Hän oli aikoja sitten lähtenyt. Minä istuin yhäti puiston lehtimajassa,
leijonasuihkulähteen luona.
Olin kuin murhattu. Pääni nuokkui rintaa vasten. Vereni tuskin kulki.
Sielussani oli auennut kummallinen silmä ja kummallinen korva. Minua
kammotti. Näin ja kuulin sellaista, jota en ennen ollut uskaltanut
aavistaakaan.
Minua kammotti se, että se oli _keskinäinen kateus_, joka eroitti
meidät.
Pitkä mato valkoisen, ihanan elämän ympärillä. Ja se oli siinä aina
ollut. —