--Minkä tähden lyöt lastani, saksalainen, was?--kysyi hän.
Herra Boege peräytyi muutaman askeleen mittaili häntä silmillään ilman
vähintäkään pelkoa ja sanoi tyynesti:
--Korjaa luusi, puolalainen koira!
--Minkä tähden lyöt lastani?
--Tahdotko sinäkin selkääsi, puolalainen härkä? Nyt näytän teille, kuka
on herra täällä. Hiiteen mies! Mene valittamaan oikeuteen. Mars!
Bartek tarttui opettajan käsivarteen, alkoi puistella häntä ankarasti ja
huusi käheällä äänellä:
--Tiedätkö, kuka minä olen? Tiedätkö, kuka on antanut ranskalaisille
selkään ja kuka on puhunut Steinmetzin kanssa? Minkä tähden lyöt
lastani, saksalainen lurjus?
Herra Boegen kalasilmät, jotka eivät olleet huonommat kuin Bartekin,
pullistuivat esille pääkallosta. Kuin hän oli voimakas mies, päätti hän
yhdellä ainoalla iskulla päästä miehestä vapaaksi. Isku putosi
suorastaan Gravelotten ja Sedanin voittajan kasvoihin. Silloin menetti
talonpoika malttinsa. Kaksi ankaraa iskua heitti Boegen pään kummallekin
puolelle, muistuttaen kellonheilurin liikettä, ainoastaan sillä
eroituksella että liikkeet olivat tavattoman voimakkaat. Bartekissa oli
herännyt ranskalaisten kauhistuttava vihollinen. Turhaan riensi
kaksikymmenvuotias poika, yhtä voimakas kuin isäkin, tämän avuksi.
Syntyi lyhyt ja kiivas tappelu, jolloin poika kaatui maahan ja isä
heilui ilmassa. Bartek heitti hänet kuin pallon kauas johonkin, itse hän
ei muistanut mihin. Rakennuksen ulkopuolella oli amme täynnä rapaa, jota
rouva Boege huolellisesti oli sekoittanut sioille. Ammeesta kuului
loiskinaa ja Boegen sääret heiluivat hurjasti ilmassa.
--Apua! Apua!
Hänen vaimonsa, joka oli tullut paikalle, kaatoi miehensä ammeesta
yhdessä ravan kanssa. Lähitaloista riensivät heidän naapurinsa,
saksalaiset siirtolaiset, apuun.
Muutamat kävivät Bartekin kimppuun ja alkoivat lyödä häntä nyrkeillä ja
kepeillä. Syntyi yleinen hämmennys, jossa oli vaikea eroittaa
vihollisparkaa monista ystävistä. Useita ruumiita oli yhtenä ainoana
värvähtelevänä joukkona.
Yht'äkkiä ryntäsi Bartek, harmaan kalpeana raivosta, joukon keskeltä
kestikievariin päin. Hänen perässään juostiin, mutta samassa
silmänräpäyksessä kuului pauke, ja Bartek heilutteli seivästä käsissään.
Raivosta hurjana kääntyi hän ympäri ja heitti seivästä edes takasin.
Kaikki pakenivat.
Bartek heidän perässään.
Onneksi hän ei saanut ketään kiinni. Hänen vihansa lauhtui ja hän alkoi
peräytyä. Oi,--olisivat ranskalaiset vaan olleet hänen edessään!
Historiassa olisi tämä pakoretki tullut kuolemattomaksi!
Näin se kävi. Kaksikymmentä takaa-ajajaa hyökkäsi Bartekin kimppuun. Hän
peräytyi hitaasti kuin koirien ahdistama karhu. Usein kääntyi hän ympäri
ja seisahtui. Silloin pysähtyivät myöskin hänen ahdistajansa.
Aidanseiväs herätti heissä suurta kunnioitusta.
He heittelivät häntä kivillä, ja yksi niistä kävi hänen otsaansa. Verta
valui hänen kasvoilleen ja hän tunsi heikontuvansa. Hän horjahti
muutaman kerran, pudotti seipään ja kaatui.
--Hurraa!
Mutta ennen kuin he ennättivät hänen luokseen oli Bartek uudestaan
noussut ylös, ja se esti heitä liiaksi lähestymästä. Haavoitettu karhu
saattoi vielä olla vaarallinen. Sitä paitsi ei enää ollut pitkältä
ensimmäisiin kylän tölleihin, ja kaukaa saattoi nähdä miten muutamia
poikia jo riensi taistelupaikalle. Siirtolaiset vetäytyivät taloihinsa.
--Mitä on tapahtunut? kysyivät paikalle saapuneet.
--Olenhan vaan antanut saksalaisille hiukan selkään, vastasi Bartek ja
pyörtyi.