"Pyhä" Birgitta.
Rukoillessani kuule minua, minun vanhurskauteni Jumala, joka
minun lohdutat ahdistuksessani: ole minulle armollinen ja kuule
minun rukoukseni. Ps. 4: 2.
Jota suuremmassa määrässä kristikunnan turmelus karttui, sitä
hartaammin etsivät kaikki hurskaat ihmiset sitä pyhitystä, jota
paitse ei kukaan saa Jumalaa nähdä. Niidenkin joukossa, jotka eivät
asettuneet taisteluun kirkon erehdyksiä vastaan, vaan kuuliaisina
mukaantuivat sen ohjeiden ja määräysten mukaan, syttyi keskiajan
loppupuolella siellä täällä uskon sammuva lamppu uudelleen
todistukseksi, ettei Herran Henki vieläkään ollut kokonaan poistunut
seurakunnasta. Neljännentoista vuosisadan hurskaista ihmisistä
vetää muiden kera huomiomme puoleensa "pyhä" _Birgitta_ [Tämä oli
hänen alkuperäinen nimensä, vaikka sen verosta hyvin usein tavataan
toinenkin muoto nim. _Brigitta_.].
Harvat naiset ovat saavuttaneet niin suuren maineen, kuin tämä
Ruotsin kuuluisa pyhimys. Kaikkialla oli hänen nimensä tunnettu
ja kunnioitettu. Birgitta oli ylhäistä sukua, vaan tämän maailman
kunnia ei milloinkaan viehättänyt häntä. Jo lapsena loi hän silmänsä
taivasta kohti, etsien Jumalan valtakuntaa ja sen katoomattomia
tavaroita. Nuorena meni Birgitta naimisiin _Ulf_ nimisen
korkeasukuisen laamannin kanssa. Heidän avioliittonsa oli onnellinen,
sillä Ulfkin oli noita keski-ajan hurskaita, jotka tahtoivat antaa
paraan rakkautensa Herralle. Heillä oli monta lasta, joita he
kasvattivat "kurituksessa ja Herran pelvossa". Birgitta oli 40 vuoden
ikäinen, kun hän v. 1344 miehensä ja muutamien lastensa seurassa
teki pyhiinvaellusretken Espaniassa löytyvään _Kompostellaan_, missä
vanhan tarun mukaan apostoli Jaakopin hauta oli. Ulf palasi Ruotsiin
ja rupesi munkiksi Alvastran luostarissa, missä hän lyhyen ajan
kuluttua kuoli, vaan Birgitta lähti Roomaan. Siellä saavutti "pyhä
rouva" vuosi vuodelta yhä suuremman maineen. Roomalaiset ihmettelivät
kaukaisen vieraansa hurskasta, itsensäkieltämisen koulussa kehittyvää
elämää ja tuota salaperäistä, kristillistä valistusta, joka
ilmaantui hänen sanoissaan. Itse väitti Birgitta saavansa välittömiä
ilmoituksia Jesukselta, jolle hän oli sydämmensä pyhittänyt. Monta
vuotta oleskeli hän pyhässä kaupungissa, puhuen usein rohkeita
sanoja paavikunnan turmeluksesta ja ennustaen ihmisille vanhurskaan
Jumalan uhkaavia tuomioita. "Koko maailma on kypsynyt perikatoon
syöstäväksi", huudahtaa hän "mutta tuomio on Jumalan huoneesta
alkava".
Jo kauan oli Birgitta miettinyt uuden nunnayhdistyksen perustamista,
jonka turvissa hurskaat naiset kaukana maailman turmeluksesta
saattaisivat Herraa palvella. V. 1370 vahvisti Urbanus V tämän
yhdistyksen säännöt. Jokaisessa _Birgittiniläisluostarissa_ oli
asuva 60 nunnaa, joiden johtajana oli _abedissa_, ja sitä paitse
eri rakennuksessa 17 papiksi vihittyä, priiorin johtamaa munkkia,
sekä 8 maallikkomunkkia. Emäluostariksi määrättiin kuningas _Maunu
Eerikinpojan_ v. 1346 perustama _Vadstenan_ luostari. Sen ensimmäinen
abedissa oli Birgittan tytär _Katarina_, joka jo vuodesta 1357
muutamien sinne asettuneiden nunnien kera oli siellä oleskellut.
V. 1370 teki Birgitta pyhiinvaelluksen Jerusalemiin. Siellä vietti
hän sanomattoman onnellisia päiviä. Pyhät muistot täyttivät hänen
sielunsa ja mielikuvituksessaan näki hän siellä "kauniimman
ihmisten lapsista". Ijankaikkisen autuuden esimaku sydämmessään
palasi Birgitta halpaan huoneesensa Roomaan, missä hän, hartaasti
rukoiltuaan ja kilvoiteltuaan uskossa Herraan, v. 1373 kuoli. Jonkun
ajan kuluttua muutettiin hänen luunsa Vadstenaan.
Vaikka tämä merkillinen nainen suuressa määrässä olikin antautunut
keski-ajan mystisyyden haaveksivain unelmain valtaan, edustaa hän
monessa suhteessa aikakautensa paraimpia ajatuksia. Hänen silmissään
säteili monesti uskonpuhdistuksen koittava valo, eikä pelännyt hän
julkisesti lausua mitä hänen sydämmessään liikkui. Anekaupasta
lausui hän: "tuolla taas Juudas myy Kristuksen; kaikki lain käskyt
uupuvat tuohon yhteen: maksakaat rahoja". Kristuksen nimessä puhuu
hän Gregorius XI:lle: "miksi minua vihaat ja ryöstät laumani? Melkein
kaikki johdatat sinä helvetin tuleen". Birgittan luonteessa oli
jotain profeetallista; ihmeteltävän tarkat olivat monesti hänen
aavistuksensa tulevien aikojen vaiheista. Monesta historiallisesta
tapahtumasta, niinkuin esim. Konstantinopolin valloituksesta,
ennusti hän selvillä sanoilla. Mutta etenkin koskivat hänen uhkaavat
ennustuksensa turmeltuneen, lokaan uupuneen paavikunnan kukistumista.
Birgittan ajatukset ovat meille säilyneet hänen "Ilmestyksissään",
jotka hän itse ainakin suureksi osaksi kirjoitti ruotsiksi. Ne
käännettiin sittemmin latinaksi. Sydämmestään luottaen kirkkoon,
ei hän sen opin puutteita nähnyt, ollen tässä suhteessa kokonaan
eksyneen aikansa kannalla. Tuohon pintapuoliseen käsitykseen, että
ihminen hyvillä töillään ansaitsisi Jumalan armon ja ijankaikkisen
autuuden, ei hän kuitenkaan sortunut. Hänen parannuksensa kyllä
ulkonaisesti pukeutui ruumiin kidutuksiin y.m. senaikuisiin
hartausmenoihin, mutta se oli _sydämmen_ parannusta myöskin, sitä
parannusta, jonka kyyneleet Jesus Kristus yksin kelpaa pyhkimään
pois. Huomaamatta kuinka paljon hän erosi kirkon silloisesta opista,
perusti Birgitta autuutensa toivon Jumalan armoon Jesuksessa
Kristuksessa. Sentähden lausui hän myöskin: "jos ihminen tuhat kertaa
antaisi surmata itsensä Jumalan tähden, niin hän ei kuitenkaan voisi
ainoatakaan syntiä sovittaa. Kaikki on armoa vain. Itsestäni en voi
muuta kuin syntiä tehdä".
Ei kukaan väijynyt Birgittaa; vapaasti sai hän ajatuksensa ilmaista,
vaikka ne monesti säälimättä paljastivat kristikunnan, semminkin
paavikunnan paheita. Tuo ihmeteltävä pyhimys kaukaisilta mailta, joka
kristikunnan pääkaupungissa pyhitetyllä elämällään ja salaperäisen
viisailla sanoillaan niin voimallisesti saarnasi Kristuksesta, voitti
Roomalaisten ja koko kristikunnan yksimielisen kunnioituksen. V. 1391
korotettiin Birgitta pyhimysten joukkoon.