Bartek tuli niin voimattomana kotia, ettei hän moneen päivään voinut
tehdä työtä. Se oli suuri onnettomuus koko taloudelle, joka
välttämättömästi tarvitsi miehen voimakasta kättä. Magda auttoi itseään
niin hyvin kuin hän taisi. Hän raastoi aamusta iltaan hänen naapurinsa,
Czermienickin väki, auttoi häntä varojen mukaan, mutta se ei riittänyt
ja talous meni rappiolle. Heillä oli vähän velkaa siirtolaiselle
Justille, saksalaiselle, joka aikanaan oli hankkinut itselleen muutaman
tynnyrin-alan maata Pognembinissä, ja jolla nyt oli paraat tulot koko
kylässä ja sitä paitsi käteistä rahaa, jota hän lainasi melkoisella
korolla. Ensi sijassa antoi hän rahoja armolliselle herralle Pan
Jarzynskille. Jarzynskin nimi prameili aateliskalenterissa, ja juuri sen
tähden täytyi talon loistoa pitää yllä. Muutoin lainaili Just rahoja
talonpojillekin. Magda oli jo puoli vuotta ollut hänelle velkaa muutamia
kymmeniä taaleria, joita hän oli käyttänyt osaksi talouteen, osaksi
lähettänyt Bartekille sotaan. Mutta eihän se mitään merkinnyt. Taivaan
herra antaisi kyllä hyvän sadon ja sillä hän kyllä maksaisi velkansa,
kuin vaan työhön kykeneviä käsiä löytyi. Onnettomuudeksi ei Bartek
voinut tehdä työtä. Magda ei tahtonut sitä oikein uskoa ja meni papin
luo neuvottelemaan, mitä hänen pitäisi tehdä saadakseen Bartekia työhön.
Ei mikään auttanut. Hänen henkeänsä alkoi ahdistaa, kuin hän oli hiukan
ollut työssä ja hänen selkäänsä alkoi pakoittaa. Hän saattoi istua
päiväkausia töllin edustalla, polttaa porsliinipiippuaan, jossa oli
Bismarckin kuva univormussa ja kyrassikypärässä, tuijottaen eteensä
voipuneella, uneliaalla katseella kuin jos kaikki vaivain jäljet eivät
vielä olisi kadonneet ruumiista. Hän ajatteli sinne tänne, vähän sotaa,
vähän voittojaan, Magdaa, vähän kaikkea, eikä juuri mitään.
Kerran kuin hän siinä istui, kuuli hän Franekin itkevän loitolla. Franek
palasi koulusta ja ulvoi, että kaiku kuului. Bartek otti piipun
suustaan:
--No Franek, mikä sinua vaivaa?
--Mikäkö minua vaivaa--ulvoi Franek.
--Niin, miksi ulvot?
--Minä olen saanut selkääni...
--Kuka on antanut sinulle selkään?
--Herra Boege, luonnollisesti.
Herra Boege oli opettaja Pognembinissä.
--Kuka on antanut hänelle luvan hakata sinua?
--Kyllä kai hänellä on siihen lupa, koska hän on niin tehnyt.
Magda, joka oli kaivanut puutarhassa, kiipesi aidan yli puutarhaveitsi
kädessä.
--Mitä teit sitten?--kysyi Magda.
--Mitäkö minä tein! Boege haukkui minua puolalaiseksi siaksi, löi minua
vasten suuta ja sanoi, että nyt kuin he olivat voittaneet ranskalaiset,
saisimme me selkäämme, sillä nyt he olivat voimakkaimmat. Enhän minä
ollut tehnyt hänelle mitään, hän kysyi minulta vaan, kuka oli suurin
mies maailmassa ja silloin sanoin minä, että se oli paavi, mutta silloin
löi hän minua, ja minä aloin huutaa, ja hän haukkui minua puolalaiseksi
siaksi, ja sanoi, että nyt kuin he ovat antaneet ranskalaisille
selkään...
Franek kertoi kertomistaan: "Mutta hän sanoi, ja minä sanoin..." Magda
kätki kasvonsa käsiinsä, kääntyi Bartekin puoleen ja alkoi:
--Siinä saat kuulla! Siinä kuulet itse! Mene nyt sotimaan ranskalaisia
vastaan ja anna sitten saksalaisten kurittaa lastasi kuin koiraa ja
haukkua sitä! Mene vaan sotaan ja anna sitten saksalaisen hakata omaa
lastasi. Siinä on palkkasi, raukka...
Magda alkoi, Franekin säestämänä, itkeä oman puheensa vaikutuksesta,
Bartek avasi silmiään, suutaan ja ällistyi niin, ettei hän saattanut
sanoa sanaakaan, vielä vähemmin ymmärtää, mistä oikeastaan oli kysymys.
Miten oli asian laita? Missä oli hänen voittojensa tulos...?
Hän oli jo istunut hetken ääneti, kuin hänen silmänsä rapsahtivat ja
veri nousi hänen kasvoihinsa. Hämmästys, samoin kuin pelkokin, muuttuvat
usein kehnoissa luonteissa raivoksi. Bartek nousi ylös yht'äkkiä ja
hyökkäsi ulos purren hampaitaan.
--Minä kyllä juttelen hänen kanssaan.
Ja hän meni. Koulu ei ollut kaukana, kohta kirkon toisella puolella.
Herra Boege seisoi juuri etehisessä, ympärillään porsaita, joita hän
syötti.
Hän oli roteva mies, noin viidenkymmenen vuotias, vielä voimakas kuin
tammi. Hän ei ollut liian lihava, ainoastaan hänen kasvonsa olivat
pulleat, ja noissa kasvoissa ui kaksi paria isoja kalansilmiä, joista
välkkyi rohkeus ja pontevuus.