Joku joukossa saattaa ehkä kysyä: "Kuka se on? Kuka se on?"

Mutta pää-osa kansasta, kansan pohja tietää sen: "Hän on se puhdas,

hurskas sankari pohjoisesta. Hän sanoo että hän on Vapahtaja. Hän

sanoo, että nyt on koittanut suuren ihmeen aika, Jumalanvaltakunnan

aika!"

Tuossa seisovat nuo suunnattomat, kalliit, vanhat ja uudet

kirkkorakennukset. Pihoissa ja pilaristoissa juhlahelyn kirjava ja

markkinamainen humu. Tuossa seisoo härkiä ja vasikkoja pitkissä

jonoissa, tuossa täysinäinen lammaskarsina, tuossa lintuja

häkeissään, tuossa viinirypäleitä rattaillaan. Tuossa vaihdetaan

sileällä rahapöydällä keisarin rahaa kirkkorahaksi. "Tänne rahoinesi

ja varoinesi, kansa! Tuo tänne hikesi hedelmät! Tänne, tänne

vaan!... Noin!... Nyt on Jumala tyydytetty, nyt julistaa hän sinut

oikeamieliseksi ja sovitetuksi."

Kansa raukka! Millainen Jumala sinulla on! Kahdenkertaisesti riistävät

pappisi sinut köyhäksi: he ottavat sinulta jokapäiväisen leipäsi; ja he

paaduttavat sydämesi rinnassasi, niin ett'et sinä näe, mikä on totuus.

Hän sieltä pohjoisesta, hän tuntee Jumalan toisella tapaa: Hänen

Jumalansa ei tahdo käsiä, jotka ovat kukkurallaan rahaa, vaan hän

tahtoo sydämiä, jotka ovat kukkurallaan rohkeutta ja puhtautta, ja

veljesmieltä. Ei hän tahdo kirkkoja ja juhlia, ja pappien laumoja; vaan

hän tahtoo, että oikeus ja oikeamielisyys vallitsee maassa.

Sankari, Vapahtaja, seisoo keskellä kirkon esipihaa, ja kohottaa

kirkkaan äänensä. Rahapöytä lentää maahan. Kaupustelevat naiset alkavat

kirkua. Lampaat juoksevat, lintuhäkit kaatuvat. Kirkonvartiat juoksevat

hätäyneinä pakoon hänen ylevää ilmestystään, kuin säihkyvän miekan

edestä. "Näin sanon minä teille Jumalan nimessä: Minun huoneeni on

oleva rukoushuone. Te kansan murhaajat! Rosvot ja ryöstäjät! Onko tämä

teidän luolanne?"

Kaupungin valtaa jäykistynyt säikähdys. Kamala oli tuo teko. Pelokkaat

pakenevat; he kuulevat jo sotamiesten tanakat jykeät askelet. Joukot

kotiseudulta ja muu kansa riemuitsee. Papit seisovat voimattomina,

mutta mielissään leimuva viha, joukoissa ovilla. Vakavat ja hurskaat

seisovat huulet tiukasti yhteenpuristettuina, ja syvät silmänsä

luotuina häneen: "Tuo merkitsee kuolemaasi, sinä uljain ja puhtain".

Tyhjä on nyt tuo avara esipiha kaikesta maallisesta kaupanteosta.

Puhdas on kirkko. Jumalan valtakunta on nyt perustettu. Puhtaat sydämet

saavat nyt soinnussa liittyä Jumalaan, ja heidän kätensä levätä

veljeskäsissä. Kansa tungeksii häntä lähelle.

Hän riemuitsee sielussaan: "Minä voitan heidät kaikki, kaikki!

Suoraan, suoraan vaan autuaaseen ihanaan Jumalanvaltakuntaan! Minun ei

tarvitsekaan astua kamalaan vaikeaan kuolemaan..."

Mutta syrjempänä, syrjäisessä pihassa, seisovat joukoissa

kirkollismieliset. "Hänen täytyy kuolla. Se on selvää. Mutta varovasti

on meneteltävä: tyhmä kansa on hänen puolellaan... Kuolla hänen

täytyy... Se on selvää!"

* * * * *

Kaksi päivää on hän kansajoukkojen kuninkaana. Suuri esipiha ja

pylväskäytävät: siellä hän hallitsee. Kirkko on puhdas ja puhdistettu

maallisesta ja maallisista... Sairaita kannetaan kivilaattojen

ylitse... kajahtelevat kantajain askeleet. Näiden hetkien kohottamana

melkein ihmismittojen ulkopuolelle, ja tunteessa ett'ei hän mitään

tahdo itselleen, että hän ainoastaan on Jumalan palvelija, säteilee

hänen olennostaan ihmeellinen voima. Lapsiparvia seisoo pylvästen

vierillä, ja laulavat ylistystään. Hänen jalkojensa edessä lepäävät

tuhannet. Yhä uudet joukot tulvivat kuulemaan hänen puhettaan,

ja ylistävät hänen sanojensa syvää viisautta ja hänen loistavaa

lempeyttään, ja saavat ravituiksi köyhät, janoitsevat sielunsa. Tämä

kansa on vuosisatoja saanut nähdä ensimmäisillä sijoillaan ainoastaan

vähäpätöisiä nurjasti kehittyneitä ihmisiä, ainoastaan ihmiskääpiöitä,

ei koskaan puhtaita vilpittömiä ihmisiä.

"Kuinka puhdas hän on, ja vilpitön, ja luonnollinen!"

"Niin, juuri hänen kaltaisensa pitää Vapahtajan olla".

"Vanhojen kuningasten juurta".

"Mutta hän ei ole vanhaa kuningassukua?"

"Eikö hän ole?"

"Sitte hän on petturi".

"Se ei ole totta... Katsohan vaan hänen ulkonäköäänkin, ja kuule, mitä

hän puhuu... Voiko hän olla petturi?"

Silloin ilmestyy ovelle kaksi kirkkoraadin jäsentä, ylhäisiä

korkea-arvoisia herroja, ja astuvat häntä kohden... "Tilaa, tehkää

tilaa!..."

Ja joukko tekee tilaa. He astuvat hänen luokseen ja sanovat: "Me

kysymme, kenen valtuutuksella sinä esiinnyt?"

Silloin katsoo hän heitä katkeralla ivalla. "Sanokaa minulle: Sankari,

joka vuotta sitten seisoi tuolla virran rannalla, ja saarnasi

kääntymistä, oliko hänellä jumalallinen valtuutus, vai oliko hän

pettäjä?"

He eivät tohdi vastata: hän oli petturi; kansa tietää, että hän oli

puhdas vilpitön ihminen. He kohouttavat olkapäitään ja poistuvat.

Heidän takanaan kilahtaa kuin kireä rauta kertomus petollisesta

vuokraajasta: "He tappoivat palvelijat, jotka maanomistaja lähetti.

Silloin oli omistajalla vielä hänen oma rakas poikansa;... hänetkin he

tappoivat. Minä sanon teille: maanomistaja on antava maansa _toiselle_

vuokraajalle."

Korkea papisto on lyöty pakosalle. He tulivat ylväästi kuin ylempää,

kaukaa kansasta, kirjojensa luota, ja viheriän pöytänsä äärestä; mutta

he olivat sentään melkein rehellistä väkeä.

Mutta nyt tulivat hänen vanhat tuttunsa pohjoisesta, nuo mustat

hiiviskelijät, pyhät konnat. Nähkää, kuinka he tyytyväisinä hierovat

käsiään! Totta tosiaan: heidän silmissään liekehtii todellinen

innostus! Oh, tuotakin innostusta!... "Mestari, me tiedämme, että

sinä olet vilpitön ihminen! Etkä pelkää ihmisiä. Et yhtäkään ihmistä!

Sydämemme on ahdistuksessa... Kuule nyt siis: me tahtoisimme

mielellämme tietää: onko oikein että hurskas kansamme maksaa keisarille

veroa?... Sinähän tiedät, keisari on, ikävä kyllä, vääräuskoinen."

Mitä nyt?... Jos hän sanoo: "Ei. Älkää maksako veroja!" niin vangitsee

hänet keisarin maaherra ja he ovat vapaat hänestä. Jos hän taas sanoo:

"Maksakaa", niin kääntää kansa hänelle selkänsä; sillä ylenmäärin on

tuo vero vihattu: koska se on niin raskas, ja koska se kokonaan menee

noille vääräuskoisille, ulkopuolelle maata.

Niin, jos hän olisi niin matalahenkinen kuin he!... Mutta hänen

henkensä liikkuu korkeammalla tasolla. Hän on ihminen, kokonaan

toista laatua kuin he. "Jos kannatte taskuissanne keisarin rahaa

tuntematta omantunnonvaivoja... tekopyhät ja teeskentelijät te... niin

maksakaa veronne hänelle. Maksakaa ja älkää ajatelko sitä sen enempää.

Huolehtikaa sielustanne! Että se täyttäisi Jumalan tahdon." Silloin

väistyivät hekin.

Illemmalla tuli linnasta joitakuita hovilaisia, oikeata hoviväkeä,

puoliksi kevytmielistä, puoliksi hurskasta. He olivat pöydässä nauraen

ja vilkkaasti haastelleet päivän tapahtumasta, ja olivat lopulta

tulleet siihen tulokseen: tuommoisia kansan sankareita ei pidä ottaa

vakavasti. Voi tehdä ne tehottomiksi onnistuneella sukkeluudella,

ja saattaa ne naurettaviksi... Mitä välittävät tuommoiset kansan

puutteesta ja tarpeesta? Niinpä tulevat he siis, hieman viekkaasti

nauraen, hieman hurskaina, hieman humalassa... "Mestari, on eräs pyhä

käsky vanhoissa kirjoissa: jos joku kuolee lapsettomassa avioliitossa,

niin pitää hänen naimattoman veljensä naida hänen leskensä. Mutta jos

nyt sattuisi, että vaimo olisi järjestään naimisissa seitsemän veljen

kanssa, niin kenenkä vaimo on hän sitte oleva iäisessä elämässä?"

Hänen vastauksensa oli lyhyt ja vakava: "Kun ihmiset heräävät

kuolleista, niin ei silloin naida ja kosita. He ovat silloin kuin

Jumalan enkelit."

Silloin astui eräs arvossapidetty mies tuon hurskaan sankarin puheille.

Hän tahtoi mielellään itsensä vuoksi ja toisten vuoksi, jotka seisoivat

ympärillä, kuulla lyhyesti ja selvästi, mikä oli se salainen pohja,

josta kuin puhtaasta lähteestä kumpuisi ihmissydämeen ihmeellinen,

voimakas ja puhdas elämä. "Sano minulle, mikä käsky on suurin kaikista

käskyistä".

Vapahtaja kohottausi suoremmaksi ja sanoi lyhyesti, ja musersi sillä

sanallaan kaikki nuo sadat kirkolliset säännökset: "Ainoa käsky on

se: Rakasta Jumalaa palavalla sydämellä, ja lähimmäistä niinkuin

itseäsi. Se tahtoo sanoa: ole hurskas. Kaikki muu on tarpeetonta ja

vahingollista ihmiskeksintöä."

Kysyjän silmissä välkähti.

Monet muutkin silmät välkähtivät... monet!

Mutta monet pysyivät väliäpitämättöminäkin!...

"Isä ja iso-isä noudattivat aina vanhoja sääntöjä ja määräyksiä, ja

olivat sentään kelpo miehiä".

Ja monet alkoivat epäröidä!...

"Tuo on vaarallista. Kuka tietää, mitä tuosta vielä voi syntyä!"

"Minulla on talo ja pieni pelto".

Ja siellä ja täällä oli joukossa joku pilkkaajakin!...

"_Sinä_ et pääse Jumalan valtakuntaan!..."

"En tahdokkaan. On liika yksitoikkoisen siistiä siellä..."

"Kummallinen pyhimys tuo!"

Ne kaikki väistyvät hiljalleen pois ja jättävät hänet.

Ja lisäksi kalvavat, väijyvät, kysyvät ja antavat tietoja kirkolliset.

Kaksi päivää on hän nyt yhtämittaa puhunut. Puhunut yhtäpäätä, ja aina

voittanut.

Mutta mitä voitosta? Aika tasoittaa, aika lauhduttaa haavat.

Kirkolliset uurastavat toimessaan... "Se on hullua! Hänkö muka

Vapahtaja? Voiko hän todistaa itsensä polveutuvan vanhasta

kuningassuvusta? Käsityöläinen syrjäseudulta maata, kolkasta, jossa

kansa ei edes ole puhdasta rotua. Jossa kaikenmoista vierasta kansaa

tulvii yli rajojen?"

Hän kuulee tämän, ja huomaa, että kaikki alkaa horjua, ell'ei hän tässä

yhdessä kohdassa voi voittaa. Hän sanoo heille, että seisoo pyhissä

kirjoissa sekin, että Vapahtaja ei ole kuningassukua.

Hän puhuu turhaan, tuo usko on syöpynyt liika syvälle mieliin.

Hänellä ei ole mitään, ei mitään annettavana petoeläimelle ihmisessä.

Hänen käsissään ei ole mitään, ei mitään muuta, kuin sielun hartautta,

puhtautta, vilpittömyyttä. Sillä ei voi ravita kansaa, ei ainakaan

kolmea päivää.

Ja Jumalan enkelit eivät ilmesty.

Ja viholliset kalvavat ja uurastavat, ja sekoittavat yhteen mieletöntä

ja mielevää ja paljon on heillä tarjottavaa: totuutta ja rahaa ja

pelkoa ja verta.

Ja he alkavat hiljalleen ja hiljalleen päästä voitolle.

Hän ei väisty. Hän näkee nyt selvemmin ja selvemmin että hänen

tappionsa lähenee. Mutta sitä lujempana hän seisoo; sitä jäykempänä ja

taipumattomampana. Mahtavana, kuin ihmevoiman kannattamana, kohoo hänen

puhtaassa suuressa sielussaan usko: "Jumala on kuitenkin puolellani".

Hän riistää vanhoista hurskaista kirjoista itselleen kaiken,

mikä vahvistaa ja voi antaa ylpeätä lujaa uskoa hänelle noissa

peloittavissa tuskissa, jotka nyt kuin kamalat mustat pedot joka

taholta hiiviskelevät häntä lähelle. Jos nyt siis tulisikin kuolema:

niin puhuvathan vanhat kirjat ylösnousemisesta kuolleista. Ja ell'ei se

tapahtuisikaan kolmen päivän kuluttua, niin myöhemmin. Palata takaisin

varustettuna Jumalan voimalla! Silloin on tuleva Jumalan valtakunta.

Hänen _täytyy_ uskoa siten. Muuten hän ei voi kantaa kuormaa, joka on

hänen hartioillaan. Jumalan kiitos, että vanhat kirjat puhuvat siten.

Kun hän tänä iltana jättää kirkkopihan, se tapahtuu viimeistä kertaa,

ja hänen alakuloiset ahdistuneet uskollisensa seuraavat häntä ja

pelokkaasti ja kysyvästi katsovat häneen: "Opettaja, katso noita

vahvoja nelikulmaisista kivistä rakennettuja muureja! Tuhat vuotta ovat

ne jo seisoneet paikoillaan; niitä vastaan aiot sinä rynnistää, sinä

yksinäinen ihminen!"

Silloin esittää hän heille tulevaisuuden kuvan, jota hän paraikaa

herättelee kiusautuneessa ja tuskautuneessa sielussaan: "Kun kohta

olen kuollut... niin senjälkeen ovat ankarat synnytystuskat runtelevat

maata. Ulkonaiset viholliset ja sisälliset uskontotaistelut ovat

taaskin riehuvat, lapset ovat taistelevat vanhempiansa vastaan; veljen-

ja sisarensydämet ovat eroavat eripuraisuudessa. Se kaikki on oleva

merkkinä, että Jumalan valtakunnan aika maan päällä lähestyy. Voimassa

ja väkevyydessä on ihmisenpoika tuleva taivaasta ja tuova Jumalan

valtakunnan maan päälle. Älkää pelätkö! Odottakaa uskollisesti! Minä

palaan takaisin!"

Hilligenlei (Pyhä maa) · 第 49 / 55 题