Bartek oli mieltynyt sotaan ja alkoi sitä pitää aivan kuin käsityönä.
Hän oli saanut suuren itseluottamuksen ja meni tappeluun niin kuin hän
ennen oli mennyt työhönsä kotona Pognembinissä. Joka tappelun jälkeen
lensi mitalia ja ristiä hänen rintaansa, ja vaikkei hänestä tullut
alaupseeria, pidettiin häntä yleisesti rykmentin arvokkaimpana
sotamiehenä. Hän oli aina tottelevainen niin kuin ennen ja hänellä oli
koko se sokea rohkeus, joka on ihmisellä, joka ei välitä vaarasta
ollenkaan. Tämä rohkeus ei nyt enää, niin kuin alussa, syntynyt
raivosta. Nyt sillä oli perustuksensa sotamiehen käytännössä ja
itseluottamuksessa. Sitä paitsi kestivät hänen jättiläisvoimansa
helposti kaikki ponnistukset, marssit ja vaivat. Hänen toverinsa
uupuivat hänen sivullaan, hänelle itselleen ei koskaan tapahtunut mitään
vahinkoa; hän tuli yhä hurjemmaksi ja muuttui aina julmemmaksi
preussiläiseksi sotamieheksi. Nyt hän ei enää tyytynyt antamaan
ranskalaisille selkään, vaan hän vihasikin heitä samalla. Myöskin hänen
muut näkökantansa muuttuivat. Hänestä tuli sotilas kiireestä
kantapäähän saakka ja sokeasti hän ihmetteli arvossa ylempiä.
Seuraavassa kirjeessä kirjoitti hän Magdalle:
"Wojtek revittiin keskeltä kahtia, mutta sitä juuri sanotaankin sodaksi,
ymmärrätkös? Hän olikin lurjus, sillä hän sanoi, että saksalaiset olivat
ranskalaisia, kuin he kuitenkin ovat ranskalaisia ja me olemme
saksalaisia".
Magda moitti häntä niin hyvin kuin voi ja vastasi hänen molempiin
kirjeihinsä:
"Rakkain Bartek! Sinä, joka olet minuun vihitty pyhän alttarin edessä!
Jumala rankaisee sinua! Sinä itse olet pakanallinen koira, kuin sinä
yhdessä tuon roistoväen kanssa tapat katoolilaisia. Sinä että ymmärrä,
että seuralaisesi ovat luteerilaisia, ja sinä, katoolilainen, autat
heitä. Sinä tahdot sotaa, maankuljeksija, sillä silloin sinun ei
tarvitse tehdä muuta kuin tapella, juoda ja tehdä väärin muille. Sinun
ei enää tarvitse paastota, vaan polttaa kirkkoja. Jospa tulisitkin
helvetissä paistetuksi, kuin vielä lisäksi ylvästelet kaikesta tuosta,
etkä säästä vanhuksia etkä lapsia. Ajattele sentään, mitä on
kultakirjaimilla Puolan kansalle kirjoitettuna meidän pyhässä
uskossamme, maailman alusta tuomiopäivään saakka, jona päivänä korkein
Jumala ei sääli sellaisia konnia, ja varo itseäsi turkkilainen, etten
ruhjoa pääkalloasi. Minä lähetän sinulle viisi taaleria, vaikka
puutteeni onkin suuri, sillä minä tuskin voin tulla toimeen ja talous
menee taakse päin. Minä syleilen sinua rakas Bartek.