoivoon ja valitti koko ajan:

--Oi, minkä tähden sinä tappelitkaan ranskalaisia vastaan! Siitä sen

nyt sait, raukka.

--Ole hiljaa,--vastasi Bartek. Matkalla hymyili hän iloisesti

vastaantulijoille.

--Minä näytän heille, kenelle he ovat tehneet vääryyttä,--huusi hän

vaunuista.

Kunniamerkit rinnalla astui hän oikeuden eteen. Oikeus kohtelikin häntä

lempeästi. Oltiin yksimielisiä siitä, että löytyi helpottavia

asianhaaroja. Bartek tuomittiin vaan kolmen kuukauden vankeuteen. Sitä

paitsi langetettiin hän sadanviidenkymmenen Saksan markan sakkoihin

vahingon palkkiona Boegen perheelle ja muille siirtolaisille, "jotka

olivat kärsineet ruumiillista väkivaltaa".

Posenin saksalainen lehti kirjoitti tuomion johdosta: "Rikoksellinen ei

tuomiota langetettaessa ollut ainoastaan osoittamatta vähintäkään

katumusta, vaan käyttäytyi niin raa'asti ja alkoi niin julkeasti ylistää

luultuja ansioitaan, että vaan saattaa ihmetellä, kuinka saapuvilla

oleva kantaja ei vetänyt häntä edesvastaukseen loukkauksista oikeutta ja

Saksan kansaa vastaan".

Bartek istui vankilassa ja mietiskeli rauhassa sankaritöitään

Gravelotten, Sedanin ja Pariisin luona.

Menettelisimme kuitenkin väärin, jos väittäisimme, että Boegen

menetystapa ei synnyttänyt mitään vastalausetta. Päinvastoin. Hyvin

sateisena edelläpuolenpäivänä esiintyi valtiopäivillä puolalainen

edusmies, joka selvästi huomautti, kuinka hallituksen käytös puolalaisia

kohtaan Posenissa oli muuttunut, ja muistutti, että sen uljuuden ja

alttiiksiantavaisuuden tähden, jota tämä väestö sodan aikana oli

osoittanut, pitäisi enemmän ottaa huomioonsa sen inhimillisiä oikeuksia,

ja että vihdoin herra Boege oli käyttänyt väärin asemaansa opettajana

lyömällä puolalaisia lapsia, antamalla heille haukkumanimiä, ja

vakuuttamalla että saksalainen väestö, saman saksalais-ranskalaisen

sodan jälkeen ajaisi pois maan omat lapset.

Edusmiehen puhuessa satoi virtanaan ulkona, ja kuin sellaisessa ilmassa

tavallisesti tullaan uniseksi, ei ollut ihmeellistä, jos konservatiivit

haukoittelivat, jos kansallis-vapaamieliset ja sosialistit

haukoittelivat, ja että keskuspuoluekin vihdoin haukoitteli, sillä se

tapahtui ennen kulttuuritaistelua. Kuin vihdoinkin "puolalainen valitus"

tuli esille, siirtyi edusmieshuone päiväjärjestykseen.

Bartek istui sill'aikaa vankilassa, tahi oikeammin sanoen makasi

vankilan lasareetissa, sillä kivenheitosta oli se haava au'ennut, jonka

hän oli saanut sodassa.

Kuin hänellä ei ollut kuumetta, mietti hän, ja mietti niin kuin

kalkkunakukko, joka kuoli mietiskelemisestä. Bartek ei kuitenkaan

heittänyt henkeään, vaan ei saanut mitään ajateltuakaan. Niinä aikoina

kuitenkin, joita tiede kutsuu valoisiksi hetkiksi, juolahti hänen

mieleensä, että hän kenties aivan syyttä oli antanut ranskalaisille

selkään.

Magdalle tuli tukala aika. Sakot olivat maksettavat, mutta ei ollut

mitään millä maksaa. Pognembinin pappi tahtoi kyllä auttaa, mutta

hänellä ei ollut muuta kuin neljäkymmentä Saksan markkaa. Huono toimi

oli papinvirka Pognembinissä, ja sitä paitsi ei vanhus tietänyt, mihin

hänen rahansa oikeastaan katosivat. Armollinen herra Pan Jarzynski ei

ollut kotona. Kerrottiin, että hän oli matkustanut kosimaan rikasta

naista Puolan kuningaskunnasta. Magda ei tietänyt, mitä hänen oli

tehtävä.

Maksuajan pitennyksestä ei voinut olla puhetta. Möisikö hän hevosen vai

lehmän? Juuri nyt oli alkukesä, kaikkein pahin aika. Elonkorjuu

lähestyi, talouteen tarvittiin rahoja ja kaikki oli rappiotilassa. Hän

väänsi käsiään epätoivossa, jätti muutamia hakemuksia oikeuteen, että

hänelle osoitettaisiin armeliaisuutta, mutta ei saanut vastausta

ollenkaan. Maksupäivä lähestyi ja sen mukana ryöstö.

Hän rukoili Jumalaa rukoilemistaan, katkeruudella muistellen sitä aikaa

ennen sotaa, kuin he vielä olivat toimeentulevaa väkeä ja Bartek vielä

teki työtä tehtaassa talvella. Hän meni naapurien luo lainaamaan rahaa.

Heillä ei ollut. Sota oli tuntunut kaikille. Justin luo ei hän

uskaltanut mennä. Hän oli velkaa hänelle jo ennestään eikä edes maksanut

korkoja. Silloin tuli Just aivan odottamattomasti hänen luokseen.

Eräänä jälkeenpuolenpäivänä istui hän töllinsä ovella eikä tehnyt

mitään; hänen hädässään raukeni usein hänen työkykynsä ja työhalunsa.

Hän katseli kärpäsiä, jotka lentelivät ilmassa ja hän ajatteli:

"Tuollainen eläin on sentään onnellinen, se lentelee huoletonna eikä sen

tarvitse maksaa korkoja". Väliin huokasi hän syvään, ja huuliltaan

kuului heikko huudahdus: "Jumalani,--Oi Jumalani!" Silloin näki hän

aivan odottamatta ovessa herra Justin käyrän nenän, jonka alta näkyi

hänen piippunsa kiperä varsi. Magda kalpeni ja Just alkoi haastella:

--Hoomenta!

--Kuinka voitte, herra Just?

--Miten on minun rahojeni laita?

--Oi, rakas herra Just, olkaahan vaan kärsivällinen. Mitä on minun

raukan tehtävä?--Mieheni on minulta otettu pois, sakot on minun

maksettava hänen puolestaan enkä minä tiedä kenen puoleen kääntyä.

Parempi olisi, että olisin kuollut, parempi kuin näin kärsiä päivästä

päivään. Odottakaa vaan vähän aikaa, parahin herra Just.

Hän alkoi itkeä, kumartui ja suuteli herra Justin paksua, punasta kättä.

--Kuin talon armollinen herra tulee kotia, lainaan minä häneltä ja

maksan teille.

--No,--mutta millä te maksatte sakot?

--Sitä en tiedä. Minun tarvitsee kai myödä lehmä.

--Saatanhan minä lainata teille vähän rahoja lisää...

--Jumala siunatkoon teitä, rakkahin herra. Tosin te olette

luteerilainen, mutta te olette kuitenkin hyvä ihminen. Se on totta se.

Jos muut saksalaiset olisivat sellaisia, niin heitä siunattaisiin.

--Mutta minä en lainaa ilman korkoa.

--Sen kyllä tiedän, sen kyllä tiedän.

--No kirjoittakaa sitten alle koko summasta.

--Kyllä, kyllä, parahin herra Just. Taivaan Herra sen teille

palkitkoon.

--Me voimme järjestää asian kylässä.

Hän läksi järjestämään asiaa ja Magda meni papin luo kysymään häneltä

neuvoa. Pappi sanoi, että maksuaika oli liian lyhyt ja korot liian

korkeat ja valitti suuresti, että herra Pan Jarzynski ei ollut kotona,

sillä hän olisi kenties auttanut häntä. Magda ei kuitenkaan voinut

odottaa siksi kunnes häneltä myötäisiin hevonen ja kärryt, ja hänen

täytyi suostua herra Justin ehtoihin. Nyt oli hän joutunut 300 Saksan

markan velkaan, siis puolta suurempaan summaan, kuin korot olivat, sillä

pitihän hänen saada vähän rahoja talouteenkin. Bartek kirjoitti nimensä

velkakirjaan omakätisesti, että sillä olisi lain voima. Magda oli sitä

varten käynyt hänen luonaan vankilassa. Sankari oli hyvin surumielinen,

alakuloinen ja kipeä. Hän tahtoi vielä lähettää yhden

valituskirjoituksen ja esittää hänelle tehtyä vääryyttä, mutta eihän

edes ensimmäistäkään oltu otettu vastaan. Posenin lehden kirjoitus oli

saattanut hallitsevat piirit hyvin epäsuosiollisiksi häntä kohtaan. Eikö

kenties viranomaisten ollut suojeltava levollista, saksalaista väestöä,

joka viime sodassa niin monella tavoin oli todistanut

isänmaanrakkauttaan ja uhraavaisuuttaan. Ja siten ei oltu välitetty

Bartekin valituskirjoituksesta. Ei ihmeellistä, että hän siitä kävi

vielä alakuloisemmaksi.

--Nyt menevät asiamme aivan hunningolle--sanoi hän vaimolleen.

--Aivan hunningolle--uudisti hän.

Bartek alkoi mietiskellä:

--Minulle tapahtuu suuri vääryys--hän sanoi.

--Ja Boege ahdistaa poikaa--lisäsi Magda.--Minä menin hänen

luokseen ja pyysin, että hän antaisi olla pojan rauhassa, mutta hän vaan

sadatteli minua. Niin, nyt ovat saksalaiset voitolla Pognembinissä. Nyt

he eivät enää pelkää mitään.

--Niin, totta on, että he ovat voimakkaimmat--sanoi Bartek

alakuloisena.

--Minä olen vaan vähäpätöinen vaimo, mutta sen sanon sinulle, Jumala on

väkevämpi.

--Hän on meidän ainoa turvamme--myönsi Bartek.

He olivat molemmat ääneti hetken aikaa, sitten lausui Bartek taas:

--No,--entä Just?

--Kuinhan kaikkivaltias Jumala vaan tahtoisi antaa hyvän sadon, niin

voisimme me kenties maksaa hänelle. Kenties talon armollinen herra

myöskin auttaa meitä, vaikka hän itse on velkaa saksalaisille. Jo ennen

sotaa puhuttiin, että hänen täytyisi myödä Pognembin. Kuin hän vaan

saisi puolalaisen neiden.

--Tuleeko hän pian kotia?

--Kuka tietää! Kartanossa kerrotaan, että hän pian palajaa nuoren

vaimonsa kanssa. Saksalaiset varmaankin ottavat häneltä osansa, kuin

hän tulee kotia. Aina vaan saksalaiset! Joka paikkaan he tunkeutuvat.

Katsoo mihin tahansa, maalla tahi kaupungissa, aina on saksalaisista

kysymys. Mutta se tapahtuu varmaankin syntien tähden. Ei missään ole

pelastusta.

--Kenties sinä löydät sen kuitenkin, sinä olet järkevä vaimo!

--Mitä on minun tehtävä, miten? Olenko kenties vapaatahtoisesti ottanut

rahoja Justilta? Oikeastaan on jo töllimme ja maamme hänen omansa. Just

on parempi ihminen, kuin muut saksalaiset, mutta hänkin tarkoittaa vaan

omaa hyötyänsä, eikä muiden. Ei hän sääli meitä enemmän, kuin muitakaan.

Olenko minä kenties sellainen raukka, etten minä ymmärtäisi, minkä

tähden hän pistää kouraani nuo rahat! Mutta mitä on tehtävä, mitä on

tehtävä!--huusi hän ja väänsi käsiään. Keksi nyt keino itse, sinä,

joka olet niin viisas. Ranskalaisia kyllä olet antanut selkään, mutta

mihin silloin tahdot ryhtyä, kuin ei ole kattoa pääsi päällä eikä

lusikallista ruokaa suussa?

Gravelotten voittaja pyyhki kädellä päätään.

--Oi Jesus, Oi Jesus!

Bartekin suru liikutti Magdaa ja hän sanoi lohduttaen:

--Ole levollinen, poikani, ole levollinen! Älä sen tähden revi otsaasi,

onhan haavasi vasta juuri parantunut. Kuinhan Jumala vaan antaisi hyvän

vuoden! Ruis lainehtii niin ihanana, että tekee mieleni suudella maata.

Ja vehnä on hyvää. Maa ei ole saksalaista eikä sille voi tehdä

vääryyttä. Jos kasvu sadon tähden ei olekkaan hyvää, niin edistyy

kuitenkin kaikki niin verrattomasti...

Kunnon Magda hymyili läpi kyynelten.

--Maa ei ole saksalainen--kertoi hän vielä uudestaan.

--Magda!--sanoi Bartek ja tuijotti häneen--Magda!

--Mitä?

--Oi, sinä olet sellainen...

Bartek tunsi sydämmellistä kiitollisuutta hän kohtaan, mutta ei saanut

sitä lausutuksi.