Kyrillys ja Methodius.
Peljätköön Herraa kaikki maa: häntä peljätköön kaikki maan piirin
asuvaiset. Ps. 33: 8.
Jo kuudennella ja sittemmin kahdeksannella vuosisadalla oli
_slavilaisia_ uudisasukkaita Tonavan pohjoispuolelta muuttanut
tämän virran eteläpuolella oleviin maihin. Kreikkalaisen kirkon
toimesta pääsivät nämä vähitellen kristinuskon osallisuuteen, ja
sama kirkko rupesi tähän aikaan julistamaan pelastuksen sanomaa
myöskin Itä-Rooman keisarikunnan rajojen ulkopuolella asuville
slavilaisille kansoille. Tämänkin lähetystoimen syrjäinen työ on
säilyvä kirkkohistorian lehdillä, vaikkei se ole omiansa herättämään
niiden huomiota, jotka arvostelevat ihmiskunnan menneitä vaiheita
ulkonaisesti loistavain urotöiden pettävän mitan mukaan. Etenkin
muistettavat ovat veljekset _Kyrillus_ ja _Methodius_, joille
historia on omistanut nimen "Slavilaisten apostolit".
Kertomuksen mukaan olivat nämä miehet kotoisin Thessalonikasta. He
olivat ylhäistä sukua ja hyvin rikkaita. Kyrillus sai kasvatuksensa
Konstantinopolissa. Tuo mahtava, hovin suosima ja oppinut Fotius oli
hänen opettajansa, ja loistava tulevaisuus oli hänellä maailmassa
tarjona, vaan ijankaikkisen elämän valo, joka pääkaupungin silloisen
turmeluksen uhallakin oli löytänyt tien hänen sydämmeensä,
vaati häntä myymään kaiken tämän ja pyhittämään elämänsä sille
Herralle, jonka valtakunnan aarteet eivät ole löydettävissä kuin
itsensäkieltämisen ja alentumisen lihalle ja verelle vaikealla
tiellä. Hän antoi vihkiä itsensä papiksi ja oleskeli jonkun ajan
eräässä luostarissa. Myöhemmin tapaamme hänen erakkona vuoriseudussa,
yksinäisyydessä miettimässä tulevaisuuttansa. Tänne saapui hänen
veljensä Metodiuskin, joka, kyllästyneenä tämän maailman lumoaviin
lupauksiin, oli luopunut korkeasta valtionvirastaan, palvellaksensa
yksin Herraa. Työttömyydessä eivät veljekset kuitenkaan aio
aikaansa viettää, he tahtovat uhrata kaikki voimansa julistaaksensa
pakanoillekin sitä pelastuksen sanomaa, joka niin monesti oli
täyttänyt heidän sydämmensä sanomattomalla ilolla. Ensin loivat
he silmänsä Mustanmeren pohjoispuolella asuviin _Katsarilaisiin_,
jotka v. 838 olivat solmineet jonkunlaisen liiton Itä-Rooman
kanssa. Tämän pakanallisen kansan keskuudessa löytyi jo ennestään
ainakin muutamia kristityitä, mutta Jumalan valtakunnan tulevaisuus
siellä näytti hyvinkin kolkolta. Paitse pakanuuden vastustusta
täytyi nim. sikäläisen kristinuskon kestää myöskin Juutalaisten ja
Muhammedilaisten yrityksiä levittää uskontoansa näillä seuduin.
Aavistaen vaikean asemansa, lähettivät Katsarilaiset keisari Mikael
III:lle näin kuuluvan kirjeen: "Lähetä meille oppinut mies, joka
meitä voi neuvoa katolisessa uskossa, sillä milloin koettavat
Juutalaiset, milloin Muhammedilaiset meille uskontoansa tyrkyttää,
vaan emme tiedä, minne kääntyä. Sentähden olemme päättäneet
kysyä neuvoa korkeimmalta ja katoliselta keisarilta." Nyt sai
Kyrillus, jota myöskin kutsutaan nimellä Konstantinus, kehotuksen
saarnata evankeliumia Krimin niemimaalla. Hän lähti matkalle, oppi
Katsarilaisten kieltä ja toimitti jonkun ajan lähetyssaarnaajan
vaikeata työtä heidän keskuudessaan. Epäilemättä oli tämän
lähetysmatkan näkyvä tulos, josta muuten emme mitään varmuudella
tiedä, hyvin vähäpätöinen. Ostettuaan muutamia orjia vapaiksi,
kasvattaaksensa näitä sikäläisen lähetystoimen jatkajiksi, palasi
Kyrillus kotimaahansa, jättäen Katsarilaisten pakanalliseen maahan
kylvämänsä ijankaikkisen elämän sanat elon Herran siunattaviksi. --
Samaan aikaan levisi kristinuskon valo _Bulgariaankin_. Sikäläisen
ruhtinaan _Bogoriksen_ kerrotaan antaneen kastaa itsensä, kun hänelle
näytettiin erään munkin _Methodiuksen_ maalaama taulu, joka kuvasi
ijankaikkisen kadotuksen, tuskia. Oliko tämä Methodius Kyrilluksen
veli, vai toinen mies, sitä ei varmuudella tiedetä. Itse kertomus
Bogoriksen kääntymisestäkin kätkeytyy, niinkuin tämän lähetystoimen
vaiheet yleensä tarujen hämärään.
Luotettavammat tiedot on meillä Kyrilluksen ja hänen veljensä
Methodiuksen vaikutuksesta Mährissä. Tämä maa oli Kaarle Suuren
aikana joutunut frankilaisvallan alle, ja sen pieni kristillinen
seurakunta, jota maan pakanalliset asukkaat uhkasivat perikadolla,
oli uskottu Salzburgin piispan valvottavaksi. Kun mähriläinen
ruhtinas _Radislaw_, joka vihasi Frankilaisia, kääntyi kreikkalaisen
kirkon puoleen, saadaksensa lähetyssaarnaajia kansaansa opettamaan,
saapuivat Kyrillus ja Methodius keisari Mikael III:nen kehotuksesta
hänen maahansa (862). Heidän vaikutuksensa Mährissä osottaa selvästi,
minkätähden historia heille on omistanut kunnianimen "Slavilaisten
apostolit." Väsymättömällä ahkeruudella koetti etenkin Kyrillus
oppia Maurilaisten kieltä, voidaksensa menestyksellä toimia
heidän keskuudessaan. Hän perehtyikin siihen niihin määrin, että
hän ennen pitkää hankki heille slavilaisen aapiston sekä käänsi
ainakin suurimman osan raamattua ja tärkeimmät jumalanpalveluksessa
tarvittavat kirjat tälle kielelle. Kyrilluksen nimi on siis
slavilaisen kirjallisuushistoriankin ensimmäinen nimi. Näiden
vaiheiden ohessa oli Radislaw muuttuneiden valtiollisten olojen
vuoksi alkanut lähestyä läntisiä naapurikansoja ja latinalaista
kirkkoa. Näin asiain ollen päättivät Kyrillus ja Methodius,
jotka ilolla näkivät, miten heidän työnsä Mährissä alkoi kantaa
hedelmiä, lähteä Roomaan suostuaksensa paavin kanssa lähetystoimensa
jatkamisesta. _Hadrianus II_ ei tahtonut loukata Slavilaisten
mainehikkaita lähetyssaarnaajia, joiden alttiiksiantavaisesta
kristillisyydestä ja kyvystä ei saattanut olla kuin yksi mieli,
vaikka heidän uskonnollinen katsantotapansa muutamissa kohdissa
poikkesi latinalaisessa kirkossa vallitsevista mielipiteistä, eikä
määrännyt heille uusia ohjesääntöjä noudatettaviksi. Methodius
sai esteettömäsi itse Roomassakin toimittaa messun Slavilaisten
kielellä. Kyrillus jäi Roomaan, hänen voimansa olivat jo uupuneet.
Hän kuoli samana vuonna (867) eräässä luostarissa. Methodius
sitä vastoin, jonka paavi v. 868 vihki Mährin arkkipiispaksi,
palasi jälleen työalallensa. Innostuksella ja voimalla ryhtyi hän
työtänsä jatkamaan, julistaen suurella menestyksellä evankeliumin
sanomaa pakanoille, sekä neuvoen, varottaen, vahvistaen niitä,
jotka jo olivat kastetut kristinuskoon. Arvaamattoman suuressa
määrässä edistytti hänen työtänsä se seikka, että hän toimitti
jumalanpalvelusta kansan omalla kielellä. Läntisen kirkon tänne
toimittamat lähetyssaarnaajat ja papit sitä vastoin eivät nähneet
mitään sanottavia hedelmiä työstään, sillä he eivät poikenneet
kirkkonsa tavasta, vaan säilyttivät itsepäisesti latinaa
kirkkokielenä. Eikä siinä kylliksi. Ennen pitkää alkoivat he kadehtia
Methodiuksen voittoja, ja syyttivät häntä Roomassa harhaoppisuudesta,
kun hän näet ei tunnustanut Pyhän Hengen käyvän ulos myöskin
Pojasta, sekä soimasivat häntä uutistenpuuhaajaksi, joka halveksi
kirkon kieltä ja loukkasi uskonnon pyhyyttä käyttämällä raakaa
slavilaista kieltä jumalanpalveluksessa. Paavi _Juhana VIII_ kutsui
Methodiuksen Roomaan tekemään tiliä toimestaan (879). Aluksi oli
Juhana hyvinkin altis noudattamaan piispan vihamiesten vaatimuksia,
ja hänen tarkoituksensa oli silminnähtävästi pakottaa Methodiusta
luopumaan slavilaisen kielen käyttämisestä jumalanpalveluksessa
ja muissa kirkollisissa toimituksissa, vaan jota kauemmin hän
mietti asiaa ja keskusteli etevän määriläis-piispan kanssa, sitä
selvemmin hän huomasi, ettei hän tässä saanut laatia jyrkkää kieltoa.
Vaikkei Methodius taipunut myöntämään latinalaisen kirkon oppia
Pyhästä Hengestä ainakaan täydellisesti oikeaksi, myönsi paavi
hänelle oikeuden vaatia slavilaista kieltä käytettäväksi Mährin
kirkoissa. Kuitenkin tuli pappien ensin lukea evankeliumi latinaksi,
jonka jälkeen se oli käännettävä kansan kielelle. Jos ruhtinas
kernaammin kuunteli latinankielistä kuin slavilaista messua, tuli
papin toimittaa se latinaksi. Kuinka mieltynyt Juhana muuten oli
Methodiukseen ja hänen työhönsä, näkyy muun ohessa eräästä hänen
v. 880 kirjoittamastaan kirjeestä, jossa muiden kera löytyvät
nämäkin sanat: "sitä aapistoa, jonka eräs filosofi Konstantinus
[Kyrillus] on keksinyt, jotta Jumalan ylistys säällisesti kaikuisi
silläkin kielellä, kiitämme täydestä syystä. Sillä p. raamattu
kehottaa meitä ylistämään Herraa, ei ainoastaan kolmella kielellä
[Jumalanpalveluksen kieliksi kelpaavina pidettiin ainoastaan
heprean, kreikan ja latinan kieliä.] vaan kaikilla kielillä ja
murteilla. Apostolikin kehottaa meitä rakentamaan seurakuntaa
kielillä-puhumisella."
Ilomielin palasi Methodius Mähriin työtänsä jatkamaan, vaan ei
aikaakaan, ennenkuin uusia esteitä ja vaikeuksia ilmaantui. Hän oli
nim. tuonut muassaan piispa _Vichingin_, toivoen hänestä paljon
hyvää, mutta nämä toiveet pettyivät piankin. Viching liittyi
esimiehensä vastustajiin ja hänen onnistui saada Radislawin
jälkeisen, ruhtinas _Swatoplukinkin_ puolellensa, niin että Methodius
ja hänen ystävänsä joutuivat vähemmistöön. Väsymätön arkkipiispa
ei kuitenkaan suostunut minkäänlaisiin myönnytyksiin, vaikka hänen
asemansa monesti oli hyvinkin vaikea. Methodius erotti Vichingin
hänen virastaan sekä julisti Swatoplukin pannaan, vaan eivät
nämäkään keinot auttaneet, kun samaan aikaan muutkin valtiolliset
syyt liittyivät estämään hänen työtänsä. Mitä hän näissä vaiheissa
kärsi, sitä ei ole historia lehdillänsä säilyttänyt. Methodiuksen
kävi samoin, kuin jalojen henkilöiden usein käy: hänen elämänsä
työ kävi yhä raskaammaksi, jota heikoimmiksi hänen voimansa
riutuivat. Ihmiset eivät mitanneet hänen tuskaansa eivätkä lukeneet
hänen kyyneleitänsä, yhtä vähän kuin hän itse oli altis suruansa
heille valittamaan, vaan sitä rakkaammaksi kävi hänelle Herra. Ja
vaikka Methodiuksen täytyikin nähdä, että hänen jalot toimensa
säilyttää kansan kieltä jumalanpalveluksen kielenä olivat tuomitut
kuolemaan hänen kanssansa, vaikka ei kukaan ole jälkimaailmalle
kertonut hänen viimmeisistä toivottomista ponnistuksistaan, ja
vaikka pintapuolisuus, kaivaten historiallisia todistuksia, etenkin
semmoisia, jotka olisivat omiansa sen vaatimuksia tyydyttämään, ei
ole altis häntä kunnioittaen muistamaan, pysyy horjumattomana Herran
todistus: "-- koska kaikkinainen rangaistus käsissä on, niin ei se
käy meille iloksi, vaan murheeksi; mutta sitte antaa hän rauhallisen
vanhurskauden hedelmän niille, jotka siinä harjoitetut ovat."
Methodiuksen kuolinvuotena pitävät toiset vuotta 885, toiset 892.
Mähriläis-valtakunta hajosi v. 908, jolloin toinen puoli siitä
yhdistettiin Unkariin, toinen Böhmiin. Mutta äidinkielinen
jumalanpalvelus säilyi monessa paikoin todistukseksi, ettei
Kyrilluksen ja Methodiuksen jalo aate voinut kokonaan joutua
perikatoon.