Böhmin veljet.
Ei heidän pidä hukkaan työtä tekemän, eikä turmeluksessa
synnyttämän; sillä he ovat Herran siunattuin siemen ja heidän
jälkeentulevaisensa heidän kanssansa. Jes. 65: 23.
Työläs oli Böhmin tointua husilaissodan iskemistä vammoista, ja vielä
kolkommalta näytti sen tulevaisuus hengellisessä suhteessa.
Taborilaisten nimi katosi ennen pitkää historiasta, eivätkä
voineet Kalikstinitkaan säilyttää saavuttamaansa itsenäisyyttä:
he uupuivat väleen väsyneinä katolisen kirkon helmaan. Vaan jos
tarkemmin silmällemme Husin isänmaan oloja Böhmischbrodin tappelun
jälkeen, huomaamme kuitenkin tuossa monen kovan onnen kestäneessä
kansassa pienen jäännöksen, joka yhä edelleenkin "säilyttää Herran
kärsivällisyyden sanan".
V. 1436 pääsi vihattu Sigismund Böhmin kuninkaaksi. Hän kyllä
hallitsijavalallaan vakuutti noudattavansa Baselin kokouksen
Husilaisille lupaamia rauhanehtoja, vaan ei estänyt valakaan häntä
toimimasta katolisen kirkon ohjeiden mukaan. Seurauksena oli uusia
levottomuuksia. Sigismundin seuraavana vuonna sattunut kuolema lisäsi
vain häiriöä: onnetonta maata hävittivät jälleen kansallissodat,
kun näet ei sovittu uuden kuninkaan vaalissa. Siihen aikaan oli
piispana Pragissa kalikstini _Juhana Rokynczana_. Hän saarnasi
rohkeasti katolisen kirkon turmeluksesta, moittien semminkin papiston
maailmallista mieltä, ylöllisyyttä ja muita syntejä. Nämä saarnat
sekä ennen kaikkea menneiden aikojen jalot muistot synnyttivät
kalikstineissa puolueen, joka ei ollut altis suostumaan tuohon kirkon
kanssa solmittuun rauhaan, vaan vaati Herran turmeltuneen seurakunnan
perinpohjaista puhdistamista. Rokynczanan ystäväin luku karttui päivä
päivältä. Kuuluisin heistä on _Pietari Keltschitzista_. Tämä mies,
joka jonkun aikaa, oli harjoittanut opintoja Pragin yliopistossa,
kylvi lukuisilla kirjoittamillaan kirjoilla, josta semminkin "Uskon
verkko" niminen oli omiaan herättämään suurta huomioa, herätyksen
ja virkistyksen siemeniä Husin uupuneisin kansalaisiin. Asettuen
paljoa jyrkemmälle kannalle kuin Kalikstinit, ei hän toiselta puolen
hyväksynyt Toborilaistenkaan katsantotapaa, vaan koetti saada
vielä hereellä olevia kansalaisiaan luopumaan viimmemainittujen
liiallisuuksista. Semminkin vastusti hän kaikkia lihallisia keinoja
evankeliumin sanaa puolustettaessa. Luoden Jumalan sanan ääressä
valistuneen katseensa kristikunnan menneisin vaiheisin, väitti
Pietari Keltschitzilainen kirkon turmeluksen alkaneen Konstantiuus
Suuren ajoista. "Silloin" -- niin kuuluvat hänen sanansa -- "teki
paavi keisarin, joka pakanana ja uskoansa muuttamatta otettiin kirkon
yhteyteen, osalliseksi Kristuksesta, ja Konstantinus puolestaan teki
paavin maailmasta osalliseksi. Siitä ajasta alkaen ovat paavikunta
ja keisarikunta toisiaan tukeneet". Herran painava sana "minun
valtakuntani ei ole tästä maailmasta" kirkastui ihmeen selvästi
tälle miehelle, ja hän herätti monta sen totuutta miettimään. Ei
saattanut Rokynczanakaan, joka itse kiivaasti taisteli kirkon
turmelusta vastaan, nimittäen muun ohessa paavia antikristukseksi,
olla mieltymättä Pietari Keltschitzilaisen jyrkkään katsantotapaan,
vaan ei uskaltanut hän silti liittyä siihen pieneen joukkoon, joka
otti sitä elämässään noudattaakseen. Ja kuitenkin todisti hän itsekin
samaan aikaan: "me kalikstinit emme suinkaan vielä ole saavuttaneet
oikeaa oppia. Me kiinnitämme huomiomme ulkonaisiin seikkoihin,
moitimme noita huonoja hedelmiä, vaan emme uskalla itse juureen
koskea. Mutta meistä on lähtevä kansa, joka tähtää syvempään. Se
kansa on toimittava Jumalalle otollisen ja ihmisille siunausta
tuottavan teon". Miten vaikea on totuuden ystäväinkin Herran tähden
"myydä kaikki!"
V. 1457 erosivat Pietari Keltschitzilaisen mielipiteen tunnustajat
kirkosta. He ovat tunnetut nimellä _Böhmin veljet_. Rukoilemalla
olivat he pyytäneet yleisesti kunnioitettua Rokynczanaa rupeamaan
johtajakseen, muistuttaen häntä kristityn pyhästä velvollisuudesta,
joka vaati häntä kärsimään pilkkaa ja vainoa Herran ylönkatsotun ja
köyhän kansan kera. Piispa ei tahtonut virastaan luopua ja koetti
kaikin tavoin vakuuttaa noita jyrkän totuuden edustajia siitä, että
hänen luopumisensa kirkosta vain tuottaisi hänelle, niinkuin heille
itsellekin, uusia vaikeuksia. Heidän ystävänään lupasi hän kuitenkin
aina pysyä. Veljeskunnan johtajiksi rupesivat sittemmin Rokynczanan
sisarenpoika _Gregorius_ sekä _Mikael Bradacz_.
Tuosta vähäpätöisestä juuresta elpyi ennen pitkää tuuhea puu.
"Veljiin" liittyi Valduslaisia ja Taborilaisia. Viimmemainittujen
kuvaus ja lihallinen mieli oli palanut koetusten pätsissä, ja
veljeskunnan tosi kristillinen elämä, johon ristin Herran nöyryys ja
rakkaus painoi leimansa, pyhitti heitä yhä edelleen. Miten kaukaa
tämä Böhmin veljien liittoon yhtynyt Taborilaisten pieni jäännös oli
sukua noille hurjille sotilaille, jotka husilaissodan aikana saivat
niin monet kristityt seudut pelosta vapisemaan, todistaa etenkin se
seikka, että nimeä "Taborilainen" veljeskunnan jäsenistä oli mitä
pahimpia haukuntanimiä. -- Tämän ohessa todistaa kirkkohistoria
Böhmin veljien ahkeraan ammentaneen viisautta Jumalan elävästä
sanasta, jonka neuvoja ja vaatimuksia he tarkkaan sovittivat kaikkiin
oloihin. Veljeskunnan seurakuntien kuri oli vakaa vieläpä ankarakin.
Siinäkin suhteessa koettivat he noudattaa apostolisen aikakauden
esimerkkiä.
V. 1461 tapahtui "Böhmin veljien" vaiheissa tärkeä käänne. Kun
heidän lukunsa päivä päivältä karttui, luovutti nim. kuningas
_Yrjö Podiebrad_, joka neljä vuotta sitä ennen oli päässyt
Böhmin kuninkaaksi, Rokynczanan ehdotuksesta heille syrjäisen
seudun Glatz nimisessä kreivikunnassa, siten estääksensä heitä
muualla oppiansa levittämästä. Vaan ei auttanut tämä keino häntä
pitkälle. Tuskin olivat näet "veljet" ehtineet vähän kotiutua
uusiin asumapaikkoihinsa, ennenkuin heidän luoksensa joukottain
riensi totuutta etsiviä ihmisiä, pappeja, porvareita, talonpoikia,
kaikkialta. Kuningas säikähtyi. Miten suureksi oli tuo maan uskontoon
tyytymätön joukko lopulta kasvava ja mitä valtiollisia häiriöitä
oli se vielä vaikuttava? Löytyi yksi keino, monesti koetettu ja
taattu tuon "liiallisen uskonnollisuuden" masentamiseksi: väkivalta.
Podiebrad vetosi siihen. Vaan eivät turvanneet nämä Husilaiset enää
miekan terään, niinkuin heidän veljensä muinoin. Hengen miekka oli
heidän aseensa, usko heidän kilpensä, rukous ja Herran ylistys
heidän linnansa. Moni "veli" heitti henkensä rovion tulessa, toisia
mestattiin tahi surmattiin muulla tavoin. Urhoollisesti kestivät
veljet vainon kauhut, saarnaten marttyyrikuolemallaan maailmalle,
ettei Husin henki vieläkään ollut Böhmissä kuollut. Vuorirotkoissa ja
muissa piilopaikoissa rukoilivat eloon jääneet "veljet" apua siltä
Herralta, joka on luvannut auttaa kaikkia vainottuja ja sorrettuja.
Miten virkistivät rukoukset, kuinka voimallinen oli Herra heidän
heikkoudessaan! Vainojen riehuessa valitsivat "veljet" ensimmäiset
"vanhimpansa", jotka eräs valduslainen piispa vihki virkaan.
Vähitellen koitti Böhmin veljille rauhallisempi aika, jonka
kestäessä he yhä lisääntyivät ja kehittivät seurakuntaelämäänsä.
Viidennentoista vuosisadan lopussa oli heillä Böhmissä ja Mährissä
yhteensä lähes 400 seurakuntaa. Yksityisseikoissa heidän oppinsa
kyllä monesti eksyy harhateille, vaan pääsuunta on oikea. Älkäämme
sitä oudoksuko, että uskonpuhdistuksen kirkkokin monesti on tuominnut
Böhmin veljiä hyvinkin ankarasti, sillä niin jyrkkään itsensä- ja
maailmankieltämiseen kuin he, ei se milloinkaan kokonaisuudessaan
ole ollut altis suostumaan. Joka Jumalan sanan valossa tutkii tämän
historian suurelta näyttämöltä siimekseen pakotetun veljeskunnan
vaiheita, hänen täytyy myöntää sen vaikuttaneen suuria totuuden
taistelussa maan päällä. Semminkin huomaamme viidennentoista
vuosisadan lopussa, jolloin _Lukas Pragilainen_ ryhtyi puhdistamaan
Böhmin veljien tunnustusta ja uudestaan järjestämään heidän
seurakuntaelämäänsä, heissä paljon tosikristillisyyden hedelmiä,
joita silloisessa kristikunnassa turhaan muualta etsimme. Vielä
uusimman ajan historia kertoo Böhmin veljistä todistukseksi, että se
seurakunta, joka rakentaa Jumalan sanan horjumattomalle kalliolle, ei
ole kuolemaan tuomittu, miten pimeyden varjovallat koettavatkaan sitä
sortaa. Böhmin veljiin soveltuvat profeetan sanat: "ei heidän pidä
hukkaan joutuman eikä turmeluksessa synnyttämän; sillä he ovat Herran
siunattuin siemen ja heidän jälkeentulevaisensa heidän kanssansa".