Tuomas Kempiläinen.
-- me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran
tuntisimme, sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän
tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan
päälle. Hos. 6: 3.
Monenkaltaisia aseita käytti Herra keski-ajan loppupuolella
herättääksensä nukkuvaa kristikuntaa synnin unesta. Eivät ansaitse
huomiota ainoastaan nuo suuret uskonsankarit, jotka julkisesti
uskalsivat vastustaa kirkon turmelusta: moni muu totuutta etsivä
henkilö, jonka maine ei ole niin kuuluisa, on heidän kera valmistanut
uskonpuhdistuksen suurta aikaa. Kernaasti myönnettäköön, etteivät,
nämä Siionin muurien vartijat niin selvään kuin nuo taistelun suuret
johtajat käsittäneet aikansa kipeintä tarvetta eivätkä niin rohkeasti
astuneet sorrettua totuutta puolustamaan, vaan ei heidän työnsä silti
hedelmätön ollut. Tarkoitamme semminkin yhä edelleen kukoistavan
mystisyyden edustajia ja heidän syvää, hartaiden rukousten pyhittämää
miettimistään Jumalan sanan ääressä. Heidän hiljaisista kammioistaan
on moni valonsäde lähtenyt ulos meluavaan maailmaan herättämään ja
virkistyttämään pimeässä haparoivaa kristikuntaa ja johdattamaan
ihmisten askeleita rauhan tielle. Yksi näitä miehiä oli _Tuomas
Kempiläinen_.
Semminkin Alamaissa virkistyi mystisyys keskiajan loppupuolella
uuteen eloon. Hurskaat, syvämietteiset henkilöt liittyivät siellä
monessa paikoin yhdistyksiinkin, edistääksensä sitä jumaluusoppia,
jonka pääasiana on sydämmen hartaus ja elämän yhteys Jumalan kanssa.
Kuuluisin näistä yhdistyksistä oli _Deventerin_ koulu, jonka perusti
ennen mainitun Ruysbrockin hengenheimolainen _Gerhard Groot_ (k.
1384). Laitos, jonka jäsenet ovat tunnetut nimellä "yhteisen
elämän veljekset", saavutti ennen pitkää suuren maineen. Grootin
kuoltua rupesi yhdistyksen johtajaksi _Florentinus Radewyns_.
Etenkin hänen aikanaan vaikutti se suuria. Monessa paikoin liittyi
näet hurskaita, taivaan valtakunnan aarteita etsiviä nuorukaisia
toisiinsa, muodostaen Deventerin koulun mallin mukaan pieniä,
yhteistä hartautta ja uskonnollista miettimistä varten perustettuja
yhdistyksiä, joiden tarkoituksena oli säilyttää ja kirkkaammaksi
kehittää ajan uupuvaa uskoa, toivoa ja rakkautta. Arvaamattoman
suuri oli näiden yhdistysten työn siunaus. Keskiajan laskeva
aurinko loi siihen kaunista valoa. Hiljaa työskentelivät noiden
vaatimattomien yhdistysten jäsenet, vaan paljon he saivat aikaan.
He lukivat ahkeraan, miettivät, saarnasivat, perustivat kouluja
ja levittivät pieniä hartauskirjoja siunaukseksi ja kehotukseksi
aikakauden levottomille, kirkon turmelukseen ja alituisiin riitoihin
kyllästyneille ihmisille.
Eräänä päivänä v. 1393 saapui "yhteisen elämän veljesten" luo eräs
13 vuoden ikäinen poika, etsien rauhaa tykkivälle sydämmelleen,
ravintoa isoovalle sielulleen. Hän oli kotosin lähellä Kölniä
olevasta pienestä Kempenin kaupungista. _Tuomaan_ -- se oli pojan
nimi -- vanhemmat olivat hurskaita eivätkä tahtoneet estää, poikaansa
lähtemästä hakemaan viisauden helmiä, vaikka he olivat varattomia
eivätkä voineet hänen koulunkäyntiään kustantaa. Kentiesi aavistivat
he, että Herra oli ottanut pitääkseen huolta lapsen kasvatuksesta,
toimittaaksensa hänen kauttansa suuria valtakuntansa palveluksessa.
Tarkka on hurskaan äidin silmä, eikä rakenna Jumalaa pelkäävän isän
toivo sannalle.
Florentinus otti Tuomas Kempiläisen Deventerin kouluun, antoi hänelle
kirjoja sekä hankki hänelle ylläpidon erään hurskaan rouvan kodissa.
Nuorukainen edistyi tavattoman nopeasti, saavuttaen nöyrällä ja
hurskaalla käytöksellään ennen pitkää "veljesten" ystävyyden ja
rakkauden. Seitsemän vuotta harjoitettuaan opintoja Deventerissä,
rupesi Tuomas Florentinuksen kehotuksesta _Zwollen_ lähellä olevan
p. Agneksen luostarin munkiksi. Siellä hän siitä alkaen oleskeli
elämänsä loppuun asti. Hän kuoli v. 1471.
Näin lyhyt on tämän miehen elämäkerta, ja kuitenkin on hänen
nimensä tunnettu, hänen maineensa suuri koko kristikunnassa. Hän
on nim. kirjoittanut erään kirjasen _"Kristuksen seuraamisesta"_,
jonka vertaisia ei löydy monta. Siitä on ilmaantunut tuhansia eri
painoksia, jotka, käännettyinä kaikille euroopalaisille kielille,
ovat kertoneet maailmalle mitä tuo ihmeellisen syvämietteinen,
ristin tien salaisuuteen perehtynyt hurskas munkki mietti pienessä
kammiossaan Zwollen luostarissa. Väittäkööt meidän aikamme
pintapuoliset kristityt, joiden nautinnonhimoinen uskonto pyrkii
yhä enemmän vapautumaan Herran todistuksesta: "joka tahtoo minun
opetuslapseni olla, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä
joka päivä päällensä ja seuratkoon minua", Tuomas Kempiläisen
kirjan kaipaavan "Jumalan lasten uskon rohkeutta" ja evankeliumin
lohdutusta: jotka niin puhuvat, he eivät tiedä mitä sanelevat. On
kyllä totta, ettei Tuomas, keski-ajan sumujen ympäröimänä kuin oli,
pystynyt täydellisesti kehittämään esim. vanhurskauttamisoppia,
mutta kaikkialla hän kuitenkin sen ytimeen tähtää eikä hän ketään
harhateille johdata silloinkaan, kun hän selvään ilmaisee, minkä
ajan lapsi hän on. Elämän tien pääpiirteet kirkastuivat hänelle
rukouksissa Herran puoleen monesti ihmeen kirkkaiksi, ja hänen
ajatuksensa ja sanansa saivat Pyhän Hengen koulussa, jota hän
uskollisesti kävi, tuon pyhän leiman, jossa Herran työ tunnetaan.
Miten ihmeellisesti Herra ohjasi häntä, hänen kirjoittaessaan tätä,
tuhansien luettavaksi määrättyä kirjaa, näkyy siitäkin, ettei siinä
ainoassakaan paikassa puhuta Marian avuksihuutamisesta, vaikka Tuomas
Kempiläinen oli tämän pyhimyksen mitä hartaimpia ihailijoita. Tuomas
Kempiläinen on itse kokenut mitä hän on kirjoittanut. Siitä hänen
kirjansa herättävä voima ja vakuuttava uskottavaisuus. Lukemattomat
suruttomat on se herättänyt synnin unesta, lohduttanut murheellisia,
tukenut horjuvia, rauhoittanut rauhattomia, luonut totuuden valoa
ristin tiellä vaeltavien askeleita valaisemaan. Ja sama voima
on sillä vielä tänä päivänä, sillä tämä voima on Herran salatun
viisauden voima. Ei istunut sen tekijä turhaan kirjoituspöytänsä
ääressä!
Paitse yllämainittua kirjaa löytyy muitakin Tuomas Kempiläisen
kirjoittamia teoksia, sillä ei hän muuta tehnyt pitkän elämänsä
aikana kuin luki, rukoili, mietti ja kirjoitti. Sentähden sanotaan
hänen myöskin erään kuvansa alle, jonka muuan munkki löysi,
kirjoittaneen nämä sanat: "olen etsinyt rauhaa, vaan en löytänyt sitä
kuin yksinäisyydessä ja kirjojeni ääressä". -- Lainaamme tähän lyhyen
otteen Tuomas Kempiläisen etevimmästä teoksesta, yllämainitusta
"Kristuksen seuraamisesta" nimisestä kirjasesta:
"Sieluni, jos omistaisit kaikki maalliset tavarat, niin et
kuitenkaan saattaisi olla onnellinen ja autuas, sillä kaikki onnesi
ja autuutesi on Jumalassa, joka on kaikki luonut. Tätä autuutta
eivät tämän maailman hullut kiitä, vaan Kristuksen uskolliset
odottavat sitä, ja ne, jotka ovat puhtaat sydämmestä ja pitävät
kanssakäymistä taivaissa, nauttivatkin joskus sen esimakua. Turha
on kaikki inhimillinen lohdutus eikä sitä kauan kestä; autuaaksi
tekevä ja totinen se lohdutus, jonka totuudesta sisällisesti saamme.
Hurskaalla on aina lohduttajansa Jesus, jolle hän sanoo: ole, Herra
Jesus, aina ja joka paikassa minua läsnä. Ja jos lohdutuksesi
minulta puuttuisikin, niin olkoon tahtosi ja sallimasi koetus paras
lohdutukseni. Sillä et Sinä aina riitele etkä vihastu ijankaikkisesti."
(Ps. 103: 9).