(Unen sikkarassa illalla vuoteessaan).
Miksi äidin katse vilkuilee aina iltasin niin levottomasti isän huoneen
ovelle? Kerran telkesikin hän isän oven ulkoapäin. Äiti ei luullut
minun sitä huomanneen, mutta minä sen kuitenkin huomasin ja valvoin
koko yön kauheasti peläten, että isä suuttuisi ja vihapäissään särkisi
oven. Myöhään, myöhään yöllä nousikin isä haparoimaan ovea. Minä peitin
pääni syvälle pielukseen — kammotti niin, niin... Melkein yhtä paljon
kuin silloin, kun, nukuttuani kellariin hilloruukku syliini, iso rotta
alkoi hiipiä pitkin selkääni marjojen kimppuun.
Isä ei kuitenkaan nostanut melua. Sähähti vain kerran itsekseen ja
meni takaisin vuoteeseensa. Minä rauhoituin vasta kun kuulin hänen
alkaneen kuorsata. Olin juuri nukkumaisillani, kun yht'äkkiä ankarasti
säpsähdin — äidin huoneesta kuului nyyhkytyksiä. Olikohan äiti sairas?
Rohtoja äitiparalle, lääkäriä, hoitoa... Riuhtaisin peitteen päältäni
ja olin juuri ponnahtaa ylös, kun äidin huoneen ovi samalla aukeni
ja hän hiljaa sipsutellen astui minun huoneeni läpitse isän ovelle.
Kuunteli siinä pitkän aikaa. Kuun hämärässä valossa eroitin vain hänen
epäselvän, valkoisen hahmonsa, aukaistun tukan, joka, kuin pehmeä
huivi, lainehti harteilla, ja silmät — pingoittuneet, palavat silmät.
Sydämeni kutistui kauhusta sykkyrään. Ei äiti tainnut ollakaan sairas?
Mutta mitä sitten? Voi isä ja äiti...Voi äiti, äiti...Äiti, äiti...
Kauhea ajatus tunki aivoihini — _isä ja äiti eivät varmaankaan ole
sovinnossa keskenään_.
Kuullessaan isän kuorsauksen hätkähti äiti kuin olisi saanut
pistoksen. Mutta sitten pani hän kädet ristiin ja huokasi syvään kuin
rauhoittuneena.
Mennessään takaisin huoneeseensa, pysähtyi hän vuoteeni luo, laittoi
hellästi ja huolellisesti minun ympärilleni juuri syrjään riuhtaisemani
peitteen, silitteli ja suuteli sitä — alati huoahdellen.
"Lapsirukka", kuiskasi hän. "Lapsirukka."
Tunsin, että hänen kätensä olivat polttavan kuumat ja värisivät.
Olin itkuun tyrskähtämäisilläni ja käsivarteni koukistumaisillaan
jännityksestä... Mutta koetin niin, niin pidätellä itseäni ja
teeskentelin nukkuvani.
Onneksi lähti äiti heti pois.
Tuskin oli hän saanut ovensa suljettua, kun minulta itku väkisten
tyrskähti esiin. Jaloistani alkoi vetää suonta. Olisin mielelläni
kirkaissut tai huutanut äitiä. Mutta ei, ei, sittenhän olisi äiti heti
ymmärtänyt minun nähneen kaikki. Ja minua niin kammotti, hävetti ja
ujostutti.
Äiti kuului kauan aikaa kävelevän edestakaisin huoneessaan. Oli kuin
olisi hän vähä väliä pysähtynyt jotain kuuntelemaan. Milloin siirteli
hän pöydällään olevaa kukkamaljakkoa — äiti oli juuri eilen jostain
saanut suuren vihon tummanpunaisia ruusuja, joita isä koko päivän
oli vihaisesti silmäillyt, sanaa sanomatta — milloin jälleen pieniä
toalettipöytänsä koristeita, milloin ovenverhoja, milloin mitäkin.
Sitten sytytti hän yölampun. Kuulin kaiken sen aivan tarkkaan.
Yht'äkkiä säpsähdin taas jännityksestä ja hirveästä pelosta, jalastani
alkoi vetää suonta niin kipeästi, niin kipeästi — äidin ovelle
koputettiin hiljaa.
"Ah", kuulin äidin sanovan, "sinäkö se olet, rakas?"
En kuullut vastausta, kuulin vain sen, että joku astui huoneeseen.
Sitten sanoi äiti taas:
"Kuinka elämä on kammottavaa, kun täytyy kaiken, pienimmän niinkuin
suurimmankin riemun, _varastaa_ itselleen..."
Äiti, äiti...
Jähmetyin kauhistuksesta, lienenkö tainnuksiinkin vaipunut, koska en
kuullut enään mitään. Äitini, oma rakas, kulta äitini — _varas!_ Ja
hänellä oli vielä liittotovereita. Joku niistä oli nyt juuri hänen
luonaan. Ah, he varmaan lähtevät taasen pimeässä varastelumatkoille.
Puren hänet kuoliaaksi, pieksän, tapan, tuon, joka tuli äitiä
houkuttelemaan.
Äiti, äiti...
Varmaankin oli meillä kaikki varastettua... äidin kultaiset
rannerenkaat, oh... oh... silkkihameet, pitsit, oviverhot...
Ah, kaikki, kaikki...
Jospa jumala antaisi minun kuolla...
Niin, tietysti, nyt minä sen ymmärsin: mistä isä pienellä palkallaan
olisi sellaisen komeuden ottanutkaan. Muistin nyt, miten isä aina
olikin ollut monta päivää vihainen, kun äiti oli hankkinut jotain
uutta. Syytti äitiä tuhlauksesta. Oi, jos sinä isä, nyt olisit tiennyt,
mitä minä tiesin.
Mutta isä ei tiennyt mitään, kuorsasi vain.